Olen pienin lapsi kymmenestä. Meillä oli isä ja äiti, siskoja ja veljiä jotka kaikki rakastivat toisiaan. Olen nuori 16-vuotias tyttö siivet kengissään joka unelmoi tapaavansa rakkauden. Olen parikymppinen morsian jonka sydän pakahtui onnesta. Olen 25-vuotias äiti joka yrittää rakentaa lapselleen onnellisen ja turvallisen kodin. Olen kolmekymppinen nainen jonka lapet kasvavat nopeasti. Meitä yhdistää side jonka pitäisi kestää. Olen nelikymppinen nainen jonka pienokaiset ovat kasvaneet ja lähteneet. Mutta mieheni on rinnallani varmistamassa etten sure. Olen viisikymppinen jonka polvilla leikkivät taas pikkulapset. Saamme taas nauttia lapsista, pienokaiseni ja minä.
Synkät ajat ovat tulossa, mieheni on kuollut, katson tulevaisuuteen surullisena. Pienokaiseni pitävät huolta omista pienokaisistaan. Ajattelen niitä yhteisiä vuosia ja hyviä hetkiä joita meillä oli. Olen vanha nainen ja luonto on julma.
Kehoni on murentunut, poissa ovat voima ja sirous. Nyt siinä on kivi missä ennen oli sydän, mutta tämän vanhan raadon sisällä elää yhä nuori tyttö. Silloin ja tällöin sydämeni silti laukkaa kuin ratsu.
Muistelen iloja, muistelen suruja, muistelen rakkautta ja elettyä elämää. Muistelen vuosia joita oli aivan liian vähän ja jotka kuluivat aivan liian nopeaan. Sitten hyväksyn sen pistävän totuuden että mikään ei kestä ikuisesti. Joten avaan silmäsi, hoitaja: Aukaise ne ja katso tarkemmin, en ole vain kärttyinen vanha akka, vaan olen MINÄ!
Ei siis oteta senioreita itsestäänselvyytenä! Jokaisessa vanhassa kehossa on vielä jäljellä sielu joka haluaa yhä pysyä nuorena.
Synkät ajat ovat tulossa, mieheni on kuollut, katson tulevaisuuteen surullisena. Pienokaiseni pitävät huolta omista pienokaisistaan. Ajattelen niitä yhteisiä vuosia ja hyviä hetkiä joita meillä oli. Olen vanha nainen ja luonto on julma.
Kehoni on murentunut, poissa ovat voima ja sirous. Nyt siinä on kivi missä ennen oli sydän, mutta tämän vanhan raadon sisällä elää yhä nuori tyttö. Silloin ja tällöin sydämeni silti laukkaa kuin ratsu.
Muistelen iloja, muistelen suruja, muistelen rakkautta ja elettyä elämää. Muistelen vuosia joita oli aivan liian vähän ja jotka kuluivat aivan liian nopeaan. Sitten hyväksyn sen pistävän totuuden että mikään ei kestä ikuisesti. Joten avaan silmäsi, hoitaja: Aukaise ne ja katso tarkemmin, en ole vain kärttyinen vanha akka, vaan olen MINÄ!
Ei siis oteta senioreita itsestäänselvyytenä! Jokaisessa vanhassa kehossa on vielä jäljellä sielu joka haluaa yhä pysyä nuorena.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Todella vaikuttava kirjoitus paitsi että "Nyt siinä on kivi missä ennen oli sydän" todella surullista että sen sydämen tilalla on kivi kun sen pitäsi olla päinvastoin, paljon kokenut ja onnellisen elämän eläneen sydämen pitäisi olla lämmin ymmärtäväinen ja onnellinen, eikä vähiten siksi että se sydän "silloin ja tällöin laukkaa kuin ratsu" sehän on elämänilon merkki että sydän välillä laukkaa kuin ratsu.
Ymmärrän kyllä ikävän joka sydäntä kalvaa miehen kuoleman johdosta mut älä anna sen kovettaa sydäntäsi, nauti niistä pienokaisista joita sinun omat pienokaisesi ovat saneet, elämä jatkuu, anna sen nuoren tytön elää, älä anna sen hukkua, vielä vanhanakin elämä voi olla elämisen arvoista.
On totta et vanhuksia hoitavien henkilöiden olisi hyvä muistaa että "jokaisessa vanhassa kehossa on vielä jäljellä sielu joka haluaa yhä pysyä nuorena".
Vanha?
Minä olen 30 v. vanhempi, mutta kysyn yhä: koska vanhuus alkaa? Milloin ihminen on vanhus?
60 v pituinen avioliitto päättyi miehen kuolemaan. Nyt elän yksin ja pysyn ajan hermolla yhä. Kiitos korkeammille voimille, olen terveen kirjoissa, vaikka muutama sairaus on iskenytkin vuosien varrella. Kaikesta selvitty toistaiseksi.
Vielä minulle tapahtuu. En ole mummoontunut pirttiin. Vielä innostun.
Ei elämä pysy jatkuvasti samana, se muuttuu, ajat muuttuvat, ihmiset tulevat ja menevät. Missä ovat ne pienokaiset? Missä heidän lapsensa? Aikuisia hekin. Kankeasti liikun, mutta liikun kuitenkin.
Miehenikin sanoi aikanaan: "Minusta ei ikinä tule vanhaa". Eikä tullut. Selkä suorana loppuun asti.
"Vanhuus.ei.ole.sairaus" ja "ik-.iki-liikkuja" teillä on oikea asenne!, tiedän 8 kymppisiä jotka ovat pirteämpiä, iloisia ja positiivisempia kuin jotkut 5 kymppiset, ikähän on todellakin vain numeroita jos saa terveenä vanheta.
:-D minä löydän aina välillä itseni katsomassa peiliin ja ihan tosissaan ihmettelen että ei herranen aika; olenko minä jo noin vanha!?
Kun tuntuu että sisältä ei vanhene, ei ollenkaan! Olen suvusta jossa meitä "ikinuoria" on aina ollut, sisaruksissanikin.
Kyllähän sitä paheksuvia katseita saa, ei tuon ikäisen sovi noin käyttäytyä! Omapa on probleemansa. Olen säilynyt hyvin terveenä, ainoa lääke on kilpirauhasen vajaatoimintaan, Onhan sitä näön kanssa kremppaa, kaukonäköinen kun olen niin rillejä tarvitsen lukemiseen ja lähityöskentelyyn. Osteoporoosia on kun olen kuulemma liian laiha. Muuten jos kysytään sanon että olen täysin terve!
Lasten ja koirien ja kissojen kanssa riehutaan. Ratsastaa en oikein uskalla tuon osteoporoosin takia. Ei ole varaa pudota hevosen selästä! Hevosia kuitenkin rakastan ja viihdyn tallilla.
Olen sitä mieltä että iloinen ja positiivinen mieli pitää ihmisen terveenä! Elämä on hyvin hauskaa ja mukavaa! Maallista mammonaa en ole koskaan kerännyt, en ole hiukkaakaan materialisti. Autan muita missä voin ja matkustelen. Mielestäni se on oma valinta miten asiat haluaa ottaa. Vanheneminen on luopumista mutta ei katkeruutta!
Kun kirjoittaa lainauksen, pitää ilmoittaa mistä teksti on otettu. Sama teksti on 60-palstalla, ja siellä selvästi ilmoitetaan, että teksti on Newsneristä: "Jaa".
Ajatus latistuu, kun lukija huomaa, että ensimäinen kirjoittaja on vain lainannut toisen ajatukset, eikä ole edes itselleen rehellinen.
Vähän ihmettelinkin, miksi viiskymppinen tuntee olonsa noin rapautuneeksi.
että tulit ketjuun riitaa haastamaan. Mene pois.
"Erehdyin-vastaamaan"-nikille:
Jos siteeraaja ei laita omaa oikeata nimeään jakaessaan ilman sitaattimerkkejä jonkin kirjoituksen, niin se ei ole varastamista, se on vain JAA-pyynnön täyttämistä.
Olet selvästi se sairas 80plus-palstalta. Pysy siellä.
Jospa aloittaja myöntäisi onko hän itse laittanut aloituksen useammalle palstalla, vai levittääkö suomi24 henkilöt aloituksia, saadakseen enemmän keskustelijoita, ja näin mainostuloja.
Miksi olla katkera, kun kaikki vanhenee jos elää saa ja siitä voi olla iloinen, kun saa olla pitkään omaisten kanssa.
Ei elämä ole miehestä kiinni, yksin voi olla yhtä mielekästä ja olen joskus miettinyt jo eronneena, et en tarvii kestää sitä jos puoliso kuolee ennemmin.
Eli katkeruus pois sillä se vasta on vanhentavaa.
voi ihminen elää yksinkin vanhana. - Olen huomannut nyt, sillä koskaan ennen en ole elänyt yksin.
Eihän se elämä ole miehestä kiinni ja yksin voi myös vanheta ja joskus se on pakko. Silti haluaisin vanheta yhdessä koska olemme lähes koko elämämme olleet parina. Eihän yksinäinen tarvitse olla vaikka on yksin, mutta kun ympärilleen katselee, niin moni yksin eläjä on myös yksinäinen, menee yksin nukkumaan, juo aamukahvinsa yksin, miettii mitä tänään tehdä, kenen kanssa jutella jne.
Aina yksin,aina sydän syrjällään"
Osan ottoni miehesi poismenon vuoksi.
Kuljemme vääjäämättä kohti loppua,mutta sitä ei tarvii onneksi joka hetki ajatella vaan elää kuin jokainen päivä olisi viimeisensä.Kaksijakoinen ajatus on sekin tapa elää,kuin viimeistä päiväänsä..Se on ikäänkuin pelkäisi päivien loppuvan kesken.
Minä olen mies,kirveellä veistetty ja oksaisesta puusta,puusta joka on lojunut ehkä pitkään jo ennen kuin kirvesmies aloitti työnsä.Työ ei ollut helppo ja vaati taitoa.Oksien kohdat olivat sitkaita ja sydänpuuhun kirves upposi liian herkästi.
Halkeamia tietysti tuli kun kevät kuivasi ehkä liian nopeasti,mutta onneksi halkeamat eivät olleet syviä.
Jossain vaiheessa kuvioihin tuli viimeistelijä,nainen..Hän hijoi,silitteli ja kostutti.Teki sen uudelleen ja uudelleen,kostutti pinalla syyt pörhölleen ja sai hiottua syvemmältäkin.Siksi minusta tuli mies,mies joka ei halua jäädä yksin ja siksi me miehet pakenemme yleensä pois aiemmin..
Kiitos kirjoituksesta ja voimia..
"siksi me miehet pakenemme yleensä pois aiemmin.." Tuo on totta naispuolisia leskiä on huomattavasti enemmän kuin miehiä, saattaa johtua siitä et naiset hoitavat terveyttään paremmin kuin miehet yleensä ja toisaalta miehet ovat kautta aikojen tehneet ne fyysisesti raskaimmat työt jotka myös kuluttavat voimia enemmän.
Minulle tuli mieleen tuosta sinun kirjoituksestasi yksi juttu joka sattui muutama vuosi sitten.
Olin jouluaaton aatto olin tekemässä viimeisiä ruokaostoksia ostoskeskuksessa, eräs vanha mies oli valitsemassa joulukortteja kun ohitin hänet hän pyysi minua valitsemaan sopivia kortteja selittäen tarkkaan jokaisen kortin saajan merkitystä hänen elämässään, kerroin että kortit eivät kyllä enää jouluksi kerkeä huomenna on jouluaatto, hän siihen melkein vihaisena tokaisi, vaimo otti ja kuoli juuri joulun alla ja että vaimo hoiti aina tällaiset asiat, samalla hän pyyhki kyyneleitä silmistään, kysyin eikö hänellä ollut lapsia joiden kanssa hän voisi viettää joulunsa, poika oli kuulemma jossain Marokossa tai missä lie eikä tule Suomeen jouluksi.
Voi et minua säälitti tuo vanha mies joka tunsi itsensä petetyksi kun vaimo otti ja kuoli juuri joulun alla, tuossa hänen lausahduksessaan oli aistittavissa surua ja syvää pettymystä kun vaimo noin vain kuolee juuri jouluksi.
Joo kyllä me naiset yleensä hoidamme tuon "viimeistelyn" kuten sinun "siloittelijasi" on hyvä et löytyy miehiä jotka myös myöntävät tuon kuten sinä.
(oho tulipa pitkä ja surullinen jutska)
Pitkä on ihan hyvä ja eihän tarinaa kannata typistää,jos se vie tunnetilan pois kertomuksesta.
Lähes jokainen meistä on kokenut tai tulee kokemaan surua ja kaipausta kun läheinen kuolee pois.
Tavallaan suru on vain itsellä,itselle kun jää suremaan ja tuntuu siltä että kaikki tärkein vietiin pois.
Minunkin läheinen kuoli jouluaattona ja Joulu oli surullinen.Lpasille oli vaikea yrittää selittää ilon ja surun sekamelskaa..Kaikki oli kuin sankassa sumussa harhailisi mutta aika on kullannut muiston ja ymmärrys siitä että käväistään vain täällä hetken,on selventynyt.
Sitä juuri hain kirjoituksellani että me miehet poltamme kynttilää molemmista päistä,vaikka se on tyhmää..On mukamas oltava se joka pitää kaiken pystyssä ja leivän pöydässä.
Se on harhaa ja harhat haihtuvat jos joutuukin itse "lähettämään joulukortit" Tai syventymään arkipäiväisiin kotitöihin.Kuka tämän työmaan hoiti kun olin kiireinen ja aina töissä?Vaimo,äiti tietysti..
Yksioikoisesti ei aina äiti tai vaimo,vaan poikkeuksiakin on.
Itse olin läsnä ja juuri silloin kun lapset tarvitsivat isää.Vaikka tein leijonan osan kaikesta,en väheksy äidin panostusta ja tiedän että äiti on tärkein lapsille.
Seuraavaa luulisin jonkun ihmettelevän: Työssä käyvänä isänä olin se joka tekee ruokaa,yrittää pitää kodin siistinä vaikka kolmen lapsen sotkujen perässä on lähes mahdotonta pysyä;) Annoin vapauksia siten että ei aina tarvis olla siistiä vaan siten että lasten huone saa olla leikittävässä kunnossa pitkäänkin.Minä olin se joka huolehti lapset pesulle ja hampaat harjattiin yhdessä.Olin tietysti myös se joka luki jokainen ilta tarinan lapsilleni,peitteli sänkyyn ja jos painajaiset herätti lapsen,olin turvana nukkumassa lattialla vieressä.
Miksi näin..Sen vuoksi kun molempien täytyy pärjätä vaikka toinen kuolisi.
Ja kylläkait nykyisin jokainen kykeneekin tekemään kaiken kun tasa-arvo on edistynyt siitä kun oltiin nuoria ja meidän isät eivät osanneet keittää edes perunoita;) potuista puhumattakaan..
Lapseni ovat olleet aikuisia jo kauan sitten.Heidän isä,lapsisuhde kantaa hedelmää ja he arvostavat isäänsä ja jatkavat perinnettä,myös poika tekee niin.
Oikeastaan olen tehtäväni suorittanut ja vaikka olen valmiina,elän täysillä ja nautin elämästä niin pitkään kuin elän;)
Tuollaisia miehiä on harvassa, onnellisia ne naiset joiden kohdalle laisiasi sattuu. Tuo kaikki tuntuu liian hyvältä ja täydelliseltä, "satu-setiä" on paljon mut minulla on taipumus sinun kohdallasi uskoa vain parasta. Kirjoitit "oikeastaan olen tehtäväni suorittanut ja vaikka olen valmiina, elän täysillä ja nautin elämästä niin pitkään kuin elän" tee juuri niin, olet sen ansainnut.
Sinähän olet vielä nuori alta 6 kympin, elämällä on varmasti vielä tarjottavana sinulle kaikkea hyvää jota minäkin toivotan elämääsi.
Vaikka tosi asioista kerroin vain vähän,olen kaukana liian hyvästä ja vielä kauempana täydellisestä. Kasvattajana,isänä ja puolisona tein tietysti virheitä kuten jokainen tekee.
Tie on mutkainen ja lähes mahdoton ajaa siten ettei välillä kolise kyljet pientareeseen.Parhaani olen yrittänyt ja tyydyn siihen kun on pakko:) Elämää ei voi kelata taakse päin,eikä pitäisi edes katua.
Tapanani on kuitenkin palata mielessäni ratkaisuihin joita olen tehnyt.En mieti vakavasti mennyttä,eikä kannata elää menneessä mutta oivallus tällä järjellä siitä miten olisi pitänyt on vahva ja perintönä voin valistaa hienovaraisesti toisia.Hienovaraisuutta tarvitaan koska jokaisen perheen tyyli ja tapa on erilainen ja jos liikaa tuputtaa kokemuksistaan niin mieleen voi kuuntelijalla tulla "herra kaikkitietäväinen"
Vaikka olenkin mielellään nuorehko kun kuus kymppiä ei ole heti-kohta.Olen kai normaalia kypsempi yli viiskymppinen;) ;) Ylikypsä ehkä..
Palaan vielä "onnellisiin naisiin" Eivät kaikki naiset pidä laisestani miehestä.On olemassa naisia joille pitää olla jotain muuta kuin nallekarhumaisen ja rauhallisen luonteen omaava mies..Ai niin,kun olen osittain vaan rauhallinen ja tarvittaessa tulipää ja salamaakin nopeampi käänteissäni.Hetken harkinnan jälkeen saattaa olla että salaman jälkeinen jyrähdys on parempi vertaus ja kuvaa paremmin luonteen piirteitäni.Jrinähän on vain seurausta tapahtuneesta.
Kiitos hyvistä toivotuksista ja siitä että uskot minun olevan tällainen kuin olen..Sitä samaa sinulle toivon..
"Nallekarhumainen" !!!sinähän olet täydellinen! monien naisten mieleen on mies joka on rauhallinen mutta tarpeen vaatiessa salamoi jopa jyrähteleekin kunhan ei koskepahalla, minä olen usein kuvaillut mieleistäni miestä juurikin nallekarhumaiseksi ja turvalliseksi, ja tuo minun "miehekkeeni" sopii hyvin juuri noihin raameihin, minä olen pienehkö ja hoikka hän sellainen nallekarhu jonka kainaloon on turvallista kömpiä kun myrsky riepottelee.
Vaikka olen hyvinkin itsenäinen ja pidän omasta vapaudesta siltikin aina välillä kuten nyt olisi ihanaa jos se kainalo olisi tuossa lähellä, mut tämähän on vain näitä etäsuhteen huonoja puolia ollaan viikot erossa ja viikonlopuilla pidetään yhtä. Niin ja vaikka se nallekarhun syli olisikin tuossa ei siihen voisi jäädä lepäilemään, jumppa-matto ja pallo kutsuu.
Todellakin, on ihanaa kun on pitkä parisuhde ja voi elää yhdessä vanhanakin, niin tekisin itsekkin jos olisi ollut mahdollista.
Mutta, kun kaikki ei mene kuin on suunnitellut, silloin ihan itsensä kanssa myös pärjää hyvin.
Menee siihen aikaa kun tottuu varsinkin pitkän parisuhteen jälkeen, mutta tulee aamu jolloin on ihanaa herätä ja juoda aamukahvi ilman puolisoakin.
Elämä on ihan mukavaa.
nikille!
Samoin olen kokenut tänäkin aamuna.
Voimisteluilla, venyttelyillä, äänen avausharjoituksilla, pikku aamupalalla
ja parilla kupposella hyvää kahvia vasta nyt koneen luo tultuani
olen aloittanut tämän uuden aamun,
kun kaikki alkaa alusta!
Hyvää onnistunutta päiväää! :)
noin juuri, reippautta omaan itseen! Se on se juttu!
Osanotto suruusi. On se kova paikka kun menettää rakkaimman pitkäaikaisen kumppanin kuolemalle.
Minä menin naimisiin teinirakkauteni kanssa ja elimme yhdessä yli neljännesvuosisadan kunnes konkurssi ja toinen nainen suisti elämämme raiteiltaan. Edessä oli vuosien suru ja painajainen kunnes elämäni päätyi pieneen vanhaan kerrostaloasuntoon.
Onneksi olin tullut jo nuorena uskoon. Ilman uskoa Jumalaan ja muutaman ystävän tukea en olisi varmaan selvinnyt.
Ihmisen elämä ei ole monelle helppo tikki ja ei meille ole Raamatussa luvattukaan helppoa elämään. Sanotaan että niitä pimeitä päiviä tulee paljon.
"Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon". Saarn. 11:1.
Neuvoni aloittajalle on, että surua ja menetystä saa ja pitää kokea. Se on terve tunne ihmiselle. Ajan myötä kuitenkin alkaa uusi vaihe. Ei kannata käpertyä vihaan, katkeruuteen ja itsesääliin. Elämän realiteetti on se, että pitää myös myös luopua: ihmissuhteet eivät ole pysyviä, nuoruus ja kukoistus ovat väliaikaisia samoin mammona.
Elän yksin. En kaipaa parisuhdetta. Jos sellainen joskus tulee, niin sen aika on sitten, mutta elän elämäni onnellisinta aikaa.
Siis pimeitä laaksoja ja päiviä on ollut. Niitä on tullut myös omien väärien valintojenkin seurauksena, mutta on se sitten iloistenkin päivien ja vuosien aika.'
Ja se on ollut nyt totisinta totta vuosia.
Sinä neuvot aloittelijaa ihan turhaan, koska hän ei kirjoittanut itsestään vaan siteerasi jotain toista. Hänen sydämensä ei ole tässä kirjoituksessa mukana, ja kun siitä hänelle huomautettiin, hän väitti huomauttajan olevan vanha ja sairas ja käski hänet pois.
Itselleen toisin sanoen toivoi myötätuntoa ja ymmärrystä, mutta todella vanhan ja sairaan käski lähteä.