Nouse Hiidestä KISSA?

HiidenKissaKipinä

Mikael Agricola kirjoitti hiidestä - - "HIISI metsäläisistä soi voitoon" - - mutta oli väärässä. Agricola luuli hiittä pakanajumalaksi eikä ymmärtänyt sanan päälle. Heedelle haluttiin paholaisen mainen kirkon aikana. Todellisuudessa hiisi oli muinaisille suomalaisille pyhä paikka, lehto jossa usein sijaitsi kalmisto ja uhrikivi. Hiisissä vietettiin useita juhlia kuten peijaisia ja Ukon-vakkoja joissa uhratut ruuat maistuivat kuitenkin mystiselle hiiden väelle. Hiidessä siis asui myös karvainen ja haiseva hiidenväki rautakynsineen, kiilusilminen. Hiidet olivat nopealiikkeisiä, alle polvenkorkuisia, väriltään mustia, ruskeita ja harmaita. Kerrotaan että hiiden väki liikkui vain yöaikaan, välttelivät ihmisiä ja suojelivat pyhiä hiisi lehtoja. Hiisissä eli myös muitakin eläimiä, oli hiiden hirveä ja hiiden hurttia, mutta nyt keskitytään hiidenväkeen.

Miksi sitten kirjoitan tästä kissa palstalla?

No, kyse on metsän kuninkaan, Halliparran, saunaan synnyttämästä eläimestä. Muinaiset suomalaiset pitivät kissaa karhun perjänä, mystisenä saalistajana joka tuotiin suomeen itäisiltä maailta pussiin sulloittuina ja joka viihtyi kiukaan päällä viisastuen maailman menoa seuratessa. Kissan kynsiä pidettiin erityisesti arvossaan, uskottiin että ne oli valmistettu kyyn hampaista ja parasta miekkaa verrattin kissaan. Sanottiin että kasi naukuu naulanpäässä jos miekka oli niin terävä että sillä voisi vaikka halkoa kiviä ja kallioita. Kisan ketteryys ja nopeuskin teki muinaisiin suomalaiiin vaikutuksen, uskottiin että kissa oli talon paras vartija. Jos sattui käymään niin että varas vei talosta omaisuutta kutsuttiin hiidestä musta hiidenkissa kipinätär ottamaan varas kiinni raatelemaan tältä reidet. Kissaa pidettiin myö lempeänä, kissa oli aamupäivän arma ja iltapäivän ihana, pihapiirin vartija joka hiiret ja varkaat loitolla, ja talo joka oli ilman kissa tai talo jonka kissa kuoli jäi ilman onnea mikä oli suuri onnetomuus. Joka talossa siis piti olla kissa seuraavana vuonna ei saataisi satoa ja kuolema veisi talonväen.

Kissalla on siis paikkansa Suomen mytologiassa, metsän kuninkaan poikana.

6

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satuatarinaa

      Aika vanha, ja harhainen nimen omaan "tarina".Agrikolan tarinat, no joku tykkää, ehkä....
      Onhan kissan paikka tarinoissa, miten milloinin, ihan kertojasta riippuen.
      Mutta nyky suomessa kissan paikka on , lemmikkinä, ja lakien mukaan kohdeltuna.Tarinoita toki saa kertoa, ja pitääkin, Satusetiä, satutätejä, ja kylähulluja aina tarvitaan ;)

      • HiidenKissaKipinä

        Mikä tuossa on harhaista ja satua? puhun aidoista uskomuksista ja pyhiä lehtoja eli hiisiä on yhä olemassa? Vanhoihin kansanuskomuksiin uskottiin vielä vajaa 100 vuotta sitten joten kovin vanhasta asiastakaan ole kyse. Ainoastaan Agricola erehtyi pitäessään hiittä pahana jättiläisenä.


      • realistisesti

        Huomaa mainitsemasi sana "uskomus" . Laki on kuitenkin laki. Se ei ole uskomus
        eikä tarina.


    • totuusmuistettava
      • KissaOnKissa

        Ei se kissa itse niitä ymmärrä rauhoitetuksi eläimeksi, eipä se paljoa ymmärtä ihmisten normien, asetusten, määräysten, sääntöjen, käskyjen ja lakien päälle. Kissoilla on omat säännöt ja omat luonnolliset halut. Luinpa kerran että kissa kärsii korkeaa stressiä ellei saa saallista ja ellei pääse liikkumaan puolentoista hetaarin kokoisella alueella. Mutta vaikka kissat eivät ymmärrä mitä tekevät niin kyllähän ne rauhoitettuja eläimiä saalistaa esim Austraaliassa, Polunesiassa, Italiass, Egyptissä, Syyriassa ja Arabiemiirikunnissa onkin laajoja projekteja vapaana liikkuvien kissojen hävittämiseksi.

        Kissojen lisäksi oravat, ketut, ilvekset ja petolinnut rajoittavat rauhoitettujen eläinten kantoja esim oravat ryöstäbät rauhoitettujen lintujen pesistä ja ketut pyydystävät myyriä hangelta sekä nappaavat lintuja ilmasta. Rauhoitettujen eläinten suojelemiseksi toki kettuja ja oravia pyritäänkin hävittämään.

        Mutta, mutta. Eläimet ovat eläimiä eikä ne ymmärrä ihmisten aivoituksia. Jos oravat vie rauhoitetun linnun pesistä munia, sille ei voi mitään. Mutta sille voi että katsoo ettei kissa vie rauhoitettuja lintuja, on vain valittava pitääkö kissaa sisällä tietäen sen kärsivän ja kokevan stressiä vai päästääkö sen ulos vapaasti jolloin sen kaikkia tekemisiä ei pysty valvomaan. Vanha sanonta on "ei kissa raidoistaan pääse."


      • kissanjaluonnonetu
        KissaOnKissa kirjoitti:

        Ei se kissa itse niitä ymmärrä rauhoitetuksi eläimeksi, eipä se paljoa ymmärtä ihmisten normien, asetusten, määräysten, sääntöjen, käskyjen ja lakien päälle. Kissoilla on omat säännöt ja omat luonnolliset halut. Luinpa kerran että kissa kärsii korkeaa stressiä ellei saa saallista ja ellei pääse liikkumaan puolentoista hetaarin kokoisella alueella. Mutta vaikka kissat eivät ymmärrä mitä tekevät niin kyllähän ne rauhoitettuja eläimiä saalistaa esim Austraaliassa, Polunesiassa, Italiass, Egyptissä, Syyriassa ja Arabiemiirikunnissa onkin laajoja projekteja vapaana liikkuvien kissojen hävittämiseksi.

        Kissojen lisäksi oravat, ketut, ilvekset ja petolinnut rajoittavat rauhoitettujen eläinten kantoja esim oravat ryöstäbät rauhoitettujen lintujen pesistä ja ketut pyydystävät myyriä hangelta sekä nappaavat lintuja ilmasta. Rauhoitettujen eläinten suojelemiseksi toki kettuja ja oravia pyritäänkin hävittämään.

        Mutta, mutta. Eläimet ovat eläimiä eikä ne ymmärrä ihmisten aivoituksia. Jos oravat vie rauhoitetun linnun pesistä munia, sille ei voi mitään. Mutta sille voi että katsoo ettei kissa vie rauhoitettuja lintuja, on vain valittava pitääkö kissaa sisällä tietäen sen kärsivän ja kokevan stressiä vai päästääkö sen ulos vapaasti jolloin sen kaikkia tekemisiä ei pysty valvomaan. Vanha sanonta on "ei kissa raidoistaan pääse."

        Luonnollista on, että luonnon eläimet syövät toisiaan.Luonnotonta on, että lemmikit tappavat luonnoneläimiä.On siis suuri ero, mikä tappaa, ja missä.Kissan ei kuulu suomessa tappaa muuta, kuin lelujaan.Ei siltikään, vaikka vaistot muuta tahtoisivat.On paljon koiria, jotka haluis tappaa kaiken riistan, ja niin ne tekisivätkin, jos omistajat olis vastuuttomia, ja sen antas tapahtua.Olispas järjetöntä, jos koiran omistajat jättäs koiransa ulos, saalistamaan itse ruokansa.Onneksi niin ei ole suomessa, ulkomailla irtokoirista on samalla lailla haittaa kuin täällä irtokissoista.

        Jos orava, kettu, tai susi, tappaa saaliikseen luonnosta eläimen, se on niille sallittua ja normaalia.Eihän niille muuta syötävääkään ole.
        Ihmiset metsästää myös oravia, kettuja ja karhuja.Mutta kissa, se on lemmikki jolle omistajan on ostettava ruoka kaupasta.Sitä kissaa ei saisi metsästää, metsästävät toki villiintyneiksi katsottuja, koska suomen luonnossa kissa on haitallinen vieraslaji.Kissa, ei kuulu suomen luontoon,eikä kissaa saa heitteille luontoon päästää.

        Jos ajattelee, että kissan on saatava luonnossa vapaasti kulkea, kuten aikoinaan ennen kun ihminen on kissan ottanut lemmikikseen, kannattaa jättää kissa kokonaan ottamatta.Niin säästyy monet luonnoneläimet saaliiksi, niille, joille ne kuuluvatkin, suomen luontoon kuuluville, luonnoneläimille.

        Kissaahan ei ole kenenkään pakko ottaa.Jos ei kykene pitämään kissaansa itsellään, poissa luonnosta, kannattaa ilman muuta olla ilman kissaa.Ei ole järkeä ottaa lemmikkiä ulos heitteillejätettäväksi, lakikin moisen touhun kieltää.
        Kannattaa siis jo ennen kissan ottoa miettiä, miten ja missä sitä pitäisi?
        Ja miettiä, että olisiko se tapa edes suomen lakien mukainen?
        Jos ei, niin jättää sitten vaan suosiollla kissan ottamatta.Niin säästyy luonnonelukat, naapurit riesalta, ja kissaa vaaroilta.
        Ottakoot kissoja vain ne, jotka niistä osaa huolehtiakkin, ja tietysti ,vain lakien mukaan ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2744
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1154
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1121
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      57
      899
    8. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      830
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    Aihe