Sähköiset yo-kirjoitukset ovat jo saaneet kritiikkiä kokeilussa olleilta kirjoittajilta mm. teknisten ongelmien vuoksi. Niitä riittää varmasti alkuvaiheessa vielä pitkään.
Suurempi periaatteellinen kysymys on, muuttuuko kirjoitusten luonne muutenkin kuin teknisesti. Jos mennään entistä enemmän tiedonhakuun ja vapaaseen nettiaineiston käyttöön, kysymys kuuluu, mitä taitoja kirjoituksissa silloin mitataan. Varmasti mitataan tiedonhakutaitoja ja myös tiedon soveltamista. Tosin löytäessään hyvä lähteen verbaalisesti lahjakas opiskelija pystyy pitkälle referoimaan omin sanoin lukemansa asian, hän on hyvä referoimaan ja saa vastauksestaan hyvät pisteet.
Konservatiivisia opetusmenetelmiä on kritisoitu pänttäämäiseksi ja ulkoa opettelemiseksi. Tosin ainoa todellinen PÄÄoma, jonka opiskelija opiskelustaan hankkii, on kaikki se tieto ja ymmärrys, joka hänellä on olemassa päässään niin, ettei hänen tarvitse turvautua ulkopuolisiin lähteisiin. Päässälaskutaito esimerkiksi on pääomaa, se kulkee aina mukana ja on riippumaton laskimien, tietokoneiden ja sähkön kulloisestakin saatavuudesta. Toinen esimerkki on vaikka maantiedossa sinällään yksinkertaisen asian sisäistäminen ja ymmärtäminen, mistä vuodenaikojen ja vuorokauden aikojen vaihtelu johtuu. Tätäkään ei tarvitse opetella ulkoa, se opitaan parhaiten ymmärtämällä. jotkut oppivat sen ehkä ensin ulkoluvun kautta ja ymmärtävät myöhemmin.
Paljon siitä, mitä sanotaan ulkoa opetteluksi ja pänttäämiseksi, on tosiasiassa hyvin paljon asioiden välisten yhteyksien ymmärtämistä. Tästä voidaan ottaa vaikka biologiasta esimerkkinä elimistön toiminnan, fysiologian, ymmärtäminen kokonaisuudessaan. Elimistö on toiminnallinen kokonaisuus, jossa eri elimet vaikuttavat ja säätelevät toistensa toimintaa. Jos sen opettelee ymmärryksellä, silloin se taas on omaa pääomaa, tietoa, joka voi äkkitilanteessa auttaa pelastamaan jopa ihmishenkiä käytännön ensiaputaitojen ohella.
Jos kaiken aikaisemman todellisen tietämisen ja osaamispääoman edelle asetetaan tiedonhakutaidot ja hausta saatujen tietojen soveltaminen, ollaan aina ulkoisten tietolähteiden varassa. Toki silloinkin voidaan oppia ja ymmärtää lukemaansa, mutta jos sitä ei lähtökohtaisesti tarkoiteta ja haluta oikeasti opittavaksi, ymmärrettäväksi ja mieleenpainettavaksi vaan näytöksi tiedonkäsittelytaidosta ja soveltamiskyvystä, se on ulkokohtaista tiedolla leikittelyä ja silloin tieto unohtuu helposti. Historiaakaan ei ymmärrä, jos on nippelitietoa ja tietoa yksittäisistä sodista ja tapahtumista sieltä täältä, historia pitää nähdä suurena kokonaisuutena, tapahtumien ketjuna, jossa yksi asia on johtanut toiseen.
Minä arvostan konservatiivista asioiden opettelua, pänttäämistä, mielenpainamista ja viime kädessä asioiden ymmärtämistä, jolloin tieto tulee omaksi aina mukana kulkevaksi pääomaksi laitteiden toiminnasta ja saatavuudesta riippumatta.
Suurempi periaatteellinen kysymys on, muuttuuko kirjoitusten luonne muutenkin kuin teknisesti. Jos mennään entistä enemmän tiedonhakuun ja vapaaseen nettiaineiston käyttöön, kysymys kuuluu, mitä taitoja kirjoituksissa silloin mitataan. Varmasti mitataan tiedonhakutaitoja ja myös tiedon soveltamista. Tosin löytäessään hyvä lähteen verbaalisesti lahjakas opiskelija pystyy pitkälle referoimaan omin sanoin lukemansa asian, hän on hyvä referoimaan ja saa vastauksestaan hyvät pisteet.
Konservatiivisia opetusmenetelmiä on kritisoitu pänttäämäiseksi ja ulkoa opettelemiseksi. Tosin ainoa todellinen PÄÄoma, jonka opiskelija opiskelustaan hankkii, on kaikki se tieto ja ymmärrys, joka hänellä on olemassa päässään niin, ettei hänen tarvitse turvautua ulkopuolisiin lähteisiin. Päässälaskutaito esimerkiksi on pääomaa, se kulkee aina mukana ja on riippumaton laskimien, tietokoneiden ja sähkön kulloisestakin saatavuudesta. Toinen esimerkki on vaikka maantiedossa sinällään yksinkertaisen asian sisäistäminen ja ymmärtäminen, mistä vuodenaikojen ja vuorokauden aikojen vaihtelu johtuu. Tätäkään ei tarvitse opetella ulkoa, se opitaan parhaiten ymmärtämällä. jotkut oppivat sen ehkä ensin ulkoluvun kautta ja ymmärtävät myöhemmin.
Paljon siitä, mitä sanotaan ulkoa opetteluksi ja pänttäämiseksi, on tosiasiassa hyvin paljon asioiden välisten yhteyksien ymmärtämistä. Tästä voidaan ottaa vaikka biologiasta esimerkkinä elimistön toiminnan, fysiologian, ymmärtäminen kokonaisuudessaan. Elimistö on toiminnallinen kokonaisuus, jossa eri elimet vaikuttavat ja säätelevät toistensa toimintaa. Jos sen opettelee ymmärryksellä, silloin se taas on omaa pääomaa, tietoa, joka voi äkkitilanteessa auttaa pelastamaan jopa ihmishenkiä käytännön ensiaputaitojen ohella.
Jos kaiken aikaisemman todellisen tietämisen ja osaamispääoman edelle asetetaan tiedonhakutaidot ja hausta saatujen tietojen soveltaminen, ollaan aina ulkoisten tietolähteiden varassa. Toki silloinkin voidaan oppia ja ymmärtää lukemaansa, mutta jos sitä ei lähtökohtaisesti tarkoiteta ja haluta oikeasti opittavaksi, ymmärrettäväksi ja mieleenpainettavaksi vaan näytöksi tiedonkäsittelytaidosta ja soveltamiskyvystä, se on ulkokohtaista tiedolla leikittelyä ja silloin tieto unohtuu helposti. Historiaakaan ei ymmärrä, jos on nippelitietoa ja tietoa yksittäisistä sodista ja tapahtumista sieltä täältä, historia pitää nähdä suurena kokonaisuutena, tapahtumien ketjuna, jossa yksi asia on johtanut toiseen.
Minä arvostan konservatiivista asioiden opettelua, pänttäämistä, mielenpainamista ja viime kädessä asioiden ymmärtämistä, jolloin tieto tulee omaksi aina mukana kulkevaksi pääomaksi laitteiden toiminnasta ja saatavuudesta riippumatta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerrankin asiaa! On vaarallista, jos kaikki tieto riippuu koneista ja sähkön saannista. Siinä on katastrofin ainekset koossa. Paljon ei silloin tarvita siihen, että ollaan täydellisessä pimeydessä.
On käsittämätöntä, että tietotekniikkaan ja sähköiseen viestintään panostetaan niin valtavasti lakkaamatta. Ei mitään väliä, mitä se maksaa, kaikesta muusta voidaan tinkiä. Ja valmista ei tule.
Miksi pitää tehdä tosi kalliisti tietokoneilla, kun kynä, kumi ja paperi maksaisi murto-osan?