Kertokaa Gurut - Maalimaailman Mestarit:
Kolme kesää vedessä lionneessa purjeveneessäni on valurautaköli. Vaikka sitä olisi olevinaan kuinka varovainen ei matalissa rannikkovesissämme (ainakaan luonnonsatamiin rantauduttaessa) oikein voi välttyä kevyiltä pohjakosketuksilta. Ei ainakaan kun kölin toinen pää killuu lähes kaksi metriä vedenpinnan alapuolella.
Seurauksena on joka syksy venettä nostettaessa ikäviä havaintoja ruostuvista viilloista ja kolhuista kölin “myrkkyväripinnalla”.
Väittävät nämät kaikentietävät “rantaravintoloiden räpylävarpaat”, että kölin alaosan, siis sen Bulpin, voisi ajaa metalliin saakka täysin puhtaaksi ja käsitellä siten, että esim. päälimäistä Mille-kerrosta edeltäisi jonkinnäköinen kumipinnoite - vähän samantapainen kuin korkealaatuisissa veitsenkahvoissa jne. - ja sen ansioista jäävät kevyimmät viillot menemättä rautaan asti.
Onko hullujen houretta vai piileekö moisessa mieltäkin?
Tähän asti olen keväällä pyrkinyt rapsuttelemaan ruosteet parhaan taitoni ja teräsharjan avulla pinnalta pois, ostanut Biltemasta pienen purkin jotain sellaista suoraan ruosteeseen vedettävää maalia, sutinut syntyneen freskon päälle pari kerrosta primeria ja tehnyt lopuksi normaalin kölin ylimaalauksen Millellä.
Sitten olen ihaillut syntynyttä taideteosta ja ollut itseeni oikeutetun tyytyväinen ... kunnes olen seuraavana syksynä venettä nostettaessa jälleen tajunnut tehdyn työn turhuuden - ja aloittanut alusta.
Jos Teillä jollain on oikeasti parempi ratkaisu/helpottava neuvo niin kovasti olen kiinnostunut.
Ne neuvot, joissa vain kehotetaan varovaisuuteen jätän suosiolla omaan arvoonsa: Kahdeksantonnia painava vene kun ei aina ohjaudu rantatuulissa täysin omien odotusten ja rannalla viisastelevien neuvojen mukaisesti!
Kolme kesää vedessä lionneessa purjeveneessäni on valurautaköli. Vaikka sitä olisi olevinaan kuinka varovainen ei matalissa rannikkovesissämme (ainakaan luonnonsatamiin rantauduttaessa) oikein voi välttyä kevyiltä pohjakosketuksilta. Ei ainakaan kun kölin toinen pää killuu lähes kaksi metriä vedenpinnan alapuolella.
Seurauksena on joka syksy venettä nostettaessa ikäviä havaintoja ruostuvista viilloista ja kolhuista kölin “myrkkyväripinnalla”.
Väittävät nämät kaikentietävät “rantaravintoloiden räpylävarpaat”, että kölin alaosan, siis sen Bulpin, voisi ajaa metalliin saakka täysin puhtaaksi ja käsitellä siten, että esim. päälimäistä Mille-kerrosta edeltäisi jonkinnäköinen kumipinnoite - vähän samantapainen kuin korkealaatuisissa veitsenkahvoissa jne. - ja sen ansioista jäävät kevyimmät viillot menemättä rautaan asti.
Onko hullujen houretta vai piileekö moisessa mieltäkin?
Tähän asti olen keväällä pyrkinyt rapsuttelemaan ruosteet parhaan taitoni ja teräsharjan avulla pinnalta pois, ostanut Biltemasta pienen purkin jotain sellaista suoraan ruosteeseen vedettävää maalia, sutinut syntyneen freskon päälle pari kerrosta primeria ja tehnyt lopuksi normaalin kölin ylimaalauksen Millellä.
