kaasunaamareita ja kumia päällä

promaski

Hei olen kaasunaamari ja kumi fetissin koukkuun jäänyt mies. Fetissini alkoi jo aivan teininä muistan kun ekan kerran nostin silner 12 naamarin kasvoille aivan magee fiilis siitä se sitten lähti kasvamaan ku vanhemmat lähti kylään niin naamari päähän kumihansikkaat käteen ja sadeasu ylle. Joskus löydettiin naapurissa gp5 kaasunaamari aiva magee kans hengitellä ja katsoa pienten linssien läpi. Kului muutama vuosi kunnes sain ostettua oman gp5 maskin ja lisää varusteita. Sitten rohkenin ostamaan scott sari naamarin sen jälkeen on ollut vielä enemmän nautinnon hetkiä ja aina ku on pystynyt niin on tullut ostettua naamareita hanskoja märkäpuku kumihuppu ja kaikkia oheistuotteita. Paljon on joutunut yksin leikkimään näillä vermeillä mutta on toki ollut tyttöystävä joka innostui aiheesta todella kovaa ja lähti mukaan leikkeihin. Tämä fetissi on aina hävettänyt todella kovaa mutta en tiedä kuinka olisin jaksanut elää ilman tätä juttua kun elämässä on ollut paljon vastoinkäymisiä on huononkin päivän jälkeen tuntuu hyvältä ku vetää nassen päähän ja jos jaksaa niin vähän muutakin. Onko muita samanlaisista jutuista kiinnostuneita etenkin vastakkaisen sukupuolen edustajia kaivataan jakamaan kokemuksia.

64

3867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oxe.lentää
    • Naamarityö

      Armeijassa kaasunaamarin käyttö oli melkoista myrkkyä mutta mulle tämä fetissi taisi syntyä tai ainakin herätä kesätöissä muutama vuosi armeijan jälkeen. Tein töitä missä piti välillä liimata jollakin myrkkyliimalla ja yksi työkavereista oli saman ikäiseni todella sievä tyttö. Oli ihan huippua kun meille sattui yhdessä liimausvuoro. Hommassa käytettiin essua joka ei mua säväyttänyt mutta kumikäsineet ja kaasunaamari oli ihan mielettömän seksikkäät tyttötyökaverin päällä. Sen jälkeen on tullut hankittua itsellekin muutamat seksiväline kaasunaamarit.

    • samat on fetissit

      • moi kumipossu mä kumi1 uudeltamaalta kiinnostaisko sua pervoilla kamperunkkarin kans kumi pvc latex kumihanska pvc hanskat kaverin kans kaikkee kivaa. ja lentää. [email protected]


    • onLypsyhanskat

      Et kertonut ikääsi etkä mistäpäin,itse olen 50v ukm Hesasta ja kiinnostaisi edes nähdä/kokeilla em. tamineita...

    • Promaski

      Kolmekymppinen ja Pohjanmaalta hienoa että löytyy muitakin kiinnostuneita

      • onLypsyhanskat

        No,kaukana olet,mutta pidä kumikivaa! Olisikohan Hesasta miel. vähän vanhempaa kumiharrastajaa...? Toki myös nahka,pvc ym. kiinnostaa ja kiihottaa...😉


      • lypsettävä
        onLypsyhanskat kirjoitti:

        No,kaukana olet,mutta pidä kumikivaa! Olisikohan Hesasta miel. vähän vanhempaa kumiharrastajaa...? Toki myös nahka,pvc ym. kiinnostaa ja kiihottaa...😉

        mua kiinnostais kunnon lypsyt.asun helsinkissä.nahka juttuja ym.kokeillut löytyy kaasumaskikin.


      • onLypsyhanskat
        lypsettävä kirjoitti:

        mua kiinnostais kunnon lypsyt.asun helsinkissä.nahka juttuja ym.kokeillut löytyy kaasumaskikin.

        No mites yhteys? Lypsy kiinnostaisi,siis lypsäjänä... Ikäsi?


      • onLypsyhanskat kirjoitti:

        No,kaukana olet,mutta pidä kumikivaa! Olisikohan Hesasta miel. vähän vanhempaa kumiharrastajaa...? Toki myös nahka,pvc ym. kiinnostaa ja kiihottaa...😉

        heippa olen uudeltammaalta ja kiinnostaa peuhata kaverin kans nahka kumi pvc latexi ym vermeitten kans kaikkee kivaa . onks sulla paikkaa missä touhuta.


      • onLypsyhanskat
        lypsettävä kirjoitti:

        mua kiinnostais kunnon lypsyt.asun helsinkissä.nahka juttuja ym.kokeillut löytyy kaasumaskikin.

        No,et ole lypsettävä mitään ilmoitellut...😧?


      • onLypsyhanskat kirjoitti:

        No,et ole lypsettävä mitään ilmoitellut...😧?

        heippa nakkaa viestiä niin tavataan sun luonasi. olen 50v


      • onLypsyhanskat

        Mä ukm,ei siis paikkaa,hanskoja löytyy...


    • promaski

      Kaasumaski kumihuppu jossa suun silmien ja sieraiten aukot märkäpuku kumihanskat ja saappaat päällä. on niin kuin olisi suljettuna täysin ulkoisesta mailmasta. ohuen tiiviin tiukan kuoren sisällä ilmakin tulee sudattimen puhdistamana keuhkoihin. happi laitetta oon aina halunnut kokeilla mutta siihen ei oo vielä tilaisuutta tullut.

      • Autuus

        Itse ostin joskus divarista venäläisen? halvan kaasunaamarin joka vedettiin pään yli,tavallaan kumikypärä, poistin metalliosat johon suodatin kiinnitetään,tyttöystävälle nahkahame ja takki päälle, kumimaski päähän ja tuosta syntyneestä aukosta kulli sisään... Ah!


      • kokeillija

        oon kokeilut paineilma laitteita vain koti oloissa... aika hienoa kun ilma tulee pullosta,ja se ääni joka hengitttäissä syntyy.... pitäis pukea kemikaalisuoja puku, (kunnon paksua pvc, turvasaapaat jalassa)paineilma laiteet pääleni joskus kun vain sais toimivat pullot hankituksi... meinaa nämä agan vanhat hanat tehdä tepposet aina...


      • kokeillija

        sainpas hommattu kemira safety 2X4l pullot, kohta pääsee kokeilemaan pukua ja paineilma pulloja,, kesäksi on vielä agan sukellusmaski veten alaisiin kokeiluun


      • Erinlaisia suojaimia ollut nyt päällänsä ja agan paineilma laitteet ruunasi oleilu päivän...


    • KumiJKL

      Itsellä vahva kumi ja kaasunaamarifetissi. Keski-Suomesta ei vain ole löytynyt kaveria jakaman tätä hienoa harrastusta. Täysin kumissa ja kaasunaamari päässä on olotila huikea.

      • GummimiesP

        Pistä viestiä kikillä runk54:lle.


    • promaski

      Joo itellä ei oo vielä ku halpa märkäpuku kumihuppu hanskoja saappaat sadeasu muovinen kokohaalari ja useampi kaasumaski kerrospukeutuminen niihin tekee olosta aivan huikean ei voi sanoin kuvailla

    • kaasupallo
    • Gummi_mask

      Mukavaa huomata muitakin pohjanmaalta jolla samoja mieltymykisä ja asuja. :)

    • promaski

      tilasin eilen varustelekasta mustan gp5 maskin letkulla ja isolla suodattimella ja yksiosaisen itä saksalaisen kumipuvun jännityksellä odotan tuotteiden saapumista

