Minulla on oikeus nostaa toimeentulotukea ja opiskella samalla.
Joillekin se vaikuttaa olevan ongelma.
Vaikeuteni sopeutua yhteisöön johtuu korkeasta älystäni, joka havaittiin jo kouluaikoina.(ÄO on mitattu ja on korkea)
Korkean ÄO omaava on haasteellinen keskustelukumppani.
Joillekin se vaikuttaa olevan ongelma.
Vaikeuteni sopeutua yhteisöön johtuu korkeasta älystäni, joka havaittiin jo kouluaikoina.(ÄO on mitattu ja on korkea)
Korkean ÄO omaava on haasteellinen keskustelukumppani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Paska trolli, mutta asia ihan ok: miksi ei voisi opiskella toimeentulotuella? Parempiko on, että "etsii" töitä täyspäiväisesti vuosien, kenties vuosikymmenien ajan?
Elämä on pelkkää oppimista, siis opiskelua. Pelkän muistin varassa eläminen on nuorempana opittujen asioiden toistoa ilman uuden oppimisen motivaatiota tai innostusta, eräänlaista oppimisen huonomuistisuutta, eli muutosvastarintaa. Opiskelu vaikka toimeentulotuen avulla on hienoa, joskin toimeentulotuen rooli ei saa tulevaisuudessa olla edellytys työn tekemiselle ja kokoaikaiselle selviytymiselle.
Matalapalkkaisen työn tukeminen sosiaaliavustuksin on elämisen muutosvastarintaa. Elämä ei ole tarkoitettu elettäväksi holhouksessa vaan vapaudessa. Muistin vapaus on jatkuvaa oppimista ja haasteiden läpikäyntiä. Työn tekeminen sosiaalituella on ongelma, ja sitä ongelmaa ei pidä ratkaista vakiinnuttamalla toimintaa lakiin tehtävillä muutoksilla ja käytännön vahvistamisella.
Ongelmat ovat tarkoitetut ratkaistaviksi, ei elettäväksi. Jokaisella on ongelmia ja jokaisen tulisi itse saada ratkaista omat ongelmat. Itse tehty on itse opittu. Toisten ongelmien ratkaisu heidän puolestaan luo uusia ongelmia eli haasteita. Yhteisön luoma ratkaisu tuo ongelman yksilölle, ja yksilön tekemä ratkaisu yhteisölle luo ongelmia yhteisön muille yksilöille.
Keskustelut haasteista lakaistaan yleensä maton alle. Muutosvastarintainen ei halua oppia uutta vaan vahvistaa jo opitun tiedon tuomia ongelmia. Muistiongelmainen noudattaa vain kaavamaisuutta eikä osaa keskustella uuden oppimisesta. Yhteiskunnassa ongelmat lakaistaan tekemällä niistä lait ja vahvistamalla yksilöiden normeja koko yhteisöä koskeviksi. Keskustelua ei synny koska ihmiset eivät muista oppimisen polkua.
ÄÖ on vain normi, ja sen vähättely tai korostaminen on muutosvastarintaa. Se kuvaa kyllä älyn kehittymistä, mutta koko kehityksen määritteleminen sen kautta latistaa tunnelmaa niin keskustelussa kun elämässä.
Yhteisöön sopeutumisen vaikeudet saattavat olla yhteisön itsensä määrittelemiä. Yhteisön normeihin nojautuminen on sopeutumattomuutta muutokseen ja niiden kieltäminen on henkilökohtaista muutosvastarintaa. Parempi kun jokainen elää itse oppimisen polkua eikä elätä toista samalla polulla.