Kuopuslestadiolaisuus

Olen perustanut oman lestadiolaisuuden haaran.

Tämä on nimeltään kuopuslestadiolaisuus.

Se eroaa esikoislestadiolaisista siten, että kun esikoislestadiolaisilla on esikoisten seurakunta ja Ruotsin Lapin vanhimmat, niin kuopuslestadiolaisilla on puolestaan kuopusten seurakunta ja Uudenmaan nuorimmat.

Muita eroja siinä ei sitten juuri olekaan. Paitsi että se ratkaiseva ero, että kun esikoislestadiolaisilla on pahahenki, niin minulla kuopuslestadiolaisena ja Uudenmaan 'nuorimpana' on hyvähenki.
20175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

KUULIS VAAN KOLINAA, KUOPUKSET , EI ASIA OLE AIVAN NOIN YKS OIKOINEN
KAIKKIEN TULEE TIETÄÄ , TOKI VOI PERUSTAA ,MUTTA MITEN SE TOIMII EI SE ,
SONTAAN EIKÄ RUOKAAN EHKÄ KELVOLLINEN OLISI .
-
MILLÄ SITTEN SUOLATAAN KUN SUOLA TULE MAUTTOMAKSI PITÄÄKÖ TEHDÄ
NIIN KUIN HÖLMÖLÄISET HE KYLVI SUOLOJA TALLIN TAAKSE JA KÄVIVÄT SILLÄ AINA KUSELLA KUN HÄTÄ OLI JA OLIVAT LÄHETTYVILLÄ , HEINÄ KUUN LOPULLA SE KASVOI
JO NOKKOSTA KOKOLAILLA JA KUN HE MAISTELIVAT SITÄ , TUNTUI ETTÄ HYVIN POLTTELEE TULEE HYVÄ SUOLA VUOSI , ELOKUULLA MENI OHI MATTI ,JA IHMETTELI
MITÄ TE KASVATATTE , KUN ON NOIN KOMEA NOKKOSAHO. HE VASTAA SUOLOJ A...
-
MATI VIISAANAA SELITTÄÄ , SUOLAT SAADAAN JOKO MERIVEDESTÄ ,TAI VUORESTA
JOSA ON SUOL A JUONTEITÄ , NOKKONEN ON VAUIN KUITUKASVI JOSTA TEHDÄÄN
VERKAA , MONIEN PRSESSIEN KAUTTA VAIKKA TEIDÄN NOKKOSET ON KOMEITÄ EI
RÄNTTÄÄ MITÄÄN NOIN VÄHÄLÄ . NIITÄ PITÄÄ OLLA PELTOJ A PELTOJA. SITTEN NE TOIMITETAAN TEHTAALLE . HAKATKAA NYT NUO MAAHAN EI NE SUUHUN EIKÄ PELTOON OLE SOVELIAITA. PANKAA TIEHEN JOSSA NE VOI IHMISET TALLATA. EN SANO PAREMMIN..
-

Äänestä
  • Teuta sä oot liian vanha sinne

    Äänestä

  • uskojo kirjoitti:

    Teuta sä oot liian vanha sinne

    Kaiva suolille monttu jo

    Äänestä

  • Aikas vähän kirjoitusvirheitä teutan kirjoituksessa, vaikka on jo myöhä. Onko olut loppu? Älä vaan sen keskikaljan kanssa ala pelleilemään, siitä ei seuraa hyvää.

    Äänestä

  • Matilla oli hiukan puutteellinen kasvitietous. Nokkonen on toki hyvä kuitukasvi, mutta myös ravintorikkain yrtti, mikä maassamme kasvaa. Nokkosta todellakin kannattaisi viljellä pellossa ja syödä runsaasti joka päivä. Nokkonen on vaan kova keräämään nitraattia, joten sitä ei kannata kerätä sieltä, mihin on runsaasti kustu. Jos sinäkin teuta alkaisit syödä nokkosta, saattaisi terveydentilassasi tapahtua ihmeitä muutaman kuukauden kuluttua.

    Äänestä

  • suolanokkonen kirjoitti:

    Matilla oli hiukan puutteellinen kasvitietous. Nokkonen on toki hyvä kuitukasvi, mutta myös ravintorikkain yrtti, mikä maassamme kasvaa. Nokkosta todellakin kannattaisi viljellä pellossa ja syödä runsaasti joka päivä. Nokkonen on vaan kova keräämään nitraattia, joten sitä ei kannata kerätä sieltä, mihin on runsaasti kustu. Jos sinäkin teuta alkaisit syödä nokkosta, saattaisi terveydentilassasi tapahtua ihmeitä muutaman kuukauden kuluttua.

    OLEN MYÖS KASVITIETEILIJÄ. ISÄNI TÄTI OLI KASVI PARANTAJA , VIIMEISEN PÄÄLLE.
    PUHUIVAT ETTÄ HÄNELLÄ OLI , PALJON YHTEISTÄ LAPIN NOITIIN.. KYSUIN KERRAN KUN HÄN VIELÄ ELI .. OLIKO NIIN ? JA HÄN SANOI ,, EI SE NIIN OLE AITO LAPIN NOIDAN ON TEHTÄVÄ 7 ERI MURHAA ,ERITAVALLA EN SANO MITEN,KOSKA EI SIITÄ OLLUT KYSYMYS.
    -
    MARI OLI HÄNEN NIMENSÄ,JA HÄN SANOI ETTEI OLLUT TEHNYT AINOAKAAN MURHAA
    HÄN ON KRISTITTY ! EI KRISTITY VOI TEHDÄ MURHAA,EI YHTÄKÄÄN ,eikä manauksia,
    pienintäkään. ,. VAAN HÄN OPETTELI KAIKEN KASVEISTA NIIN PERUSTEELLISESTI ETTEI
    RASKINUT SITTEN ANTAA TIETOJ AKENELLEKKÄÄN. HÄNELLÄ EI OLLUT OMIA LAPSIA ,

    -
    MIEHENSÄ KUOLEMAN JÄLKEEN OTTI , KAVATTI TYTÖN LILJAN . JONKA ISÄNI VELI SODAN JÄLKEEN NAI ,VAIMOKSI N. 1948/9- .. SAIVAT 9 LASTA .
    MARI EI ANTANUT- TYTÖLLEKÄÄN MITÄÄN. TÄRKEITÄ TIETOJA JA SIKSI KAI MEILLE ON JÄÄNYT HALU KERÄTÄ TIETOUTTA , OLEMME SAANEET KASAAN n.700 SADAN SAIRAUDEN PARANNUS OHJEET KASVIKSISTA "KASVEISTA". OSA MARIA, OSA LILJAA ,,
    'OSAA OMAA ,JA LOPUT KIRJATIETOUTA n. 30 ERI KIRJASTA. SITÄ EI OLE JULKAISTU ...
    VIELÄKÄÄN VAIKKA TIETOUS OLI JO 2011 VIHKOISSA. . MAHDOLLISUS OLISI OLEMASSA .
    PAINOPAIKKA ? KENEN NIMIIN, EHKÄ MARIN. KOSKA HÄN EI JOUTUISI ENÄÄ TUOMION
    SATTUESSA VASTUUSEEN . EN OLE VIELÄ NÄHNYT UNTAKAAN, VOISINKO TEHDÄ NIIN.
    -
    --
    NOKKONEN ON MONIPUOLINEN KASVI , ENSIN SIINÄ ON RAUTAA 10 X ENEMMÄN KUIN PINATISSA ,, ON KUITUPITOINEN RANKASTI. NOKKOSTEE SISÄLTÄÄ ASETYYLI KOLINIA JOKA ON TOINEN KANTAJA AINE AIVOJEN ENERGIAN SAANTIIN...JA HISTAMIINIA. KALSIUMIA, J A KALSIUM NITRAATTEJA,JOTKA EI NIIN VARALLISTA..
    D KUIN PUNA-JUUREN NITRAATIT. ,STEREONIINIA, POLYSAKKARIINIA jA STROLIJOHDANNAISIA..
    -
    SIIS KAIKEN KAIKKIAAN ERITTÄÄIN TEHOKAS ,ETURAUHASEN PIENENTÄVÄ ,VAIKUTUS
    JUURI TUOTTEILLA , JUURTEN POLYSAKKAROIDIT HILLITSEVÄT TULEHDUKSIA. LEHDET
    LISÄÄVÄT VIRTSAN ERITYSTÄ, SEKÄ OSITTAIN VEREN PAINEEN LASKUA ..
    -
    KASVIN MÄÄN PÄÄLLISE OSAT (TEE) HAUDE 1 LITRAAN KEITETTY VESI POIS HELLALTA J A MURSKAA SIINEN n. 10 G ANNETAAN HAUTUA 15 MIN. SIIVILÖIDÄÄN, SAA JUODA 1 KKP AAMULLA PÄIVÄLLÄ ILLALLA.
    -
    KEITE: JUURIA , OTETAAN ,PESTÄÄN ,KUIVATAAN ;;30G JUURIA. LITRAAN KEITETTYÄ VETTÄ SAA KIEHUA n.5 MIN. JONKA JÄLKEEN KATTILA POI LEVYLTÄ. SAA HAUTUA N.
    10-15 MIN. SIIVILÖIDÄÄN . KUN ON JÄÄHTYNYT JUOMAKELPOISEKSI SAA JUODA KUIN EDELLÄ ..
    -
    HAUDE: ULKOISEEN KÄYTÖÖN, KUTEN TEE MUTTA TUPLA ANNOS MAAN PÄÄLISIÄ
    KASVIN OSIA, TÄTÄ EI SAA JUODA. , VAAN KÄYTETÄÄN VOITEEKSI TAI KÄÄREEKSI ,
    AKNEEN tai NIVELKIPUIHIN ... AITO LUONNON TUOTE ;
    -
    KUKKA LATVOJ AVOI KÄYTTÄÄ "LEMMEN JUOMAN OSANA, (MUITA)
    -
    SIEMENIÄ ERIKSEEN HUNAJAAN SOTKETTUNA TOIMII FALLOKESEN NOSTATTAJANA.
    -
    JUURIA KERÄTÄÄN SYKSYLLÄ TAI KEVÄÄLLÄ. .
    -

    Äänestä

No nyt eslestatkin tietää mistä suola tulee!

Äänestä

Minusta tuntuu, että ajatuksesi uuden haaran perustamisesta on syntynyt keskosena. Miten olisi sulle seuran nimeksi Keskoset r, y?
P.S.En juo keskaria, sitä näytän irvailijoilleni. En paremmin sano, no ehkä sittenkin. Jatkan myöHEMMin.

Äänestä

Huonoin aloitus tähän mennessä

Äänestä

Tuo vaikuttaa enempi erakkolestadiolaisuudelta!

Äänestä

närhenmunien suolapitoisuuden tutkinta jatkuu.

Äänestä
  • JOO ENTINEN PRESIDENTIMME T.HALONEN ,LUPASI NÄYTTÄÄ NÄRHEN MUNAT .
    OLEN SITÄ ODOTTANUT ,MONTA VUOTTA , EI VIELÄKÄÄN .MITÄÄN. NÄKYVISSÄ..
    LINTUKIRJASANI SANOTAAN , SEURAVA, MUNA ON KOOLTAN KUHANKEITTÄJÄN.
    MUNAN KOKOINEN PAKSUUS n.23 mm, ja pituus n.32 mm MOLEMMILLA . SAMAN KOKOINEN , NAAKALLA 1mm SUUNTAANSA ISOMPI ,KEHRÄÄJÄÄLÄN. SUURIN PIIR- TEIN SAMA,,, MUTTA VÄRIT ON METKAT, NÄRHELLÄ ON LIKAISEN HARMAA JOSSA ON VÄHÄN KELLERTÄVÄÄ, JA PIENIÄ VIIVAN KIPPUROITA, SIELLÄ TÄÄLLÄ . -
    -
    KUHAN KEITÄJÄN MUNAN VÄRI ON VALEA JOSSA RUSKEITA/TUMMIA PILKKUJA KUTEN
    LAULURASTAAN MUNASSA .. JOS KATSOT TARKKAAN NÄRHEN MUNAA SAATAAT SIINÄ
    NÄHDÄ MAAPALLON MAITTEN KOHTIA , EHKÄ TARVII MIELIKUVITUSTA, ELLEI SITÄ OLE
    EI SITÄ NÄE . KAIKEN KAIKKIAAN NÄRHEN MUNA ON IHMELINEN. ERI VALOISSA JA VALAISTUKSESSA. .
    -

    Äänestä

Tähän tuskin edes teuta vaivautuu vastaamaan, on niin alkukantainen vitsin yritys.

Äänestä
  • KOE KUITENKIN ANDALUSIAN JOULU . KAIKILLA MAUSTEILLA.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    KOE KUITENKIN ANDALUSIAN JOULU . KAIKILLA MAUSTEILLA.

    Kiitti. Ihan hyvä!

    Äänestä

Ei ole ihme, että teutasta on tuommoinen tullut! Koko suku ollut täynnä ihmeellistä porukkaa, noidista alkaen! En ole uskovainen, käyn näillä palstoilla ainoastaa teutan takia, historian tuntemus ja karuhko huumori viehättävät minua. Jos tuntisin tarvetta uskoon, pyytäisin heti päästä hänen puhuteltavakseen ja taitaisi olla paikka paratiisissa varattuna..
Kaiken kaikkiaan teuta vaikuttaa olevan intohimoisen kiinnostunut kaikesta mahdollisesta tiedosta. Nostan hattua hänelle. Korkealle!

Äänestä
  • Niin, Teuta vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta, harmi vaan että tämä persoonalliauusblähti eriaeuraan.

    Äänestä

  • Harmivaan kirjoitti:

    Niin, Teuta vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta, harmi vaan että tämä persoonalliauusblähti eriaeuraan.

    Sinä eriseuraan lähdit, ei Teuta.

    Vaihdoitte Kristuksen tämäkristillisyyshengellinenhallituslapinvanhimmat Jumalaan. Pöjempää valistaa ei kukaan muu teksi kuin täysin kristinuskosta pihalla oleva perinteeseen- uskovainen.

    Avaajakin on sellainen mäntti, joka ei kykene perustamaan minkäänlaista yhdistystä. On kuin koira veteen paskantaisi, kun hän kirjoittaa valheitaan.

    Äänestä

Pitääkö paikkansa,että Kiimingin suunnassa olisi joku alkanut perustamaan KEPUSTADIOLAISTA haaraa! Huhujen mukaan tämä perustajajäsen olisi varhaismyöhäis-körttiläisistä erotettu Pellonpientareen Nestori,kuka tietää?

Äänestä
  • Pitää paikkansa, kirjoitetaan vaan KEPUSTADILAISUUS.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuopuslestadiolainen kirjoitti:

Olen perustanut oman lestadiolaisuuden haaran.

Tämä on nimeltään kuopuslestadiolaisuus.

Se eroaa esikoislestadiolaisista siten, että kun esikoislestadiolaisilla on esikoisten seurakunta ja Ruotsin Lapin vanhimmat, niin kuopuslestadiolaisilla on puolestaan kuopusten seurakunta ja Uudenmaan nuorimmat.

Muita eroja siinä ei sitten juuri olekaan. Paitsi että se ratkaiseva ero, että kun esikoislestadiolaisilla on pahahenki, niin minulla kuopuslestadiolaisena ja Uudenmaan 'nuorimpana' on hyvähenki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu