Olin jonkin aikaa kohtuullisen kuuluisan 220 Energian ja nykyisen Werelin asiakas. Werelin aikana laskut tulivat varustettuna seuraavalla huomautuksella:
"Laskusaatavamme on siirretty Alektum Oy:lle vakuudeksi. Lasku voidaan pätevästi maksaa vain Alektum Oy:lle
alla olevan tilisiirtolomakkeen tiedoilla."
Laskun saajaksi on merkitty "Alektum Oy"
Tuo 15€ lasku jäi heinäkuussa maksamatta tilapäisten talousvaikeuksien takia ja siitä tuli yksi huomautus viiden euron huomautusmaksulla höystettynä. Unohdin koko asian ja luulinkin jo hoitaneeni kyseisen laskun. Aina olen laskuni hoitanut jokaiselle taholle ja harvemmin on tullut perintätoimistosta edes varoituksia. Nyt sain kuitenkin "Alektum perintä Oy:stä" (Samaa konsernia Alektum Oy:n kanssa) kirjeen otsikoituna "Maksuvaatimus 2" ja perintäkuluiksi oli merkitty aiemman viiden euron lisäksi 21€. Mitään sen parempaa erittelyä perintäkuluista ei ollut.
Soitin ihmeissäni asiakaspalveluun ja kysyin, että miten perustelevat kuluja. Asiakaspalvelija muuttui tässä vaiheessa agressiiviseksi totesi vain, että "Perintälain 14 pykälään". Tähän vastasin kyseisen lainkohdan olevan minulla nenän edessä, eikä siinä tällaista summaa mainita. Tiedustelin myös, että ettekö ole muuten samaa konsernia tämän alkuperäisen velkojan kanssa. Asiakaspalvelija alkoi huutaa puheeni päälle ja väitti minulla "mopon keulivan". Hän kertoi "Alkuperäisen laskun tulleen Wereliltä, maksuhuomautuksen Alektum Financelta ja maksuvaatimuksen Alektum perinnältä". Lisäksi hän tässä vaiheessa mainitsi, että "Olemme lähettäneet jo aiemmin ensimmäisen maksuvaatimuksen, josta tuli 7€ kuluja ja nyt tästä toisesta 14€". Kerroin asiakaspalvelijalle, että samainen perintälain pykälä määrittelee, että jos saaja ja perivä yritys kuuluvat samaan konserniin, niin kohtuulliset perintäkulut maksuvaatimuksesta ovat 5€ ja edelleen ihmettelin, että miksi alkuperäisessä laskussa lukee saajana Alektum eikä Werel, niinkuin hän väittää, niin vastaus oli "Mietipä sitä!". Seuraavaksi tiedustelin tuon aimman huomautuksen perään, että milloin se on lähetetty ja miksi se ei ole saapunut perille. Asiakaspalvelija siihen tylysti "14. päivä ja jos kirje ei ole tullut perille, niin VOIVOI!". Jatkotiedustelin, että mistä kuusta hän nyt puhuu ja voiko hän todistaa lähettäneensä kirjeen, että lähettikö esimerkiksi kirjeen kirjattuna. Tähän asiakaspalvelija jatkoi jo tuttuun tyyliin "No SYYSKUUTA tietenkin, eikä laskuja TIETENKÄÄN lähetetä kirjattuina!". Totesin lopuksi vieväni asian todennäköisesti oikeuteen ja toivotin onnea matkaan. Ennnen kuin suljin puhelimen, niin sieltä kuului vielä huuto "senkuin viet!".
Olen täysin sataprosenttisen varma, ettei tuota ensimmäistä maksuhuomatusta ole minulle toimitettu ja epäilen ettei sitä ole edes lähetetty. Epäilykset vahvistuivat entisestään, kun googlasin tietoja Alektumin aiemmista toimintatavoista. Asiaa tullaan puimaan ainakin kuluttajariitalautakunnan kautta, mutta mitä olette mieltä tuosta saaja-huomauttaja-perijä -kikkailusta? Onko tuossa tosiaan tuollainen porsaanreikä, että vaikka lasku siirretään perintään jo alkuperäisenä eräpäivänä, eikä varsinainen sopimuskumppanini (Werel) ole missään vaiheessa saamapuolella, että tämäkin tapaus tulkittaisiin samoin kuin KKO:n 2009:12 (Diaari S2008/435) antama päätös Alektumin perintää koskien? Siinä tapauksessa velkoja oli kylläkin alunperin eri, Alektum osti saatavan myöhemmin ja lopulta voitti jutun. (http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090012?search[type]=pika&search[pika]=alektum)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onnea käsittelyyn!
Velkojan suoja on melko vahva verrattuna velallisen, tai joissakin tapauksissa - velattoman, asemaan. Moni ei jaksa näihin edes viitata kintaalla kun oma tilanne on niin huono. Itsekkin olen ollut, mutta päässy kuiville pari vuotta sitten.
.... Mutta ei tarttis sikailla! Toiminta voisi olla hiton tuottavaa jos hommat hoidettaisiin kunnolla. Hoidahan oikeutta ittelles ja niille ketkä ei itse jaksa.
Kiitos!
En todellakaan aio päästää firmaa vähällä ja olenkin tällä hetkellä käytännössä varaton opiskelija, että siinä mielessä tuo oikeuteen vieminen voi tulla tosiaan ajankohtaiseksi. Pitää nyt kuitenkin selvittää, että miten tuo KKO:n ennakkotapaus on tarkalleen ottaen alkanut, ettei tarvitse täsmälleen samanalaista juttua lähteä häviämään. Olennaisena kysymyksenä tuntuisi olevan se, että lasketaan tuollaisessa säännönmukaisessa saatavan myymisessä rahoitusyhtiölle velkojaksi se rahoitusyhtiö vai alkuperäinen palvelun tarjonnut yritys. Ennakkotapauksessa ei ole eritelty, että oliko siinä kyseessä tällainen nk. 'jatkuva velan osto'-järjestely (=factoring-rahoitus yritysten välisessä kaupassa), vai myytiinkö velka perintätoimistolle vasta eräpäivän mentyä.
Mitä tuossa aiheeseen perehdyin, niin vähän vaihdellen tuota on tulkittu yritysmaailmassakin ja kuluttajapuolelta en ole löytänyt mitään vastaavaa tuom em. ennakkopäätöksen lisäksi.
Todettava tässä myös, että aika turha palvelu tuo laki24.fi, kun julkaistut kysymykset koskettavat vain hyvin yksinkertaisia asioita, jotka selvittää kuka vain googlella. Ja tätä juttua olen nyt kolmeen kertaan yrittänyt siellä saada julkaistua, joka kerran neutraalimmaksi höyläten ja asianomaisten yritysten nimet pois jättäen, niin siitä huolimatta ovat sensuroineet jokaisella kertaa.
Jännä kun usein sama firma otsikoissa.
https://www.talouselama.fi/uutiset/myytiinko-sinullekin-ilmaisia-sukkia-tai-partakoneenteria-nyt-perintatoimisto-karhuaa-saatavia-kuluttaja-asiamies-varoittaa/4632fe31-5da9-3c61-80fe-ba732702d629
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ilmaisia-sukkia-seurasi-maksullinen-jatkotilaus-ilman-lupaa-yhtiosta-tuhansia-ilmoituksia-toimi-nain-jos-sait-perinnasta-karhukirjeen/6697570#gs.s5moU18