Olen seurustellut vajaan vuoden tämän miehen kanssa ja aina kun olemme jossakin yhdessä hän katselee muita. Asumme yhdessä. Tuijottaa röyhkeästi toiseen pöytään ravintolassa olessamme, ohimenevää naista päästä varpaisiin. Jos kuljemme kaupungilla yhdessä ja vastaan tulee nainen, hän hymyillee sille ja tuijottaa. Jos edessä kävelee joku nainen, hän katselee sen takapuolta koko ajan. Olen tästä sille sanonut, että minua tuo loukkaa, mutta hän ei ota sitä tosissaan, jatkaa vain ja huutaa minulle.
Mitä mun pitää tehdä? Mitä te tekisitte?
Mitä mun pitää tehdä? Mitä te tekisitte?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käytöksellään miehesi osoittaa olevansa moukka, joka ei ymmärrä yksinkertaisia käyttäytymisnormeja. Jos haluat olla sellaisen kanssa, niin ole vaan. Tiedosta kuitenkin se, että miehesi tuskin muuttuu. Jos et moukkaa viitsi katsella, niin maailmassa on paljon miehiä, jotka osaavat ottaa naisensa tunteet huomioon. Kyllä sieltä sinullekin löytyy huomaavainen yksilö.
Olen pahoillani puolestasi. Minulla melkein sama tilanne, mutta minua sanotaan sairaanloisen mustasukkaiseksi.
Minä olen pyytänyt häneltä, että ei käyttäytyisi noin minun seurassani, mutta tilanteet eivät ole muuttuneet, hän kun ei tee mitään väärää. Henkisesti minulle todella raskasta aikaa, toiseksi olen hänelle raskaana.
Kaikki miehet katselee muitakin naisia kuin omaa puolisoa. Se on mielestäni ihan normaalia, että miehestä naisen ulkomuoto on miellyttävä ja kiva katsella. Tuijottaminen on sitten eri asia. Se on kiusallista myös kohteelle.
ihan tuttua tekstiä,niinkuin olisi minun kynästäni tullut...minun mies kans kahtelee koko ajan toisia naisia, ei osaa sanoa naisille ei, en tiedä onko mennyt pidemmällekkin kun siihen katselemiseen...toivon sisimmässäni että ei.hänen mielestään se on kans normaalia jos kuskailee vieraita naisia tai baarissa häviää vieraan naisen pöytään ja jättää minut yksin...satuttaa ja paljon!!! se on kuulma vaan ystävällisyyttä...ei muuta..vaikea uskoa vaikka kuinka yrittäs niin ajatella..mulla kans itsetunto nollassa...ja saan kuulla olevani se "hullu" mustasukkainen. miehen teoissa ei ole mitään väärää...enpä tiedä itekkään välillä et mikä on sit sitä normaalia käytöstä..miten mies voi sanoa rakastavansa vaikka tekee tämmöstä??? en aina kyllä ymmärrä.
Mahratko olla mieheni kun puhut iha hänen suullaan. En vaan haluais kuulla että tuo ja tuo on miellyttävämpi katsella kuin mä oon.
Tokihan terve mies naisia katselee ja ihailee hyvännäköistä naista. Niin ei kuitenkaan tehdä silloin, kun oma puoliso, tyttöystävä tai deitti on läsnä. Tässä on se moukan ja herrasmiehen välinen ero. Moukka kohtelee naistaan kuin ketä tahansa muuta naista. Herrasmiehelle oma daami on tärkein.
Naiset, jotka valitatte miehenne tuijottavan muita naisia, lopettakaa valittaminen. Itsehän olette miehenne valinneet. Tai jos haluatte valittaa, valittakaa sille miehelle. Silloin ehkä tapahtuu jotain - tai sitten ei.
Kyllä minä tarkkasilmäisenä tätinä monesti huomaan, että mieheni katsoo seurassanikin ollessaan muitakin naisia, mutta en minä koe sitä loukkaavaksi. Hän ei kuitenkaan tuijottele sen enempää, katsoo vain. Ja hän muistaa kehua minun ulkonäköäni riittävän usein, niin en tunne itseäni mitenkään uhatuksi.
Minunkin mieheni saattaa katsoa muita naisia tai yleensä esim. baarissa pitää katsella, että mitäs täällä näkyy. Katsonhan minäkin ympärilleni ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Kait se kuuluu ihmisluonteeseen muiden ihmisten keskellä ns. turvata selustansa. Kyllä minä ainakin vaihdan paikkaa, jos tulee epäilyttävää sakkia lähipöytiin (niinku baarissa).
Minusta naisvartalo on hyvin kaunis, niin kuin miehenikin mielestä. Tosin tiedän, että mieheni ainakin saa enemmän kiksejä naisvartaloiden katselusta kuin minä. Ujona ja tiukan (jopa hieman uskonnollisesti kiihkomielisenkin) kotikasvatuksen saaneena miehenä häntä on viime vuosina alkanut ahdistamaan tämä nykyinen vartalonmyötäinen pukeutuminen. Ihme kuitenkin on, että sellaisen kasvatuksen jäljiltä on voinut tulla noinkin tasapainoinen ja suvaitsevainen ihminen :)
Emme me kuitenkaan kumpikaan tuijottamalla jää ketään katsomaan. Meistä kumpikaan ei halua, että joutuu tuijotuksen kohteeksi tai että itse antaisi ns. vääriä signaaleja kenellekään vahingossa.
En tiedä selostinko nyt jotenkin epäselvästi, mutta koitan vain sanoa sen, että kait tuo kuuluu jotenkin ihmisluonteeseen. Mutta siitä en pitäisi, jos mies lähtisi ihan tuntemattomille naisille tuosta vain juttelemaan ollessaan seurassani. Siinä menee minulla raja. Tosin esim. baaritiskillä juomaa tilatessa voi ihan hyvin vaihtaa sanan tai parin vieressä olevan kanssa, kunhan ei koko illaksi jää siihen, jos on omaakin seuraa. Elikkä siis herrasmies taitaa olla minun mieheni ja tuskimpa tuo muutenkaan sikailee vaikka olisi pelkällä miesporukalla liikenteessä ilman "valvovaa silmääni" ;)
Minu mies myös kattelee muite ja oon joskus raivonnu siitä sille, mutta se sanoo vain että katsoa saa muttei koskea. Nykyään katselen itekki muita miehiä...
oon seurannu miestäin. Enpä oo moista huamannu ett aijan toisell puolell tuijottelis. Minnuu kehuu ja viihtyy seurassain. Iltaa ku ulkona vietettään nii kyll hää miun kanss on. Ei vieraisii pöytii tuijottele. Ja luotan kyll hänneen, ei koskaan oo vieraista naisist puhunu. Tunnen oloni hyvi turvalliseks.