Julkisuudessa on viime aikoina esitetty puheenvuoroja, jotka syyllistävät yhteiskuntamme huono-osaisia ja vajaakuntoisia. On vaadittu sosiaaliturvan vastikkeellistamista tai jopa sen kokonaan lakkauttamista.
Puheenvuoroissa huono työ- ja toimintakyky on omaa heikkoutta, laiskuutta ja työllistyminen on kiinni omista ponnisteluista. Köyhyys on omien valintojen tulos, jos oikeaa köyhyyttä Suomessa edes onkaan. Köyhät ovat vain tyhjän valittajia ja itse uhriutuvia.
On tietämätöntä, naiiviakin, kuvitella, että meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Synnymme ja kasvamme erilaisissa olosuhteissa, kannamme yksilöllistä geeniperimäämme, omaamme erilaisia ominaisuuksiamme niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Nämä kaikki yhdistettynä elämänkokemuksiimme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee, millainen kantokyky kullakin elämässä on. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä vallalla olevat käsitykset hyvästä ja vastuullisesta elämästä, alati vaihtuvat taloussuhdanteet ja epävarmat työmarkkinat, voi olla varma, ettei kenenkään polku ole samanlainen. Vaikka tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat lisääntyneet, esimerkiksi sukupuoli, ikä ja etninen tausta vaikuttavat yhä työelämässä etenemiseen – myönnettiin sitä ääneen tai ei.
ihmisiä, jotka ovat sairastuneet yrittäessään ponnistella lunastaakseen yhteiskunnan luomat vaatimukset hyvästä elämästä. Näemme ihmisiä, jotka potevat syyllisyyttä siitä, etteivät pärjää omillaan, eivätkä kestä arjen kuluttavuutta yhtä hyvin kuin toiset. Näemme ihmisiä, joilla itsellä tai perheenjäsenillä on sairaus tai vamma, joka vaikuttaa koko perheen elämään ja toimeentuloon. Näemme ihmisiä, jotka ovat uudelleenrakentamissukupolven jälkeläisiä ja kantavat traumoja vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Näemme ihmisiä, jotka pyrkiessään elämässään eteenpäin, törmäävät syrjiviin asenteisiin ja ympäristön rakenteellisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Näemme ihmisiä, jotka asioiden kriisiytyessä menettävät otteen elämästä ja joutuvat turvautumaan yhteiskuntamme tukeen.
Hyvinvointiyhteiskunnassamme liian moni voi pahoin. Kansalaisistamme moneen 90-luvun lama jätti jälkensä. Moni menetti työpaikkansa, yrityksiä meni konkurssiin. Syytämmekö heitä siitä, että he ovat yrittäneet ponnistella parhaansa mukaan? Meillä kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Emme ole yhtään sen parempia kuin tämän päivän vähäosaiset, jotka ovat kantaneet yhteiskunnan laman seurauksia harteillaan jo vuosia. Vähäosaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle vain sen vuoksi, että yhteiskunnan turvaverkko on ollut liian isosilmäinen, ja sen reunat ovat pettäneet.
On aika pyrkiä kaikkien yhteiskuntamme jäsenten hyväksymiseen ja luopua syyllistämisestä, joka vain syventää pahoinvoinnin kierrettä. Syyllistämisen sijaan tulisi toimenpiteitä kohdistaa vähäosaisten tilanteen parantamiseen ja inhimillisen elämän turvaamiseen kaikille.
http://armilehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153889-jumaliste-sanovat-sosiaalityontekijat
Jumaliste, sanovat sosiaalityöntekijät
Puheenvuoroissa huono työ- ja toimintakyky on omaa heikkoutta, laiskuutta ja työllistyminen on kiinni omista ponnisteluista. Köyhyys on omien valintojen tulos, jos oikeaa köyhyyttä Suomessa edes onkaan. Köyhät ovat vain tyhjän valittajia ja itse uhriutuvia.
On tietämätöntä, naiiviakin, kuvitella, että meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Synnymme ja kasvamme erilaisissa olosuhteissa, kannamme yksilöllistä geeniperimäämme, omaamme erilaisia ominaisuuksiamme niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Nämä kaikki yhdistettynä elämänkokemuksiimme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee, millainen kantokyky kullakin elämässä on. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä vallalla olevat käsitykset hyvästä ja vastuullisesta elämästä, alati vaihtuvat taloussuhdanteet ja epävarmat työmarkkinat, voi olla varma, ettei kenenkään polku ole samanlainen. Vaikka tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat lisääntyneet, esimerkiksi sukupuoli, ikä ja etninen tausta vaikuttavat yhä työelämässä etenemiseen – myönnettiin sitä ääneen tai ei.
ihmisiä, jotka ovat sairastuneet yrittäessään ponnistella lunastaakseen yhteiskunnan luomat vaatimukset hyvästä elämästä. Näemme ihmisiä, jotka potevat syyllisyyttä siitä, etteivät pärjää omillaan, eivätkä kestä arjen kuluttavuutta yhtä hyvin kuin toiset. Näemme ihmisiä, joilla itsellä tai perheenjäsenillä on sairaus tai vamma, joka vaikuttaa koko perheen elämään ja toimeentuloon. Näemme ihmisiä, jotka ovat uudelleenrakentamissukupolven jälkeläisiä ja kantavat traumoja vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Näemme ihmisiä, jotka pyrkiessään elämässään eteenpäin, törmäävät syrjiviin asenteisiin ja ympäristön rakenteellisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Näemme ihmisiä, jotka asioiden kriisiytyessä menettävät otteen elämästä ja joutuvat turvautumaan yhteiskuntamme tukeen.
Hyvinvointiyhteiskunnassamme liian moni voi pahoin. Kansalaisistamme moneen 90-luvun lama jätti jälkensä. Moni menetti työpaikkansa, yrityksiä meni konkurssiin. Syytämmekö heitä siitä, että he ovat yrittäneet ponnistella parhaansa mukaan? Meillä kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Emme ole yhtään sen parempia kuin tämän päivän vähäosaiset, jotka ovat kantaneet yhteiskunnan laman seurauksia harteillaan jo vuosia. Vähäosaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle vain sen vuoksi, että yhteiskunnan turvaverkko on ollut liian isosilmäinen, ja sen reunat ovat pettäneet.
On aika pyrkiä kaikkien yhteiskuntamme jäsenten hyväksymiseen ja luopua syyllistämisestä, joka vain syventää pahoinvoinnin kierrettä. Syyllistämisen sijaan tulisi toimenpiteitä kohdistaa vähäosaisten tilanteen parantamiseen ja inhimillisen elämän turvaamiseen kaikille.
http://armilehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153889-jumaliste-sanovat-sosiaalityontekijat
Jumaliste, sanovat sosiaalityöntekijät
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.