Mummon pelargonia kukkii akkunalla.

Minullakin kukkii vielä monivärinen kukka-amppeli. Vaimo opetti että kuivuneet kukat pitää nyppiä pois että se tekisi tilalle uuden.
Veteen sekoitettava lannoite antaa sille hyvinvointii ja näköö nääs.

Mikä miljoonakello lie nimeltään. Oli muuten toukokuun ostoksena melko arvokas hinnaltaan.
Sisäkukkia en huoli kun hedelmäkärpäset niissä vaan viihtyisivät.

Kukka ikkunalla. Niin vaaatimattomat sanat. Jokainen sana silti kultaa. Kahden toiseensa kietoutuneen ihmisen yli sillan kulkeva suhde. Suhde, jota ei edes kuolema erota,

Nyt tulee yö pakkaset, joten jos et osaa muutoin istuttaa, niin ota muovipussi, jonka vuoraat sanomalehdillä ja nosta se kukka sieltä parvekkeelta sisätiloihin ja mahdollisimman viileään.

Voi olla, että lämpö saa aikaan kukkien varisemisen ja talveksi se varmasti "hyytyy" muutoinkin, mutta kun pidät sanomalehdet kosteina, niin keväällä huomaat, että kukka alkaa tuottaa silmuja ja uusia versoja. Sitten vain takaisin parvekkeelle.

"Katsohan on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu mun pihallain. Hän istutti sen aikoinaan, mä nauroin hänen taimeaan🌿, oksa vain..." 🎼 tämä laulu alkoi soida mielessä lukiessani sydämeenkäyvän viestisi.

Hän rakasti pihakoivuja 🌳huurteisina ja hiirenkorvaisina, turhaan varisperhe nyt häntä silmiinsä tähyää. Hän kertoi hehkuvanvärisistä krasseistaan, jotka kukkivat syysmyöhään.
Syksyn tuulinen sää💨 🍂🍃oli hänelle mieleen...usein kertoilimme täällä luonnosta, vesistöistä, kukista ,metsistä.🌻🌲🌊

Jj menetti susmorsiamen ja kaikki ympärillä muistuttaa hänen elämästään. Kuolema on hyväksyttävä ja elämää jatkettava. Monet muistot herää henkiin ovat läsnä joka päivä. Kotona on pahinta olla totesi kesällä leskeksi jäänyt mies. Otti pienen koiran kaverikseen. Seinän takana kuolema vieraili loppukesällä. Vaimo lähti jäi isäntä ja koira asumaan keskenään. Talvella tästä kerroksesta lähti mies vaimo jäi yksin.
Näin yksitellen poistumme jotkut jättää isomman jäljen elämänsä aikana jotkut pienemmän.