Se on ajatus. Mielikuva kiertoradasta, loittonevasta planeetasta, talven saapumisesta. Kokemus kertoo kevään saapuvan, kesän olevan olemassakin. Onhan se jo koettu ja muistettukin ensimmäisestä kerrasta, ensimmäisestä lämmöstä. Ja universumilla on kaikki palansa kuin hopeisella armillaarilla ja me olemme sen osia - toisinaan lähempänä, toisinaan kauempana, mutta silti samassa koneessa. Kunhan olet onnellinen.
Tuulen kantaja
kuukuvia
22156
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tutun tuntoista tekstiä-))
No rakkaus on universaali tunne.
Onnellinen olen ja jos vain tietäisit mistä niin yllättyisit. En kehtaa kertoa koska pelkään että otat senkin itseesi niinkuin muutkin asiat.
Mietin vain mitä teet täällä palstalla, jos toinen on jo muisto?
Hiivit uniini, lohdutat kun olen väsynyt ja murtunut, seisot väkijoukossa ja hymyilet kun katseemme kohtaavat. Elämässäsi on uusi alku kenties, jokin muutos, muodostat huulillasi sanoja, joita en kuule tarkasti ja kävelet ohitseni, mutta tiedän että näemme vielä.
Kun vain voisi kirjoittaa kahden ihmisen välisiä säkeitä.
https://youtu.be/Cixs8LCHwX4
Voit olla väistyvä jää, huojuvat aallot, tuulen työntämät ulapat, karkaavat vuoret, voit olla pakeneva kesä, uupunut talvi, vetäytyvä syksy, aamun viimeinen kuura tai vaeltavat dyynit, vajoavat lehdet, mutta minä en katoa. Pysyn kuin Pohjoisnapa, paikoilleen lyöty kattonaula, Pohjantähti, ja odotan.
Olipa koskettava.
Ihana.
Kiitos.
Hyvää yötä.
Kiitos. On niin haikea olo kun haluaisi niin paljon saada olla hänen seurassaan ja jutella, mutta en voi häiritä.
Kirjoitat kauniisti. Tulee mieleen tanka-runot joissa alun perin ilmaistiin
ystävien ja rakastavaisten erossa olemisen tuskaa.
Tunteita joita kuvattiin kaipauksina.
Ikävää jollet voi olla kaivattusi seurassa ja jutella hänen kanssaan. Toivottavasti hän saisi lukea edes tekstejäsi. Ne koskettavat.
Kertovat paljon.
En usko, että niillä on hänelle merkitystä.
Voitko tietää varmasti ettei ole merkitystä hänelle?
Jos joku kirjoittaisi noin kauniisti itselleni,haluaisin kyllä tietää ja lukea.
Kirjoitan ennen kaikkea siksi, että se auttaa minua jaksamaan eteenpäin ja hahmottamaan erilaisia muotoja tästä kaaoksesta, jota elämäni on. Se myös antaa kaikelle jotenkin suuremman painoarvon. Sanat ikuistavat edes hetkeksi jotain niin katoavaa kuin mitä me kumpikin olemme.
Jos maailmalla on reuna, tunnen sen saavuttaneeni. Mieletön tyhjyys, putoava kuilu, uppoavat tähdet, ruosteiset kuin vuosisatojen kuluttamat rattaat, murenevat. Onko millään enää mitään merkitystä? Minne mennä, mitä rakentaa, kerä rakastaa, pelata koko omaisuudellaan yhtä numeroa ja huomata hävinneensä. En halua olla minä.
Miten voikaan päivät olla toistensa ääripäitä - surusta iloon ilosta suruun. Olen onnellinen ja olen onneton, olen teräviä kiviä pinnan alla, itseään heijastavia poutapilviä, olen lepoa kaipaavaa vettä. Tuntea iloa sinusta, koska olet ja löydetty. Tuntea surua, koska olet ja myös löydetty, lunastettu. Ja minä kaipaan, niin kaipaan. Sinua, vain olemaan, siinä.
Kirjoitat? Oletko nainen vai mies? Kauniita tekstejä. Toivon että löydät onnesi ja voit taas nauttia siitä että olet sinä.
Nainen olen. Miestä mietin.
Näe taivaankansi
jonka helmassa rakkaus syntyy.
Laskeutuu salaisuuksien myötä
maahan.
Se ei tyydy kuin ikuisuuteen
ja kuolemattomuuteen.
Jostakin se tuli mieleeni tuulen kantaja helmoissaan. Ei tuulta voi vangita, se kulkee kulkuaan.
Hiljaisuudessa, syvyydessä, haudattuna. Ymmärrän, ettet halua tämän enempää ja kipu se vähenee, haalistuu, paranee päivä päivältä. Olen tässä, tyynien vesien äärellä ja kuuntelen maailmaa. Ilman tuulta se on niin kovin vaiti tai kuiskaa vain hyvin hiljaa. Minä vain olen ja hengitän. Olen tässä ja nyt, kaiken koetun hauraat langat käsissäni.
ihania runoja "vierailija"
Tunnetko syksyn tuoksun ihollasi,
nuo kirkastuvan kuun katseet kasvoissasi.
Näetkö puun,
tuon laulavan lehden,
tuulen tehden.
Lehdet, värit sen, muistoksi kesäisen,
alas nyt tanssien puistoksi lumen valkoisen.
Aina silloin tällöin.