Johanna Tukiainen on Albertin murjun salajuoppo!

Viime aikoina Tukiainen on linnoittautunut Albertinkadun asunnolle ryypiskelemään ja yrittää hämätä vanhempiaan ja muita erilaisin some-sumutuksin. Esimerkiksi tällaisella:

"Nyt on tullut kuukausi ja yksi viikko täyteen ihan täyttä raittiutta!!!! 🙂
Se ei tietysti ole vielä pitkä aika, mutta merkitsee mulle todella paljon, sillä tähän asti raittiudet ovat olleet ainoastaan katkon kautta ja ne ovat kestäneet viikon. Ja mikä tässä on tärkeää on se, että minulta on lähtenyt alkoholinhimo pois kokonaan!!!!

Pahimmillaan teki heti herättyäni mieli ottaa jotain, vaikka shampanjalasi tai gintonic, mutta nyt otan vain vihreää teetä!!!! On tämä UPEAA, kroppa laihtuu, kasvot alkavat palautumaan sellaiseksi kuin niiden pitääkin olla, ja terveys on tärkeä.

Ja kaikkein tärkeintä on Jumalan käskyt, ja niissä lukee että juomarit eivät peri taivaanvaltakuntaa! Jeesuksen ristinkuoleman tuoman armon lisäksi myös Raamatun käskyt ovat tärkeitä. Sanotaanhan siellä myös, että ”……eivät kaikki, jotka sanovat ”Herra, Herra……. pääse taivasten valtakuntaan, vaan ne jotka tekevät taivaallisen isämme käskyt.”

On sitten eriasia, miten kaiken tuo esille. Ihmisiä ei pidä evankelioida niin, että ”ahaa, olet homo, no meet suoraan helvettiin, ota kuitenkin tämä traktaatti ja parane!”

Hyvin valitettavasti mulla on tuollaisista kokemusta, he samat siirsivät tuomionhenkensä myös muhun mm. niin, että hiukset tulisi peittää huivilla, meikittömyys paras juttu ja sitä rataa.

No Raamattu EI vaadi niin! Ester laittautui siellä kauniiksi jne. sitäpaitsi uskovan naisen kiinnostus muotiin ja hiuksiin jne. on käsittääkseni ihan hyvä ja kaunis asia niinkauan aikaa, kun siitä EI tule pääasia. Mitään asiaa ei saa laittaa Jumalan rinnalle, tai Häntä korkeammaksi. Tässä taas aamupäivän mietteitä………:)" (Fb 7.10.)
7258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jatkoa:
"Olin aiemmin jo uskossa, mutta en ollut oikein kai uudestisyntynyt kristitty, uskoin Jeesukseen mutta mulla oli syntejä joita tein. Enkä halunnut lopettaa juomista, sillä siitä sain niin suuren nautinnon! Mutta Jeesukselta pitää itse pyytää, että ”ota tämä himo ja halu pois minulta” ja Hän todellakin ottaa sen pois!!!! Tässä vinkkinä kaikille suomalaisille, joilla on alkoholiongelmaa, sillä se on kansansairautemme!" (Fb 7.10.)

Äänestä
  • Vielä vähän:
    "Raitistuin ILMAN antabusta, ILMAN katkoa, pelkästään Jeesuksen ristinveren voiman kautta, jossa apuna Jumala käytti välikappaleena Ruth Närhi evankelistaa. Näin tämä asia meni ja AMEN!" (Fb 7.10.)

    Äänestä

  • Ruth Närhi: "Amen 😊🙏😊❤️" (Fb)

    Äänestä

  • Ilopiina kirjoitti:

    Ruth Närhi: "Amen 😊🙏😊❤️" (Fb)

    "Minua kritisoitiin heti samantien kun ilmoitin raittiudestani! Rakkaat ihmiset; jos minut näkee välillä shampanjalasi kädessä niin siinä on joko alkoholitonta skumppaa tai esim.pommaccia! Välillä otan myös esim. Alkoholittoman oluen, mutta pyrin siihen, etten ajan kanssa juo myöskään no alcohol drinks.
    Juon päivittäin erilaisia teelajeja ja paljon vettä." (Tunkki Fb:ssa 6.10.)

    Äänestä

Kyllähän monet on uskonnon avulla raitistuneet mm pikkuneiti porvoolainen aikoinaan, nykyään joko edelleen evankelista tai eläkkeellä.

Äänestä

Kuukausi "selvänä", ja sitten taas sama ryyppyrumba.

Äänestä
  • "OLEN TÄNÄÄN OLLUT KUUKAUDEN JA 8 PÄIVÄÄ TÄYSIN RAITTIINA!!!!!!
    Hahahaa, tanssin ja ylistän Jeesusta, JEEEE!!!!!!!" (Tunkki iloitsi 9.10.)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ilopiina kirjoitti:

Viime aikoina Tukiainen on linnoittautunut Albertinkadun asunnolle ryypiskelemään ja yrittää hämätä vanhempiaan ja muita erilaisin some-sumutuksin. Esimerkiksi tällaisella:

"Nyt on tullut kuukausi ja yksi viikko täyteen ihan täyttä raittiutta!!!! 🙂
Se ei tietysti ole vielä pitkä aika, mutta merkitsee mulle todella paljon, sillä tähän asti raittiudet ovat olleet ainoastaan katkon kautta ja ne ovat kestäneet viikon. Ja mikä tässä on tärkeää on se, että minulta on lähtenyt alkoholinhimo pois kokonaan!!!!

Pahimmillaan teki heti herättyäni mieli ottaa jotain, vaikka shampanjalasi tai gintonic, mutta nyt otan vain vihreää teetä!!!! On tämä UPEAA, kroppa laihtuu, kasvot alkavat palautumaan sellaiseksi kuin niiden pitääkin olla, ja terveys on tärkeä.

Ja kaikkein tärkeintä on Jumalan käskyt, ja niissä lukee että juomarit eivät peri taivaanvaltakuntaa! Jeesuksen ristinkuoleman tuoman armon lisäksi myös Raamatun käskyt ovat tärkeitä. Sanotaanhan siellä myös, että ”……eivät kaikki, jotka sanovat ”Herra, Herra……. pääse taivasten valtakuntaan, vaan ne jotka tekevät taivaallisen isämme käskyt.”

On sitten eriasia, miten kaiken tuo esille. Ihmisiä ei pidä evankelioida niin, että ”ahaa, olet homo, no meet suoraan helvettiin, ota kuitenkin tämä traktaatti ja parane!”

Hyvin valitettavasti mulla on tuollaisista kokemusta, he samat siirsivät tuomionhenkensä myös muhun mm. niin, että hiukset tulisi peittää huivilla, meikittömyys paras juttu ja sitä rataa.

No Raamattu EI vaadi niin! Ester laittautui siellä kauniiksi jne. sitäpaitsi uskovan naisen kiinnostus muotiin ja hiuksiin jne. on käsittääkseni ihan hyvä ja kaunis asia niinkauan aikaa, kun siitä EI tule pääasia. Mitään asiaa ei saa laittaa Jumalan rinnalle, tai Häntä korkeammaksi. Tässä taas aamupäivän mietteitä………:)" (Fb 7.10.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu