Salassapito.

Ketä kaikkia se koskee, vai koskeeko?
14223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

no jos on kirjoittanut nimen vaitiolopaperiin niin sitten se koskee sitä henkilöä. useassa työpaikassa joutuu kirjoittamaan työsopimuksen yhteydessä vaitiolopaperin. jollei sitä pyydetä niin sitten ei koske,saa puhua pälpättää mitä lystää.

Äänestä

Fiksulla ihmisellä on sisäänrakennettu ymmärrys mitä salassapito velvoittaa tai oikeuttaa.
Väittäisin näin että järkevä ihminen ei levittele työpaikan asioita ollenkaan ulkopuoliselle.
Väärässä paikassa väärään aikaan ja väärille ihmisille kerrottu asia useimmiten napsahtaa omaan nilkkaan,negatiivisesti.
Jos et tiedä taikka ymmärrä mitä voi kertoa tai sanoa,on parempi olla sanomatta yhtään mitään.
Vaikeneminen on kultaa-sanonta pätee yhä vielä tänäkin päivänä.

Äänestä
  • Millä aloilla kaikilla on salassapito velvollisuus jo työn puolesta?

    Äänestä

Somerolainen salassapito, ottaa vaikutteita venäläisestä demokratiasta.

Äänestä
  • Takotikko jaatilalainen perinne tieto väylä rakennus kohteista ja tyyppi hyväksynnästä.

    Äänestä

  • On paljon sellaisia huomaamattomia työ aloja joihin ei kiinitetä tavallisessa elämässä huomiota ja voi epäiltävästi toimia toimia tiedon keruuta?

    Äänestä

  • SEllainen henkilö mikä vierailee huomaamattomasti muun työn merkeissä? Mitä kaikkia niitä on tarjolla?

    Äänestä

  • Melkein jokapäiväinen huomioija käy laatikolla, tulee tietämään vahingossa asunnon rytmin. Ja jos laatikossa on jätöksiä ei siellä eilenkään ketään ollut.

    Äänestä

  • Miittarin lukijat olivat aikoinaan hyviä, oli sähkö, vesi, nyt ne on jo melkein historiaa.

    Äänestä

  • Pihatöiden, katto ja piipun rassaajat ovat oma ammattiryhmänsä.

    Äänestä

  • Putket ja sähköt rempalla ja onneks puhelin on muutunut langattomaksi.

    Äänestä

  • Turva konsulti tuli paikkoja katsomaan ja kaupitteli alkusammutus kalustoa. Halusi tutustua kiinteistön sisältöön lähemin. Oli koira sumutetta ja jonkin näköistä mutkaa suulisessa tuote valikoimassa. Turva järjestelmääkin kaupitteli, kertoi ja kyseli jääkö talo useinkin tyhjäksi asukkaista. Montako henkilöä asuu kiinteristössä ja asuuko naapurissa vakituiseen. Kyseinen henkilö oli hyvin uskottava ja rehellisen tuntuinen. Vuosia sitten tapahtunut asia tuli mieleen. Silloin oma vaisto heräsi ja vastasin puoli viattomasti.
    Onko talon vahti vihainen, ei ole mut irti ei päästä ja nopea on hyppäämään. Saapuvilla olevia turva välineitä on. Minkä laisia, kaulin.
    Kuka sitä käyttää puoliso. Mihin tarkoitukseen käytetään leipomiseen. Konsultti pahotteli kartotuksen mitotusta ajan puutteella ja pahoitteli, ettei voi viipyä pidenpään. Hän kertoi asiakkaan odottavan ja ei halua myöhästyä. Lupasi palata asiaan myöhemmin, miestä ei ole näkynyt.

    Äänestä

  • Salassapitävälläkin on tiedotus vastaava.
    Tullut tietoon vasta haastattelujen lomassa vuosien jälkeen?

    Äänestä

  • Luulevat tietävänsä, puhuvat kaveri piirissä sekä kaverit puhuu eteenpäin. Kaverin kaveri puhuu eteenpäin, niin edelleen.

    Kenestä puhutaan se ei tiedä asiasta mitään.

    Hyvin onnistunut tarina on onnistunut silloin, kun joku kertoo kenestä on puhuttu sille
    suoraan kyseiselle henkilölle. Kyseinen henkilö voi järkyttyä ja olla ymmällään , onko se totta mitä hänestä puhutaan.

    Tälläisessä tilanteessa kun kuulee, kannattaa tehdä ilmoitus Hämeen, Uudenmaan ja Sisäsuomen yksikköön.

    Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä netin välityksellä.
    Paikalis tasolla on salassapito lähteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihlajanmarjassa kirjoitti:

Ketä kaikkia se koskee, vai koskeeko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu