Moi,
sukan varteen on kertynyt jonkin verran ylimääräistä ja ajattelin kokeilla olisiko ihmisillä miten kysyntää yksityisten ihmisten väliselle lainaamiselle. Mitää asuntolainojen suuruisia lainoja mun ei ole tarkoitus tarjota jo riskinkin vuoksi, vaan samansuuruisia summia mitä esim. pikavippifirmatkin lainaavat. En myöskään lupaa tarjota lainaa esim. 30 ensimmäiselle, vaan katson kaikki tulleet viestit tapauskohtaisesti.
Kyse on lainasta, eli lahjoituksena rahaa ei ole tarjolla. Kerro viestissä lainatarpeesi suuruus ja takaisinmaksuaika, sekä korko jonka lainalle kohtuulliseksi kokisit.
Voit tarjota lainalle jotain vakuutta/panttia laina-ajaksi, ei kuitenkaan mitään autoa tms. isoa esinettä, jonka käsittely on hankalaa. Voit myös ehdottaa panttia esim. koroksi lainasta. Voit myös tarjoutua esim. tekemään jotain lainaa korkoa vastaan. Mitään täysipäiväistä työtä minulla ei ole tarjota, vaan ajatuksena enemmänkin, jos sulla jokin taito tmv. on.
SItä mihin tarvitset rahaa ei ole pakko kertoa, mutta toki sillä voi olla vaikutusta lainan saamiseen.
Laita tulemaan meiliä osoitteeseen [email protected] mikäli sinulla tarve lainarahalle on.
terveisin,
Mika
Tarjotaan rahaa lainaksi yksityishenkilöille
rahaa_lainaksi
0
91
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 205024
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r21802Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1361250Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121190- 921117
- 931074
Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike17863viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.168815En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.61723Vappu Pimiä jakoi kuvia Maajussille morsian -kuvauksista! Seuraajalta tärkeä toive: "Voi miten..."
Tätä kyllä kannattaa toivoa! Vappu Pimiällähän on tunnetusti myös sormensa pelissä näissä rakkausjutuissa ja hän toimii25709