Seurustelen mieheni kanssa neljättä vuotta. Kolmatta vuotta asutaan saman katon alla. Minä rakastan miestäni vieläkin niin paljon, että aina välillä tulee sanottua hänelle, että onneksi sinä olet siinä jne. En halua ikinä hänestä erota. Ihmettelenkin, että miksi vieläkin on niin vahvat tunteet, vaikka ollaan oltu suhteellisen kauan yhdessä ja yhteinen arkikin on jo koettua. Kohta me mennään naimisiin. Onko joku muu myös näin rakastunut? Ajattelin vaan kun ympärilläni on ihmisiä, jotka vaikuttavat lopen kyllästyneiltä puolisoihinsa.
Rakastan
Kirsi
6913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Noinhan sen parhaimmassa tapauksessa kuuluukin mennä!
6 vuotta on oltu ja minun rakkaus kasvaa päivä päivältä. Vaikka ikäeroakin on 19 vuotta. Vaan nyt käy niin että kuolema meidät erottaa. Asialle ei vaan voi mitään. Elämä on raakaa:(
Olen pahoillani.Ole onnellinen niistä hetkistä, jotka olette saaneet kokea. Muistoja ei vie kukaan.
samanlaisia tuntemuksia täälläkin. yhdessä ollaan oltu 11v ja kesällä tulee 10v häistä.tänä aikana olemme saaneet 3 lapsukaista.rakastan miestäni edelleen aivan hullun lailla,ja hän myös minua.arki on meidänkin suhteessa totta ja ilmennyt karullakin tavalla.vastoinkäymiset ovat kuitenkin hitsanneet meitä vain tiiviimmin yhteen.mieheni tekee reissutyötö ja ikävä on välillä sietämätöntä,mut samalla onnellista,sillä kaikillahan ei toki näin ole asiat.meillä ei onnellisuus ole tosiaankaan itsestään selvyys,olemme olleet kertaalleen eron partaalla,mut rakastamme toisiamme ja tahdomme elää yhdessä ja hoitaa suhdettamme.käymme joka kevät ja syksy lemmenlomalla jossain päin suomea ja pyrimme huomioimaan toisiamme ihan arkenakin.anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat tärkeimmät asiat mielestäni parisuhteessakin,se kirkastaa rakkautta toista kohtaan...rakastakaa vaan täysillä ja nauttikaa toisistanne...se on parasta mitä ihmisen lapsi voi osakseen saada.vaimo-77
Ihanaa kuulla sun tarina. Viikko sitten mieheni kertoi, että oli ollut yhden naisen kanssa sängyssä, kun olimme muutama vuos sitten erossa huikeat 4 viikkoa. Ja mä tunnen tämän kyseisen naisen. Voi että se teki kipeää! Vaikka me ei silloin oltu yhdessä. Mieheni ei siis pettänyt minua. Viime viikko tuntui kamalalta. Nyt tuntuu että voin antaa hänelle sen anteeksi. Hän oli kovin huolissaan siitä, pääsemmekö siitä koskaan yli. Mä rakastan sitä miestä niin paljon. Ehkä tämäkin kokemus vahvistaa meidän suhdetta.
Rakastan yli kaiken. Juoksen usein ovelle vastaan ja hyppään syliin, kun hän tulee töistä. Ja pussaillaan ja taputellaan "ilman syytä" pitkin iltaa... Olen tuore opettaja ja nuorissa lukiolaisissa rakastuneissa näen usein samaa leikkimielisyyttä kuin meissä ja muistan heidän avullaan sitä hilpeyttä pitää yllä arjessakin. Koskaan ei kumpikaan ole toista pettänyt. Ei kelpaa muut. 5 vuotta ollaan seurusteltu.
tv: avovaimo 25v