Uhosin. Jouduin oikeuteen. Tuli tuomio ja maksut. Nyt olen tärviöllä. Jos vain voisin aloittaa alusta ja tehdä kaiken toisin.
En maksanut
OpettavaTarina
33415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tyhmyydestään saa joskus maksaa. Tosin pitäisi joutua aina maksamaan.
Kerro nyt vähän tarkemmin. Mitä et maksanut? Mitä uhosit? Miksi jouduit oikeuteen ja minkä tuomion sait? Paljonko tuli maksettavaa ja kenelle?
Parkkifirman bulvaanin runosuoli rupattelee.
Sen+siitä+saa+kun+ei+reagoi+oikeulta+tuleviin+kirjeisiin,+tuomio+tulee+99%+varmuudella+"riidattomana"
Eli+vaikka+ei+olisi+kuski,+niin+viimeistään+silloin+tulee+reagoida+kun+saa+kutsun+oikeuteen
Aloittaja on parkkifirman leivissä. Ovat ilmeisesti huomanneet että monet jättävät maksamatta ja tulot ovat pienentyneet. Jatkakaa siis rohkeasti samaan mallin niin koko homma loppuu kun kukaan ei maksa laittomia sakkoja.
Kutsu oikeuteen tulee TUTKINNAN ja SYYTEHARKINNAN jälkeen vasta.Kenet voi kutsua tukintaan kun ei tiedä kuskin nimeä?
Yksityisen parkkifirman velkomusjutussa ei ole kyse rikoksesta, joten mitään rikostutkintaa ei luonnollisestikaan tehdä sen enempää kuin syyteharkintaakaan.
Yksityisesti pysäköinnin osalta valvotulla alueella ilmoitetaan kyltillä sopimusehdot, joiden mukaan pysäköinti on sallittu. Mikäli ehtojen vastaisesti kuitenkin pysäköidään, velvoitetaan pysäköijä suorittamaan valvontamaksu.
Mikäli ehtoja rikkonut pysäköijä ei velvoitettaan suorita, menee valvontamaksu perintään. Jos pysäköijä kiistää perinnässä olevan maksun perusteen, selvitetään ja ratkaistaan asia käräjäoikeudessa.
Pysäköimällä hyväksyy kukin pysäköimisen ehdot.
Nooh, maksamattomia saatavia ei käsitellä rikosprosessissa. Itse asiassa maksun maksamatta jättänyt kulkee kuin pässi narussa. Näin se menee: Luikuri ei maksa perittävää saatavaa. Velkoja nostaa kanteen käräjäoikeuteen. Oikeus toimittaa haasteen luikurille. Haasteessa velvoitetaan toimittamaan vastine kanteeseen. Ellei toimita, tulee yksipuolinen päätös kantajan hyväksi. Jos toimittaa, seuraa kutsu suulliseen käsittelyyn. Ellei mene, tulee yksipuolinen päätös kantajan hyväksi. Ellei ratkaisua tai sovintoa ole syntynyt, seuraa kutsu salikäsittelyyn. Ellei mene, tulee yksipuolinen päätös kantajan hyväksi. Salissa sitten asia ratkaistaan todistelujen perusteella. Jos tulee tappio, luikuri maksaa koko sirkuksen sekä omalta että kantajan osalta, asianajokuluineen.
Todellisuudessa parkkijutut menee näin: parkkeerauksesta syytetty kiistää ajaneensa autoa. Parkkifirma toteaa, että todisteita ei (taaskaan) ole, joten siihen se sitten jää (tälläkin) kertaa.
Jos ei mene oikeuteen ei mene syytetyltä"oikeudenkäynti maksua joka kai 250e ,,toinen osapuoli maksaa sen jos haluaa oikeuteen?.Edelleenkään ei ole sopimusta jossa olis auton kuljettajan saatikka ajan nimeä.Ei liene viranomaisen toteamaa henkilöllisyystarkistusta joka ainoastaan pätee .Ette voi haastaa ketään oikeuteen.
Velkojan hyvänahkaisuudesta kiinni. Jos haluaa viedä käräjille niin kanssa vie ja silloin ei vastaaja voi kuin vikistä.
Kai sopimusoikeudessakin on voimassa vanha tuomarin ohje"jos on varteenotettva epäilys että syytetty on syytö,asia on tuomittava syytetyn eduksi.Kukaan virkamies ei ole todennut kuskin henkilöllisyyttä ja mitään sopimuspaperia ei ole!
Eivät tiedä vastaajaa
Entä tapaukset, joissa auton omistajaa vaaditaan joko maksamaan maksu, josta hän ei ole vastuussa, tai kertomaan sopimusosapuoli sopimuksessa, jossa hän on täysin ulkopuolinen?
Auton omistajlla ei ole mitään velvollisuutta auttaa parkkifirmaa selvittämään kuka auton on parkkeerannut. Asiahan on pelkästään parkkeeraajan ja valvontafirman välinen joka ei liikuta ketään ulkopuolista, ei edes auton omistajaa. Kysymyksessä ei ole rikos, jossa olisi pakko olla todistajana. Parkkifirmat yrittävät pelotella omistajaa puhumaan, ei pidä mennä siihen halpaan.
Oikeuteen ne eivät asiaa vie ellei kuski ole todistettavasti tiedossa tai asia muuten ilmiselvä (kuukauden kestänyt päivittäinen parkkeeraus omistajan työpaikan pihalle oli tämmöinen).
