Vaan ominaisuus. Psykoottisen tason saavuttaminen edellýttää tervettä mieltä.
Skitsofrenia ei sairaus
Risperd
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä ihmettä oikeen selität? Skitsofrenia on myytti. Se on leima, jonka avulla ei-halutuilta ihmisiltä saadaan vietyä ihmisoikeudet ja perustuslailliset oikeudet, jotta heitä vastaan voidaan käyttää valtaa, jota muutoin ei lakien mukaan voitaisi tehdä. Skitsofrenia ei ole ominaisuus tai taito tai sairaus tai mitään muutakaan kuin valtion luoma tekosyy, psykiatrian luomana ja ylläpitämänä, toisten alistamiselle.
Mieli on samanlainen konsepti kuin sielu. Sellainen on uskon asia. Mieli voi olla terve tai sairas samassa merkityksessä kuin Suomen talous voi olla sairas tai terve. Talous eikä mieli voi sairastua tai olla terve kuin kielikuvallisesti. Lääketieteessä ei tunneta mielen eikä sielun konseptia.
Samaa lööperiä levität, joskin eri näkökulmasta, kuin instituutionaalinen psykiatri valtion tukemana.
Jokainen skitsofreenikko, jonka itse olen tavannut, on kärsinyt "ominaisuudestaan, sairaudestaan, myytistään".
Ei se mitään kivaa ole kutsutaan sitä millä nimellä vain.
Mikä skitsofrenikko? Siis tarkoitatko henkilöitä, joille valtion virallinen on antanut skitsofrenia leiman ("diagnoosin"). Skitsofrenikko on samanlainen satuhahmo kuin noita.
Entisaikaan valtion virallinen leimasi henkilöitä noidiksi. Miksi? Miten tunnistaa noita? Historiaa lukenee tietävät, että noidiksi leimattiin ei-halutut ihmiset, usein naiset, joista haluttiin eroon. Siten moni ei-haluttu, kiukutteleva nainen poltettiin roviolla, kun heidät ensin oli noidaksi leimattu. Ilman noitaleimaa teko olisi nähty sellaisena kuin se todellisuudessa oli, julmana ja epäoikeudenmukaisena. Noita-leima mahdollista illuusion, tekopyhyyden ja itsepetoksen polttamisen oikeudellisuudesta, suoranaisesta hyvänsuopaisuudesta henkilön sielun pelastamiseksi.
Ihan samalla tavalla nykypäivänä ei-halutun lakiarikkomattoman ihmisen lukitseminen laitokseen nähtäisiin rikoksena, mitä teko todellisuudessa on, ilman skitsofrenikoksi-leimaamista. Skitsofrenia-leimaaminen mahdollistaa illuusion, tekopyhyyden ja itsepetoksen vangitsemisen oikeudellisuudesta, suoranaisesta hyvänsuopaisuudesta henkilön mielen pelastamiseksi. Sielu ja mieli ovat kuitenkin illuusioita, joten entisajan inkvisitoorisen järjestelmän ja nykyajan psykiatrisen järjestelmän todellinen tarkoitus on hankkiutua eroon ei-halutuista ihmisistä auttamisen nimissä.
Mistä todellisuudesta jokainen ihminen, jonka sanot olevasi tavannut on todennäköisesti kärsinyt on elämänongelmat, elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja niihin liittyvät ihmisreaktiot, ajatuksineen ja tunteineen. Miksi leimata kärsiä sairaiksi? Varsinkin, jos haluat heidän kokemaansa olle väheksymättä ja aidosti kunnioittaa.