Olin joskus 90-luvun lamavuosina 3 ja puoli vuotta työtön,en kuitenkaan toimeton. Sama piirre kuin silloinkin,ahdistuneisuus,oli ihmisissä silminkin havaittavava asia minessa ihmisessä. Tuolloin ei asioista saanut puhua ääneen,toisin kuin nykyään,puhutaan masennuksesta.
Monet suurehkosta tuttavapiiristä kyselivät minulta,kuinka selvisin,mistä iloinen mieli ja optimistinen voimavara,kun murheet eivät näytä ihmistä heiluttavan.
Sama asia,ahdistuneisuus ja masennus,näyttävät tänäkin päivänä taas puhuttavan...ajattelin ettenpä puutu koko asiaan,koska monesti on fiksumpaa olla vain viisaasti hiljaa,tämän on elämä opettanut.
Toisaalta,olen oppinut ihmiseksi,joka ei pantaa tai salaa tietoa,milloin selliasta on,sillä jaettu ilo on parempi ilo,siitähän voi olla monelle iloksi,vaikka pieneksikin.
Nyt toisaalta,niin moni on pyytämällä pyytänyt,että kerro "salaisuutesi",mistä iloinen mieli syntyy.
Ei minulla viisastekiveä eikä suurta reseptia asiaan ole,pyrin vain näkemään asioissa hyviä puolia. En tavoittele taivaalta kuuta,vaikka joskus tuli kurkoiteltua taivaan tähtiä,eli haluan samaa kuin jokainen ihminen,elää hyvää ja onnellista elämää. Kuitenkin samalla tyydyn siihen tosi asiaan,ettei kaikkea voi saada vaikka haluaisikin,kuitenkaan en koskaan lakkaa iloitsemasta pienistä asioista. Näitä pieniä asioita voi olla vaikkapa pikkulintu,joka hyppii puun oksalta toiselle tai istuskelen puun tai räystään alla,ja katselen sadetta,sen sijaan että surisin onpa p* keli,otan elämän vastaan sellaisena kuin se on.
Tämä on se konsti,jolla selvittiin koulukiusattuna olemisesta,itse vihastakin,pettymyksistä nuorempana itseeni ja päin mäntyä menneistä ns.rakkaussuhteistakin,kuin ystävänä pitämieni selkään puukotuksestakin.
Masennukseenhan voi olla montakin syytä;yksinäisyys,itseinho,elämäntarkoitus hukassa,viha,suru,pettymys,tosiasioiden välttely jne. "Listaa" kai voisi jatkaa loputtomiin,sillä kaikilla meillä on syymme.
Ilot ja suruthan kuuluvat normaaliin ihmiselämään,myös surut pitää uskaltaa kohdata,samoin pelot,pitäisi uskaltaa olla heikkokin. Murrosiässä kaiketi on mahdotonta olla tyytyväinen itseensä,milloin on nenä liian suuri,iho karmea,hauis liian pieni tai tytöt suree kun on olevinaan liian lihava,milloin mitäkin. Mutta onko aikuisen masennuksessa patoutunutta surua,ikäänkuin nuoruuden murheet olisivat tarttuneet hihaan,paino taakka jota vetää mukanaan kuin kivirekeä...
Nuorempana listasin paperille neljään sarakkeeseen asioita. Yhteen laitoin asiat joita ainakin haluan,toiseen asiat jotka olisivat ihan kivoja,seuraavaan asiat joista en välittäisi ja viimeiseen laitoin asiat joita en varmastikaan halua. Näin omat ajatukset omin silmin paperilla,ja yllätyksekseni niitä pystyi silmäilemään kuin ulkopuolisena,pystyi hahmottamaan paremmin missä mennään,mitä halua elämältäni ja mihin suuntaan pyrkiä. Tämä helpotti,kun aiemmin olin vain yrittänyt pyöritellä asioita päässäni,ne vain sekaantuivat kuin lankavyyhti,eikä langan päätä löytynyt millään. Kuulostaako tutulta?
