Orjana (kopio)

DTi

Alkuun.. Jos kirjoitusvirheet aiheuttaa ihottumaa.. Älä lue :)

Homma sai alkunsa siitä, kun tutustuin erääseen naiseen netissä.. tietysti chatissä.. jutustelimme niitä näitä ja oli puhetta myös seksistä.. itselläni on fantasia, jossa olen naisen alistamana.. kyseisellä naisella (jolla muuten oli nimikin, Vera) taas oli halua alistaa. tutustuimme toisiimme pikkuhiljaa sähköpostin välityksellä ja jossain vaiheessa päätimme tavata toisemme. ihan vaan nähdäksemme.. näin kävikin ja pääsin näkemään Veran "livenä" josta mulla oli vain mielikuva, mielikuva ja todellisuus ei tietty vastannut, mutta todellisuus oli kauniimpi kuin mielikuva, joten mitäpä hätää..

tuon illan jälkeen tapailimme muutaman kerran ihan tuttavina, kunnes Vera kertoi, että on lähdössä viikonlopun reissulle lappiin, ystävättärensä mökille, tämä kun oli kämpän käyttöön lainannu.. Vera kysyi multa, jotta lähtisinkö mukaan, sanoen vielä että voisi tarvita orjaa ja nauroi vähän.. mä totesin ettei siihen oo mitään estettäkään, joten sovimme reissun. arvelin jotta tunnen hänet jo riittävän hyvin että voin "retkelle" lähteä.

Reissun ajankohtana oli lokakuun loppu, ja ilmatkin melkoisen hyvät, aurinkokin paistoi, perjantaina pääsimme hyvissä ajoin lähtemään ja olimme jo alkuillasta perillä. Vera nukkui osan matkasta joten vilkkaassa naisessa riitti virtaa :)

purimme matkatavarat, joita mulla oli perinteiseen tyyliin hyvin vähän.. Veralla taas myöskin perinteiseen tyyliin, viikonlopuksi uskomattoman paljon.

Mökki oli hieno, ilmeisesti ystävättärellä oli tulojakin. lisäksi vielä hyvin varusteltukin, huomasin metallirenkaat seinällä, ruuvattu tiukasti paksuun hirteen, olin jo kuullutkin Veran ja ystävänsä samantapaisista "harrasteista" toki mökissä oli muukin varustus kunnossa, ei valittamista, ilmastointi puuttui muttei vuodenaikaan nähden vaikuttanut viihtyvyyteen.
no.. se mökistä..

menin ajomatkan rasittamana suihkun kautta vähäksi aikaa nukkumaan, jotta jaksaisi jotain vielä illalla tehdäkkin, Vera sanoi kokkaavansa jotain ja herättävänsä sitten kun on valmista. unta ei tarvinnu kauaa odotella.

olin nukkunut kai noin tunnin kun heräsin siihen että jokin puristaa hieman kaulaani.. itse asiassa se vasta alkoi puristaa, koska Vera laittoi mulla kaulapantaa, olin mahallani sängyssä ja kun hän huomasi mun heränneen, hän hyppäsi istumaan hajareisin lantiolleni. Meinasin kääntyä ympäri mutta se vaan ei onnistunut koska sekä käteni että jalkani oli sidotut sängyntolppiin.. joskin löysästi.. Vera nykäisi pääni taakseppäin hiuksista ja kuiskasi korvaani "nyt se alkaa... valmistaudu nöyrtymään".. murahtelin jotain puoliunessa siitä että anna mun nyt edes herätä ensin, se ei kai ollut Veran mieleen, koska seuraavassa hetkessä narut raajoissani ei olleet enää ollenkaan löysällä, vaan olin tiukasti X-asennossa sängyllä.. Vera sanoi tiukalla äänellä "kyllä mä sut hereille saan, ja paina kaaliis että orjat ei mua neuvo, ja orjilla ei ole mielipiteitä" samantien ruoska läjähti pakaroihini. voihkaisin hiljaa mutta olin niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Vera jatkoi juttujaan "sä tuut nöyrtymään, itestäsi riippuu kauanko se kestää, mutta tän päivän puolella sä teet mitä ikinä käsken". mua meinas alkaa naurattamaan kun katselin äsken niin mukavaa pientä naista, joka nyt oli olevinaan niin julma ja ankara, joskin kyllähän hän paljon ilkeämmältä näyttikin, tiukat nahkahousut, nahkatoppi, paljon niittejä, ruoska kädessään ja tummat meikit.. itse asiassa ilmekin oli melkoisen uhkaava.. virnuilin silti ja totesin "niinpä saattaa käydäkkin.. mutta mitään et saa ilmaseks". Vera hymyili pirullisesti "ei tartte saada.. mä kidutan sua mielelläni pitkäänkin, itseppä kärsit jos haluat uhmata".

Vera löysäsi naruja käsissäni ja laittoi mulle käsiraudat, ennen kuin irroitti narut käsistä ja jaloista, seuraavaksi hän naksautti mulle talutushihnan ja kiskoi mut hiuksista ja hihnasta ylös sängystä ja tönäisi lattialle polvilleen. "riisuudu" hän komensi ja nosti ruoskaansa merkiksi siitä että ehkä on parempi totella. päätin totella tässä vaiheessa jariisuin housuni pois, paitaa en tietty voinutkaan riisua. Vera heitti lattialle eteeni jonkinlaiset pvc-housut ja käski mun pukeutua niihin, homma oli varsin vaikea, housut olivat tolkuttoman pienet ja kädet vielä raudoissa. pyysin Veraa päästämään käteni vapaaksi, se ei käynyt mutta hän autoi pukeutumisessa. housut saatiin ylös asti ja olo oli sen mukainen, ilmeisestikkin Vera nautti siitä että mulla oli melko hankalat oltavat, pöksyt puristivat vehkeen lyttyyn ihoa vasten ja tekivät olon melkoisen epämukavaksi. Vera tuuppasi mut taas polvilleni ja laittoi jalkani yhteen raudoilla, heti perään hän otti käsirautani pois ja kiskaisi multa paidan veks, vapaus käsille ei sen pidempään kestänytkään, jalat sen sijaan pääsivät taas erilleen, ilmeisesti Vera halusi ottaa varman päälle koska piti mut kahleissa jatkuvasti, no.. mikäs siinä, kivaahan se oikeestaan oli, vaikken mä fyysistä vastarintaa kuitenkaan olisi tehnyt.

Vera alkoi kiskoa mua talutushihnasta alakerran suuntaan ja kävelin kiltisti perässä. alhaalla hän kääntyi taas minuun päin ja käveli eteeni.. "miltä tuntuu... koira" hän kysyi ja puristi haaruksistani, kumarruin vaistomaisesti vähän ja sanoin "ei kehumista" jolloin Vera löi melko kovaa kämmenellä poskelleni.. "Sanoin että orjalla ei ole mielipiteitä.. ei ainakaan mun mielipiteistä poikkeavia", vastasin samantien "anteeks Vera.. yritän muistaa".. sekään ei kelvannut vaan sain suoraan kaksi läimäystä ja tekstiä lähes huutona "myöskään en oo antanu lupaa sinutella.. kutsut mua VALTIATTAREKSESI, ja sä muistat, jos vain yrität, mä muistan kyllä rankaista" päätin olla sanomatta mitään.. se tuskin olisi tilannetta parantanu

Vera kiersi taakseni mua katsellen, eihän hän aikaisemmin ollut mua nähnytkään farkkuja vähemmissä vaatteissa.. tosin en mäkään Veraa mutta Veran vaatetus oli mitoituksensa vuoks hiukan paljastavampaa. Vera tönäisi mut polvilleni ja sivalsi piiskalla pakaroilleni.. voihakaisin hiljaa ja kysyin "mistä mä ton ansaitsin", vastaukseksi tuli uusi, kovempi isku jonka jälkeen hän väänsi pääni hiuksista kiskoen niin että katsoi mua silmiin, "sä et kysele perusteita teen mä sulle mitä tahansa, sä et ole mitään, vain saastainen orja jonka mä omistan, mä teen sulle mitä huvittaa, jos sattuu.. ano armoa" lopuksi tullut nauru kertoi mulle että armoa saanee anoa pitkään ennen kuin sitä saa..

Vera käveli jälleen eteeni ja alkoi painaa jalallaan niskastani mun päätä lattiaan, kun olin otsa maassa, hän siirsi toisen jalkansa kasvojeni alle "ala nuolla" kuului käsky.. viivyttelin hetken ja piiska lävähti taas pakaroilleni.. työnsin kielen suustani ja aloin varoen nuolla hänen jalkansa yläpintaa, heti tuli kolme uutta iskua "tiedät että mä haluan sun nuolevan mun varpaat ja niiden välit, tee se kunnolla tai pian rukoilet että saat yrittää uudestaan" Vera sanoi kylmästi. piiskaniskut tuntuivat vielä sen verran etten kapinoinut enempää vaan yritin tehdä työni kunnolla..

kun olin saanut molemmat jalat puhtaiksi, josko ne pesun jälkeen enää nuolemalla mihinkään puhdistuivat, Vera kiskaisi mut hihnasta ylös polvilleni "osaathan sä kun vain haluat, mutta tä on vasta alkua" ilkeä hymykin olisi kertonut että jatkoa seuraa..

Vera alkoi riisua housujaan ja alta pajastui mustat nahkaiset stringit.. mä en voinut olla katsomatta, kyseessä oli kuitenkin melkoisen hyvän vartalon omaava nuori nainen.. Vera huomasi
töllistelyni muttei näyttänyt siitä välittävän.. "näyttääkö takamukseni noin hyvältä hän kysyi hymyillen" sanoin "kyllä tästä kulmasta ainakin"

Vera otti taas piiskan käteensä ja asteli eteeni.. "haluat kait myös maistaa sitten.." hymy oli jo ilkeämpi ja hän pyöräytti pakaransa naamani eteen.. "suutele ja nuole niitä" en totellut.. en aikonutkaan jolloin Vera käännähti ja huusi "eikö maistu.. ala nuolla" ja kääntyi vielä. mä en tehnyt elettäkään totellakseni. seuraavaksi sitten mentiinkin kovaa keskelle lattiaa jossa oli pulen metrin päässä toisistaan lankkuihin upotetut metallilenkit, en ollut huomannut.. Vera sito jalkani niihin polvitaipeista ja laittoi käsiini rautojen tilalle nahkaiset versiot, joilla voi ripustaa kattoon.. katossa oli mun yläpuolella juoksupyörä, jonka kautta kulki naru seinällä olevaan köysilukkoon.. kuten purjeveneissä, hän kiinnitti käteni naruun ja meni kiristämään sitä seinältä. väkipyörä auttoi että Verankin painoinen sai mun polveni kohoamaan ilmaan kunnes narut polvitaipeissa tiukkaantuivat.. oloni oli melko tukala.. Vera haki vielä jotain rättejä ja tunki ne suuhuni ja sitoi huivin pääni ympäri etten voinut muuta kuin önähdellä..

"olisikohan kannattanut äsken totella.. nyt saat tehdä sen vaikeamman kautta.. ja saat tehdä myöhemmin vielä jotain nöyryyttävämpääkin.. opit kenties tottelemaan mua kun käsken" Vera puhui rauhallisesti ja katsoi mua julman näköisenä.. hän haki pitkän, punotun nahkaisen ruoskan ja asteli sivulleni.. ensimmäisen iskun saivat pakarani.. isku oli melko kova ja äännähdin sen mitä pystyin.. iskuja alkoi sadella tasaiseen tahtiin.. pakaroille ja välillä selkään.. ne tuntuivat kovenevan jatkuvasti.. yritin huutaa mutta rätit tukahduttivat ääneni.. Vera näki sen ja nauroi.. "unohdinko sano.. lopetan kun kuulen sun rukoilevan, että saat nuolla mua mistä satun haluamaan" pirullinen nauru jatkui, ruoskinta myös.. Vera kiersi toiselle puolelle ja löi ruoskallaan tarkasti tiukkojen housujen sisällä oleville vehkeilleni.. kipu oli melkoinen.. ulvahdin ja yritin vetäytyä kippuraan.. narut vaan eivät antaneet.. perään tuli kaksi iskua samaan paikkaan.. Vera asteli viereeni ja alkoi ottamaan huivia ja rättejä pois suustani "ja pidät suusi kiinni kunnes annan luvan... saat opetella tottelemaan mua tarkasti.. ei mitään ääntä.. onko selvä.." nyökkäsin..

Vera vaihtoi ruoskan taas piiskaan.. ja löi melko napakasti pakaroilleni.. sain pidettyä mölyt sisälläni.. "muista että inahduskin tuottaa sulle kivuliaan rangaistuksen" Vera virnuili ilkeän näköisenä ja löi varoittamatta taas vehkeilleni.. ulvahdin.. en voinut mitään.. Vera tuli eteeni ja väänsi päätäni taaksepäin katsoen silmiini.. "mähän sanoin että sä saat opetella tottelemaan" puhuessaan hän potkaisi mua jalkoväliin.. ei kovin kovaa mutta riittävästi että musta lähti taas ääntä.. seurasi toinen potku.. hieman kovempi.. onneksi loppu rangaistus tuli pelkästään piiskalla pakaroiden osaksi.. mä vaikersin jatkuvasti koska Vera piiskasi jo aika kovaa.. sanoin hiljaa "armoa valtiattareni". Vera lopetti piiskauksen.. "ensimmäinen järkevä sana sun suustas.." Vera sanoi ja meni löysäämään narua sen verran että olin taas tukevasti lattialla..

"muistatko mihin jäätiin aikaisemmin" Vera kysyi..
nyökkäsin ja sanoin.. "anna mun nuolla sulle ja alistua sulle" painoin katseeni maahan eteeni näyttääkseni nöyrältä.. Vera tuli ja päästi käteni irti narusta ja polveni lattiasta ja laittoi käteni selkäni taakse rautoihin. "ylös" tuli terävä komento, nuosin nopeasti.. Vera vei mut matolle ja käski käydä selälleen makaamaan.
tottelin viivyttelemättä.. Vera riisui stringinsä pois ja tuli pääni yläpuolelle.. "jatketaampa" hän istui kasvoilleni "tyydytä mut kielelläs koira.. ja heti" komento tuli yhtä napakasti kuin sitä tehostanut piiskanisku vehkeilleni.. aloin nuolla häntä.. en ollut paljoa harrastanut mutta Vera auttoi hieman asiaa ja homma saattaisi vaikka onnistua.. "nopeammin" Vera huusi ja löi taas. inahdin hiljaa kivusta mutta jatkoin nuolemista ja työnsin kieleni hänen sisäänsä..

Vera kiihottui ja piti selvästi hommistani ja huusi "tässä tulee sulle tahtia.. kestä mukana tai lyön kovempaa" hän alkoi piiskata mua munilleni, onneksi kevyesti.. eikä tahdissakaan ollut vaikea kestää.. jonkin aikaa sen sijaan kesti ennenkuin työ alkoi tuottaa tulosta, luultavasti vika oli allekirjoittaneessa, mutta Vera sai joka tapauksessa rajun orgasmin, lopetti jopa piiskaamisen hetkeä ennen sitä.. se kesti hetken.. jonka jälkeen hän hieman rentoutui.. "nuole ja ime vaan kunnes annan luvan lopettaa" hän sanoi jo pehmeämmällä äänellä

tottelin ja jatkoin.. "annan armoa sulle sen verran ettei tartte enää muualta nuolla.. mutta nöyryyden opettelu jatkuu vielä.. koko viikonlopun" Vera kiskoi mut hiuksista pystyyn ja vei seinän viereen, niiden metallirenkaiden luo.. ja sitoi mut kiinni.. hän haki piiskansa.. "luulitko pääseväs paineista eroon kun tyydytät mut" hän nauroi ja löi muutaman iskun pakaroilleni.. "armoa" pyysin ja yritin katsoa Veraa alistuneesti.. se ilmeisesti tehosi koska enempää ei iskuja tullut.. "valtiattareni.. saanko juotavaa" jano oli kamala moisen selkäsaunan jälkeen.. Vera tuli eteeni.. haluatjo juoda suoraan minusta.. hän nauroi ja painoi kädellään pääni jalkoväliinsä.. en halunnut mutten uskaltanut enää vastustaakkaan "kyllä valtiattareni" vastasin ja odotin suihkua.. sitä ei tullut.. Vera hymyili taas normaaliin tapaansa ja sanoi "oikea vastaus.. tuon sulle vettä" sain veteni ja join sen ilolla.. Vera laittoi mulle vettä kuppiin lattialle ja antoi enemmän löysää naruuni.. "mutta joka tapauksessa sä nukut siinä.. jos runkkaat jotenkin.. kidutan sua huomenna koko päivän.. eli kannattaa totella" tottelin.. joskaan en juuri saanut nukutuksi.. ilmeisestikin koulutukseni tulisi vielä jatkumaan ankarana..

Vera itse meni suihkuun ja parvelle nukkumaan.. joskin kävi välillä taas tukkimassa suuni jotten häiritse hänen uniaan.. sain suuhuni hänen stringinsä.. "nöyrry nukkuessaskin" Vera nauroi ja meni pois..

DT

Kopsasin tän RonjaX:n sivulta, täällä ollut joskus. Josko nyt jaksais kirjottaa jatkoa.

7

9942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SERIFI

      H..

      • DTi

        Sultako lupa pitäisi kysyä?? Toi ensimmäinenkin on mun kirjoittamani. Ronjax kopioi linkin siitä sivuilleen ja hyvä niin, muutoin jatkoa ei kai olisi tullut koskaan.


    • DTi

      Nukuin huonosti, jossain vaiheessa olin kuitenkin nukahtanut, koska Vera pääsi mut aamulla yllättämään.

      Herätys oli tehokas, Vera alkoi yhtäkkiä piiskaamaan mua melkoisen kovaa pakaroilleni.

      Önisin stringit suussani jotain ja Vera käänsi mut jalallaan selälleni ja tallasi kaluni päälle.

      Tänään opitaan taas uutta, Vera sanoi iloisesti. Ja on mulla sulle yllätyskin.

      Vera päästi narun irti seinästä ja alkoi kiskomaan mua keittiöön päin. Onnistuin kompuroimaan pyystyyn ja kävelin hänen perässään. Jossa olikin hyvä käppäillä, Veralla oli päällään nahkainen toppi ja todella lyhyt nahkahame, mustaa tietty.
      Äkkiä Vera kääntyi, katsoi mua vihaisena ja läimäytti poskelleni. Mun orja kävelee polvillaan, hän tiuskaisi ja potkaisi polvellaan munilleni, aika kevyesti. Tipuin välitömästi polvilleni ja mumisin anteeksipyyntöäni.

      Vera ei sitä kuunnellut vaan veti mut keittiöön.
      Yllätyskin selvisi heti, Keittiössä seisoi pitkä vaalea nainen, jaloissaan puoleen reiteen yltävät nahkasaappaan ja joka kolon myötäilevät lyhyet nahkashortisit ja nahkatoppi, punaisena.

      Vera tönäisi mut mahalleni blondin eteen. Tässähän tämä, hän sanoi blondille.

      No, kyllähän tuosta iloa meille viikonlopuksi irtoaa, nainen vastasi, hieman venäläisittäin korostaen. Mutta olisikohan aamupalan aika, nainen kysyi.

      Vera vastasi myöntävästi ja päästi mut kahleista, sekä veti mut hiuksistani pystyyn.

      Vera esitteli vielä naisen mulle, tämä kaunotar oli nimeltään Irina ja hän oli venäläinen. Mulle hän on tietenkin Valtiatar.

      Naiset halusivat voileipää, joten niitä sitten tekemään. Puuhastelin hetken aikaa naisten jutellessa keskenään, tai lähinnä Vera kertoi mitä oli mulle eilen tehnyt.

      Sain leivät valmiiksi ja tarjoilin ne naisille polvistuen pöydän viereen. He söivät osan ja jotain jäi tähteeksikin. Vera otti stringinsä pois suustani ja kysyi olisiko mulla itselläni nälkä.

      Kyllä Valtiattareni, vastasin, kuvitellen saavani loput leivät. No, teeppä itsellesi puuroa. Ei mitään lisukkeita, kuului käsky. Kiitin ja menin puuroa keittämään, leivät näkyivät kelpaavan myös pikkulinnuille.

      Sain puuroni valmiiksi, Vera kertoi alakaapista löytyvän lautaseni, löytyikin, koirankuppi jossa luki "Huora". Kaadoin puuroni siihen ja konttasin kuppi kädessäni pöydän viereen.

      Irina katsoi muhun ystävällisesti ja kysyi haluaisinko puurooni voisilmän, sekä otti kupin kädestäni. Kyllä Valtiattareni, vastasin.
      Irina läimäytti mua, etkai luule, että koiraan voita tuhlattaisiin.. Hän nauroi ja sylkäisi puurooni.

      Vera sai kai jonkin ajatuksen, koska otti kupin vielä itselleen ja meni takaisin keittiöön.

      Puurosi näyttää aika kuivalta, hän sanoi.
      Pian Vera tuli takaisin kantaen kuppia varovasti ja laski sen lattialle. Syö huora, sain käskyn.

      Katsoin kuppiini, Vera oli pissannut puurooni eikä mun oikeastaan enää tehnyt mieli puuroa..

      Etkö haluakkaan, Irina kysyi taas ystävällisesti. Ei mulla juuri nälkä ole, möläytin. Samantien Irina otti hiuksistani kiinni ja painoi kasvoni kuppiin, Vera varmisti kasvojeni upotuksen painamalla piikkikorollaan niskaani. En voinut muuta kuin alkaa niellä, muuten en saisi ilmaakaan.

      Muutaman piiskaniskun jälkeen sain syötyä ja Valtiattareni olivat tyytyväisiä, ehkä nyt helpottaisi, ajattelin.

      Irina keksi, että koiralla pitää olla panta, ja kävi sellaisen hakemassa. Hän laittoi sen kaulani ympärille, kiristi hieman liian tiukalle, en uskaltanut sanoa mitään. Vera kysyikin pian, onko toi panta liian tiukalla? Kyllä Valtiattareni, vähän. Vera asteli taakseni ja avasi soljen, muttei löysännyt vaan kiristi hieman lisää.. Kun kerran puhut noin hyvin, se ei voi olla tiukalla, eihän? Ei Valtiattareni. Panta tuntui ikävältä, mutta ei se pahasti puristanutkaan.

      Irina käski mut mukaansa vessaan, arvasin, että juotavaa tulisi ja niinhän siinä kävi.
      Hän riisui shortsinsa ja käski mut eteensä polvilleni valmiiksi juomaan. Hän varoitti ankarasti, jos en juo kaikkea.

      Suuni täyttyi heti, mutta vaikutti siltä että onnistuisin nielemään kaiken, kunnes tunsin kovan piiskaniskun pakaroilleni ja osa virtsasta purskahti lattialle, loput sain nieltyä.

      Piiskan varress ollut Vera katsoi mua julma ilme kasvoillaan. Miksi teit noin HUORA, hän huusi ja löi taas. Parkaisin iskusta ja pyysin anteeksi. Nuolet nyt mut puhtaaksi ja oo hiljaa tiuskaisi Irina ja tempaisi pääni hiuksista takaisin jalkoväliinsä. Aloin nuolla, Vera alkoi piiskata, nytkähtelin ja vääntelehdin, naisista se oli luultavasti vain mukavaa katseltavaa. Saatuani Irinan puhtaammaksi, siirryin nuolemaan lattiaa, tiesin että joudun tekemään sen kuitenkin. Vera jatkoi ankaraa piiskausta kunnes sain lattian nuoltua.

      Irina meni virheeni vuoksi suihkuun ja mun piti mennä pesemään hänet, mikä oli tosin mukavin hetki vähään aikaan. Pesin hänet hellästi, mutta tarkasti, pesun jälkeen tietysti kuivasin. Sain jopa hetken seistä jaloillani, ennen kuin jouduin taas polvistumaan.

      Irinan mielestä mut oli myös aika pestä ja oikeassahan hän olikin, sitäpaitsi lämmin suihku tekisi hyvää.

      Vera yhtyi ehdotukseen ja laittoi käteni rautoihin etupuolelleni. Vera käski mut ulos, ihmettelin tätä mutta tietysti tottelin ja menin, naiset tulivat perässäni, Irinalla oli varmuudeksi pitkä ruoska mukana. Ulkona Vera käski mua riisumaan housuni ja polvistumaan nurmikolle, joka oli jo kuurassa. Tein kuten käsky kuului, mua nolotti, tiesin naapurimökissä olevan porukkaa, ainakin kaksi nuorta naista. Häpeä syveni, kun tuo kaksikko tuli oman mökkinsä portaille katsomaan nöyryytystäni. Kikatuksesta päätellen se huvitti heitä suuresti.

      Vera aloitti pesun, suihku ei ollu lämmin eikä järin hellävarainen, sillä hän otti paloletkusta kaikki paineet mitä irtosi. Kestin suihkuttelun melko hyvin, kunnes Vera pesi vehkeeni, ulvanhdin ja käpristyin kaksinkerroin, Valtiattareni nauroivat, kuten myös naapurit. Vera ei nauranut kauaa, vaan tempaisi mut selälleni ja nosti jalkansa kaulani päälle. Mä pesen sut, halusit tai et, hän sanoi tiukkaan sävyyn ja taas tuli vettä.

      Hän armahti mua sen verran, ettei säätänyt suihkua aivan pisteeksi. Sain myös luvan tehdä tarpeeni metsän reunaan, tosin sen jälkeen odotti alapään pesu uudestaan.

      Pesu tuli kuitenkin tehtyä ja Vera auttoi mua kiskomaan ahdistavat housuni uudelleen jalkaani. Kiitin. Irina oli hetken naapurimökin luona ja tuli takaisin, sanoi pyytäneensä tyttökaksikon kylään. Tiesin, että se merkitsisi mulle lisää nöyryytystä ja kipua.

      Vera laittoi pantaani hihnan ja talutti mut takaisin sisälle ja käski mut vessaan kuivamaan. Hän tuli itse perässä ja käski mut nurkkaan, koska Valtiattarellakin on tarpeensa.

      Kun Vera oli valmis, hän käski mut luoksensa, ota paperia ja pyyhi. Kyllä Valtiattareni, vastasin ja ryhdyin toimeen. Hän älähti heti kun sain vähänkään työtäni alulle ja valitti paperin olevan karkeaa. Lambista kukaan ei ole tietääkseni ennen valittanut, mutta en mä voinut vastaankaan sanoa. Vera nousi ylös ja pyllisti jalat levällään muhun päin. Mihinkäs mä paperia, hän sanoi ja nauroi, NUOLE HUORA !

      Ajattelin hänen vain kokeilevan, enkä tehnyt mitään. Mitä viivyttelet, hän sanoi, veti talutushihnani jalkojensa välistä ja tempaisi naamani pakaroidensa väliin.
      Käskin sun nuolla, Vera sanoi terävästi ja löi haarojensa välistä mua piiskalla vehkeilleni. Inahdin kivusta ja aloin nuolla. Meinasin oksentaa, mutta jotenkin sain pidäteltyä, en tiedä auttoiko tihenevät piiskaniskut.

      Lopuksi sain pestä suuni ja juoda vettä, tietenkin kiitin nöyrästi Valtiatartani hänen armostaan.

      Saattaa olla, että tänään joudut kokemaan kipua enemmän kuin ennen, mutta koeta ymmärtää, tänään on mun viimeinen ilta piestä sua, Vera sanoi taluttaessaan mua olohuoneeseen.

      Kuinka niin Valtiattareni, ihmettelin, koska takaisin piti lähteä vasta tuonnempana.

      Johtuen siitä, että sä muutat, Vera sanoi, Irinan katsellessa mua ruoska kädessään. Mä muutan, miten niin.. Valtiattareni, ihmettelin yhä enemmän.

      Muutat mun luokseni, Irina sanoi ja katsoi mua julman näköisenä. Muutat Venäjälle, orjakseni, Vera myis sut ja tienasi siinä hyvät rahat. Menee vielä huomisaamuun, ennen kuin sut saadaan rajan yli.

      Ette voi olla tosissanne... et sä voi mua myydä, tiuskaisin Veralle.

      Enkö? Vera katsoi mua ilkeästi, et todellakaan ole ensimmäinen ja kukaan muukaan ei ole takaisin tullut. Hän nauroi ja lisäsi, lisäksi, olen yhä Valtiattaresi ja mulle et tiuski. Hän varmisti ymmärtämisen potkaisemalla jalkoväliini, kovemmin kuin aikaisemmin. Parkaisin kivusta ja tipuin lattialle. Anteeksi Valtiattareni, vaikersin.

      Irina kiskoi mut kovakouraisesti väkipyörän alle ja kiinnitti narun käsirautoihini selkäni taakse, hän alkoi tiukata narua ja pakotti mut nousemaan seisaalleni, käsien huono asento aiheutti kipua. Armoa.. Sanoin hiljaa.. Armoa Valtiattareni..

      Sain Veralta taas hänen stringinsä suuhuni ja suupallon, jonka hän tempaisi tiukalle ja kiinnitti hihnat niskani taakse. Lepääs huora siinä, kunnes opetan sulle, ettet ikinä vastusta Valtiatartasi. Koska Irina on pian Jumalattaresi, hän osallistuu myös. Säännöt on samat kuin eilen, ano armoa kun oot oppinu nöyräksi, Vera luetteli mulle oikeutani ja sylkäisi kasvoilleni, aloitamme kunhan naapurin tytöt tulee paikalle ja saadaan hieman janoamme sammutettua...

      Naiset asettuivat sohvalle katsomaan telkkaria ja juomaan siideriä.

      Jatkuu: joskus, ehkä jo vuoden päästä..

      • DTi

      • hmm
        DTi kirjoitti:

        Palautetta voipi lähettää myös s-postilla, etenkin naisilta :D

        [email protected]

        miksi sinä mies alistut?


    • Anonyymi

      Ookko nää ny siell Vappaana venäjäll vae möekö Irina siut vanahall momoll.??

    • Anonyymi

      Miten sait luvan kirjoittaa😀

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe