Saa julkisuutta lestadiolaisuuden avulla. Taivasta ei saa värittää keltaiseksi. Naurettavaa. Kyllä ihmisen pitää olla typerä ja lähdekritiikin puute leimaa kirjoitelman loppututulosta. Päivi Neitiniemi kuulunee näihin roskatoimittajiin, joille pääasia on toisten ihmisryhmien arvosteleminen.
Valtiotieteen tohtori Maija-Leena Rova
Typerystenkerho
111470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erittäin hyvä kirja, joka kertoo ahdistavasta, kieltoja täynnä olevasta ja naisia alistavasta herätysliikkeestä eli lahkosta. Liikettä johtavat vanhat änkyrät ukot. Tämäntapainen liike ei saisi kuulua missään tapauksessa Suomen valtion kirkkoon. Lestadiolaisuus ei kunnioita yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakia ja liike harrastaa aivopesua pienille lapsille, pedofiiliaa sekä hylkää lahkon jättäneet ihmiset tai vähemmistöseksuaalit. Lestadiolaiset eivät saa ajatella itsenäisesti mistään saatika vaalia itsemääräämisoikeudelle omaa kehoaa. Järkyttävä liike, liikkeen kaikki teot ja rikokset pitäisi nostaa yhteiskunnassa esille ja tuomita oikeudessa.
takin korkealta taholta esitetään, että Jumalan valtakunnan sanoma kiellettäisiin. Ei sille mitään voi, että pahan valta on vahva. Jumalan Henki kuitenkin vaikuttaa niin kuin tahtoo, ja ainoa, mikä on pysyvää, on Jumalan valtakunta,
Jumalan valtakunta on rauhaa, vanhurskautta ja iloa pyhässä hengessä, näin todistaa raamattu. Miten tällainen sanoma edes voitaisiin kieltää lailla?
Rauhanyhdistys joka on rekisteröity patentti ja rekisterihallitukseen voidaan lakkauttaa jos se ei täytä yhdistyslain vaatimuksia. Lakkauttaa se voidaan rikollisuuden esim. pedofilia, rikollisten-ja rikosten suojelu, kiihottaminen kansanryhmää(mm. epäuskoiset) vastaan.
Kannattaa selvittää itselle mikä on Jumalan valtakunta ettei puhu suulla suuremmalla ja samalla lankea pyhän hengen pilkkaan.
Rovallinen asiaa:
http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512405251/uskonsota-keittiossa/
Niin, mutta kuka olikaan se tuomion saanut hieroja, josta aamun kalevassa kerrottiin? Siis kuka olikaan Hän?
Hän oli osteopaatti. Hänen asemassa voidaan jo puhua potilaasta, mutta hierojalla ei potilaita käy koskaan.
http://mvlehti.net/2016/10/15/2013-anarkistiministeri-paavo-arhinmaki-edusti-moskovassa-suomen-hallitusta-homolippua-liehuttaen/
Eikö osteopaatti olekaan sama kuin sosiopaatti? Olen luullut, että paatti kuin paatti, jos on tappi tallessa toisin kuin sipilän paatissa. Se kun otti tappinsa pois. Reiästä.
Eix ne oo lääkärilläkin kaikki asiakkaita nykyään, eikä potilaita?
On joo virallisesti. Mutta kempeleen ilkosillaan oleva itseoppinut hieroo potilaita :)
valehtelee, ettei raiskaa niitä. Luulen, että hän raiskaa joka ainoan, koska hän on jo valmiiksi ilkosillaan niin kuin on ollut jo kuusi vuotta.
Joskus tuntuu että joku on enempi Hulttiotieteen tohtori kuin se mikä väittää olevansa.