Onhan tämä usein tehty kysymys. Mutta aina tulee uusia ex vl:ä ja uusia kirjoittajia. Minua kiinnostaisi lukea mahdollisimman kuvaavia kertomuksia, miten elämä on lähtenyt rullaamaan erottuasi liikkeestä monen siinä eletyn vuoden jälkeen. Ja mitkä syyt lähtöratkaisuusi mahdollisesti vaikuttivat?
Monesti saa lukea, että turhanoloiset lestadiolaisten säännöt tuntuivat rasittavilta arjessa ja lähdön jälkeen elämä tuntuu helpommalta. Läheskään kaikki eivät luovu Jumalastaan tai uskostaan, vain liikkeen vaikutusvallasta. Toiset lakkaavat uskomasta kokonaan korkeampaan voimaan. Olen lukenut myös kirjoituksia, missä kerrotaan jopa kiusaamisen ajaneen ihmisen pois liikkeen vaikutuspiiristä.
Kertoisitko oman tarinasi?
Monesti saa lukea, että turhanoloiset lestadiolaisten säännöt tuntuivat rasittavilta arjessa ja lähdön jälkeen elämä tuntuu helpommalta. Läheskään kaikki eivät luovu Jumalastaan tai uskostaan, vain liikkeen vaikutusvallasta. Toiset lakkaavat uskomasta kokonaan korkeampaan voimaan. Olen lukenut myös kirjoituksia, missä kerrotaan jopa kiusaamisen ajaneen ihmisen pois liikkeen vaikutuspiiristä.
Kertoisitko oman tarinasi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
lyt vanhoillislestadiolaisuudessa, joten aloittajan - asialliset! - kysymykset eivät ole siis varsinaisesti minunkaltaisilleni. Kommentoin muutamia kohtia:
Minusta mitkään "säännöt" eivät ole tuntuneet rasittavilta. Se on kyllä totta, että on tietynlainen elämäntapa, kulttuuri. Minusta vähän tuntuu, että nykyään ymmärretään hieman laajemmin kuin ennen. Esimerkiksi seuroissa nähdään nutturapäisiä nuoria miehiä, mikä olisi varmaan joskus 1970-luvulla ollut kauhistus. Irokeeskikampausta en ole seuroissa vielä bongannut :-). Korkakoruja on joillakin.
Mitään "liikkeen vaikutusvaltaa" en ole edes huomannut. Onko sitä? Tänääkin seuroissa kuulin, että nytkin saa uskoa kaikki synnit anteeksi eikä kenenkään tarvitse jättää Jumalan valtakuntaa ainakaan oman huonouden tähden.
Aloituksessa mainittu "kiusaamiskysymys" on mielenkiintoinen. Kuka kiusaa ja ketä? Jos joku sanoo toiselle jotakin, tuo toinen kokee sen kiusaamiseksi? Heillä on siis erilaisia näkemyksiä.
Naispappi Mari Leppänen saattaa kokea tulleensa kiusatuksi kun häneltä hänen lausumansa mukaan pyritään viemään lestadiolainen identiteetti, jota hän ei haluaisi menettää. Julkisuudessa Mari ei ole korostanut kiusaamisnäkökulmaa.
Viime viikolla palstalla jossakin ketjussa puhuttiin torniolaisesta Erkki Hurtigista, joka kokee tulleensa kiusatuksi; on menettänyt ystäviä ja puhujan aseman, ja kaikki Torniossa eivät enää pidä häntä uskovaisena. Siinä kai oli kyse siitä, että Hurtig alkoi elää Olavi Voittosen tekemissä virheissä ja vaati perusteellisempia selvityksiä. Tuommoinen ei ehkä ole toimintapana Jumalan valtakunnassa. Hurtig itse ei ainakaan ole tehnyt mitään virheitä. Hän on siis parempi kuin Voittonen. Kuitenkin Voittonen kelpasi Tornion suviseurateltassa pidetyn jumalanpalveluksen puhujaksi?
Niin kuin aloituksessa on sanottu, ainahan tulee ihmisiä, jotka eroavat uskonyhyteisöstä. Kuka tahansa voi väsyä. Voi langetakin. Sitten on aina mahdollisuus palata, koska katuvallehan aina saarnataan kaikki anteeksi.
Se tietysti on erityisen vaarallista ja peräti tuhoisaa, jos luopuu uskonyhteisöstään ja alkaa pilkata sitä (julkisesti). Silloin ei enää koskaan saakaan synnintuntoa el ei ole palaamisen mahdollisuutta.
Tässä mainitut Leppänen ja Hurtig eivät ainakaan julkisesti ole pilkanneet mitään, joten heidän tilanteensahan on tosi hyvä. Ihan yksinkertaista on uskoa kaikki synnit anteeksi ja palata nauttimaan Jumalan lapsen osasta. Monen muun kohdalla tilanne on aivan yhtä hyvä, koska Jumalan armossa kyllä on varaa.
Kovin paljon ei synny keskustelua siitä, että Jumalan lapsena on hyvä olla. Negatiivinen keskustelunaihe on aina hedelmällisempi, koska silloin pääsee irrottelemaan. Tilanne ei vain käytännössä ole monenkaan yhteisöstä lähteneen kohdalla hyvä.
Itse olen ratkaissut omalla tavallani. Tunnen toisenlaisenkin ratkaisun tehneitä ja ymmärränkin heitä. Mielestäni Päivämiehen blogisti Murtomaa on osunut asian ytimeen havaitessaan, että viallisista ja syntisistä ihmisistä koostuva joukko on se täydellinen Jumalan kansa, seurakunta, Äiti - halpa pelto, joka täytyy omistaa ja joka on rakas ja kallis niin samalla saa sen parhaimman saavutettasissa olevan aarteen, syntinsä anteeksi:
http://www.paivamies.fi/blogit/blogistit/blogisti_maarit-murtomaa/2305/
Millaisena koet elämisen Raamatun vastaisten saatanallisten vl-oppien puristuksessa ja vl-pedofiilien keskellä?
Nykyisin käyn vain kirkossa.
http://mvlehti.net/2016/10/02/mv-lehden-selvitys-madatyksen-tilasta-kallion-kirkossa-irja-askola-2-10-2016/
juttu oli tosi hauska! Jos jätämme Jumalan valtakunnan, voimme mennä esimerkiksi Kallion kirkkoon juopottelemaan paksun naaraspiispan kanssa kirkollisverovaroilla eikä meidän tarvitse välittää Jumalasta pätkääkään.
"Olen lukenut myös kirjoituksia, missä kerrotaan jopa kiusaamisen ajaneen ihmisen pois liikkeen vaikutuspiiristä."
Minulle kävi juuri noin, oli mahdotonta kaiken kokemani jälkeen pysytellä vl-liikkeessä.
koisi vain omat syntinsä anteeksi, niin hyvähän siellä olisi olla
Missä kohtaa Raamatussa kehotetaan uskomaan omat synnit anteeksi?
Kiusaajan pitäisi pyytää kiusatulta anteeksi ja uskoa omat syntinsä anteeksi.
-Minulle kävi juuri noin, oli mahdotonta kaiken kokemani jälkeen pysytellä vl-liikkeessä. -
Se on helppo uskoa, kun lukee palstan kirjoituksia. Aika paljon nokkivaa tekstiä vl:ltä täällä, vaikka uskon pitäisi perustua toisen posken kääntämiseen. Selvästikin tärkeintä on uskoa vanhoillislestadiolaisuuteen. "jumalanvaltakunta", "tule seuroihin", "usko synnit anteeksi" ja kaikki muu tuollainen kehottaa uskomaan yhteisöön ennemminkin kuin Raamatun sanaan. Voi kuvitella, miten tarkkaan seurakuntalaisia vahditaan, veli vartioi veljeä.
kaan. Tuo on niin vaikea kysymys, että siihen on parasta etsiä vastausta menemällä seuroihin rauhanyhdistykselle:
http://rauhanyhdistys.fi/fi/rauhanyhdistykset/
Rauhanyhdistyksellä kyllä kuulee, mistä yksin ja ainoastaan saa synnit anteeksi, mutta ei sitä totuutta, millä valtuutuksella. Vastaus on nimittäin, omalla luvalla.
Kalervoko haluaa kuulla kohtalotovereidensa tarinoita? Olen aina ollut sitä mieltä, ettei kalen olisi kannattanut liikettämme jättää.