    • Hei Promaski,
      täälä nainen jolla myös kovat halut kyseiseen fetissiin. Ihana kuulla että olet löytänyt tyttöystävän jolla samat mielenkiinnonkohteet. Itse häpeän myös tätä erilaista harrastustani mutta onneksi miehelläni samankaltainen fetissi niin parisuhteemme kukoistaa tämän yhteinäisyyden vuoksi. Pidä kiinni naisestasi, on todella harvinaista että löytää vastakkaista sukupuolta olevan jolla sama fetissi! Monta vuotta itse elelin yksin tämän fetissin kanssa mutta on se erimoista vain tämä elämä kun vieressä mies joka ymmärtää.
      Ennen pidit rintaliivit ja pikkuhousut märkäpukuni alla mutta on se kiihottavampaa kun mies hyväilee minua rinnoista kun on aivan eevan asussa märkäpuvussa. Mieheni tulee todella nopeaa kun kuulee minun kiihottuvan kun pääsee itse säätelemään hengitystäni. Itselläni käytössä paksu värisevä teko penis aktin aikana mutta en vain saa orgasmia tulemaan, yleensä siihen tarvitaan lähempi miehen kosketus mutta todella kiihottuneessa tilassa olen, siitä ei epäilystäkään :-) jotta saisin täyden nautinnon tästä niin kaipaisin mieheltäni vielä jonkin intohimoisen huomion osoituksen minullekkin. Hän saa täydellisen tyydytyksen aina mutta mielestäni minullakin olisi siihen oikeus :-D. Olisiko sinulla siihen jotain kikkaa kuinka naisen saisi vietyä loppuun asti? Kuinka te olette toteuttaneet, vai riittääkö teille vähempi? Mieheni on täydellisen eristetty maailmalta mutta itse haluaisin löytää tuon sari maskini alle jonkun lateksi naamarin vielä tai jos miettisi tuota sinun mainitsemaasi gp-5. Onko tykätty?

      • Lomittajana

        Hei. Itse olen myös nainen. J pidän älyttömästi kaikesta kumi asuista sedeasuista kumisaappaista ja tietysti kaasunaamareista. Mutta se orgasmi tulee kun mies kumiasussa fistaa pimppaaaaaah . kunnolla liukkaria pitkälle kumihanskalle ja sisään vaan. Silmät kääntyy väärinpäin ja pimpsa saattaa ruiskia kesken touhun... Ahh.. Olen ammatiltani lomittaja/keinosiementäjä! Miksiköhän... Suoja asujen takia tietysti.. Sen takia valinnut alan


      • promaski

        Käytän kans töissä lähes jatkuvasti suojaimia mulla on semmoinen proflow puhallin suojain puolinaamarilla tai tarpeen mukaan kokonaamarilla hyvä vehje jaksaa pitää koko päivän samalla saa herkutella omalla fetissillä


      • fistkummi
        Lomittajana kirjoitti:

        Hei. Itse olen myös nainen. J pidän älyttömästi kaikesta kumi asuista sedeasuista kumisaappaista ja tietysti kaasunaamareista. Mutta se orgasmi tulee kun mies kumiasussa fistaa pimppaaaaaah . kunnolla liukkaria pitkälle kumihanskalle ja sisään vaan. Silmät kääntyy väärinpäin ja pimpsa saattaa ruiskia kesken touhun... Ahh.. Olen ammatiltani lomittaja/keinosiementäjä! Miksiköhän... Suoja asujen takia tietysti.. Sen takia valinnut alan

        vau! et haluais fistattavaks tai fistatakkin jopa kumista komeaaa miestä?


      • Anonyymi
        Lomittajana kirjoitti:

        Hei. Itse olen myös nainen. J pidän älyttömästi kaikesta kumi asuista sedeasuista kumisaappaista ja tietysti kaasunaamareista. Mutta se orgasmi tulee kun mies kumiasussa fistaa pimppaaaaaah . kunnolla liukkaria pitkälle kumihanskalle ja sisään vaan. Silmät kääntyy väärinpäin ja pimpsa saattaa ruiskia kesken touhun... Ahh.. Olen ammatiltani lomittaja/keinosiementäjä! Miksiköhän... Suoja asujen takia tietysti.. Sen takia valinnut alan

        Missä päin asustat kiinnostaisi tavata ja leikkiä suoja varusteilla


    • promaski

      Hei en nyt ihan hyvin osaa sanoa kuinka sun kohdalla toimii mutta sen entisen naisystävän kans toimi kun vielä oli anustappi ja värisevä dildo hänellä ja sitten hengityksen kontrollointia niin että minun maskista ulos hengitysilma johdettiin letkulla hänen maskiin ja sitten lähdettiin käveleen kämppää ympäri välillä kyykkyyn ja ylös teki hänen mielestä hyvää. Se gp5 oli hyvä hankinta suhisee kunnolla ja on hyvä hengitys vastus siinä on vaan se huono puoli että niskaa ja kaulaa se ei peitä kuten kumihuppu multa voisi löytyä yksi ylimääräinen huppu s kokoinen jos on tarvetta