Sitten olen ihaillut syntynyttä taideteosta ja ollut itseeni oikeutetun tyytyväinen ... kunnes olen seuraavana syksynä venettä nostettaessa jälleen tajunnut tehdyn työn turhuuden - ja aloittanut alusta.
Jos Teillä jollain on oikeasti parempi ratkaisu/helpottava neuvo niin kovasti olen kiinnostunut.
Ne neuvot, joissa vain kehotetaan varovaisuuteen jätän suosiolla omaan arvoonsa: Kahdeksantonnia painava vene kun ei aina ohjaudu rantatuulissa täysin omien odotusten ja rannalla viisastelevien neuvojen mukaisesti!
Vastaukset 38
Vanhimmat
Systeemisi on ihan kelvollinen jatka vaan edelleen samalla tavalla sillä vaikka mitä teet niin joka kevät sama homma on edessä.Voisihan sen hiekkapuhaltaa ja maalata epoksipiet päälle mutta turhaa touhua se on kun aina ruostuu kun vähän kolhii.Kyllä se köli sinun ikäsi siellä kestää ja aika paljon pitenpäänkin ja eihän sitä ruostetta siellä katsele kuin ahvenet.
Samaa mieltä. Tosin jättäisin hiekkapuhalluksen väliin,koska jos tämä ongelma on vuosittainen, tulee hiekkapuhallus käymään kukkarolle. Lääkkeenä suosittelisin hyvää hiontaa, pohjamaalia ja myrkky pintaan. Töitähän se teettää mutta näin sääsyt suuremmalta hommalta...
Näin keväisin maanteitä ajellessa paljastuu muutakin kuin koiranshittiä. Valitseppa paras ja pisin rekanrenkaanrepale ja taivuta se kölin etureunan muotoisesksi loppu bulpin alle.
Juotoksen teet kätevimmin tietysti Optirock tuotteilla, samalla tuulensietokykysi kasvaa huomattavasti. Peruskallioon törmätessäsi kuuluu vain pieni suhahdus, kuin törmäisit pumpuliin.
Ja mikä parasta gummi ei ruostu, eikä sitä tarvitse maalata.
Sinänsä "maanläheinen" ratkaisu -kiitos siitä!
Mutta entäs nuo suunnittelijoiden työläästi piirustuspöydillään tekemät laskelmat? Meinaan, että mahtavat heittää kovasti pers´keikkaa, ja lisäksi tavalla joka tuskin lisää veneen vauhtia - uskallan jopa pelätä päinvastaista!!
Kaverilta joka tällä foorumilla kyselee kölin maalausneuvoja, ja törmäilee kivikoihin yhtenään, siis purjehdusvauhti.
Kysymyshän oli kölisi etureunan suojaamisesta, muistathan laittaa kypärän päähän.
että suunnittelijat ovat työläästi suunnitelleet veneesi kölin, kuten kaikki tekevät työtään otsansa hiessä. Mutta jos sinulla ei ole lainkaan venesuunnittelukokemusta voit helposti suunnitella veneeseesi nopean kumikölin. Kyllä kestää törmäilyä ja nopea köli tekee koko veneestä nopean ja kun vene on nopea, et tarvitse niin suuria purjeita ja veneen käsiteltävyys paranee, joten törmäilykin vähenee. Ei kaksi vaan kaikki kärpäset yhdellä ennakkoluulottomalla iskulla!
Ihailtava on itsetuntoasi!
Anteeksi nyt kauheasti, että uskalsin epäillä kaltaisesi suuren maailmanmatkaajan ja kilpapurjehtijan tekstejä. Lupaan ihan oikeasti, että kumarran syvään mahdollisesti tavatessamme!!
