äänieristys

kymysys

Jos toisella naapurilla on kissa, niin seuraavana päivänä naapuri haistaa pissin. Jos naapurilla on koira, niin kaikki äänivammaiset kuulevat ulinaa ja haukkumista, vaikka sellaista ei tapahtuisikaan missään. No, jos sinulla on stereot, ääni kantautuu parin äänivammaisen kautta naapurirappuun ja eikös juttu lennä naapuriin. Jos taas olet hankkinut kaappikellon, jossa on ääni, niin kenelläkään muulla ei ole kelloa kuin sinulla ja iso kello onkin, joka kuuluu äideille ja lapsille, työttömille, työllisille ja eläkeläisille. Mutta tässä unohdetaan se, että kaikilla muillakin harvaa poikkeusta lukuun ottamatta on kello seinällä. Tai lattiakello. Soiva vekotin joka tapauksessa. Näin ollen se lapsen itku ei vedä vertoja sille pikku kellolle, eikä myöskään muille äänille. Naapurin akan jatkuva haukkuminen, joka kuului seinien läpi kaikuna, ei vedä vertaa sen yksin elävän mummon jalkojen tömistelylle, vaikka mummolla on töppöset jalassa, jotka hiljentää ääniä. Ei auta mikään. Näin ollen naapuri reippaana menee isännän puheille, ja uhkaa pois muutolla, jos ei mummo lähde. Kun naapuri on poistunut, isännöitsijä ottaa paperin ja kirjoittaa irtisanomisilmoituksen ja lähettää lähetin mukana naapurille. Tämä hätääntyy, ja käy sanomassa, että en tarkoittanut todella lähteväni, se oli vain uhkaus. No isäntä siihen, että itse itsenne irti sanoitte, joten hän teki tahtonne mukaan. Uusi asunto tarjottiin ja pitkin hampain hyväksyttiin. Vasta rakennettu asunto. Naapuria nääs painoi yksinäisen mummon omaisuus. Kun sisälle ei päässyt, niin konstit on monet omaisuuden saamiseksi. Kello lähti aamulla kahdelta ja löytyi kahdeksalta toiselta puolen suomea. Oli nääs ollut kallisarvoinen. Oli suunnittelut lähettää postipakettina Pietariin, sukulaisille nääs. Olisivat saaneet voita leivän päälle, idän kaupasta. Näinkin voi mummon kellolle käydä, kun naapuri on itärajan takaa.

0

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        129
        2089
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        51
        999
      3. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        160
        877
      4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        766
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        77
        720
      6. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        627
      7. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        626
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        59
        616
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        145
        612
      10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        134
        572
      11. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        520
      12. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        52
        513
      13. Kuollut teini Kajaanissa

        Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
        Kajaani
        4
        509
      14. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        6
        504
      15. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        498
      16. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        497
      17. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        488
      18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        118
        486
      19. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

        Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        156
        480
      20. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        463
      Aihe