Mitä minun oikein pitäisi VIELÄ tehdä?
Mielestäni olen täysin hyväksynyt mieheni pojan olemassaolon.
En missään nimessä halua rajoittaa heidän yhdessä oloaan, lapsi on milloin vain tervetullut meille.
Heidän yhdessäolonsa; leikkimiset ja kulkemiset omilla menoillaan on minun puolestani ihan OK!
En juurikaan osallistu heidän "juttuihinsa", mutta se oli alunperin mieheni toivekin.
Käymme toki yhdessä tapahtumissa ja esim. uimassa jne.
Mutta muu leikkiminen on kyllä mieheni vastuulla. Minusta ei oikein siihen ole. (Poikien juttuja)
Minun aikani kuluu ihan hyvin kotitöiden merkeissä. Ja onhan se kivaa tehdä jotain omia asioitaan silläaikaa, kun miehellä on mukavaa lapsensa kanssa.
Nyt yllättäen miehelleni ei riitäkään tämä meidän "sopimamme" järjestely.
Hänen mielestään minä oikein keksimällä keksin menoa aina sille päivälle, kun lapsi tulee tapaamaan isäänsä.
Hänen mielestään minun pitäisi kuitenkin olla kotona enemmän.
Minä en ymmärrä?
Ruoat on valmiiksi heille laitettuna, jos olen jonnekin ollut menossa jne. Olen ottanut heidät kyllä kaikin tavoin huomioon.
En ole häneltä vastausta saanut, miksi minun menoni häiritsevät häntä niin kovasti!
Suutuspäissään hän sitten heittää, että inhoan hänen lastaan... (Mitä?)
On totta, että minulle ei ole oikein muodostunut minkäänlaista suhdetta hänen lapseensa...mutta ei minulla sentään mitään inhon tunteita ole.
Minkäänlaista suhdetta tuskin koskaan pääsee edes syntymään, koska (jälleen isän tahdosta) minulla ei ole mitään sananvaltaa, eikä mielipideoikeutta mihinkään lapseen liittyvässä asiassa.
Minä olen yrittänyt vain sopeutua tilanteeseen. Mielestäni olen vielä pärjännyt hyvin.
...ihan vain, koska rakastan miestäni...kaikesta epäkunnioittavasta käytöksestä huolimatta.
Mitä se lapsen hyväksyminen käytännössä oikein on?
Mielestäni olen täysin hyväksynyt mieheni pojan olemassaolon.
En missään nimessä halua rajoittaa heidän yhdessä oloaan, lapsi on milloin vain tervetullut meille.
Heidän yhdessäolonsa; leikkimiset ja kulkemiset omilla menoillaan on minun puolestani ihan OK!
En juurikaan osallistu heidän "juttuihinsa", mutta se oli alunperin mieheni toivekin.
Käymme toki yhdessä tapahtumissa ja esim. uimassa jne.
Mutta muu leikkiminen on kyllä mieheni vastuulla. Minusta ei oikein siihen ole. (Poikien juttuja)
Minun aikani kuluu ihan hyvin kotitöiden merkeissä. Ja onhan se kivaa tehdä jotain omia asioitaan silläaikaa, kun miehellä on mukavaa lapsensa kanssa.
Nyt yllättäen miehelleni ei riitäkään tämä meidän "sopimamme" järjestely.
Hänen mielestään minä oikein keksimällä keksin menoa aina sille päivälle, kun lapsi tulee tapaamaan isäänsä.
Hänen mielestään minun pitäisi kuitenkin olla kotona enemmän.
Minä en ymmärrä?
Ruoat on valmiiksi heille laitettuna, jos olen jonnekin ollut menossa jne. Olen ottanut heidät kyllä kaikin tavoin huomioon.
En ole häneltä vastausta saanut, miksi minun menoni häiritsevät häntä niin kovasti!
Suutuspäissään hän sitten heittää, että inhoan hänen lastaan... (Mitä?)
On totta, että minulle ei ole oikein muodostunut minkäänlaista suhdetta hänen lapseensa...mutta ei minulla sentään mitään inhon tunteita ole.
Minkäänlaista suhdetta tuskin koskaan pääsee edes syntymään, koska (jälleen isän tahdosta) minulla ei ole mitään sananvaltaa, eikä mielipideoikeutta mihinkään lapseen liittyvässä asiassa.
Minä olen yrittänyt vain sopeutua tilanteeseen. Mielestäni olen vielä pärjännyt hyvin.
...ihan vain, koska rakastan miestäni...kaikesta epäkunnioittavasta käytöksestä huolimatta.
Mitä se lapsen hyväksyminen käytännössä oikein on?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muistuta miestä että tässä on toimittu juuri niin kuin alunperin oli miehen toivomus.
Kysy suoraan että oletko nyt muuttanut mielesi ja haluatkin että alan viettää aikaa pojan kanssa.
Typerää mieheltä kiukutella siitä että sinulla on omia menoja jos hän vartavasten on halunnut että hänellä ja pojallea on kahdenkeskistäkin aikaa olla yhdessä.
Sinä olet minun mielestäni toiminut juuri siten kuin itsekkin toimisin vastaavassa tilanteessa.
Minun tilanteeni on eri,miehen lapsi käy meillä ja minä puutun hänen kasvattamiseeni.Kasvatan samoin ja komennan kuin omianikin.Alkuun mies oli sitä vastaan mutta sanoin että meillä eletään meidän säännöillä,jos haluat lastasi kasvattaa toisin,ole hyvä ja tee se omassa asunnossasi.
Meillä on vähän samanlainen tilanne. Alkuun mieheni ja lapsi viettivät aikaa yhdessä jne. Sitten tuli vaihe, että mieheni alkoi sanoa, etten vietä aikaa heidän kanssaan ja inhoan hänen lastaan jne.
Useiden keskustelujen/riitojen jälkeen tuli selville, että mieheni mielestä on niin raskasta olla kaksistaan pienen lapsen kanssa koko viikonloppu.
Eli voihan se olla, että hän on hieman mustasukkainen tai kateellinen (jos nyt ovat oikeita sanoja asiaa kuvaamaan) sinulle, kun saat omaa aikaa ja voit mennä itseksesi, kun hän ei voi. Asia ei välttämättä ole näin, mutta meillä vain tuli tällainen asia ilmi.
Tiedätkö, että minulle on tullut mieleen tämä sama asia.
Vaikka isä pitääkin pojastaan niin paljon, ei voi olla helppoa olla super-isä koko viikonloppua. Ymmärrän sen täysin!
Hän käytännössä uhraa jokaisen minuutin pojalleen.
Miten teillä on asia ratkaistu?
Vietätkö nyt aikaasi miehesi ja hänen lapsensa kanssa?
Mulla on itselläni sama tilanne, että mies ei jaksaisi olla isä pojalleen edes yhden viikonlopun verran. Musta tämä on todella törkeää. Jos äiti huolehtii pojastaan viikot ja muutamat viikonloputkin ihan yksin, niin kyllä isän pitää myös jaksaa olla pojan kanssa edes viikonlopun verran. Älä missään nimessä suostu pojan toiseksi äidiksi ja päästä miestäsi kuin koiraa veräjästä. Hänen on kannetta vastuu ihan itse. Olet kuitenkin tehnyt jo enemmän kuin tarpeeksi esim. arkiasioiden suhteen (ruuat yms.) että se todellakin riittää helpottamaan isän ja pojan yhteiseloa.
Asiasta on keskusteltu riitoihin asti, mutta olen tehnyt selväksi, että hän voi ottaa lapsensa luokseen, mutta hänen on myös lapsensa hoidettava. Minulle on siinä tarpeeksi, että hyväksyn tämän lapsen niinä viikonloppuina kun tulee meille. Olen jopa joutunut aika ankarastikin sanomaan eli ettei sitten ota lastaan, jos ei jaksa hoitaa. Tämä on ehkä ilkeästi sanottu, mutta tuntui ettei mieheni muuten olisi asiaa ymmärtänyt.
Asiaa ei ehkä siis sinänsä ole ratkaistu, mutta nyt mies jo hyväksyy tilanteen, eikä enää jauha asiasta. Ja tähän ymmärtämiseen on varmaan kulunut noin vuosi.
Joten pitkää pinnaa ja jaksamista sinulle!
Olen jo valmistautunut siihen, että meillä tästä aiheesta tullaan myös keskustelemaan...ja pitkään!
Luovuttaa en silti aio, pitkää pinnaa riittää.
:)
Ihania kommentteja tähän asiaan on tullut. Lohduttaa hirvittävästi, kun näkee, etten ole sittenkään niin väärässä, kuin rakas mieheni väittää.
Kunpa löydettäisiin se kultainen keskitie ja etenkin yhteinen kieli näihin keskusteluihin.
Mä luulen et se lapsen isä haluisi sun huomavan itse pakkaavas kimpusut ja kampsut, ja häippäsevän, muttei kehtaa sitä sanoa.
Kun lapsi ei ole siellä hän kohtelee sua asiallisesti, josta voi päätellä, että olet pelkkä korvike. Kunhan nyt joku on tossa , mutta ei ota sua vakavasti.
Mietin mikä teillä voisi miehen kannalta ongelma olla, koska miehen toiveiden mukaan on menty, eikä se nyt tyydytäkään häntä itseään.
Hyviä kommentteja olet saanut.
Minulle tuli ajatus, että mies ehkä kokee, että et kuulu heidän joukkoonsa, eli ei ole sellaista "perhettä", joka toimii yhdessä ja ehkäö hän nyt sellaista kaipaa. Väsyminen, vastuun jakaminen, yksin koko viikonloppu vain lapsen kanssa. Ne voivat olla selityksiä.
Meillä on tilanne toisenpäin. Minä koen olevani ulkopuolinen. mutta se on jo eri juttu.