Mikä h-vetin vastaus toi nyt oli????? Alkuperäinen kysymyshän oli täysin asiallinen ja samoin sen jatkokysymys. Kyllävarmana vaikuttaa jotkut tanan rekanrenkaan kappaleet sulavalinjaisiksi suunnitelluissa köleissä. Onse uskomatonta kun nää palstat on joidenkin (siis tämän BB:n kaltaisten) mielestä varattu vain hänenkaltaisillee besserwissereille jotka eivät mitä ilmeisimmin oikeasti tajua koko lajista!
Älä tollo lässytä asioista kun et näköjään niistä mitään tiedä. Työnnä sinä niitä renkaankappaleita omiin kilpaveneisiisi.
Entä jos koko kölin tekisi kumista, antaisi mukavasti kiville ajettaessa periksi ja pääsisi vähän matalampiinkin rantoihin. Tai sitten sellainen puhallettava, vähän kuin lasten uimarenkaat?
Ei tarvitse työntää mihinkään, kiitos vain.
Köli on lyijystä ja osaan lukea m-korttia, kaiken varmistaa vielä k-luotain.
Ei tän nyt niin vaikeeta pitäis olla keskimäärin.
Onhan se nyt vähän ihmeellistä purjehdusta, jos jatkuvasti joutuu köliä hinkkaamaan. Mutta jos pitkin kivikoita haluaa seilata, niin hyväksyköön sitten sen, että köliin tulee naarmuja.
Näillä palstoilla on usein ihmetelty sitä, miksi suuretkin purjeveneet hakeutuvat kaikkein ahtaimmille väylille ja sitten valittavat muiden veneiden aiheuttamista aalloista. Jollei uskalla purjehtia siellä, missä on vettä, kannattaa harkita lajin vaihtoa.
Lainaus ensimmäisestä viestistä:
"ei matalissa rannikkovesissämme (ainakaan luonnonsatamiin rantauduttaessa) oikein voi välttyä kevyiltä pohjakosketuksilta."
Kyllä kirjoittaja varmasti purjehtii ja liikkuu syvemmillä vesillä, mutta valitettavasti jokaisen saaren rantoja ei merikorteissa ole turhan tarkkaan merkitty ja juuri luonnonsatamissa aina silloin tällöin köli tuppaa hipaisemaan jotain kiveä kun etsitään sopivaa rantautumispaikkaa. Noh, tilanne on tuttu suurimmalle osalle luonnonsatamien käyttäjistä, enkä näe sitä suurena ongelmana, koska tämä riski on tiedossa ja silloin pitää vaan tajuta edetä hitaasti ja joku keulaan tähystelemään pohjaa.
No, vakavasti puhuen olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Tämä keskustelu taitaa kuulua sarjaan: miten saan kärpäsen paskan pois kiiltävästä kannesta.
Heh, näin on ja muuten jos tuollaisen kysymyksen joku esittäisi, niin vastaus olisi varmaan että "rälläkällä ja viimeistely karkealla hiekkapaperilla, suurempien kärpästen kohdalla suolahapolla" :-)
tee samat hommat kuin aikaisemmin mutta päällystä se koko köli sopivalle korkeudelle lasikuitumatolla jonka saat aika kätevästi muotoiltua kölin muotoihin hio tasaiseksi ja lopuksi vedät myrkyt niskaan..
ainut ongelma on se että saat tarpeaksi tiiviin sauman lasikuidun ja kölin väliin mutta eiköhän jollain siihen ole ratkaisu(voisin kuvitella viimeisten keskustelujen perusteella ehdotettavan tiivistys aineen nimen olevan juotusbetoni..;)
Jos se purjevene on hankittu tällaista joutavanpäiväistä näpertelyä eikä purjehtimista varten, niin eihän sitä kannata edes laskea veteen. Silloin ei tule niitä pikku naarmujakaan. Jaa, mutta eihän sitten ole tätä näperreltävääkään. Anteeksi, huono idea.
taidat oskari olla sellainen kädetön joka ei osaa muuta kuin hakata näppistä ja herjailla..
jos sun mielipide on se että mennään ja ei huolleta niin siitä vaan..
mites sit kun sulla on vene ja et huolla sitä mennään pari kesää niin sul on venee pohjassa sellaiset vastukset et sun pitää ottaa airot et pääset eteenpäin,ja mitä tulee kisaan mieti kahta samanlaista venettä samalla kertoimella toisen pohja on sileä ja toisella täyttä rakkoja&kolhuja ja heikko tuuli juuri viivalle tultasessa se on mukava katsoa kun toinen menee ja itse ihmettelee tyhmänä miksi mul ei ole yhtä hyvää tuulta..
revi siitä ja hiljene!
jos kerrot vedenpitävästi, miten lasikuitu kestää kivilleajoja paremmin kuin valurauta.
PS. Työlästä tämä näppiksen käyttö ilman käsiä.
kyse ei varmaankaan ollut siitä että rauta antaisi perään vaan siitä että osumia tulee kiviin rantautuessa eli kuten aikaisemmin ehdotit syvempiä vesiä jos meinaa rantautua tarvii myös rantautua..(käsittääkseni kysymyksen esittäjä sanoi viestissään et ei tarvitse kyseisiä ohjeita...eli oletko myös sokea jos sulla ei ole käsiä kuten sanoit"ilman näppistä"
rupean ymmärtämään sua enenmän kun kerta sul ei ole käsiä sitten ja varmaan istut pyörötuolissa.?
eli vastaus vois olla että lasikuitu liukuu kivien pinnalla paremmin kuin rautaköli eikä "leikka" kiinni kiveen ja ongelmahan oli ruoste...
lasikuitu teräksen päällä on aika kestävä iskuja vastaan ottamaan!
eli homma biltemasta kumivene!
helsman, 22.2.2002 klo 13.25:
"kyse ei varmaankaan ollut siitä että rauta antaisi perään vaan siitä että osumia tulee kiviin"
"eli vastaus vois olla että lasikuitu liukuu kivien pinnalla paremmin kuin rautaköli eikä "leikka" kiinni kiveen"
Nyt minulle vasta selvisi, että kyse olikin kivien suojelusta. Olen pahoillani aiemmista väärinkäsityksistä.
no kun perjantai niin täytyyhän tollaiselle tollolle antaa anteeksi! ettei sillä lähde jopo käsistä....
sekä omasta että niiden merenpohjassa olevien viattomien kivien puolesta, joita venekansa näin hellii pehmeillä köleillään.
joo hyvää kevättä jäiden lähtö odotellessa!
Herranjestas!!! Onko nyt nuijalta mopo karkaamassa käsistä???
Ei taida oikein suomenkielen lukupuoli olla hallussa!!
Yritä oikein kovasti lukea mitä tuolla ylhäällä kysyttiin. Pinnistä sen perskeleesti, ja jos vaikka ymmärtäisit! tai hae isoveli avuksi:
Hinkkaako toi kysyjä sun mielestäsi jatkuvasti köliään kivikoihin???? Purjehtiikos siellä missä ei ole vettä????
Onpa hyvä, että tähän osittain pelleilyn puolelle lipsahtaneeseen keskusteluun tuli yksi täysin asiallinenkin kommentti. Yritän skarpata, onhan se naarmu kölissä vakava asia.
Joo...
Sullahan se on varaa puhua pelleilyksi muodostuneesta keskustelusta!!??
Lue tuo oma, otsikolla Merkillistä, kirjoittama tekstisi ja vertaa sitä alkuperäiseen aiheeseen!
Kiva kun osallistut keskusteluun!!
PS. Älä unohda lääkitystäsi
Teollisuus-Etolasta löytyy maassaamme kaikkiin yleisimpiin purkkareihin, juuri maitsemiasi kölinsuojia, Hitsaajantien Etola Hertsikassa on Stadin ykkösmesta suojissa, kysyt vain kölikortsuja, myyjät opastavat eteenpäin.
Vieläks tää lukutaidoton mulpero pullisetelee tällä palstalla. Lukutaidoton sen on oltava kun vertaa tota alkuperäistä kysymystä ja tän taulan vastauksia. Olisi luullut murkun ymmärtävän jo aiempaan "vastaukseensa" saaneesta palautteesta ettei tää todellakaan ole sen juttu. Taatusti on kivaa kikatella iskän tietokoneen ääressä kun on päässyt isojenpoikien jutteluun mukaan. Voi olla ylpeä itsestään kun on niin mahdottoman fiksu.
Pyydä natiainen että iskä joskus lainaa sulle sitä sen guy 22:sta, voisit purjehtia peräti Porvooseen tai oi, vaikkapa oikein hankoon. Ai että saatais sitten lukea näiltä palstoilta hurjia ja amattitaitoisia merimiesjuttujasi ja pääsisit vastailemaan kaikille kaikesta.
Et viittis perustaa sen Danielin kanssa ikkarisaitteja. Siellä ois teidänkaltaisille paljon tilaa.
Joo joo, tiedän ettei näille BabyBullshiteille pitäisi vastailla mut kun ne onnistuu jatkuvasti sotkee jotkut mielenkiintoisetkin keskustelut!
Sen nimittäin huomaa tekstistä.
joo eli taas joku mikä on niin perkeleen lukenut että osaa kaiken ja enenmän katselkaa immeiset mitä tää bb kirjottelee..mun puolesta tää homppelipojan vois vetää jonkun ali niin kuin leffoissa sanotaan tai käyttä poijuna jossain...
eli bb häivy ja heitä se kuuluisa voltti mennessäsi!
ps.mitä tulee tuohon koulutukseen ei sitä kukaan viiti rupeata katsomaan mitä kirjoittaa kun vastaa tuollaiselle idiootille!
Minulla on ollut kyseenalainen ilo tutustua Sinun kannanottoihisi ja "vastauksiisi" toistaiseksi ainoastaan tässä käytävän keskustelun puitteissa.
Lainatakseni Columbian (N.Y.) yliopistossa minua erinomaisen elähdyttävällä ja inspiroivalla tavalla opettanutta professoria: "They Suck"!
Kun lukee alkuperäisen ja asiallisen kysymyksen ja vertaa siihen Sinun antamiasi "vastauksia", ei voi olla ihmettelemättä muiden koulutustasoon kohdistavia epäilyksiäsi. Jos oma sisälukutaitosi on noinkin puutteellista, suorastaan olematonta, kannattaisi ainoastaan keskittyä lisäopintoihin.
Ja kun varmasti saan Sinulta vähintäänkin koulutustasooni liittyviä viitteitä, kerrottakoon että omista maisteritutkinnoistani toinen on Helsingin Yliopistosta ja vain toinen sieltä ulkomailta.
Jos Sinun on olematonta egoasi pönkitettävä näillä asialliseksi tarkoitetuilla sivuilla, toivon vilpittömästi Sinun tekevän sen jatkossakin samalla nimimerkillä. Ei kuluisi rajallista vapaa-aikaa moisten lukemiseen.
Nopeakulkuisissa aluksissa käytetään ruoreissa eli peräsilavoissa kumiointia ehkäisemään kavitoinnin aiheuttamaa kulutusta.
Homma on vaan kallis ja vaativa. Kumioitava kappale pitää suihkupuhdistaa metallipuhtaaksi. Jotta kumiointi kestää upotusrasitusta, tulee sen olla ehdottoman tiivis. Lisäksi kumiointi tulee vulkanoida. Homma on helpoin suorittaa irroittamalla köli ja viemällä se kumiointilaitokseen.
Kun kumiointi on valmis, siihen ei saa tulla metalliin asti ulottuvia vaurioita. Jos niitä tulee, kuoriutuu koko homma irti.
Itse en lähtisi kyseisten kumipäitten "virityksiä" tekemään,mutta kokeileppa inerta maalia.Sitä käytetään mm.jäänmurtajien pohjassa,jos se niissä kestää niin eiköhän myös kölissäsi.Hankinta hinta voi tuntua kovalta, mutta laske siitä pois jokavuotisten maalien,pensseleiden ja työmäärän investoinnit.Hyviä seilauksia T:Moottori veneilijä.
Voisit ehkä kokeilla hiekkapuhaltamista, jonka jälkeen vetäisit heti tuhdin kerroksen jotain sinkkimaalia. Sinkkimaalin päälle sitten todella monta kerrosta epoksia (Inerta, High Protect tms.). Sitten muutaman millin kerros joustoepoksipakkelia, työstetään pinta sileäksi. Tähän vielä kerros epoksiprimeriä, jonka päälle myrkky. Tälläistä operaatiota varten vene on valitettavasti saatava roikkumaan siten, että köli on ilmassa, samoin olosuhteiden on oltava hyvät epoksimaalausten onnistumisen kannalta.
Nyt tiedät miksi paremmissa veneissä käytetään ainoastaan lyijyköliä, ja halvempiin sen saa lisävarusteena.
Toisaalta valurautakölin etureunan ruostevaurioiden puhtaaksiajoon ja paikkamaalaukseen on vaikea kuvitella keneltäkään purjehtijalta kuluvan keväällä yli 60 minuuttia(1h)yhteensä tehollista työaikaa.
Aivan sama millä gummi- tai muoviseoksella valurautaasi piiloittelet, 8t venellä kun hipaisee kiveen niin varmasti lastua lähtee ja köli punastuu.
Jos edelleen tuntuu painostavalta tuo tunnin puhdistus kaudessa, harkitse monirunkovenettä.
Hyvä tavaton: Sinullako todella varaa peräänkuuluttaa muiden järkeä?????
Sinulle "BB" on jo tässä käydyn keskustelun yhteydessä esitetty monta enemmän tai vähemmän älykkyystasoasi mairittelevaa kehoitusta siirtyä jollekin toiselle saitille.
Kun taas lukee tämänkin "neronleimauksesi" ei voi kuin olla yhtymättä edellisiin.
Olet lapsellisuudestasi päätellen mitä ilmeisimmin sama "yksilö" kuin nimimerkit "Norppa" ja "Daniel". En ainakaan haluaisi uskoa, että veneilevän kansan piirissä voisi olla kolmea noin uskomattoman typerää ihmistä.
Ilmeinen kateutesi alunperäisen kysymyksen - ja ainakin minun mielestäni asiallisen ja mielenkiintoisen - esittäjää kohtaan (hänellähän näyttää olevan kolmevuotta vanha yli kahdeksantonninen purjevene, siis mitä ilmeisimmin miljoonaluokan laite) on osoitus taulapäisyydestäsi. Ei kuule varmaankaan ole sinun tilipussistasi pois hänen ostoksensa.
Olet erään toisen keskustelun yhteydessä antanut ymmärtää olevasi moottoriveneilijä. Täällä esiinnyt kaikentietävänä purjehtijana.
Olen 100%:n vakuuttunut, ettei sinulla ole todellista kokemusta isomman purjeveneen käsittelystä. Metallurgiset taitosi ja tietämyksesi eri materiaaleista selviävät teksteihisi tutustumalla.
Olisiko se todella ylivoimaista, jos antaisit nyt tämänkin keskustelun olla? Lukisit vain muiden kannanotot (ja alkuperäisen kysymyksen) ja nielisit katkeruutesi ja pohjattomalta tuntuvan kateutesi! Voisi olla kivempi olo itselläsikin!!
Tässä se suomen purjehtioiden kerma auttaa kaveriaan.Montako asiallista viestiä tässäkin on luettavissa???Täytyy olla vain tyytyväinen,että olen moottoriveneilijä!!!
niin just!