      • Jos on vetoketjullinen niin jää hiuksiini jumiin. Ostappa entiselle tyttöystävällesi latex puku jossa reiät tissien kohdalla, paljaat rinnat siis näkyisi ja heiluisi mukavasti. Itseä kiihotti tuommoinen puku kovasti ja arvaa vaan niin tykkäsi miehenikin. Aivan ihanalta tuntui kun hän huomio minun rintoja ja avoinaisen haarovälin ansiosta myös pomppasi. Syttyisitkö noista?


      • promaski

        No joo vetoketjullinen on en tiedä onnistuuko siihen vetskarin kohtaan ommella jonkun joustavan kankaan ettei tukka jää väliin kun ketjuton huppu on hankala pukea


    • promaski

      Mutta kyllähän molempien pitää saada saada leikeistä täysi tyydytys helliminen ja koskettelu kuuluu myös näihin leikkeihin vaikka suutelu ja normaali yhdyntä ei tässä varustuksessa onnistu

      • Meillä on nyt kokeilussa ollut latex puku jossa haaroväli avoinna eli pääsee yhdyntään harrastamaan samalla, kannattaa kokeilla! Kiihotutko yhtään naisesta alastomana?


      • promaski

        Tottakai joskus ilman vermeitäkin pitää harrastaa seksiä tai pelkät maskit päässä se lateksi puku on varmaan ihan magee pitää


    • Lotostakin voittaa helpommin kuin löytää naisen kumileikkeihin:)

      • Tämä on niin totta. Ei muutakun anteeksipyynnön ja pienen lahjan kera uudelleen suhteeseen. Näytä naiselle että olet hänen arvoinen, yhteinen fetissi tekee suhteesta erityisen


      • promaski

        No hän haluaisi jatkaa suhdetta mutta minä en koska hän teki muutaman huonon tempun joiden takia en voi jatkaa hänen kanssaan


      • Kaikkihan me tehdään virheitä, parisuhteessa pitää osata antaa anteeksi! Meillä on rankkoja asioita tapahtunut molemmille pitkin elämää mutta aina ollaan toisia tuettu loppujen lopuksi ja kyllä kannatti. Uudet lelut tilattu netistä, niitä odotellessa!


      • promaski

        No joo kyllä pitäisi anteeksi annosta tekee hankalan sen takia kun hän ei ymmärtänyt mitä minun ja lapseni arki sisältää tietyt rutiinit se huomio olisi pitänyt antaa hänelle


      • Sairastuin itse puolivaikeaan masennukseen ja olin todellakin kuin vauva silloin. En jaksanut kokata itselle, saatika lapsilleni ja vähät välitin miehestäni. Oli ajateltava oikeasti vain itseään että selvisi elämästä. Jos mieheni olisi minut jättänyt kun voin huonosti niin olisin varmaan alkanut dokaamaan ja ajautunut puliukkojen seuraksi kadulle. Mutta halusin vain valaista sinua kun monet miehet ovat itsekkäitä eivätkä ymmärrä kuinka vaikeaa elämä välillä on. Itse sain keskenmenon ja mieheni olisi sen vauvan todella halunnut ja itse masennuin kun en pystynyt pitää vauvaa sisälläni tarpeeksi kauaa, syytin itseäni vauvan tappajaksi. En vain ymmärrä miehiä jotka ei tue jos on vaikeaa. Oma lapsellinen käytökseni muuttui kun olin selvinnyt masennuksesta. Lapseni nyt jo aikuisia ja eivät "vaurioituneet" saamattomuudestani mielestäni. En tunne teidän tarinaa mutta jos on entisellä naisellasi ollut masennusta niin olen aivan varma että se on johtanut lapsellisuuteen. Olen todella kiinnostunut mielenterveydestä ja tekisi mieli hakeutua kouluun josta pääsee psykologiksi. Ehkä voisi seksuaaliterapeutiksi ruveta ja erikoistua lateksi riippuvuuteen. XD. XD XD


    • Nyt on gp 5 naamari ja ollaan todella tykättävä tuon miehen kans. Korkeakauluksinen lateksipukua vain alle. Kuinka usein muut harrastelee näitä leikkejä? Nyt kun lapset niin isoja ja poissa kotoa näkemiin niin kyllä meillä menee melko kovaa :-)

      • promaski

        Eikö ookki hyvä maski lähes joka ilta on vähintään joku maski päässä riippuu siitä kuinka paljon himottaa laittaa kampetta ylle


    • Hyvä maski on todellakin. Hommaa sinäkin nainen niin pääset paremmin nauttimaan :-) tai no en tiedä kuinka monet tästä leikistä innostuu, tuskin kauheen moni

      • promaski

        No haku päällä kai se oikea joskus löytyy


    • Custoo

      Samalainen fetissi on minullakin ollut teini-iästä asti, paineilmalaitteet erityisesti ja tietty kaikenlaiset maskit. Itse olen nelikymppinen mies keskisuomesta, itsekseen tullut harrasteltua vuosien varrella. Ihanne olisi samanhenkinen kumppani, jonka kanssa voisi pukea varusteet ylle ja laskeutua pinnan alle eristyksiin muusta maailmasta. On ne vaan ihanaisia: http://www.youporn.com/watch/12850669/women-in-wetsuit-3/

      • aivan ihanaa katseltavaa tuo clipi ^^


    • promaski

      Hei taas pitkästä aikaa nyt hommasin respiraattorin aika mielenkiintoinen kapistus Tuntuu jännältä kun siinä on semmoinen palje Jota painamalla ilma tulee maskiin Pienellä paineella täyttäen keuhkot ilmalla ulospäin voi sitten vasta hengittää kun on päästänyt irti palkeesta

    • Armyman

      Moi. Itellä kans kiihottaa sadeasut ja kaasunaamarit. Tykkään kotona pukeutua niihin ja miten taivaallista on kun paljas kulli hieroo sadehousuun jossa vähän liukkaria. Mulla on scott m95 armeijamallin kaasunasse ja on mielestäni törkeen hyvä. Haaveissa myös paineilmalaitteet. Kiva huomata että on muitaki kaasunaamarifettareita kun itse. Itse tulee vapaa aikana useinkin runkkailtua näihin.

    • Sadeasu ja kaasunaamari on sellainen yhdistelmä, että saa vaikka mitä aikaan. Tähän, kun vielä lisätään naruja sopivasti niin alkaa olemaan aikamoinen meininki. Enkä voi vastustaa kumiakaan tai nahkaa.

    • karvamasa

      Itellä aika usein kumiset tanssihousut jalassa maskin ja sadehaalarin lisäksi

      M-Kar

      • Anonyymi

        Kyllä on muitakin kuten MIE jota on pienestä saakka kiinnostanut kumiset sukellus puvut kaasunaamari kunisaappaat kumihanskat ym sadevaatteet. Kumi kiihottaa kummasti vielä kun löytäisin kumi, pvc, nahka naisen itelleni vois touhuta päivittäin lähetä tekstiviestejä minulle kumi kiihottaa 🥰


      • Anonyymi

        Kumi ja pvc ja nahka kiinnostaa oikein kunnolla Rubber love


    • Anonyymi

      Terve ota yhteyttä sähköpostiin Bearroth01@gmail. Com muitakin o kiinnostanut kumi pikkupojasta lähtien ota yhteyttä pian Rubber love

    • On sellainen kusetus fetissi.

    • Anonyymi

      Mukavaa kuulla että on muitakin joita on kiehtonut nämä kaikenlaiset asut ja varusteet, itse luulin kauan että olen jotenkin erilainen kun tykkään näistä jutuista, minulle oli helpotus saada kerran näyttäytyä kaverille tässä fetississä, kyllä on helpottunut olo kun meitä on muitakin, mahtavaa olisi jakaa juttui samanmielisten kanssa, olen noin 30 v. Mies Pohojanmaalta