Mikä onkaan ihmiselle tärkeämpää,kuin rakentaa "elämänpuu",vaikka piirtää puu,asettaa latvaan se mikä on tärkeintä,oksille sijoittaa sitten muut tärkeät asiat,tärkeys järjestykseen. Näin voi aina palauttaa itselleen mieleen,mihin olinkaan pyrkimässä,jos joskus suunta katoaa. Ja mikä parasta,aina voi tärkeys järjestystä muuttaa mielensä mukaan jos sille tuntuu.
Näin ihminen pala palalta löytää itse oman viisasten kivensä,ilman lääkkeitä,psykiatria tai muuta poppakonstia. Eihän kukaan voi tuntea sinua paremmin kuin sinä itse itsesi,eikä kukaan voi tunteakaan muita ihmisiä niin perinpohjaisesti kuin itsensä.
Mikä on oleellista,maailmassa jossa vesipisarakaan ei mene hukkaan,saa paha aina palkkansa,mutta näin saa hyväkin,olen sen lukenut ja totta tuntuu olevan. Siis kun välttelee tekemästä pahoja tekoja,sanoja ja ajatuksia,se auttaa ennenkaikkea ihmistä itseään...on helppo tehdä pahaa,mutta vaikea olla onnellinen.
Muuten kyllä mikä tahansa on ihmisen masennukseen oikeampaa lääkettä,kuin pillerit,viiltely tai muu itsetuhoisuus.
Mikäpä sitten on oikea konsti? En todella tiedä,mutta itse olen taittanut masennuksen selän sillä,että olen hyväksynyt ettei joka päivä ole niin hyvä päivä kuin haluaisi. Eli hyväksymällä huonotkin tuulet,väsymyksen ja puhdittomuuden. Kun ei olla koneita,niin jokainenhan joskus on masentunut,melankooninen eikä jaksa jaksaa. Tosisin sanoen asennoitumis asiakin. Jos lääkkeisiin turvautuu,ei kyllä jaksa edes välttämättä ajatella asioita vaan jää asioihin nalkkiin.
Kerran eräänä päivänä vaan tuli ajatus mieleen,jotta kuinka helppoa elämä olisikaan,ellei olisi vaikeaa...silloin päätin jättää vaikean pois,olo keveni ja huojentui. Tuon päivän jälkeen olen elänyt niin,että hyväksyn että on luonnollista jotta joskus asiat vastustaa,silti voi elää. Eikä tämä tarkoita,että olisi hälläväliä asenne,vaan hoidan asiat parhaani mukaan,teen mikä on tehtävissä,enkä suostu suremaan etten voi tehdä sen enempää kuin voin tehdä.
Nykyinen maailman meno tuo paineita,mutta vain jos siihen kelkkaan heittäytyy mukaan.
Voin olla väärässäkin,mutta näin minä elelen pientä ja vaatimatonta elämääni,ja näin olen pärjäillyt. Isot ilot eivät saa suunniltaan onnesta,niistä olen vain iloinen,suuret surut eivät suista raiteiltaan,vaikka noteeraan asiat kuitenkin ja elän niissä rajoissa jotka minulle kulloinkin jää. Rajat ovat joskus suppeat,joskus leveämmät,tilannehan elää aina sen mukaan olenko työssä,ns. työtön ( en koskaan toimeton ),onko tilillä rahaa enemmän tai vähemmän jne.
Tällaisiakin ajatuksia masennuksesta ja elämästä ylipäänsä,toivottavasti niistä on muiilekin iloksi.
Monet suurehkosta tuttavapiiristä kyselivät minulta,kuinka selvisin,mistä iloinen mieli ja optimistinen voimavara,kun murheet eivät näytä ihmistä heiluttavan.
Sama asia,ahdistuneisuus ja masennus,näyttävät tänäkin päivänä taas puhuttavan...ajattelin ettenpä puutu koko asiaan,koska monesti on fiksumpaa olla vain viisaasti hiljaa,tämän on elämä opettanut.
Toisaalta,olen oppinut ihmiseksi,joka ei pantaa tai salaa tietoa,milloin selliasta on,sillä jaettu ilo on parempi ilo,siitähän voi olla monelle iloksi,vaikka pieneksikin.
Nyt toisaalta,niin moni on pyytämällä pyytänyt,että kerro "salaisuutesi",mistä iloinen mieli syntyy.
Ei minulla viisastekiveä eikä suurta reseptia asiaan ole,pyrin vain näkemään asioissa hyviä puolia. En tavoittele taivaalta kuuta,vaikka joskus tuli kurkoiteltua taivaan tähtiä,eli haluan samaa kuin jokainen ihminen,elää hyvää ja onnellista elämää. Kuitenkin samalla tyydyn siihen tosi asiaan,ettei kaikkea voi saada vaikka haluaisikin,kuitenkaan en koskaan lakkaa iloitsemasta pienistä asioista. Näitä pieniä asioita voi olla vaikkapa pikkulintu,joka hyppii puun oksalta toiselle tai istuskelen puun tai räystään alla,ja katselen sadetta,sen sijaan että surisin onpa p* keli,otan elämän vastaan sellaisena kuin se on.
Tämä on se konsti,jolla selvittiin koulukiusattuna olemisesta,itse vihastakin,pettymyksistä nuorempana itseeni ja päin mäntyä menneistä ns.rakkaussuhteistakin,kuin ystävänä pitämieni selkään puukotuksestakin.
Masennukseenhan voi olla montakin syytä;yksinäisyys,itseinho,elämäntarkoitus hukassa,viha,suru,pettymys,tosiasioiden välttely jne. "Listaa" kai voisi jatkaa loputtomiin,sillä kaikilla meillä on syymme.
Ilot ja suruthan kuuluvat normaaliin ihmiselämään,myös surut pitää uskaltaa kohdata,samoin pelot,pitäisi uskaltaa olla heikkokin. Murrosiässä kaiketi on mahdotonta olla tyytyväinen itseensä,milloin on nenä liian suuri,iho karmea,hauis liian pieni tai tytöt suree kun on olevinaan liian lihava,milloin mitäkin. Mutta onko aikuisen masennuksessa patoutunutta surua,ikäänkuin nuoruuden murheet olisivat tarttuneet hihaan,paino taakka jota vetää mukanaan kuin kivirekeä...
Nuorempana listasin paperille neljään sarakkeeseen asioita. Yhteen laitoin asiat joita ainakin haluan,toiseen asiat jotka olisivat ihan kivoja,seuraavaan asiat joista en välittäisi ja viimeiseen laitoin asiat joita en varmastikaan halua. Näin omat ajatukset omin silmin paperilla,ja yllätyksekseni niitä pystyi silmäilemään kuin ulkopuolisena,pystyi hahmottamaan paremmin missä mennään,mitä halua elämältäni ja mihin suuntaan pyrkiä. Tämä helpotti,kun aiemmin olin vain yrittänyt pyöritellä asioita päässäni,ne vain sekaantuivat kuin lankavyyhti,eikä langan päätä löytynyt millään. Kuulostaako tutulta?
Mikä onkaan ihmiselle tärkeämpää,kuin rakentaa "elämänpuu",vaikka piirtää puu,asettaa latvaan se mikä on tärkeintä,oksille sijoittaa sitten muut tärkeät asiat,tärkeys järjestykseen. Näin voi aina palauttaa itselleen mieleen,mihin olinkaan pyrkimässä,jos joskus suunta katoaa. Ja mikä parasta,aina voi tärkeys järjestystä muuttaa mielensä mukaan jos sille tuntuu.
Näin ihminen pala palalta löytää itse oman viisasten kivensä,ilman lääkkeitä,psykiatria tai muuta poppakonstia. Eihän kukaan voi tuntea sinua paremmin kuin sinä itse itsesi,eikä kukaan voi tunteakaan muita ihmisiä niin perinpohjaisesti kuin itsensä.
Mikä on oleellista,maailmassa jossa vesipisarakaan ei mene hukkaan,saa paha aina palkkansa,mutta näin saa hyväkin,olen sen lukenut ja totta tuntuu olevan. Siis kun välttelee tekemästä pahoja tekoja,sanoja ja ajatuksia,se auttaa ennenkaikkea ihmistä itseään...on helppo tehdä pahaa,mutta vaikea olla onnellinen.
Muuten kyllä mikä tahansa on ihmisen masennukseen oikeampaa lääkettä,kuin pillerit,viiltely tai muu itsetuhoisuus.
Mikäpä sitten on oikea konsti? En todella tiedä,mutta itse olen taittanut masennuksen selän sillä,että olen hyväksynyt ettei joka päivä ole niin hyvä päivä kuin haluaisi. Eli hyväksymällä huonotkin tuulet,väsymyksen ja puhdittomuuden. Kun ei olla koneita,niin jokainenhan joskus on masentunut,melankooninen eikä jaksa jaksaa. Tosisin sanoen asennoitumis asiakin. Jos lääkkeisiin turvautuu,ei kyllä jaksa edes välttämättä ajatella asioita vaan jää asioihin nalkkiin.
Kerran eräänä päivänä vaan tuli ajatus mieleen,jotta kuinka helppoa elämä olisikaan,ellei olisi vaikeaa...silloin päätin jättää vaikean pois,olo keveni ja huojentui. Tuon päivän jälkeen olen elänyt niin,että hyväksyn että on luonnollista jotta joskus asiat vastustaa,silti voi elää. Eikä tämä tarkoita,että olisi hälläväliä asenne,vaan hoidan asiat parhaani mukaan,teen mikä on tehtävissä,enkä suostu suremaan etten voi tehdä sen enempää kuin voin tehdä.
Nykyinen maailman meno tuo paineita,mutta vain jos siihen kelkkaan heittäytyy mukaan.
Voin olla väärässäkin,mutta näin minä elelen pientä ja vaatimatonta elämääni,ja näin olen pärjäillyt. Isot ilot eivät saa suunniltaan onnesta,niistä olen vain iloinen,suuret surut eivät suista raiteiltaan,vaikka noteeraan asiat kuitenkin ja elän niissä rajoissa jotka minulle kulloinkin jää. Rajat ovat joskus suppeat,joskus leveämmät,tilannehan elää aina sen mukaan olenko työssä,ns. työtön ( en koskaan toimeton ),onko tilillä rahaa enemmän tai vähemmän jne.
Tällaisiakin ajatuksia masennuksesta ja elämästä ylipäänsä,toivottavasti niistä on muiilekin iloksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoituksestasi. Voi kun me masentuneet löytäisimmekin sen sisäisen valon itse itsestämme.
mistä muusta sen voi löytää kuin itse itsestään?
;)
Niinpä. Toisaalta esimerkiksi usko auttaa monia eteenpäin, mutta on haihattelua ajatella, että *naks* kaikki ongelmat katosivat, ilman että olisi tarvinnut tehdä omille ajatuksilleen mitään. Kyse on kai enemmän siitä, että pitää etsiä keinoja, ei kannata luovuttaa. Luovuttamalla voi vain hävitä. Ymmärrän erittäin hyvin mitä itsemurhan tehneen mielessä liikkui, totta kai se on tuttua. Joskus on hyvä painia itsensä kanssa vaikka syvimmässä suossa, mutta en voi viettää siellä koko loppuelämääni.
Kivoja ajatuksia sulla. Mukeva, että pärjäät omillasi. Hyviä kevätpäiviä!
"Elämänpuun" rakentaminen ei ainakaan minulta onnistu, koska en tiedä mitä haluan tai mihin pyrin elämässäni. Joten kuten tiedän vain, mitä en halua, aina en sitäkään.
miten sä jaksoit kirjottaa noin pitkän jutun?? kun hyvät et mä jaksoin lukee ton.. mut "hyvä" juttu..