Juuri esiintyi Wembleyn stadikalla ja täytyy sanoa, että huippuesitys oli tuo Frozen musikaalibiisi Saaralta. Suomi on liian pieni Saaran tyyliselle esiintyjälle, joka vaatii tuekseen kovan luokan produktion isolla rahalla. Toivottavasti tämän X Factorin myötä työtilaisuudet hälle aukeaa ulkomailla. Ei popmusiikin vaan musikaalien parissa.
Saaran 1. live
breakalegsaara
1076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Erittäin amatöörimäinen kommentti, joka osoittaa, että kirjoittaja on todennäköisesti nauttinut virolaista halpaa vodkaa ja tuntee itsensä yli-ihmiseksi. Suomi on aivan sopivan kokoinen Saara Aallon tyyliselle esiintyjälle, joka on epäaito ja josta feikkiys paistaa läpi. Suomesta lähtevät risteilijät mm. Tallinnaan ja Tukholmaan, jotka ovat oikeita esiintymispaikkoja tällaiselle B-luokan esiintyjälle, joka kuvittelee olevansa A-luokkaa. Tietysti hänelle varataan paras esiintymisaika eli esimerkiksi Midnight Show kelluvalla Itäkeskuksella matkalla Helsingistä Tukholmaan. Esityksen jälkeen voi sitten vetäytyä hintaan sisältyvään Promenade-luokan hyttiin miettimään, että mihin se maailmanmenestys jäi, kunnes aamulla taas masennus kaikkoaa kun käy buffetissa vetämässä lihapullia ja antaa jollekin koulunpäättäjäisristeilyllä olevalle pissikselle nimmarin. Ei hän mitään produktiota tarvitse "tueksi". Oikea artisti on oikea artisti ilman produktiotakin. Tämä kyseinen karikatyyri ei kuitenkaan ole artisti. Hän on kuin kulunut pehmolelu, josta tulee kohtuullinen ääni, joka ei riko korvia ainakaan aluksi.
Uranus, koitas ny vähän rauhoittua. Onko sulta loppunut lääkkeet vai unohditko ottaa pillerisi tänään?
Se nieli kaikki peräpuikot vahingossa.
"antaa jollekin koulunpäättäjäisristeilyllä olevalle pissikselle nimmarin"
Eli siis sulle.
LOL, niinpä. Kateus on katkera kalkki. Ja nyt anusta kutiaa, kun se itse kuitenkin joku yksi miljoonista rannalle jääneestä skittansoittajabändiläisistä tms., joka ei ikinä ole päässyt demonauhaa lähemmäs levy-yhtiötä...
Kateus mistä? Kuka voisi olla kateellinen tahdosta riippumattomia rumia ilmeitä esittävälle Saara Aallolle ainakaan? Vain tosi sairas ihminen voisi kadehtia keski-ikäistä muijaa joka selittää prinsessoista ja keijuista sekä mainostaa ja syö Juice plus humpuukipillereitä
Meri. Kannattaa ottaa silmä käteen ja katsoa. Vaikka haluaisin, on minun mahdotonta olla kateellinen henkilölle jolla vippaa päässä.
En ole koskaan ollut Saaran fani, kaikkea muuta, mutta eilinen esitys oli aivan huikea, katsoin sen kolme kertaa, sanattomaksi veti, niin hyvä esitys oli, nyt ei jostain syystä ärsyttänyt ollenkaan, eka kerta kun ei ollut ällön teennäinen.
Sama juttu. Olen aina aiemmin pitänyt häntä mitäänsanomattomana. Nyt olen kovin fani eilisen jälkeen. Kirjoitin tussilla otsaani Saara Aalto on paras. En koskaan käy tällä palstalla, olen täällä ensimmäistä kertaa ja nyt rakastan tätä palstaa, tulen olemaan täällä joka päivä aamua iltaa, koska myös Saara Aallon manageri Merikin on, siis silloin kun hän ei ole puolustamassa rakastaan vauva-foorumilla. :)
Hienosti esitetty... Saara on kehittynyt koko ajan.