Liekö herrat P. Ratilainen ja V-M Raninen tulleet vanhoiksi vai saaneet tarpeeksi siipeensä, kun teidän herjojanne ei enää tunnista tämän törkybookin sivuilta ? Epäilen kyllä, että kunnallisvaalit painavat niin raskaasti päälle, että tytyy olla ihan hiljaa ja vain nieleksiä. Kohta on taas hetki, että joitakin valitaan neljäksi vuodeksi nauttimaan kokouspalkkioita ja toivomaan, että silloin tällöin saisi nimensä lehteen...
No, ei siinä mitään poisotettavaa ole, jos pitää itseään niin pätevänä, että pitää ruveta taas pyrkyriksi. En tunne teistä kumpaakaan henk.kohtaisesti, mutta kyllä kansa tietää keitä tulee valita. Saisitte melkein julkisesti luvata, ettette parjaa toisianne edes pylväsilmoituksissa. Teistä kummastakin on käytetty joidenkin tyyppien toimesta aika ala-arvoisia nimityksiä. Niistä ei kannata välittää mitään, eikä ainakaan alentua vastanokitteluun.
Kumpikin teistä tuntuu olevan varsin päteviä kaveri kunnallis- ja maakunapolitiikkaankin. Valtakunnanpolitiikkaan nousulle taitaa esteeksi tulla kummankin ikä, vaikka aikaa teillä olisikin yllin kyllin. Olettehan eläkeläisiä kumpikin.
Jos voisin, antaisin kummallekin ääneni!
Onnea ja menestystä Teille ...

Vastaukset 13
Vanhimmat
Lieneekö tanaka perussuomalaisten vaalipäällikkö.
Ainakin tuo puskista toisten kimppuun käyminen näyttää aikas sopivalta.
Ei muuten oo, eikä tuu, Persukkeiden vaalipäälliköksi...meinaan!
Mitäs puskistatuloa se on, jos asiaa kirjoittaa...???
Rkp:n selvästi
Persut lyö ihan mitä tahansa saadakseen huomiota.
Rikosilmoitukset kehiin kuten facebookissa kehuskellaan vaan alkaa kirjoittajat selviimään. Vai riittääkö kantti moiseen?
Ei niillä riitä kantti koska jos he kauhalla saavat niin ämpärillä antavat.
Turhaa nostelet tätä ketjuu ylös idiootti
Lopeta TROLLAUS aiheella, naurettavaa ja lapsellista jurinaa...
Kuka p Ratilainen tai mikä
Anteeksi, varmaankin kysymyksessä oli P. Lehikoinen eikä Ratilainen...
Lopeta Trollaus. Et sinä tällä saa mitään aikaiseksi.
Vastatkaa nyt vihdoinkin asiallisesti asialliseen kirjoitukseen, vai eiko kapasiteetti riitä ?
Kysymys oli?
Turpeinen tietää.