Vastaajan ei tarvitse vikistä, kertoo vain oikeudelle että ei ole sopimusosapuoli, ja kuittaa ulosmennessään korvaukset tuhlatusta ajasta.
totta! saakin oikein VALTAVAT korvaukset... 80€
Eikös olisi vain helpompi maksaa se sakko ja periä sitten kuskilta, tai vaikkapa kertoa parkkifirmalle kuskin tiedot???
Oikeuden puheenjohtaja on kysynyt autoilijalta että no oletteko sopimusosapuoli? Siinäpä alkoikin rykiminen ja kakistelu ja painon vaihtaminen jalalta toiselle. Tuomari totesi että lopettakaa tanssimisenne ja vastatkaa oikeudelle. Tuomiohan siitä lopulta tuli.
Niinkö kävi? Puhut varmasti totta. Mikä on tuon jutun diaarinumero?
Kyllä siitä saattoi tosiaan ripulinumero tulla, turahteli kurapaskaa housuun kun koittikin tuomarille valehtelun hetki.
Luulin jo,että nim. "Noooh" on lopettanut kirjoittelun,mutta taas näkyy olevan remmissä mukana. Tosin eri nimimerkeillä,mutta hänet tunnistaa lapsikin.
Eräitä vähemmisto kansalaisia on useia saman nimisä ja meilletulleissa lapussa ei ole sosturva numeroa,ikä tollaset virmat niitä saakaan lailliseti mistään!.Kukaan tuomari ei ota juttua jos ei ole viranomaisen paikalla toteama hekilöllisyys!..Tai joku paperi missä allekirjoitius
Parkkifirmat siirtävät yhä enemmän väkeä pelottelu- ja provoiluosastolle, kun väki ei maksa näitä valelaskuja.
Kai sitä henkensä pitimiksi tällaistakin schaissea kirjoittaa, jos sillä saa pitää työpaikkansa...
noooh.... laamanni saattaa olla noussut väärällä jalalla eikä siedä venkulointia... siinä sitten nilkat skagaa twistiä ja rumbaa ääni väpättäen nyyhkien...
Ne on joutuneet perustaan omat Perintäfirmat jo kun muut ei ota kun ei ole perittävän allekirjoitusta,.nimeämissään.Nyt ne suunittelee omaa tuomioistuinta laamamanneineen.Kaduttaa kun olen yhden joskus maksanut,kun on näin helppoa jättää maksamata!,mitään ei ole seurannut.
Älkää helvetissä maksako näille hyenoille senttiäkään niin saavat kurjat lopettaa toimintansa panemalla pillit pussiin.
Mulla on kirjoitettu 27 pysäköintivirhemaksua ja yhtään en ole vielä maksanut enkä edes ole aikeissa maksaa.Vanhimmat on vuodelta 2013 joten ovat kai itsekin jo pyyhkineet perseensä niillä vaateilla.
Koska maailmassa on venkuloita joita mitkään säännöt eivät koske joudutaan tekemään poikkeuksia helppoihin asioihin.
Parkkialue Helsinki, yksityinen valvoo pysäköintiä. Taloyhtiölle ja taloyhtiön vuokralaisille - yrityksille "vapaasti" pysäköivistä jatkuva haitta. Liikennemerkit selvästi nähtävissä, parkkiyhtiön suosituksesta alueelle laitettiin kattava kameravalvonta.
Ilkivalta alueella loppui liki kokonaan, sama koski pysäköintiä. Ei ole tarvittu oikeutta tai perintäfirmaa tämän jälkeen. Riittää kun pysäköintifirma lähettää maksun kuvan kera. Kuvan laatu on hyvä, eikä jää epäselväksi kuka on kuskina.
Nyt tilanne on se mikä sen pitääkin olla, parkkipaikat ovat oikeassa käytössä ja ongelmat ovat loppuneet. Koska en ole parkkifirman osakas, taloyhtiön voitte selvittää ihan itse. Saman palvelun tarjoaa useampi yritys.
Puhut varmasti totta. Mistä taloyhtiöstä on kyse?
Ihan sama, mikä yhtiö. "Kattavan kameravalvonnan" laittaminen vaatii yhtiökokouksen määräenemmistöpäätöksen. Se johtaa myös siihen, että yhtiön on tehtävä rekisteriseloste, koska kuvamateriaali muodostaa henkilörekisterin. Selosteessa kerrotaan, ketkä saavat käsitellä kuva-aineistoa ja mihin sitä saa luovuttaa. Parkkifirma ei ole näitä tahoja, vaan talosta on nimettävä joku kuvien luovuttajaksi. Ihan varmaan on totta...
Tuollaisen järjestelmän alla ilkivalta loppuu, kuten pysäköintikin. Loppuu myös normaali elämä. :-(
Ja mikä laki velvoittaa omistajaa kertomaan kuka kuvassa on :D :D :D
AIVAN!!!!
Sama juttu nopeuskameroiden kanssa, omistaja voi kävellä asemalle ja todeta "en tunnista kuvan henkilöä, selvittäkää itse"
eipä valehdella urpo.....ootko parkkissakko lierojen vakonuolija...täh
""Koska maailmassa on venkuloita joita mitkäään säännöt eivät koske".Juu,saatuaan tuomion edellisestä keksinnöstään perustaneet yksityisparkkifirman.Muistaakseni tuomiolauselmassa oli tuomio "käyttänyt edellise firman varoja uuden Parkkiyhtiön perustamiseen,heikentänyt pesän varallisuutta"
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.10/1508215090_19443&${TRIPPIFE}=PDF.pdf
Oikeuasiamiehen päätös on selkeä :) Riitautetuissa jutuissa ei maksuhäiriömerkintää saa tulla vaikka häviäisi jutun.
Jos taasen antaa vaan olla ja mennä jutun riidattomana niin merkintä tulee