Lapin luottamus

Järkyttävältä tuntui kuulla eräässä hautajaispuheessa, että hänellä oli 'lapin luottamus'.

Uskon, että hänellä oli täysi luottamus Jeesukseen. Tunsin läheisesti tämän poisnukkuneen ihmisen ja tuli mieleen, että hänellä oli vahva usko ainoaan Vapahtajaansa, Jeesukseen.
Ei kehenkään ihmiseen.

Mutta hänen sukunsa puhui koko ajan Lapin uskosta. Taivaan Isä otti hänet kotiinsa, eikä hänen tarvinnut kärsiä näitä tämän ajan ihmisten erimielisyyksistä enää. Hän sai rauhan uskossa Vapahtajaansa.
19289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Joo.. Ei usko lappiin, mitään auta.
Enkä pidä niin tärkeänä mainita sitä hautajaisissa.

Kuitenkin uskon että lapissa on sama usko Jeesukseen ja valkeus kuin meillä suomessakin. Siellä on suuret Jumalan lahjat ja tämän heräyksen alku tullut, ja säilynyt.
Olemme samaa kristuksen seurakuntaa.

Luotamme ja turvaamme ainoastaan Herraamme Jeesukseen, meidän Lunastajaamme! Niin lapissa kuin etelässä!

En usko että hänen tarkoituksensa oli kuitenkaan viedä lapinluottamusta Jeesuksen edelle... Ruotsin saarnaajat, eli kristillisyyden vanhimmat, jotka ovat samat totuuden saarnaajat, kuin suomessakin, ovat saaneet paljon vihaa vastaansa eriseuran ja pahojen työmiehien taholta.
Uskon että hän halusi korostaa tuon vainajan suhdetta lappiin siksi, että tuon vainajan elävästä uskosta hedelmänä kumpuava rakkaus, olisi korostettuna.

Äänestä
  • MITÄ SINÄ USKOT ÄLÄ AJA SITÄ KRISTUKSEN EDELLE . ME
    OLEMME TUTKINET JUMALAN ASIAA JA JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN ASIA , JOTEN OLEMME SIINÄ USKOSSA, ETTÄ KRISTUS
    VOI ANTAA ÄÄNENSÄ KUULUA , JOS SE ON TARPEEN NYT HETI
    JA ETTEKÖ NÄE METSÄÄ PUILTA , SIELLÄ GÄLLISSÄ ON TUSKIN
    ENÄÄ 300 AS. KRISTITTYÄ, JOKAIN JO TUNTEE TUTUNSA KUIN
    OMAT TASKUT, EIKÄ NIISSÄ MITÄÄN OLE,TE LUULETTE VAIN .
    -
    KUN TAAS MENETTE JOULUN ASINNE VIETE RAHAT. PALVELEVAT SISKOT, MAKSATTE HEILLE KAIKESTA , EIKÖ OLISI PAREMPI OLLA HOTELISSA TIETÄÄ MITÄ MAKSAA,. TOISEKSI . TEILLÄ PITÄÄ OLLA
    KAIKKEA PALJON ETTÄ RIITTÄÄ ... KUN MINÄ OLIN 1982 KAIKKI
    PALVELI RAKKAUDESTA, KIRSTILLISYYTEEN, NYT KAIKKI ON TOISIN
    EI KUKAAN MENE KYLÄÄN KUN KAIKKI ON RUKSALLA KUIN KYNNELLE KYKENEE . KYLLÄ ON NIIN RASKASTA , ETTEN PAREMMIN SANO ...
    -

    Äänestä

"Kuitenkin uskon että lapissa on sama usko Jeesukseen ja valkeus kuin meillä suomessakin. Siellä on suuret Jumalan lahjat ja tämän heräyksen alku tullut, ja säilynyt. Olemme samaa kristuksen seurakuntaa."

Outoa puhetta, liike on täysin pienen Jellivaarasta johdetun dynastian hallinnassa. Jeesusta ja häneen uskovia ei hyväksytä enään joukkoon ollenkaan.

Nimittivät hajoitustoimintaansa riihenperkuuksi. Paljastivat itsensä näin, Jumalan riihtä eivät ihmiset nimittäin pui, eikä Jumalakaan pui vielä tässä ajassa.

Äänestä
  • Aja pois palkkavaimo poikineen, näin pitääkin tehdä tämä on oikein tehty. Eriseuran rakentajat itse ottivat ja lähtivät, tätä on jo kauan salassa suunniteltu kabineteissa pullisteltu kun oma pieni järki on kasvanut pöhötaudin saastuttamana hallitsemattomiin tekoihin joita kadutte raskaasti. Kaikki on tiedetty tapahtuvan jo kauan sitten ei mikään ole ollut salassa, että sillä viisiin on tehty.

    Äänestä

  • Outoa puhetta?

    Se oli suunnilleen niin kuin Mindekin saarnassaan sanoi kesällä.

    Oliskohan niin että perkele on saanut otteen sinusta ja päässyt niin paljon vaikuttamaan et voit sanoa tuon olevan "Outoa puhetta", ja että "liike on täysin pienen Jellivaarasta johdetun dynastian hallinnassa." Tai että: "Jeesusta ja häneen uskovia ei hyväksytä enään joukkoon ollenkaan."


    Olisiko niin että heidän toimintansa ja saarnansa jotka ovat samaa Jumalan sanaa kuin edesmenneilläkin saarnaajilla, eikä se ole riihen perkuuta.
    Mutta osalla on päässyt kasvamaan karvas juuri ja silloin he voivat sanoa juuri niin kuin edellä kuvailin perkeleen työksi, joissakin ihmisissä?

    Rukoile ettet sinä ole se ihminen jonka Jumala perkaa riihestään. Ettei Jumala sinun kohdallasi salli Perkeleen tehdä työtä lopullisesti loppuun. Että jos on päässyt joku karvas rakkaudettomuuden juuri kasvamaan sydämestä ulos, että Jumala polttaisi sen rakkauden tulellaan pois.

    Kun sivusta katsoo niin näkee, että teistä moni polkee vanhimpia jalkojensa alle ja puhuu heistä paljon pahaa ja asettaa kuormaa heidän päälleen, ja pilkkaavat ja panettelevat heitä , Mutta silti vanhimmat kehoittavat rukoilemaan teidän puolestanne ja kohtelemaan teitä rakkaimpana lähimmäisenämme! He kehoittavat rakastamaan eriseuraan lähteneitä, ja rukoilemaan Jumalaa teidän puolestanne! Heillä on suuri huoli ja rakkaus niitä ihmisiä kohtaan jotka heitä kaikkein eniten vainoavat.

    Kummassa työssä näkyy rakkaus??

    Äänestä

  • KaidanTienKulkija kirjoitti:

    Outoa puhetta?

    Se oli suunnilleen niin kuin Mindekin saarnassaan sanoi kesällä.

    Oliskohan niin että perkele on saanut otteen sinusta ja päässyt niin paljon vaikuttamaan et voit sanoa tuon olevan "Outoa puhetta", ja että "liike on täysin pienen Jellivaarasta johdetun dynastian hallinnassa." Tai että: "Jeesusta ja häneen uskovia ei hyväksytä enään joukkoon ollenkaan."


    Olisiko niin että heidän toimintansa ja saarnansa jotka ovat samaa Jumalan sanaa kuin edesmenneilläkin saarnaajilla, eikä se ole riihen perkuuta.
    Mutta osalla on päässyt kasvamaan karvas juuri ja silloin he voivat sanoa juuri niin kuin edellä kuvailin perkeleen työksi, joissakin ihmisissä?

    Rukoile ettet sinä ole se ihminen jonka Jumala perkaa riihestään. Ettei Jumala sinun kohdallasi salli Perkeleen tehdä työtä lopullisesti loppuun. Että jos on päässyt joku karvas rakkaudettomuuden juuri kasvamaan sydämestä ulos, että Jumala polttaisi sen rakkauden tulellaan pois.

    Kun sivusta katsoo niin näkee, että teistä moni polkee vanhimpia jalkojensa alle ja puhuu heistä paljon pahaa ja asettaa kuormaa heidän päälleen, ja pilkkaavat ja panettelevat heitä , Mutta silti vanhimmat kehoittavat rukoilemaan teidän puolestanne ja kohtelemaan teitä rakkaimpana lähimmäisenämme! He kehoittavat rakastamaan eriseuraan lähteneitä, ja rukoilemaan Jumalaa teidän puolestanne! Heillä on suuri huoli ja rakkaus niitä ihmisiä kohtaan jotka heitä kaikkein eniten vainoavat.

    Kummassa työssä näkyy rakkaus??

    Aika mallikkaasti parjataan myös niitä, jotka eivät omaatuntoaan vastaan voi hyväksyä sakramenttijärjestelyjä tai lähetystyön vaarantamista. Silti rukoilemme ja puolestanne ja mm. saarnaajat kehottavat rakastamaan ja pitämään saman taivaantien kulkijoina kaikkia kristityitä suuresta ylenkatsomisesta huolimatta.

    Kummassa työssä näkyy rakkaus??

    Äänestä

  • "KAIDANTIEN KULKIJA"
    -
    EI HÄN SANONUT VÄÄRIN , NIIN SE OLI 1830 - eKr. SE DYNASTIA
    OLI VAIN AAMUN KOITTEESSA , JA NYT OLLAN ILLASSA. ON SELVÄ
    ETTÄ KAIKKI MENEE PÄIN ........" OLEN MINÄ KUUNNELLUT SAARNOJA
    MIKÄÄN EI OLE KUIN ENNEN . Es/lESTOISSSA , VAIKKA EI KAI SE PITÄISIKÄÄN KUN PAHAA ON TEHTY 23 VUOTTA. . . EN ...................."
    -
    SILLOIN KIN OLI HOMOJ A, VARKAITA, ROSVOJA ,VALTION VARAIN
    MINISTERI OLI RYÄVÄNNYT FAARAOLTA 54 ARKULLISTA KALLEUKSIA
    EIKÄ FAARAOLLA OLLUT MITÄÄN TIETOA NIISTÄ. KUN HE SÄRKIVÄT
    ERÄÄN OPPAAN OSOITTAMASTA PAIKASTA MUURATUN VANKAN MUURIN , PALJASTUI SALA JUONI , ARKUT AVATTIIN JA JOKAISEN ARKUN LUONA OLI SOIHTUMIES , SANOO FAARAO ,TÄMÄ ON PALJON ENEMMÄN KUIN MINULLA ON , OPAS PALKITTIIN. HETI.
    HÄN SAI OSANSA JA VAPAUTETTIIN ORJUUDESTA. . . "

    Äänestä

Onko riihenperkkuu vasta sitten täydellistä ja kaikki kevyet jyvät heitettey kankaalle kun rukoushuoneet ovat tyhjiä?

Äänestä
  • Saattojoukon poisjäänti ei väkimäärässä näy muutenki niin harvakseltaan käyneet seuroissa kirkossa kylläkin jo enne poistumista
    Kirkonrotat läks

    Äänestä

  • eimuuta kirjoitti:

    Saattojoukon poisjäänti ei väkimäärässä näy muutenki niin harvakseltaan käyneet seuroissa kirkossa kylläkin jo enne poistumista
    Kirkonrotat läks

    Saattojoukon peräänkö Jeesus lähti kadonneen lampaan vertauksessa?

    Äänestä

  • "TMMA TUNNOR "
    EI VAAN SE ON JUMALAN JA JEESUKSEN TYÖ. EI IHMISTN.

    Äänestä

1900. Kiristittyä oranssilappusta näytti olevam Joensuussa.

Äänestä

Luuletteko todella, että viimeisellä tuomiolla Jumala perkaa teidät sen mukaan, oletteko jonkun sortin lestadiolaisia, helluntailaisia tai jotakin muuta hengellistä puljua? Minäpä uskon, että Hänelle riittävät poikansa sanat, minä olen tie, totuus ja elämä, joka minuun uskoo, ei ole hukkuva. Kaipa Luoja tietää, mitä on kullekin antanut ja mitä tältä voi vaatia. Sen mukann Hän tulee myös tuomitsemaan. Usko noihin Jeesuksen sanoihin, koeta elää psrhaan kykysi mukaan niiden mukaisesti ja Hän tulee sinut armahtamaan. Kautta aikain on ollut jos jonkin sortin ns uskonpuhdistajia ja oppi isiä, jos kaikista lukua pitää ja heidän opetuksistaan, on taatusti hukassa uskonsa kanssa.
Teuta pääsee ainakin paratiisiin jo siksi, että siellä haluavat kuulla häntä livenä! Leikki leikkinä, siinä menee teutakin taivaaseen kun me muutkin, hänellä on luja usko, joku sanoo, ettei se ole oikea, mutta viittaan edellö kirjoittamaani. Toivottavadti minäkin, virheineni, joista pienimpiä ovat kirjoitusvirheet.

Äänestä
  • " BARA-SIITTIÖ "
    -
    ELI KAIKKI MENEE PARATIISIIN ,KOSKA SE ON SIELUJEN LEPO PAIKKA .
    OLLUT JO RISTIN KUOLEMASTA ASTI. SIIS SE OLI TEHTY VÄHÄ ENNEN
    KUIN RISTIN UHRI OLI ANNETTU, MUTTA SIINÄ MENI VIELÄ JOKU
    HETKI ETTÄ KAVA ROSVOKIN KUOLI , MUTTA SAMANA PÄIVÄNÄ HE LÄHTI J A EHTI SINNE. PARATIISIIN. KUIN JEESU OLI LUVANNUT ..
    -
    SINÄ KIRJOITIT HYVIN. EI KAIKKI MENE KUIN ur:N SANA ON , TAI JOKU MUU . (MUUT ON NAVETASSA). KYLLÄ SINÄ KIN OLET MUKANA USKO VAIN JEESUKSEEN SE RIITTÄÄ. NYT JA AINA.

    Äänestä

Mieleeni tuli tapahtuma Lahden juhannusseuroista. Ryhmä wanhimpia oli silloin mukana, minulla oli kriisi tuonm luottamuksen suhteen. Mielessäni kysyin Herralta: Pitääkö minun kunnioittaa heita? Vastaus tuli: Kyllä pitää! Hetken hiljaisuus, ehdin jo vähän kummastella. Sitten tuli jatko: Niinkuin vanhempia miehiä kunnioitetaan!

Minulle kysymys ei ole enää ajankohtainen eikä tunnetuista henkilöistä ole enää vanhempia kui B Erkstam ja LLarsson.

Äänestä

Lapin luottamus??????????????????????????????????????????

Äänestä

Niiin, lappi ei luota minuun? Siinäpä pulma?

Äänestä
  • VIHNE ; EI SE NIIN OLE EI LAPIN LUOTTOA NIIN SIUNATA , SE ON
    TOISIN PÄIN SINUN PITÄISI LUOTTAA HEIHIN. MUTTA ÄLÄ VÄLITÄ ,EN MINÄKÄÄN LUOTA HEIHIN : ENÄÄ. OLIMME MOLEMMAT NIISSÄ KOKOUKSISSA .. MUTTA SELLAISTA KERTAA EI OLE ETTÄ L.L.
    OLI BE. ;KANSSA .
    1996 OLI E.L. GP. OM.BE.
    1998 OLI EL. GP. OM. BE.
    2000 OLI EL, GP. BE. . HG.
    2002 OLI GP. OM .BE.
    2006 OLI GP OM, BE.
    2009 EN OLE VARMA ,( GP. OM, BE, LL. )
    MUITA KERTOJA EI, BE. OLE OLLUT . MUTTA NIIKUI SANOIN 2009
    EN OLE VARMA. SILLOIN ON JÄÄNYT MERKKAAMATTA, JOTEN
    VOIT OLLA OLLUT SILLOIN . . .

    Äänestä

Mukavaa puntarointia Vihneeltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hautajaiset kirjoitti:

Järkyttävältä tuntui kuulla eräässä hautajaispuheessa, että hänellä oli 'lapin luottamus'.

Uskon, että hänellä oli täysi luottamus Jeesukseen. Tunsin läheisesti tämän poisnukkuneen ihmisen ja tuli mieleen, että hänellä oli vahva usko ainoaan Vapahtajaansa, Jeesukseen.
Ei kehenkään ihmiseen.

Mutta hänen sukunsa puhui koko ajan Lapin uskosta. Taivaan Isä otti hänet kotiinsa, eikä hänen tarvinnut kärsiä näitä tämän ajan ihmisten erimielisyyksistä enää. Hän sai rauhan uskossa Vapahtajaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu