Uppiniskaisuus pelaa vahingoillisesti aikaa

Suomessa on paljon uppiniskaisia ihmisiä.
Nuorten polvet kuuntelevat, että mitä tapahtuu, he oppivat, ellei nuoret ole aktiivisten supojen jälkikasvua, jolloin röykeys on heissä pienestä asti. Ei pidä kaveerata sellaisten kanssa, koska mitään hyvää heiltä ei heru, vaan se vanha ja tuttu hierarkian loputon korostaminen. Jättäkää heitä rauhaan, sillä he haisevat pitkälle mammoonalle. Hyi.

Nuoret jotka tulevat tavallisesta perheestä, he vain kuuntelevat, jos perhe on ollut ok. Jos perheessä juodaan viinaa, niin nuoret ovat natseja vailla kunniahimoa. Viha on ainoa kanava ilmaista itseään. Mutta he pettyvät koska viha johtaa umpikujaan elämässä, josta on vaikeampaa päästää selville. Rakkaus on siten ainoa määre kuinka onnistua. Rakkaus on jokaisen oikeutta, että saa rakkautta ja antaa rakkautta.

Oma lukunsa on keskiikäiset uppiniskaiset. He ovat usein vihaisia, ellei tekevät töitä menestyvälle firmalle ja talous pyörii. Heillä on neljä kerrosta rakennettavana, ellei sotkeutuvat maahanmuuttoon. Toiset vain odottavat etäällä metsikössä maailman tapahtumia Suomessa. Aika on kuitenkin tosi. Jos se ei tunnut nyt, niin tuntuu myöhemmin ja voi yllättää.

Sitten on paljon uppiniskaisia jotka elävät suomalaista muutosta, että maa kansainvälistyy ja sitä tapahtuu koko ajan. Uppiniskainen ei luovu sodan aikaisesta mentaliteetista. Hän ei kerro julki ajatuksensa, mutta elää sitä. Uppiniskaisuus ei tahdo kavereita, se ei tahtoisi edes rahaa, kunhan maahanmuutto poistuisi maasta. He keskustelevat kyllä maahanmuuttajan kanssa ja ovat kuten muutkin, mutta eivät koskaan rupeaa kaveeramaan syvemmin kenenkään kanssa. En tavannut Suomessa tosiystäviä koskaan. En tiedä syytä. Tosiystävä parhaassa mielessä on sellainen, että voit kuolla hänen eteensä. TV:n matkailuohjelmassa oli kohtaus, että länsimalainen valkoinen päätti noin vain ylittää Saharan vaikeimman kulkureitin. Hän pyysi mukaan paikallisen oppaan. Vaikka vaelluksesta tulisi hengenvaarallinen, niin paikallinen suostui siihen. Hän sanoi, että vaarallista on. Tiedosti kuolevansa. Kotona vaimo ja perhe. Sitten tuli esteitä. Matkaa siis suunniteltiin pitkään. Sillä aikana he ystävystyivät. Matkaa haluttiin peruuttaa jopa, mutta molemmat sopivat lopussa ylittävänsä Saharaa. Miksi? Rahasta? Tai jostakin tärkeämmästä. Kun vertaan Suomeen, niin ei ole täällä kiintymystä.

Jopa arkisesti naapurien kesken, ettei tulisi sotatilaa, niin ei tulee sopua. Pidämme erillään.

Ja kun olet maahanmuuttaja niin valmistaudut vain pahimpaan kantaväestön taholta. Ja odotuksesi 100% täytyy, että ei ole hyvää aietta. Et ole suomalainen, etkä ansaitsee parempaa.

Tähän asetelmaan ei tahdo tottua, koska se on epäterveellinen. Kiitos että on "kansalaispalkkaa" ettei tarvitsisi tappaa ihmisiä. Maailman kriisin aikana moni suomalainen ylepistyi ja uskon, että sydämessä janosi ihmisuhria, eli tappaa vierasmaalaisen, koska ei tahdo tulijoita. Tämäkin on väärä asetelma. "Maansa menetyksellä" ei ole mitään uutta. En tiedä miksi nykyvaltiot pitävät maarjoista kiinni! Toiset ehkä enemmän tai vähemmän. Globalisaatio häivyttää rajakäsitystäkin.

Vuokran antaja vei postini, jossa olisi rahaa. Hän on keskiikäinen uppiniskainen. Takaalalla taas pitkä juonittelu maahanmuuttaja vastaan. Väsyttää. Satojen kilometrien jälkeen taas samaa tarinaa. Ei ole valoa edessä. Mitä teen?

(Se hevospitäjäkyttäkö taas tietämättömyyttään tahtoo kostaa? Omistaja tuli hulluksi? Mikä ei ole tavatonta. Tai paikan naishenkilö alkoi vaania, mitä naisilla on tapana, vaania ja työntää nenäänsä jokaiseen asiaan. Nainen onkin tässä asiassa natsi, tyhjästä synnyttää ongelmaa, eikä naiselle selitä oikein asioita. Mikä taas vialla rasistisessa Suomessa?! )

Supot alkoivat väsyttää ja vituttaa kun taustalla istuvat lämpimissä toimistoissa. Vanha ja valkoinen johtaja ei ole uutta. Hänen ympärillään narttuja vain. Ei näköaloja. Suomi kohdallani todisti kerran olevansa tappajahenkinen. Mutta rakennamme elämämme jokainen itse.

Poliisi ei ole ystävä.