Leppävirran kunta on perumassa kaikki Soisalo-opiston tuntiopettajien vetämät kurssit, joita ei ole vielä ehditty aloittaa tänä syksynä tai ensi keväänä. Kertooko tämä siitä, että kunnalta ovat rahat lopussa, vai onko kyseessä virhe budjetin laadinnassa?
Useat noista peruttavista kursseista eivät itse asiassa olisi aiheuttaneet kunnalle minkäänlaisia menoja, sillä kurssimaksuista kertyy suurempi summa, kuin mitä vetäjän palkkoihin olisi kulunut.
Useat noista peruttavista kursseista eivät itse asiassa olisi aiheuttaneet kunnalle minkäänlaisia menoja, sillä kurssimaksuista kertyy suurempi summa, kuin mitä vetäjän palkkoihin olisi kulunut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan hyvä homma. Paikat ovatkin olleet opettajille suojatyöpaikkoja
Päinvastoin. Tuntiopettajien palkat ovat niitä pienimpiä ja heidän vetämänsä harrastekurssit niitä suosituimpia. Ja opettajiksikin ovat monet suostuneet vasta suuren suostuttelun tuloksena. Ja enemmän niistä on näille tuntiopettajille rahanmenoa kuin tuloa.
Kysymys on nähdäkseni siitä, että ei ole myönnetty rahaakaan niin paljon kuin uskotellaan tai onko uskottu myönnetyn ihan noin paljon tai ainakin kerrotun verran. Vastaus lienee, että opiston budjetin laadinnassa ei ole samoja euroja kuin kuin kunnan budjetissa alunperinkään, vaikkakin tämä jaarittelu on turhaa. Ei kun nenät vastakkain ja neuvottelut pystyyn.
Kuka tässä nyt voisi neuvotella ja kenen kanssa? Eikös tämä näytä ihan umpikujalta. Parasta alkaa kai järjestämään kursseja itse talkoovoimin, kun osallistujiakin niihin on tiedossa. Vai auttaisiko kurssien siirtäminen naapurikunnissa pidettäviksi?
Miksi lähteä opettamaan ihmisille jotka eivät voi oppia mitää ? Aivan turhaa touhua
Onko Soisalo-opiston opettajiensa kanssa tekemillä työsopimuksilla mitään merkitystä tai arvoa. Täytyypä alkaa tutkimaan juristin kanssa mitä yksipuolisesta sopimuksen purusta sanotaan OVTES:ssa http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/sopimukset/opettajat/Sivut/default.aspx
Eiköhän tässä ole taas rahasta kyse jos ei ole niin ei pidetä kursseja.
Joka paikasta vähennetään määrärahoja.
Eiköhän pikkuhiljaa mene vararikkoon. Taas annettiin rahaa liikuntayhtiölle kun eivät saa pyöritettyä palvelujaan kannattavasti. Ottaisivat joskus omasta pussistaan rahaa yhtiön toimintaan niin näkisivät kannattaako tuota enää pyörittää. Ja työttömät oli taas unohdettu kunnassa. Sakkoja taas mukavasti.