    • Anonyymi

      Kun märkkärit tulivat tutuiksi laitesukelluksen aloittamisen myötä, en todellakaan liittänyt niihin mitään erityisen positiivisia ajatuksia. Näyttivät periaatteessa ihan päheiltä ja parhaimmillaan seksikkäiltäkin, mutta itseni päällä kokemus oli aina vähän nahkea.. vuokrapuvut olivat kehnolaatuisia, rumia, huonosti istuvia ja yleensä liian isoja (hoikka pieni nainen kun olen). Kun viimein hankin oman (pitkälahkeisen ja -hihaisen 3/2mm) pukuni, en ollut uskoa, miten upealta ja yllättävän seksikkäältäkin niin täydellisesti istuva, todella joustava ja tyylikäs märkkäri tuntuu! Seksuaalisia ajatuksia ei sukellushommissa pahemmin pyöri mielessä ja pukeutuminen on puvun tiukkuuden vuoksi melkoinen operaatio... mutta kerran huomasin sattumalta, että märkkäri päällä kiihottumisessa on jotain ihan erityistä... Ehkä se on se kevyt puristuksen tunne, joka saa voimakkaampana (oikeasti tiukalle kiristetty teräsluukorsetti) mut kiihottumaan tasan sillä sekunnilla, kun solmin nyörit! Itse kiihottuminen tuli melko yllätyksenä, mutta orgasmin nautinnollisuus se vasta yllättikin...

      Tuolloin kokemus jäi yhteen kertaan, mutta siitä lähtien olen kyllä katsonut omaa märkkäriäni eri silmin (ja hoksannut kiihottuvani ehkäpä myös kumista: yönmustat, kiiltävät reisipituiset sukat ja täyspitkät hansikkaat odottavat vielä perusteellisempaa sovittamista!)

      Taidanpa kokeilla saman tien, vieläkö puku sopii päälle... Jos sopii, niin ehkä kik?

      • Anonyymi

        Voisihan esittelyä katsella livenäkin...
        T.um53Hki


      • Anonyymi

        Vanha keskustelu mut sopisi jatkaa. Mahtavaa luettavaa ihan kiihottuu jo lukiessa näitä! Aina luullut et olen itse todella poikkeava tai sairas mutta onhan se kiva lukee et on muitakin.

        Olen 30 mies pohjoisesta. Aika epätoivoinen haave löytää nainen jota kiinnostaisi kaasunaamarit, hengityssuojaimet, sukellusvarusteet, sadepuvut, märkäpuvut.

        Jos tähän joku trolli alkaa vittuilemaan ja nauramaan et sairas tyyppi oot niin siitä vaan itse olen saanut masennukseen paljon apua tästä mahtavasta fetissistäni.
        On mahtava pukea päälle vaikka keltainen Sari kokonaamari hengityssuojain ja runkata.

        Joku kirjoitti et valinnut ammatin sen takia että saa suojavarusteita pitää, ymmärrän samaa miettinyt itsekin.

        Koronaa en toivo kenellekään ikävä asia se on jos Ja kun tulee toinen aalto, mutta jos tilanne pahenee niin toivoisin et kehtaisin laittaa vaikka kumisen puolinaamari hengityssuojaimen kasvoille kauppaan, tähän asti ei ole rohkeus riittänyt. Onhan siis vallitsevassa epidemiatilanteessa potentiaalia omalle fetissille vaikkei näin sais ajatella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha keskustelu mut sopisi jatkaa. Mahtavaa luettavaa ihan kiihottuu jo lukiessa näitä! Aina luullut et olen itse todella poikkeava tai sairas mutta onhan se kiva lukee et on muitakin.

        Olen 30 mies pohjoisesta. Aika epätoivoinen haave löytää nainen jota kiinnostaisi kaasunaamarit, hengityssuojaimet, sukellusvarusteet, sadepuvut, märkäpuvut.

        Jos tähän joku trolli alkaa vittuilemaan ja nauramaan et sairas tyyppi oot niin siitä vaan itse olen saanut masennukseen paljon apua tästä mahtavasta fetissistäni.
        On mahtava pukea päälle vaikka keltainen Sari kokonaamari hengityssuojain ja runkata.

        Joku kirjoitti et valinnut ammatin sen takia että saa suojavarusteita pitää, ymmärrän samaa miettinyt itsekin.

        Koronaa en toivo kenellekään ikävä asia se on jos Ja kun tulee toinen aalto, mutta jos tilanne pahenee niin toivoisin et kehtaisin laittaa vaikka kumisen puolinaamari hengityssuojaimen kasvoille kauppaan, tähän asti ei ole rohkeus riittänyt. Onhan siis vallitsevassa epidemiatilanteessa potentiaalia omalle fetissille vaikkei näin sais ajatella.

        Sama fetissi täällä. Olen nainen ja töissä joudun käyttää suojaimia myös.
        Kyllä ne fetissiä pitää yllä ja tuntuu mukavalta ihan töissäkin. Onni ollut löytää rinnalle samanhenkinen mies. Sari maskin kun vetäisee kasvoille niin kovasti antanut lisää puhtia petipuuhiin =) Maskit ja hengityssuojat on vaan niin mukavia pitää, ehkä se joku turvallisuuden tunne kumisuus ja kaikki on se juttu niissä. Mahtavaa kun molemmat nauttii maskeista välillä miulla ja välillä myös miehellä päässä aktin aikana. Märkäpukua saanut kokeilla vesiurheilun parissa se tiukkuus ja vartalon myötäisyys niin tuntuu siistiltä :) Ei omaa fetissiä tarvitse hävetä ja meilläkin tää on meidän kahden välinen juttu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama fetissi täällä. Olen nainen ja töissä joudun käyttää suojaimia myös.
        Kyllä ne fetissiä pitää yllä ja tuntuu mukavalta ihan töissäkin. Onni ollut löytää rinnalle samanhenkinen mies. Sari maskin kun vetäisee kasvoille niin kovasti antanut lisää puhtia petipuuhiin =) Maskit ja hengityssuojat on vaan niin mukavia pitää, ehkä se joku turvallisuuden tunne kumisuus ja kaikki on se juttu niissä. Mahtavaa kun molemmat nauttii maskeista välillä miulla ja välillä myös miehellä päässä aktin aikana. Märkäpukua saanut kokeilla vesiurheilun parissa se tiukkuus ja vartalon myötäisyys niin tuntuu siistiltä :) Ei omaa fetissiä tarvitse hävetä ja meilläkin tää on meidän kahden välinen juttu.

        Koukussa kaasunaamareihin märkäpukuihin sadeasuihin. Makeeta jos saa käyttää vaikka hengityssuojaa tai kaasunaamaria oikeissa tehtävissä rempat ja silleesti. Tuntuu sairaalta oma fetissi mut minkä sille voi jos saa kovat kiksit eikait se keltää pois oo. Oon miespuolinen toivonut naista kumppaniksi jolla olis samat mut alan uskoa et turha toivo ja liian iso sattuma et löytäis. Olkaa onnellisii te joilla on oman kumppanin kaa sama harrastus tai fetissii. Kyl se yksinki antaa mielihyvää mut toisen kans olis tuplaten. Kyllä kaunis ja hyväroppainen nainen tiukassa märkäpuvussa on aina hot! samoten naisen kasvoilla vaikka kemiran keltainen sari niin pelkkä ajatus saa melkein laukeemaan.


    • Anonyymi

      Huomasin teini iässä kiihottuvani sadehousujen ja takin pukemisesta. Ne oli vihreät. Tämä on säilynyt aikuisenakin. Pidän kyllä kanssa kaasunaamarista ja mulla yksi käyttämätöntä armeija ylijäämää. Mua kiihottaa kaasunaamarin kanssa vielä ajatus hengityksen säännöstelystä.

      • Anonyymi

        Minulla sama sadeasujen kanssa, coretexit ei kiinnosta. Vielä kun sais vanhanajan paksuja sadepukuja, mutta kyllä nämä nykyisetkin jossa on PVC:tä niin menettelee ja aiheuttaa kiihotuksen. Yksinäisenä miehenä pitää vetää sadekamppeet niskaan ja lähteä metsäretkelle siihen kun sais naispuolisen immeisen kaveriksi niin aijai :) Tiedä mitä kivaa siellä metsässä yhdessä tapahtuis jos toinenkin osapuoli olis messissä ;) Samoin märkäpukua kun saa sukellusharrastuksessa käyttää niin kyllä se omassa kropassakin makeelta tuntuu, tiukka ja kiristävä.


    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe