Logiikan sanelemat säännöt

ordinaryaveragetourist

Jos joku ihan oikeasti haluaisi avautua, haukkua, herjata, tehdä reklamaation jonkin matkakohteen epäkohdista, niin silloin hänen pitää kertoa että mikä meni pieleen ja milloin ja miksi.

Avautuminen, reklamaatio ja palaute annetaan asianosaisille mielellään mahdollisimman pian tapahtumasta yksilöiden.

Ei ole uskottavaa, että esimerkiksi Pattayalla matkustelevat suomalaiset miehet häiritsisivät muiden lomakokemusta, koska ne voi halutessaan välttää. Ei kai kukaan hakeudu varsinkaan lomilla väen vängällä seuraan, jota halveksii, vihaa ja haistelee.

Jos ei tykkää suomalaisista miehistä matkaseurana, niin niiden tykö ei ole tarpeellista mennä taivastelemaan. Heitä / meitä suomalaisia on Pattayalla korkeintaan 1-2 promillea koko turistiporukasta.

Muistan kuinka ekoilla reissuillani en Pattayalla törmännyt koskaan suomalaisiin, enkä heitä etsinytkään, mutta sittemmin kun olen heitä tarkoituksella mennyt tapaamaan, niin en ole koskaan kokenut häirintää, en häiritsevää käytöstä enkä ole kiinnostunut miehistä sillä tavalla että vahtaisin heidän ulkonäköäkään. Se olisi huonoa käytöstä.

Ei ole myöskään uskottavaa esiintyä Pattayan asiantuntijana, mikäli siellä ei ole käynyt. Vielä vähemmän uskottavaa on solvata kroonisesti matkakohdetta, jossa käy jatkuvasti. Sehän edellyttäisi masokismia, tai sitten kyse on silkasta valehtelusta ja panettelusta.

Itselläni on huonoja kokemuksia Pariisista ja Budapestistä sekä Riikasta. Haluan unohtaa ne ikävät tapahtumat kokonaan, ne on aikoinaan jo käsitelty. Vika ei ollut kuitenkaan kohteessa, vaan niissä ihmisissä jotka höynäyttivät ringoa ja ringossa itsessään myös. En ole katkera, enkä ikinä menisi kyseisten kaupunkien palstoille melskaamaan ja haukkumaan ihmisiä jotka niistä tykkää.

Siksipä on varsin helppoa todeta, että kohteen ja kohteen turistin jatkuvalla panettelijalla on melko vakavia mielenterveysongelmia. Hyväkään vitsi ei toimi, jos sitä toistelee päivittäin ympäri vuoden.

Pitää osata päästää irti, eikä katkeruus ja kateus paranna kenenkään elämää.

17

271

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno kirjoitus ja ah, niin totta.
      Palstalla ei nähdäkseni ole kuin yksi häirikkö. Hän tosin on omistautunut asialleen ja tekee sitä päätoimisesti. Se täyttää hänen elämänsä.
      Hänen päätarkoituksenaan on pahoittaa Pattisfanien mieliä ja sen tavoitteensa hän on saavuttanut.
      Kirjoituksiaan emme voi estää mutta yksi tapa masentaa häntä on olla vastaamatta hänen herjaaviin aloituksiinsa.

      Pattaya on upea lomakohde ja sen tuntevat eivät sieltä paljoakaan parannettavaa löydä. Itse olen käynyt siellä lukemattoman määrän. Tällä tarkoitan sitä että nimimerkkini laadinnan aikoihin käyntikertojani oli tuo 28.
      Nyt en enää ole varma lomakäyntieni määrästä kohteessa. Käyn tosin muuallakin; mm lyhytlomilla Euroopassa.

      Pattaya on muuttunut vuosikymmenien saatossa merkittävästi.
      Ensi käyntieni aikoihin Pattis oli bambubaarien viidakko ja betonitaloja oli harvassa. Silloin se oli ainoastaan alan miesten paikka eikä perhematkaajille ollut mitään tarjontaa. Heitä ei silloin tosin ollut emmekä heitä sinne toivoneetkaan.

      Nyt Pattaya on perhelomakohde parhaimmasta päästä meitä alan miehiä unohtamatta. Tyttötarjonta on tosin supistunut ja laatu hieman huonontunut mutta ei merkittävissä määrin. Tarkka ja haukankatseinen etsintä tuottaa kyllä tulosta.

      Toivotan kaikille hienoja lomapäiviä Pattayalla!
      Kun siellä käy kerran niin kohta jo huomaa suunnittelevansa sinne uutta matkaa.

      • santtu-1975

        Itse en myöskään Thaimaan matkoillani (joista osalla käynti Pattayalla) parin viikon aikana yleensä kovin moneen suomalaiseen törmää (kaikkien vastaantulevien kansallisuutta ei tietysti voi tietää, jos ei heidän puhettaan kuule).
        Eli aika pieni mahdollisuus siihen on, että juurikin Suomalaiset pilaisivat Thaimaanlomasi, ellet sitten majoitu juurikin johonkin sellaiseen hotelliin, jota myös joku suomalainen matkanjärjestäjä käyttää Thaimaan pakettimatkoillansa.

    • hyväonPattiksellaolla

      Joulukuussa 2015 istahti samaan baariin suomalainen marjakeisari, oli tulossa pohjoisen ranchiltään, jossa oli ryypännyt 6 viikkoa putkeen. Onneksi ei tunnistanut minua suomalaiseksi ja sain kep tängin tehtyä. Sitä menoa ja kouhkausta ei voinut kertakaikkiaan katsoa.

    • LomillaRyypätään

      Kai poistuit paikalta?
      Jos olisit jäänyt rupattelemaan niin marjakeisari olisi tarjonnut sinulle viinaa koko illan.
      Asialla on kaksi puolta.

    • Olin ystäväni kera kerran Bangkokin kellarikuppilassa aamuyöstä.
      Paikalla oli suomalainen asfalttikeisari tyttökatraansa ympäröivänä. Hieman rehentelevä tuo oli.

      Kun olimme lähdössä ja laskuamme maksamassa sanoi tuo keisari henkseleitään paukutellen:
      - Minä maksan kaiken. Mulla on kuitenkin enemmän rahaa kuin teillä kaikilla yhteensä!

      En toki jäänyt kiistelemään asiasta.

      • LuutaKurkkuun

        Rehentelijän kuuluukin maksaa. Muuten menee uskottavuus puheista. Yleensä kaikki pitää matalaa profiilia Pattayalla. Rahalle on huomattavasti parempaakin käyttöä, kuin juottaa jo ennestään riittävän humalassa olevia kavereita.) Muistan yhden kerran kun nousuhumalassa oleva nelikymppinen ADHD-kundi tökki mua olkapäähän bläkkärissä ja kertoi että "tajuuksä mä teen yksin toiminimellä töitä byggalla ja tienaan kuuskyttonnia vuodessa tajuuksä? Eiks oo aika hyvin? Kuuliksä?"
        Sanoin lopulta sille että ihan hyvä liksa ja että se on sama liksa kuin mun firman liikevaihto kuudessa tunnissa. Kundi oli hetken hiljaa ja sanoi että "...öö niin mutta sulla on porukkaa töissä..." Intonsa ja tökkiminen kuitenkin loppui.

    • pattayanpoissit

      pattayallä käy paljon paskasakkia. ihan vitun tyhmiä on kans paljon.

    • Saantussua

      Joko se on sanottu et tyypillinen pattaya kävijä on oksettavan ulkonäön omaava diabetes pallomaha joka ei saa pillua muuten kuin maksamalla tai ottamalla väkisin

      • ihailijasiN

        Ohoh! Aplodeja! Onkopojalla meni vaivaiset 5 kuukautta oppia kirjoittamaan sana "diabetes" oikein! Tyyppihän on oikea Einstein-Schubert! Varhaisromanttinen säveltäjä vailla vertaa! <3

    • kaikenlaisia

      Minä taas en ole masokisti enkä emetofiili. Siksi en viitsisi mennä palstalle, joka saisi minut voimaan pahoin.
      Oksentaminen voi olla jopa hengenvaarallista, jos mahalaukun sisältöä pääsee ruokatorveen.

      Itse en tykkää myöskään väkisin makaamisesta. En sen enempää ottajana kuin en antajanakaan.

      En tarkoita etteikö nimim. *saantussua* saisi haaveilla omituisista fantasioistaan.
      Jos hän kerta haluaa maksaa siitä että joku ottaa hänet väkisin.
      Mikäpä minä häntä moittimaan.
      MInua heterona vain hänen fantasiansa oudoksuttavat.

    • 65465465476

      Septitankin imuletku tekee välillä hyvää

    • HulluaPorukkaa

      Aloittaja on Neiti 2010.

      • työsuojeluvaltuutettu

        Sinulla perheenisällä ja ravintolatyöntekijällä on mielenkiintoiselta kuulostava elämäntehtävä. Kaivelet vanhoja kirjoituksia esiin kaikki päivät etsien yhtäläisyyksiä ja kopioinnin ja toistelun lisäksi vastailet omiinkin kirjoituksiisi muodostaen kokonaisia ketjuja yksinäsi. Oletko koskaan harkinnut vaihtaa harrastustasi johonkin hieman fiksumpaan? Aika jonka käytät täällä on enemmän kuin suomalainen työaikalaki sallii. Arviolta vietät täällä 100 tuntia viikossa, joka on yli kaksinkertainen tuntimäärä verrattuna työntekoon. Aikasi ei varmaankaan riitä tämän lisäksi kuin syömiseen ja nukkumiseen.

      • työsuojeluvaltuutettu kirjoitti:

        Sangen oikeaa tekstiä ja kaikki tietävät kenestä avioituneesta, kehujensa mukaan vielä varsin varakkaasta palstahäiriköstä on kyse!

      • Kylli-Setä
        työsuojeluvaltuutettu kirjoitti:

        Sinulla perheenisällä ja ravintolatyöntekijällä on mielenkiintoiselta kuulostava elämäntehtävä. Kaivelet vanhoja kirjoituksia esiin kaikki päivät etsien yhtäläisyyksiä ja kopioinnin ja toistelun lisäksi vastailet omiinkin kirjoituksiisi muodostaen kokonaisia ketjuja yksinäsi. Oletko koskaan harkinnut vaihtaa harrastustasi johonkin hieman fiksumpaan? Aika jonka käytät täällä on enemmän kuin suomalainen työaikalaki sallii. Arviolta vietät täällä 100 tuntia viikossa, joka on yli kaksinkertainen tuntimäärä verrattuna työntekoon. Aikasi ei varmaankaan riitä tämän lisäksi kuin syömiseen ja nukkumiseen.

        Hyvä imukuppihenkilö, valaisen sinua hieman tämänpalstan tekniikasta, koska koet jotenkin työlääksi ja kielteiseksi tämän palstan kirjoituksiin tutustumisen.

        Ensinnäkin minä koen että kirjoitukset ja niiden asiasisällön lukeminen on tarkoitus.
        Sinä tosin oksentelet noita omiasi täysin tulkitsematta aloitustekstejä.

        Tuo Thaimaan tallaaja esimerkiksi tuossa yllä on smurffin värinen.
        No jos tahdot tietää mikä heppunen Poju on, niin se selviää ilman kummempia kommervenkkejä.

        Kerron tallaaja nimimerkkiä käytettävän jonkun kirjoittajan fanitukseen tyyliin Olen samaa mieltä 763456 kanssa jne.

        Klikkaa sinistä Thaimaantallaajaa niin sinulle aukenee hänen kirjoitushistoriansa !!!!!

        Voit tehdä myös saman esimerkiksi 28x:n osalta ja aukenee noin 5 sivua paskaa.

        Kun näitä hieman tervepäinen lueskelee, niin täysin selväksi käy 99,99 % kirjoituksista olevan Neiti 20kympin.

        Meneppä käväseen työsuojeluvaltuutettu työterveyshuollossa.

      • jättäkääserauhaan
        työsuojeluvaltuutettu kirjoitti:

        Sinulla perheenisällä ja ravintolatyöntekijällä on mielenkiintoiselta kuulostava elämäntehtävä. Kaivelet vanhoja kirjoituksia esiin kaikki päivät etsien yhtäläisyyksiä ja kopioinnin ja toistelun lisäksi vastailet omiinkin kirjoituksiisi muodostaen kokonaisia ketjuja yksinäsi. Oletko koskaan harkinnut vaihtaa harrastustasi johonkin hieman fiksumpaan? Aika jonka käytät täällä on enemmän kuin suomalainen työaikalaki sallii. Arviolta vietät täällä 100 tuntia viikossa, joka on yli kaksinkertainen tuntimäärä verrattuna työntekoon. Aikasi ei varmaankaan riitä tämän lisäksi kuin syömiseen ja nukkumiseen.

        On sillä kaksi harrastusta vielä lisäksi. Tupakointi ja dokaaminen. Keväällä syrjäytyneet tekee paljon itsemurhia. Kevät on uudistumisen aikaa luonnossa ja valon määrä lisääntyy. Kun Aviomiehen oma elämä polkee aina vaan paikoillaan niin se ahdistaa.
        Syrjäytyneenä ajattelee että muilla on elämää, rahat, matkat ja naiset. Hänellä ei ole mitään ja hän on kyvytön tekemään mitään sen eteen.
        Syyttelee kohtaloaan ja muita ihmisiä. Ne ovat pilanneet hänen elämänsä. Itsellään ei ole siihen mitään osuutta mielestään.
        Asioiden helpottamiseksi ja hallitsemiseksi vähäisellä kapasiteetillaan hän on rakentanut mielessään yhden ainoan syyllisen ja arkkivihollisen alemmustilaansa kutsuen sitä nimilleä dille, maija, dingdong, 42 ja 2010. Sitä hän etsii kaikkialta epätoivon vimmalla ja "jakelee käskyjä" hänen "ohjailuun".

        Ymmärrättehän ihmiset että olette tekemisissä totaalisen, maailmanluokan mielipuolen kanssa. Jos joku tuntee tuon ressukan niin ottakaa yhteyttä hänen lääkäriinsä. Kyseinen henkilö on maanisessa psykoosissa ja tilanteensa pahenee jatkuvasti.
        Hieman nyt lähimmäisenrakkautta ja auttakaa tuota henkilöä. Jos sitä lääkäriä ei löydy niin parhaiten autatte olemalla reagoimatta viesteihinsä. Kiitos!

      • Kylli-Setä
        jättäkääserauhaan kirjoitti:

        Kevät ja kaamos onjunttilassa ei täällä.

        Neiti 2010 ja 42 tavallinen rakasduunari joka ryhtyi työpäälliköksi on sama.

        Kiitos että tänäänkin ajattelet minua.

        Kokeile kauanko itse kykenet olematta fanittamatta itseäsi Neiti 2010.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1224
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      845
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      560
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      488
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    18. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe