Nauhoittakaa aina vierailunne te-toimistossa.

JuhaaniSuppilovahvero

Hei kaikki.

Nauhoittakaa aina vierailunne te-toimiston virkailijan luona jos vain mahdollista. TE-toimistolla on hyvin erilaisia ihmisiä töissä, osa hyviä, mutta valtaosaa ei kiinnosta pätkääkään työttömien tilanne. Osa ei ota katsekontaktia ja mumisee viikkokausia odottamaasi tapaamisen 5 minuutissa läpi, eikä kuuntele sinua. Tällöin aina kantelua menemään, jos saataisiin sinnekin osaavia ihmisiä.

Todistusarvo on nauhoittella paljon parempi kuin sana sanaa vastaan jossa me työttömät aina hävitään. Jos ei TE-toimisto reagoi, niin sitten nauhoitetta iltapäivälehtiin yms. Työttömien kyykyttämisestä täytyy pitää melua.

Sain itse karenssin, kun sanoin "ei ihan hirveästi kiinnosta" yhteen cv-koulutukseen. (jälleen kerran, olen 3 cv-koulutusta käynyt jo ja näihin jouduin työsuhteen päätyttyä). Järjestelmään oli kirjattu "kieltäytyi menemästä". Omalla lauseella tarkoitin, että mieluusti en menisi taas kerran cv-koulutukseen.

11

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • beethooven

      Olin aikoinaan 19 kuukautta ilman centinkään korvausta missään tässä niin kovin minulle rakkaassa nyky-fasistisessa isänmaassa vielä hyvinkin? Tosin taisin siinä sivussa luoda harrastuksesta puolivirallisen selviytymismuodon itselleni kyllä. Ja jota käytän ihan salaa välillä vieläkin. Heh, heh, heh, heee yhä aina vaan niin kovin ja paljon sittenkin.

    • virkaloinen

      Kyllä tuo kannattaa, jo kysyä te-toimistossa virkailijalta suoraan, ETTÄ SINUA EI VARMAAN HAITTAA YHTÄÄN JOS NAUHOITAN TÄMÄN VIERAILUN, että ei jää mitään epäselväksi mitä käynnillä on keskusteltu ja mistä on sovittu!!. Tällöin virkaloinen saattaa häkeltyä kun kerrot näin että tallennatkin keskustelun/vierailun te-toimistossa ihan vain oman oikeusturvasi vuoksi

    • ToimiNäin

      Täytyy vain muistaa AINA sanoa ääneen, että nauhoittaa keskustelun! Salanauhoitus on Suomessa rikos. TE-tädillä ei pitäisi olla mitään syytä kieltää keskustelu, sinulla on täysi oikeus nauhoittaa keskustelu muistin virkistämiseksi ja sovittujen tehtävien hoitamiseksi.

      • 167-176

        Ei ole rikos eikä salanauhoitus vaikka ei kerro siitä virkanilkille. Tuosta on paljon juttua netissä, googlaa ellet usko.
        Kyllähän tuolla kertomisella etukäteen saattaa olla ennalta ehkäisevä vaikutus mutta asia pitää kertoa ilmoitusluonteisesti, lupaa ei tarvitse kysyä eikä TE-täti voi sitä kieltää eikä kieltäytyä palvelemasta. Nuo virkanilkit on kansan palvelijoita ja heitä voi myös kohdella sen mukaan, ei heillä oikeasti ole valtaa läheskään niin paljon kun kuvittelevat. Historiasta löytyy paljon esimerkkejä siitä kuinka on käynyt jos renki alkaa isännäksi, huonosti on käynyt sekä isännälle että rengille. Siksi onkin hyvä näyttää se kaapin paikka virkanilkille heti aluksi ettei jää mitään epäselvää.


    • Muistakaa_sitten

      Tehnyt jo vuosia tuota äänitystä, mutta muistakaa sitten tehdä se äänitys lain mukaisesti, että sanotte suoraan heti alkuun, että äänität tämän käydyn keskustelun, muutoin ei lainvoimainen, jos salaa äänitätte.

      • dfadfdffdadf3

        Ei tartte ilmoittaa keskustelun nauhoittamisesta jos on itse osallisena.


      • eitarvitseilmoittaa

        Täällä on näitä pelottelijoita, jotka väittävät että tarvitsee ilmoittaa. Lain mukaan ei tarvitse ilmoittaa ja jos muistatte hesarin jutun jossa kerrottiin videoimisesta niin sekin on laillista. Linkkiä juttuun http://www.hs.fi/kotimaa/a1429504323505


    • NauhoitusAINA

      Minulta kysyttiin kerran, että minkä vuoksi nauhoitan keskustelut. Se oli minusta aika erikoinen kysymys, koska jokaisen - jopa tyhmemmänkin virkailijan - pitäisi älytä, että työtön suojelee omaa etuaan sillä tavalla. Kun kerroin totuuden ja sanoin, että TE-toimisto on pakottanut minut siihen, virkailija oli aika häkellyksissä.

    • VandaVantaa

      Ihan oikealla salanauhoituksellakin on todistuksen voimaa sillä Vantaan kaupungin hallituksen puheenjohtajana (Raimo Salminvuo) ollut päätyi vankilaan salanauhoitteen avulla.

    • fghgfjjjhk

      Äänitys tosiaan on välttämätöntä, jos haluaa edes jotenkin oikeuksistaan pitää kiinni, niistä vähäisistä, joita vielä on. Äänityksen voi tehdä salaa, jos itse ottaa osaa keskusteluun. On ihan oma valinta, kertooko siitä vai ei.

      Sitä ei muuten kuulemma enää nimitetä nauhoittamiseksi, koska kasetti- ja nauhuriajoista on jo vuosia. Se on taltioimista tai äänittämistä.

      On hyvä myös pyytää fiksun oloinen lojaali kaveri mukaansa, sekin usein auttaa. Eikä sen kaverin tarvitse vastailla mihinkään kysymyksiin, eikä hänen tarvitse edes esittäytyä. Hän voi vaikka hoidella äänityksen, tai tehdä muistiinpanoja, tai vain tarkkailla vastapuolen ilmeita ja tekemisiä.

    • jdrx

      Ilmoita et nauhoitat ja syy on palvelun parantamiseksi, kuten jokainen yritys tekee kun soittaa, ensimmäisenä tulee puhelu nauhoitettaan palvelun.................

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      290
      4771
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe