Teurastamo näyttää suurelta teollisuushallilta, sen valonheittimet valaisevat edessä olevaa peltoa. Alitamme aidan laitoksen sivulla ja yritämme vältellä valossa kulkemista. Pihalla on pari autoa ja ikkunoista hohtaa valoa, mutta missään ei näy liikettä.
En ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa paikassa.
Haluamme selvittää, miten suomalaiset tuotantoeläimet kohtaavat loppunsa. Kuolevatko ne rauhallisesti ja nopeasti, kuten liha-ala antaa ymmärtää, vai ovatko niiden viimeiset hetket täynnä sähköpiiskausta, kauhua ja epäonnistuneita tainnutuksia? Tarkoitus on jättää kamera kuvaamaan tapahtumia. Sitä ennen pitäisi kuitenkin päästä laitokseen sisälle ja onnistua piilottamaan kamera niin, ettei sitä huomattaisi.
Ylläoleva teksti on osa materiaalia, jonka Oikeutta eläimille -yhdistys sai syksyllä 2015. Tekstin mukana oli videoita, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Videot on kuvattu piilotettavilla kameroilla suomalaisilla tuotantotiloilla ja teurastamoissa. Ne paljastavat sen, mitä tapahtuu, kun eläin ei toimi niin kuin sen haluttaisiin toimivan – kun eläin ei vapaaehtoisesti halua kävellä kuolemaansa, kun eläin ei halua olla tuotantoväline.
Videoiden sisältö on järkyttävää. Eläimiin kohdistuva väkivalta on materiaalin perusteella jatkuvaa, arkipäiväistä ja välillä täysin järjetöntä.
Teurastamon takapiha on valaistu, mutta sinne ei ole näkyvyyttä ympäristöstä. Takana olevat ovet ovat lukossa. Laitos tuntuu olevan tyhjillään, joten kierrämme avoimelle etupihalle. Kauempana etuseinällä on ovia ja lastauslaitureita, seinän keskiosaan ei näy. Lähimpänä on lastauslaituri, jonka edessä on lantakasoja. Lastauslaiturilla on nosto-ovi ja pienempi kulkuovi. Tartun kulkuoven kahvaan ja käännän. Ovi aukeaa. Täytyykö meidän mennä sisään, ystäväni kysyy.
Miten voi kuvailla laitosta, jonka tarkoitus on muuttaa eläviä eläimiä paketoitavaksi lihaksi mahdollisimman tehokkaasti? Nämä tilat on rakennettu kontrolloimaan eläinten liikkumista kohti tainnutusta ja kuolemaa: sähköpiiskoja, portteja, karsinoita, nostureita, hydraulisia leikkureita. Rakenteet ovat metallisia ja valtavia. Yritämme epätoivoisesti päätellä, missä ne asiat tapahtuvat, jotka haluamme nauhalle.
Tunteja kuluu, vartiointiliikkeen auto käy pyörähtämässä pihalla. Lopulta suunnitelma on valmis. Meidän on palattava myöhemmin köyden ja turvavaljaiden kanssa.
Eläinten viimeiset kokemukset
Teurastuksen perusongelma on, että eläimet eivät halua kuolla. Ne pelkäävät ja ne haluavat jatkaa elämäänsä. Ne kokevat nämä tunteet hyvin samalla tavalla, kuin me ihmiset kokisimme vastaavassa tilanteessa.
Lähes jokaisen teurastamossa kuolevan naudan viimeinen kokemus on ajo tainnutuskarsinaan sähköpiiskalla. Suuri osa tainnutuksista epäonnistuu tai jää puutteelliseksi. Eläimiä kohdellaan välinpitämättömästi, niitä hakataan putkilla, rautatangoilla, puukepeillä ja muovilaatikoilla. Lampaita käsitellään raahaamalla turkista tai etujaloista. Nämä käsittelytavat ovat eläinsuojelulainsäädäntöön kuuluvan lopetusasetuksen vastaisia, mutta teurastamossa paikalla oleva valvontaeläinlääkäri ei puutu niihin lainkaan.
Teurastuksen perusongelma on, että eläimet eivät halua kuolla.
Tiloilla eläimiä lyödään käsin ja erilaisilla esineillä sekä potkitaan monissa tilanteissa.
HKScan-konserniin kuuluva Paimion teurastamo on yksi Suomen suurimmista nautateurastamoista. Vuonna 2014 Paimiossa tapettiin yli 20 000 nautaa. Laitos on uusi ja nykyaikainen – se rakennettiin uudelleen tulipalon jälkeen vuonna 2011. Tietokirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen oli vuonna 2012 tutustumassa laitoksen toimintaan. ”Sähköpiiskaa saisi käyttää vain tarvittaessa, jos eläin ei muuten liiku. Täällä sähköpiiskan käyttö oli kuitenkin rutiininomaista”, Lappalainen kirjoitti syotavaksikasvatetut.fi-sivustollaan.
Uudet videot vahvistavat Lappalaisen havainnot. Teurastamon tiloja on kuvattu sekä eläintilojen että itse teurastamon puolella usean päivän ajan. Materiaalin perusteella naudan kuolema Paimiossa käy näin:
Eläimiä tuodaan eläintiloihin päivällä ja illalla. Lastauksessa käytetään sähköpiiskaa ja välillä muita astaloita. Eläimille huudetaan, metalliovet pitävät kovaa ääntä ja naudat mylvivät.
Yöllä valot sammuvat, ja illalla tuodut eläimet seisovat tai makaavat yön yli parsinavetan partta ahtaamassa tilassa, jossa ei mahdu kääntymään. Eläimet eivät saa ruokaa. Usein muutama nauta huutaa koko yön, välillä kuuluu ryskettä ja kalinaa, kun joku hermostuu. Luomutuotannossa olleet eläimet ovat omissa karsinoissaan.
Aamulla kuuden jälkeen tarkastuseläinlääkäri käy pikaisesti vilkaisemassa nautoja.
Ennen aamuseitsemää eläimiä aletaan siirtää teurastamon puolelle, sähköpiiskaa käyttäen. Osa eläimistä saa sähköpiiskaa, vaikka ne olisivat jo liikkeessä. Luomueläimiä ei kohdella eri tavalla. Tiloissa on jälleen kova meteli.
Eläimet ajetaan tainnutuskarsinaan. Karsinaan johtava ramppi on ylämäkeä, jonka aikana lähes kaikille eläimille annetaan sähköpiiskaa. Joskus useampi eläin ryntää ko
En ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa paikassa.
Haluamme selvittää, miten suomalaiset tuotantoeläimet kohtaavat loppunsa. Kuolevatko ne rauhallisesti ja nopeasti, kuten liha-ala antaa ymmärtää, vai ovatko niiden viimeiset hetket täynnä sähköpiiskausta, kauhua ja epäonnistuneita tainnutuksia? Tarkoitus on jättää kamera kuvaamaan tapahtumia. Sitä ennen pitäisi kuitenkin päästä laitokseen sisälle ja onnistua piilottamaan kamera niin, ettei sitä huomattaisi.
Ylläoleva teksti on osa materiaalia, jonka Oikeutta eläimille -yhdistys sai syksyllä 2015. Tekstin mukana oli videoita, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Videot on kuvattu piilotettavilla kameroilla suomalaisilla tuotantotiloilla ja teurastamoissa. Ne paljastavat sen, mitä tapahtuu, kun eläin ei toimi niin kuin sen haluttaisiin toimivan – kun eläin ei vapaaehtoisesti halua kävellä kuolemaansa, kun eläin ei halua olla tuotantoväline.
Videoiden sisältö on järkyttävää. Eläimiin kohdistuva väkivalta on materiaalin perusteella jatkuvaa, arkipäiväistä ja välillä täysin järjetöntä.
Teurastamon takapiha on valaistu, mutta sinne ei ole näkyvyyttä ympäristöstä. Takana olevat ovet ovat lukossa. Laitos tuntuu olevan tyhjillään, joten kierrämme avoimelle etupihalle. Kauempana etuseinällä on ovia ja lastauslaitureita, seinän keskiosaan ei näy. Lähimpänä on lastauslaituri, jonka edessä on lantakasoja. Lastauslaiturilla on nosto-ovi ja pienempi kulkuovi. Tartun kulkuoven kahvaan ja käännän. Ovi aukeaa. Täytyykö meidän mennä sisään, ystäväni kysyy.
Miten voi kuvailla laitosta, jonka tarkoitus on muuttaa eläviä eläimiä paketoitavaksi lihaksi mahdollisimman tehokkaasti? Nämä tilat on rakennettu kontrolloimaan eläinten liikkumista kohti tainnutusta ja kuolemaa: sähköpiiskoja, portteja, karsinoita, nostureita, hydraulisia leikkureita. Rakenteet ovat metallisia ja valtavia. Yritämme epätoivoisesti päätellä, missä ne asiat tapahtuvat, jotka haluamme nauhalle.
Tunteja kuluu, vartiointiliikkeen auto käy pyörähtämässä pihalla. Lopulta suunnitelma on valmis. Meidän on palattava myöhemmin köyden ja turvavaljaiden kanssa.
Eläinten viimeiset kokemukset
Teurastuksen perusongelma on, että eläimet eivät halua kuolla. Ne pelkäävät ja ne haluavat jatkaa elämäänsä. Ne kokevat nämä tunteet hyvin samalla tavalla, kuin me ihmiset kokisimme vastaavassa tilanteessa.
Lähes jokaisen teurastamossa kuolevan naudan viimeinen kokemus on ajo tainnutuskarsinaan sähköpiiskalla. Suuri osa tainnutuksista epäonnistuu tai jää puutteelliseksi. Eläimiä kohdellaan välinpitämättömästi, niitä hakataan putkilla, rautatangoilla, puukepeillä ja muovilaatikoilla. Lampaita käsitellään raahaamalla turkista tai etujaloista. Nämä käsittelytavat ovat eläinsuojelulainsäädäntöön kuuluvan lopetusasetuksen vastaisia, mutta teurastamossa paikalla oleva valvontaeläinlääkäri ei puutu niihin lainkaan.
Teurastuksen perusongelma on, että eläimet eivät halua kuolla.
Tiloilla eläimiä lyödään käsin ja erilaisilla esineillä sekä potkitaan monissa tilanteissa.
HKScan-konserniin kuuluva Paimion teurastamo on yksi Suomen suurimmista nautateurastamoista. Vuonna 2014 Paimiossa tapettiin yli 20 000 nautaa. Laitos on uusi ja nykyaikainen – se rakennettiin uudelleen tulipalon jälkeen vuonna 2011. Tietokirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen oli vuonna 2012 tutustumassa laitoksen toimintaan. ”Sähköpiiskaa saisi käyttää vain tarvittaessa, jos eläin ei muuten liiku. Täällä sähköpiiskan käyttö oli kuitenkin rutiininomaista”, Lappalainen kirjoitti syotavaksikasvatetut.fi-sivustollaan.
Uudet videot vahvistavat Lappalaisen havainnot. Teurastamon tiloja on kuvattu sekä eläintilojen että itse teurastamon puolella usean päivän ajan. Materiaalin perusteella naudan kuolema Paimiossa käy näin:
Eläimiä tuodaan eläintiloihin päivällä ja illalla. Lastauksessa käytetään sähköpiiskaa ja välillä muita astaloita. Eläimille huudetaan, metalliovet pitävät kovaa ääntä ja naudat mylvivät.
Yöllä valot sammuvat, ja illalla tuodut eläimet seisovat tai makaavat yön yli parsinavetan partta ahtaamassa tilassa, jossa ei mahdu kääntymään. Eläimet eivät saa ruokaa. Usein muutama nauta huutaa koko yön, välillä kuuluu ryskettä ja kalinaa, kun joku hermostuu. Luomutuotannossa olleet eläimet ovat omissa karsinoissaan.
Aamulla kuuden jälkeen tarkastuseläinlääkäri käy pikaisesti vilkaisemassa nautoja.
Ennen aamuseitsemää eläimiä aletaan siirtää teurastamon puolelle, sähköpiiskaa käyttäen. Osa eläimistä saa sähköpiiskaa, vaikka ne olisivat jo liikkeessä. Luomueläimiä ei kohdella eri tavalla. Tiloissa on jälleen kova meteli.
Eläimet ajetaan tainnutuskarsinaan. Karsinaan johtava ramppi on ylämäkeä, jonka aikana lähes kaikille eläimille annetaan sähköpiiskaa. Joskus useampi eläin ryntää ko
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.