Apuja :( !! Kissani on 7 vuotias ja on n. 3 vuotta kuseskellut ja ajoittain kakkinut lattioille, matoille, sängyille ja jopa lapsen pehmolelujen päälle. Elikkä kaikki alkoi siitä kun kissa rupesi haluamaam ulos ja jos en sekunnissa tullut ovea avaamaan niin kissa kusi oven eteen ja teki sitä monta kertaa päivässä. Sitten jossain vaiheessa ostin sellaisen karvamaton ja rupesi kuseskelemaan myös siihen ja välillä teki jätöksetkin. No sen maton joutu heittämään roskiin koska teki siihen päivittäin ja ajattelin että johtuu siitä materiasta. Aika pian sitten muutimme isompaan asuntoon ja siellä homma meni ihan yli.. nyt kusee ihan joka paikkaan parkerttilattialle, kivilattialle, ihan kaikkiihin mattoihin, lasten lelujen päälle, lelukoriin, sänkyyn, vaatekomeroon. Ja talo on vielä sen kokonen etten välittömästi löydä edes kusia. Osasta kohtaa lattia on mennyt vähän huonoksi :/. Ja olen kokeillut eri hiekkoja, meillä on 3 hiekkalaatikkoa, feliway suihketta, lääkärissä olen käyttänyt eikä mitään löytynyt. Sanoivat vaan että päässä on vikaa ja antoivat mielialalääkkeet. Paitsi kissalla on ollut n. 4 vuotta epilepsia. Mutta pissit ei tule kohtauksen aikana vaan ihan tietosesti tekee ja olen kuullut että kaapii vielä lattiaa sen jälkeen. Kissa on myös leikattu pentuna ja kyseessä on tyttökissa.
Kissan kuseskelu..
12
153
Vastaukset
- ongelaeipoistuhylyllä
Olisko...liian stressaava ympäristö.Muutot, lapset yms.Kissan on saatava omaa rauhaa varsinkin laatikolla käynteihin, ja muutenkin.Laatikot oltava niin, että on rauhallinen paikka, ei käytävällä jossa muut liikkuu häiriten kissan wc käyntejä.Kissaa ei tietenkään saa komentaa, ettei stressaannu, vaiikka tekiskin väärään paikkaan.
Siskolla on ollut aina ns.sisäkissoja, jotka ulkoilevat hänen kanssaan, eivät koskaan yksinään.Tällä hetkellä kolme kissaa hällä, kaikki sisäsiistejä.Yksi löytökissa.Kaksi narttua, ja kolli, kaikki leikattuja, yksi vanhempana, kaksi pentuna.Heillä on kissoille kiipeilypuita, rauhallisia makoilupaikkoja, ja todella suuri ok-talo.Tarhaa ei pihalla ole, mutta ulkoiluttaa yhtä vapaasti, kahta flekseissä, ovat aina valvovan silmän alla.Kissat voi hyvin, ovat leikkisiä ja iloisia.Kissoilla on tarkkaa millainen on ympäristö, ja tietysti el käynnit suoritettava heti, jos jotain ongelmia terveydessä/käytöksessä.
Jos vitkuttelee lekurille viennissä, voi ongelmista tulla pysyviä.Jos kissasi ei ole sisäsiisti, sillä on joko sairaus, tai sen oloissa vikaa.Ulos hylkääminen ei poista ongelmaa.Tai, tietysti ei kuse sisälle, jos on ulkona.MUtta ei se tee kissasta sisäsiistiä.Tiedän kissan joka on ulos jätetty, koska ei ole kuulemma siisti.Syytä en tiedä, mutta ei tullut siistiksi ulos jättämisen jälkeenkään, joten sisälle ei sitä haluta kuseksimaan.Ulos jättämällä kissa ei siistiksi tule. - tyuiuyhgfghjk
Syy selvitettävä, ei tosiaankaan ulos jättämällä parane.Kissan pissailuun vääriin paikkoihin on aina syy, eikä se ole kostopissailua tai piruilua.Vaikka tietämätön omistaja niin voi kuvitellakkin.
http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/tassuklubi/neuvola/kun-hiekkalaatikko-ei-enaa-houkuta-miksi-kissa-tekee-tarpeensa-vaariin-nurkkiin/2013/05/1755962
http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/tassuklubi/neuvola/kissa-pissailee-vaariin-paikkoihin--mita-voin-tehda/2013/05/1755994 - Maryanannn
Siis en todellakaan ole ulos heittämässä? Ja minulla on vain yksi lapsi joka on myös rauhallinen ja kissa on pennusta asti tottunut häneen. Elikkä 2 hiekkalaatikkoa on vessoissa ja kolmas on alakerrasssa sellasessa nurkassa/ piilossa johon jossain vaiheessa kävi koko ajan tekemässä kuset lattialle mutta ei kelpaa sekään. Päivisin saa olla yksin rauhassa täällä ja muutenkaan meillä ei hirveämmin edes vieraita käy että ei pitäisi olla stressaava ympäristö. Ulkona pysyttelee aika lailla terassilla ja takapihalla ja on myös terassin kalusteisiin kuseskellu.. ajattelin että voisko merkkailla mutta kissa on kuitenkin leikattu. Että mitä ihmettä sitä voisi enää tehdä.. :/
- Maryanannnnnnn
Niin ja aina kun siivoan hyvin kohdan johon on kustu niin kissa vaihtaa paikkaa. Joka päivä on uusi kohta..
- Marysnsnbas
Tiedän myös kissoista koska olen elänyt koko elämäni kissataloudessa ja tarkkaillut heidän käyttäytymistään. Olen hyvin eläinrakas muutenkin. Annan nukkua aina vieressä ja muutenkin huomioin ja leikin. Ja harmittaa kun nyt on näin mennyt ja kissasta on muutenkin tullut etäisempi ja joskus saattaa jopa sähistä minulle. Sylikissa ei ole koskaan ollut mutta on kuitenkin hellyyttä halunnut mutta sekin on vähentynyt. Lääkärissä olen käyttänyt monet kerrat ja on otettu kaikki testit mitä he vain keksivät. Mutta ei mitään. Itse yhdistän vain siihen kun rupesi ulos kinuumaan ja päästin koska huomasin että hän on vain pihamaalla ( olen yrittäny valjaita ja hihnaa mutta siitä ei tullut mitään). Mietin sitä että voiko olla mahdollista kun kissa ulos pissii minne sattuu ja se on ihan ok niin sen jälkeen sama tapahtuu sisällä ja lisäksi kun kissalla on epilepsia niin sen myötä on voinut jotenkin höpiintyä?
- taitolajiseon
Minulla oli ihan sisäkissa, joka muutti mukanamme maalle.Sisäsiistinä kissa pysi, laatikolla kävi talvisin.Kun muutettiin kerrostaloon,kissa käytti tietysti lootaansa, eikä ulos edes kaivannut.Hyvin viihtyi siis ihan pelkästään sisälläkin.
On varmaan kissoista kiinni miten sopeutuvat.Mutta kannattaa muistaa, että löytöeläintaloilta annetaan kissoja "vaan sisäkissoiksi",ja ihmiset pärjää niidenkin kanssa ihan hyvin.Vaikka ne ovat puoliksi villiintyneitä olleet,ja kaikki eivät sisällä ole ennen edes ennen olleet.... - Edwinkisu
Siis mulla oli sama juttu mun ihanalla Edwin kisulla ja siis sillä oli joku putki tukos joka piti hoitaa nopeesti. Muistaakseni Edwin itki myös sen silmät vuoti kivusta ja makas,pissaili joka puolelle kotia ja oli enimmäkseen pehmeissä paikoissa
Kannattaa soittaa eläinlääkärille ssillä sun kissalla on varmaan sama allergia juttu kun Edwinillä
Se johtuu jostain kissan ph tasoista
En tiiä kauheesti noista jutuista mutta ite ainaki ostan nykyään apteekin kissanruakaa
Ja eläinlääkäri samalla määräs lääkekuurin. - Edwinkisu
Nyt kaikk on siis kunnossa ja mekin soitettiin nopeesti lääkärille ja saatiin hyvää hoitoo Edwinille ;)
- Edwinkisu
Meillä on siis nyt kaikki hyvin mutta toi tukos juttu tapahtu ainaki kolme kertaa meille;(
Nyt leikitään yhdessä ja kaikki on hyvin Edwin on terve kuin kissa;D
Allergia on kyllä vielä siis mutta se on vaan hoidettava
Eikä sille mitään voi mutta hyvin tästä selvitään ;)
Toivon että tästä oli apuu;)
- Marrnnnnn
Okei.. mutta miten tämä liittyy kisssan kuseskeluun? On ollut sisäkissana ja haluaisin yhä pitää.. oisko kellään oikeesti samanlaista ongelmaa ollu ja jotain neuvoo?
- Edwinkisu
Oho.. väärä keskustelu sori!!
- poorpussy
Onko varmasti todettu eläinlääkärissä, ettei kissalla ole virtsatietulehdusta/virtsakiteitä/virtsakiviä/idiopaattinen kystiitti? Voi karttaa hiekkalaatikoita, koska pissaaminen aiheuttaa kipua ja liittää kivun hiekkalaatikoihin. Myös käytösmuutokset, esim. aggressiivisuus ja sähiseminen viittaavat siihen, että kissalla on kipuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2382699- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238805- 126788