Saara Aalto

Oli brittien aamu-teeveessä Lorrainen tentattavana.

Esiintyi jälleen mallikkaasti.

Saaraa viedään nyt joka paikkaan
664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Klaarasi Lorrainen tentin upeasti.

Äänestä

Hyvä Saara! Olen iloinen puolestasi :)

Äänestä

kuka vittu tommosta lespon rääkymistä kuuntelee ,putoo ensiviikolla sata varmaan varmaa tietoo ja sehän tätä vituttaa

Äänestä

Täydellinen luuseri ja luopion, maanpetturi, joka on e-p-ä-t-o-i-v-o-i-n-e-n niin että soi. Alkaa ihan liikuttumaan kun katsoo epätoivon paistavan silmistä. Vähän niinkuin kuolemaantuomittu, joka on alistunut näennäisesti kohtaloonsa, mutta kuitenkin rauhallinen. Tietää mikä odottaa sunnuntaina. Ensiksi irvokas show lauantaina ja sitten pakotetaan nousemaan maitojunaan.

Älkää nyt Meri, Saara ja fanit tulkitko tätä väärin. Me olemme täällä suomi24-palstalla iloisia menestyksestä. Me juhlimme ja järjestämme suuret juhlat, heti kun on jotakin juhlittavaa. Tönkköenglannilla ja lapsenomaisella äänellä esiintyminen aamutv:ssä ohjelmassa jota kukaan ei katso, ei kuitenkaan ole juhlan aihe. Eikä juhlan aihe ole tussilla ohimoon piirretty sydän. Rasvaprosentin nousuakaan me emme juhli, koska haluamme kannustaa terveisiin elämäntapoihin. Lesboutta me emme vastusta, mutta feikkilesbous ja muu feikkiys saa meidät nousemaan barrikadeille! Keijutyyli, ilman, että kerrotaan mitä se on, on ehdoton nou-nou. Tällaiset keksityt sanat ja niillä briljeeraaminen vähentää myös seksikkyyttä, ja, joku koiranleuka voisi sanoa, nostaa rasvaprosenttia. Emme kiinnitä siihen huomiota kovin paljoa, koska emme myöskään osoittele sormella oudosti pukeutuvaa kassialmaa. Mutta heti kun siellä on jotakin konkreettista maailmanmenestykseen viittavaa, levytyssopimus, kiertue maailmalla (Riihimäen isänpäivälurituksia ei lasketa), näyttävää ja ammattitaitoista esiintymistä ohjelmissa (pikavisiittiä Sara-Maria Forsbergin tyyliin Ellenissä ei lasketa), niin me järjestämme juhlat, joissa me annamme Saara Aallolle ja Merille molemmille mitalit kaulaan, joiden nauha on sinivalkoinen ja jossa mitalissa lukee kruunapuolella NO FEAR ja klaavapuolella on Maria Monden kuva, koska hän on tähän mennessä paljon paljon menestyneempi kuin Saara Aalto, Marialla on levytyssopimus. Kukahan Marialla mahtaa olla managerina? Ei ainakaan Meri. :)

Äänestä

Tosiasiahan on se, että Saara on tällä hetkellä se eniten youtube katselukertoja saanut, aika reippaastikin. Ja tuo on todella mukava asia sekä kertoo, että Saarassa on sitä jotain.

Se, että sai vähiten ääniä, oli todella väärin. Let It Go sekä Alive oli todella upeita.

https://www.youtube.com/watch?v=ZF898-pji2A

https://www.youtube.com/watch?v=zF9EAIj_DUs

Sitten tuossa vielä, Tunnelmia yo-juhlista. Missä laulaa Over The Rainbow, on on upea ääni, niin kaunista katsella ja kuunnella Saaraa.

Saa Meri olla ikionnellinen tälläsestä löydöstä.

Äänestä

Aivan huikea tuo Saara Aalto, energiaa riittää ja niin niin luonnollisesti lähtee laulu ja koreografia, on oma itsensä lavalla, räväkkä mimmi! Toivottavasti voittaa koko homman ja uskon että voittaakin!

ONNEA SAARA!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Julkisuusvyöry kirjoitti:

Oli brittien aamu-teeveessä Lorrainen tentattavana.

Esiintyi jälleen mallikkaasti.

Saaraa viedään nyt joka paikkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu