Puut ovat meitä etevämpiä

Jos metsän puuhun hyökkää vaikkapa mäntypistiäinen. lähettää hyökkäyskohde avunpyynnön muille puille. Hätäviesti etenee tietysti myös puun muihin osiin. Tämä tapahtuu hitaasti, mutta ilmateitse jo nopeasti

Puilla on myöskin kyky lähettää avunpyyntöjä esimerkiksi tuho hyönteisten hävittäjille. Linnut lienevät tällaisia. Pikkulintu kantamassa mäntypistiäisen toukkia poikasilleen on esimerkki.

11

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinhän se on mut olik sulla joku kysymys tai mihin suuntaan halusit juttua vierä?

    • Näin.maa.makaa

      Norjalaiset varoittivat suomen viranomaisia aikoinaan tunturimittarista joka teki tuhojaan pohjois-norjassa, se sitten levisi meille ja söi satoja neliökilometriä puitten lehtiä eikä alueet ole vieläkään toipuneet.
      Se on tiedetty puitten ja kasvien suojautumis kyvystä määrättyyn asti, ihminen voi myrkyttää kasvinsuojeluaineilla, tunturimittarin tapauksessa se olisi auttanut mutta ei tehty.

    • eppu2

      Suojelkaamme muurahaisia. Ne ovat hyviä hyönteisten hävittäjiä mm tunturimittarin ja mäntypistiäisen.

    • bessie-

      Kasveilla on keinonsa, mutta niin on mäntypistiäisen toukillakin.
      Olen joskus itsekin säpsähtänyt, kun kymmenittäin suojavärinsä takia huomaamattomia toukkia yhtäkkiä yllättäen ja täsmälleen saman aikaisesti on heilauttanut itsensä pystyyn. Osa pikkulinnuista varmaan säikähtää tuollaista sen verran, että jatkaa matkaansa.

    • Kaikki elollinen osaa hoitaa itseään, kasvit, eläimet, ihminen. Haava sormessa hälyttää omat parantavat voimat, veri hyytyy. Ihminen on nerokas, soitto 112:n ja apua tulee. Samoin eläinklinikat, melkein raatokin saadaan jaloilleen. Luoja viisaudessaan on antanut kyvyt,
      käyttöä varten 😌

      • Ihmeellistä

        Sormi soittaa 112 että on saanut haavan?


    • Minulle puilla on suuri merkitys. Mökkini pihalta löytyy kaikki puulajit mitä tällä leveysasteella on.

      Koivulleni...

      Istuin äskeen mökin pirtissä ja katselin tuvan isoista ikkunoista järvelle siinä tuvan ja järven välissä seisoo kalenterikoivuani.

      Elokuun ensimmäinen päivä, lehdet pudonneet kalenteripuustani, syksy kääntymässä talveen. Talvella puun oksat haarautuvat kuin pitkät mustat kynnet, joiden päälle on kerääntynyt lunta, kaunista. Keväällä lehtien silmut puiden oksilla herättävät koko pihapiirin antaen vauhtia puuhasteluvietille. Kesällä puun oksien tuuheat lehdet suojelevat pirttiä auringonpaahteelta. Syksyä kohti lehdet kellastuvat ja alkavat tippumaan, tietää mielettömästi syystöitä.

      Mikäpä puuhastella raikkaassa syyssäässä kun vielä aurinko muistaa tulla kaveriksi ; )

    • Petini

      Puusänkyni ei hyljeksi minua eikä hyökkäile minnekkään.

      • Aitoa-olla-pitää

        Sama minulla, terveestä koivun rungosta tehdyt massiivi puusängyt, ei hetku lemmen alla ei kuorsauksen takaa, ei missään, eikä toukat kurkistele eikä räkätit tee pesiään. Tammesta olen ajatellut duunata myös, mutta ei tälle elämälle enää. Perikunta voisi heittää ne kirppikselle, että voi viddu eiks nää ookkaa Ikeaa, saisko näistä pari kybää.


    • Eivät nekään aina riittävän eteviä. Tässä jokunen vuosi sitten joutui naapurin isäntä kaatamaan tuosta vierestä muutaman hehtaarin kuusimetsää ennenaikaisesti.
      Kirjanpainaja oli iskenyt kuusiin ja laajamittaisemman vahingon välttämiseksi piti panna alue sileäksi. (Tuholais)hyönteiset puitakin etevämpiä. Olisikohan tässä(kin) tapauksessa kuitenkin ihminen se kaikkein etevin.

      • entinenmiäs
        Kirjanpainaja on vieraslaji - vert. eihän ihminenkään osannut korjata ja hoitaa kuntoon kun elettiin paljon lähempänä luontoa - luonto on viisas.........
        esim.
        Viikolla tuli Prisma jossa aihe pohti suoliston bakteereja- , hyvinvoinnin näkökulmasta, prosessoimaton ruoka, sama ruokavalio kuin metsästäjä keräilijöillä pitää yllä hyvien bakteerien kantaa parhaiten yllä - testasivat ihan konkreettisesti itse. Vaikeutemme ovat pitkälti kaupungistumisen väestönkasvun ja erittäin voimakkaasti kasvavan yleisen kulutuksen. Teollisuusvaltioiden ihmisten työn kuvan muutos - eli kaikki on muuttunut lopullisesti sitä ihmiskroppa saa sopeutuakseen ihmetellä. Useampi sukupolvi suurissa kaupungeissa eivät tiedä oikeista eläimistä mitään, eivät tiedä mistä ruoka tulee ym ym
        Urbanisoitunut maailma, meidän muiden mukana, heräilee Ruususen unesta - haluamaan puhdasta luontoa ja puhdasta ruokaa - liikuntaa- terveyttä- hyvä niin...

        kirje; meiltä jotka tiedämme- heille jotka nyt huolestuivat


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      136
      7177
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4981
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      67
      4346
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3483
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2291
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1779
    7. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1599
    8. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      23
      1575
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1485
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    Aihe