Kelan pääjohtajaksi kepulainen Aaltonen

kepu_pettää_aina

Elli Aaltosella ei ole keskustan jäsenkirjaa, mutta hän on hyvin lähellä puoluetta. Esimerkiksi Savon Sanomien haastattelussa elokuussa Aaltonen kertoi pitävänsä itseään ”alkiolaisena keskustalaisena”.

27

129

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kelan johtaja valittiin arvalla. Nykyään arvatkin ovat kepulaisia.

      • Poliisikoira

        Eiköhän joku kohta väitä, että arvonta oli manipuloitu. Oli miten oli, mutta jos kisassa olisi ollut demari toisena loppuottelija ja demari olisi voittanut, huuto manipuloinnista kävi ankarana.

        En ole tietoisesti ikärasisti, mutta mummoikäinen jo aloittaessaan duunia?


    • AinaKarvatSilläMielessä

      Lieneekö kuitenkaan niin lähellä keskustaa kuin palstapellemme, tämä harmaantuneisiin munakarvoihin hirttäytynyt "johtaja". Hän sentään on niin, niin lähellä keskustaa kuin olla ja voi.

      • Hihihiii

        Säälittävästäkin asiasta voi näköjään sanoa hauskasti, heh heh! Kyseinen "johtaja" haluaisi kyllä olla lähellä keskustaa, mutta sinne kiimansa kohteena olevaan "keskustaan" se ei pääse. Tyytyy vain sitä "keskustaa" lähellä olevaan karvoitukseen. Siihenkin on päässyt vain mielikuvituksessaan.


    • glx

      Punamulta yhteistyö toimi valinnassa. Aaltosen takana oli Sdp, Vihreät ja Keskusta. Antilan takana Kokoomus ja Perussuomalaiset. Keskustalainen arpa ratkaisi.

    • Kyllä.SAK.osasi

      Halosen Tarjallakin oli Auto-arpoja, ei vain ollut autoa , sen arvan oli jo sosialistit ottaneet pois.

    • Onko se tuo Virolaisen seuralaispalvelun työntekijän näköinen pörö blondi ?
      Ei oikein uskottava keulakuva edes Kelalle.

      • Kela ei tarvitse keulakuvaa, riittää kun tuet tulevat tilille.


      • DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Kela ei tarvitse keulakuvaa, riittää kun tuet tulevat tilille.

        No, eipä ainakaan luotettavuudellaan kuvassa koreile.


      • Hyvin.säilynyt

        62 vuotias, voiko enään blondiksi sanoa.


      • Hyvin.säilynyt kirjoitti:

        62 vuotias, voiko enään blondiksi sanoa.

        Kuvasta jota uutisissa näytettiin, vaiktti hiukan elttaantuneelta keinoblondilta.


      • Varmaan.hyvävalinta
        Hyvin.säilynyt kirjoitti:

        62 vuotias, voiko enään blondiksi sanoa.

        Joulukuussa eläkeikään 63 vuotiaana. Jatkaa siitä vielä vuosia.
        Esimerkkinä, miten voidaan vielä jatkaa työssä.

        Ajatella, jos jokin Arhinmäki tai Kyllönen olisi vasureista valittu.


      • Keskustan.kärkihanke
        Santorino kirjoitti:

        Kuvasta jota uutisissa näytettiin, vaiktti hiukan elttaantuneelta keinoblondilta.

        Hyssälän kopio?


      • Sesseccd
        Varmaan.hyvävalinta kirjoitti:

        Joulukuussa eläkeikään 63 vuotiaana. Jatkaa siitä vielä vuosia.
        Esimerkkinä, miten voidaan vielä jatkaa työssä.

        Ajatella, jos jokin Arhinmäki tai Kyllönen olisi vasureista valittu.

        Siis johtajat jatkaa mutta 5-kymppiset työntekijät laitetaan yrityksistä ja liikelaitoksista pihalle.


    • Keskustan.kärkihanke

      Jossain oli kirjoitettu, että "paikkaa ei taaskaan anneta pätevälle. Se annetaan kepulaiselle".

      • Sekö.paras

        Kyllöselle, apteekkiapulaiselle.'
        Olisi laittanut sekaisin paikat, kuin ministerinäkin, ja sitten häippässyt,.


      • dhytjfdfgc

        Sipilän lupaus ei polittisesta ratkaisusta päti. Paikkaa ei jaettu sulle mulle periaatteella. Jos näin jatkuu niin vihervasureille tulee kylmät kun ei löydy päteviä hakijoita


      • Keskustan.kärkihanke
        dhytjfdfgc kirjoitti:

        Sipilän lupaus ei polittisesta ratkaisusta päti. Paikkaa ei jaettu sulle mulle periaatteella. Jos näin jatkuu niin vihervasureille tulee kylmät kun ei löydy päteviä hakijoita

        Politiikalla on nimittämisissä edelleenkin vahva merkitys. Kelan johtajan paikan on sanottu kuuluvan kepulle ja kepulainen siihen paikkaan pitää saada.

        Aaltosella ei ole kepun jäsenkirjaa, mutta on "alkiolainen keskustalainen" ja sillä on paljon merkitystä. Paikkaa ei olisi voitu antaa "minulla ei ole puoluekantaa"-henkilölle tai esim. perussuomalaiselle. Jo vuonna 1954 alkaneesta kepuperinteestä on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.


    • kepulimpipeli

      Kaksi oli arpaa korissa ja molemmissa luki kepu.

      • Mitä.huomaat.eron

        Halonen oli toisen auto-arvan ottanut, jossa oli auto.


    • kepunarpajaiset

      Jokohan pian on linnassa arpajaisrikoksesta.Keskisen kyläkauppiaskin sai tuomion samasta syystä.

    • kuhasipilä

      Kepulaista kähmintää...

    • Rinnekontallaan

      Demarit äänestivät Aaltosen puolesta. Ovat alkaneet nuolla kepulaisten perseitä päästäkseen vaalien jälkeen hallitukseen.

      • Uudistamisen.aika

        Tämä hallituskausi on osoittanut, että kepulla ei ole paikkaa seuraavassa hallituksessa. Demarien on etsittävä toinen ahteri jota nuolla.


      • glx
        Uudistamisen.aika kirjoitti:

        Tämä hallituskausi on osoittanut, että kepulla ei ole paikkaa seuraavassa hallituksessa. Demarien on etsittävä toinen ahteri jota nuolla.

        Kuinka niin ei ole? Keskustan kannatus ei ole laskenut vaaleista yhtään. Keskusta on kaiken lisäksi halutuin hallituskumppani toisille puolueille.


      • glx kirjoitti:

        Kuinka niin ei ole? Keskustan kannatus ei ole laskenut vaaleista yhtään. Keskusta on kaiken lisäksi halutuin hallituskumppani toisille puolueille.

        Eiköhän sen kannatuksen oikea määrä ennen vaaleja selviä, noiden ostettujen galluppien tulokset eivät juurikaan hetkauta puoleen tai toiseen. Selvää on kuitenkin tavisten pettymys Sipilään, joka on selvästikin vain kepun ostanut peiteasuinen kokoomuslainen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      627
      1332
    2. 96
      1118
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      190
      842
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      312
      791
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      215
      733
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      693
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      224
      614
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      551
    Aihe