Kahden leirin taistelu palstan herjuudesta.

Olen havainnut, että S24:n Vaihtoehtoiset hoidot -palstat ovat kahden (tai useamman) henkilön muodostaman leirin välisen herjanheiton taistelutanner varsinaisen aihepiiriin liittyvän keskustelun asemesta. Toki se on sallittuakin, minä en ole rajojen asettaja, mutta sen lisäksi että me ulkopuoliset tulemme vedetyksi leireihin, milloin puolustajien, milloin vastustajien, meidän henkilöyttämme arvuutellaan: olemmeko kristinuskovia sadan jaardin päässä portilta 4 seinän sisällä stilettiä heittämässä lepakkoviitassa vaiko reikimeditoiva kansanparannustaitojen taiteilijoita.

Koettakaa uskoa, että täällä voi olla muitakin kirjoittelijoita. Todistus sivuutetaan.

49

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumalakoneesta

      Nytkö täällä siis vallitsee 100% tieteellisyys jota kirkonmies p-arkkipiispa uhosi. Oikeasti teki vaan tilaa uskonveljelleen skepohörhölle.
      Ei onnistu moderointi uskonveljille, ei.

      • Harva meistä osaa muodostaa mielipidettä
        näistä tärkeänä pidetyistä asioista
        saatavilla olevan informaation virrasta poimien


    • jihadistikö

      Onko täällä muka sota käynnissä???
      Ei kai ny sentään!!!
      Ja missäs on kaikki aseet ja atomipommit???
      Eikös se sota ole vaan tuolla Syyriassa, kaukana meistä!?

      • LUE-AJATTELE-OPI

        Kuka muu kuin sinä on käyttänyt tässä ketjussa sanaa 'sota'?


      • Kainuunviisasmie
        LUE-AJATTELE-OPI kirjoitti:

        Kuka muu kuin sinä on käyttänyt tässä ketjussa sanaa 'sota'?

        Olet kainuulainen kajahtanut sotahullu kainuun prikaatista.
        Tunnen siut, sill miekii olen kainuusta , mutta viisas mies!


    • huonohoito

      Taistelijoille huonoo hoitoo:
      British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
      BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

      Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

      Kirjallisuusviitteet
      http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

      • Karjakukka

        NAURRETAVAT 13%:sia! HOMEIOPÅAATILLA tulos oli 99% ja 100%pros eli siis yhteennsä 199%!!! lukekaa -----> tuolta ALTA!


      • NälkäpalkkasoturiKaiPr
        Karjakukka kirjoitti:

        NAURRETAVAT 13%:sia! HOMEIOPÅAATILLA tulos oli 99% ja 100%pros eli siis yhteennsä 199%!!! lukekaa -----> tuolta ALTA!

        Täällä Kainuun Prikaatissa emme sodi totuutta vastaan, vaan lausumme Leinon tunoja hartaudella:

        Eino Leino
        "KYLTYYRI"
        HELSINGIN MURTEELLA

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml


      • Skeposatuilee
        NälkäpalkkasoturiKaiPr kirjoitti:

        Täällä Kainuun Prikaatissa emme sodi totuutta vastaan, vaan lausumme Leinon tunoja hartaudella:

        Eino Leino
        "KYLTYYRI"
        HELSINGIN MURTEELLA

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

        Kuten nähdään, skepolta ovat "paukut" loppuneet sen niin tutkitun terveydenhoidon puolelta, ja on joutunut siirtymään noihin satuihinsa!


      • skepponen
        Skeposatuilee kirjoitti:

        Kuten nähdään, skepolta ovat "paukut" loppuneet sen niin tutkitun terveydenhoidon puolelta, ja on joutunut siirtymään noihin satuihinsa!

        Ainakin yhden taistelun uskomushoitajat ovat voittaneet: Oulun raastuvanoikeudessa sai 24.10.2016 tuomion musta mies, joka oli saanut kotimaansa voodoonoidalta neuvot raiskata tyttärensä. Tytär sai isälleen kaksi lasta ja isä 8 vuotta kuritushuonetta. Sellaisia ovat uskomushoidot ja voodoonoidat.


      • lää
        skepponen kirjoitti:

        Ainakin yhden taistelun uskomushoitajat ovat voittaneet: Oulun raastuvanoikeudessa sai 24.10.2016 tuomion musta mies, joka oli saanut kotimaansa voodoonoidalta neuvot raiskata tyttärensä. Tytär sai isälleen kaksi lasta ja isä 8 vuotta kuritushuonetta. Sellaisia ovat uskomushoidot ja voodoonoidat.

        Suomessa ei ole enää kuritushuonetta. Päivitä lainopilliset tietosi.


      • Viciouscircle
        NälkäpalkkasoturiKaiPr kirjoitti:

        Täällä Kainuun Prikaatissa emme sodi totuutta vastaan, vaan lausumme Leinon tunoja hartaudella:

        Eino Leino
        "KYLTYYRI"
        HELSINGIN MURTEELLA

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

        Too many shots.


    • Pelituomari

      Tämän hetken pelitilanne:

      THL:n skepoinen leiri toisena tuloksella 13 prosenttia!

      Vaihtoehtoiset hoidot leiri ykkösenä tuloksella 100 prosenttia!!

      • skepponen

        Siis uskomushoitajien leiri kannattaa pedofilia-CAM:a sataprosenttisesti!!!


      • Skepotutkii
        skepponen kirjoitti:

        Siis uskomushoitajien leiri kannattaa pedofilia-CAM:a sataprosenttisesti!!!

        Koska skepo on tuollaisenin tutkimuksen tehnyt?


      • Turonpossu
        skepponen kirjoitti:

        Siis uskomushoitajien leiri kannattaa pedofilia-CAM:a sataprosenttisesti!!!

        Skepposet on kaikki pedofiili-scCAMeja.


    • Luontainenkorjaus

      Potilas etsii apua kipuihinsa ja vaivoihinsa, jopa parantumista.
      Skepoa eivät nämä potilaan ongelmat paljoa kiinnosta, vaan se tarjoaa aina niitä omia lääkkeitään. Oli tulos sitten mikä tahansa.

      Tutkipa alla olevasta linkistä luontaisia, tilanteen vaatimia menetelmiä ja korjauksia, jotka tähtäävät ongelmien ratkasemiseen, niiden SYYT poistamalla!

      Linkin lopussa pitkään hoidetun sairaanhoitajan tapaus!

      https://www.youtube.com/watch?v=al2OTUEUeqs

    • Taisteluako

      Mitä taistelua täällä olisi?
      Skeposen "tieteellisyys" on alittanut arvostelukynnyksenkin jo aikoja sitten!

    • tietomiehet

      On täällä kahden rintaman taistelu: Uskomushoitajat puoltavat voodooinsesti-CAM:a, skepposet ja raastuvanoikeudet vastustavat.
      Yllä voodooinsesti-CAM kaverin tyylinäyte.

      • skepponen

        Afrikkalainen poppamies Seydou Kouanda toimi pääopettajanani ja opetti minulle voodoocam-insesti hoidot aivan täydellisesti ihan pienimpiä yksityiskohtia myöten.
        Olen myös ollut Pauliina Aarvan oppilaana pääaineena voodoocam.
        Nyt olen saanut molemmilta diplomin ja olen täysinopponut voodoocam-insesti hoitaja.
        Hoito sopii sekä miehille, että maisille ja parantaa kaikki taudit sekä antaa rauhallisen ja seesteisen mielen.
        Tulkaa voodoocam-insesti hoitoihoni.
        Maksaa vain 200 euroo tunti.

        Täydellinen THL:n antama hoitosuositus- ja takuu.


      • Sopiisopiiiii

        > Hoito sopii sekä miehille, että maisille....

        Olet siis tutkinut.
        Hoitosi sopivat erikoisesti maisille! Ulko maisille, vai?


    • vaihtoehtohoitaja

      Me vaihtoehtohoitajat puolustamme viimeiseen veripisaraan saakka vaihtoehtohoitoja. Niistä parhaimmat ovat ranualainen kuhnekylpy-CAM sekä afrikkalaiset voodooinsesti-CAM sekä muti-CAM.

    • peurahärkä

      Siis koulutetut naiset, jotka kuulemma ovat erityisesti höyrähtäneet uskomusjoitoihin.

    • Ivallinen

      Ainakin ne pystyvät harrastamaan voodoo- muti -CAM:a. Se on blondien lihasta elävänä leikattua lihaa, jolla on suuri menekki voodoonoitien keskuudessa Benissä, Afrikassa.

    • ivallinen

      Kansanperinnettä: Aikaisemmin uskomushoitojen kannattajat suomenkielisillä alueilla olivat kotoisin HÖLMÖLÄSTÄ, ruotsinkielisillä alueilla BEMBÖLESTÄ, nykyään he ovat kaikki kotoisin INKEROISISTA!!! Skepposet, ruvetaanpa puhumaan uskomushoidoista inkeroisena kulttuurina!

      • KOLIKÄRRYNAKSELI

        NIIN VÄÄRÄÄ TIETOO VOI OLLA VAIN IDIOOTI SKEPOSELLA.
        KAIKKI HIENO JA HYVÄ KYLTTYYRI TULEE NYKYISIN KAINUUSTA JA
        KAIKKEIN PARAS INSESTI-CAM-HOITO TULEE MYÖS KAINUUSTA.


      • kOLIKÄRRYNAKSELI

        Inkeroisten KYLTTYYRIÄ.


      • Toivo.Lång.Inkeroinen
        kOLIKÄRRYNAKSELI kirjoitti:

        Inkeroisten KYLTTYYRIÄ.

        Kyllä sinä tulit evakkoreessä manner-Suomeen Laatokan Lumivaarasta. Sinussa nähdään mitä uskoon hurahtanut helluntalais isäsi pystyi tuottamaan.

        Hylkäsit isäsi uskon ja liityit hihhulilaiseen kristillisdemokraatteihin, kd-lafkaan.
        Lahkoaisten tapaan omistat vaimosikin. Kirjoitin hänelle k i r j a t u n kirjeen. Vaimo ei saanut vastata. Yritit aivopesuohjelmaa jatkaa kirjeessäsi.

        Pyysit minua auttaman tuhottuasi kotisi ruokatunnilla onnettomalla tulityötaidollasi. Tein teillä aputöitä timpurien apuna.
        Villoitin talosi lattioita, Olin kattotiiliä asttamassa taloosi ym. Palkkioni 10 markkaa/h. Ne markat olet moninkertaisesti vienyt sabotoimalla hakkeroiden kotitietokonettani etänä monien vuosian aikana,

        Huippu oli se kun operoit kantelun minusta presidenttipari Ahtisaarille kun nämä olivat maakuntavierailulla Kymenlaaksossa.
        Tämä valitusnauha esitettiin Yle- Kymenlaaksonradiossa viikon pari aikana keskellä pimeintä talvea,
        Ilkuit netissä: kohta se ukko tekee itsemurhan kun ei kestä julkisuuden painetta lähes metsäläisenä.

        Katala ja harhautunut on mielesi vesa viitanen. Spämmäät skeidaasi ainakin 10h vuorokaudesssa.


      • Kolikärrynakseli
        KOLIKÄRRYNAKSELI kirjoitti:

        NIIN VÄÄRÄÄ TIETOO VOI OLLA VAIN IDIOOTI SKEPOSELLA.
        KAIKKI HIENO JA HYVÄ KYLTTYYRI TULEE NYKYISIN KAINUUSTA JA
        KAIKKEIN PARAS INSESTI-CAM-HOITO TULEE MYÖS KAINUUSTA.

        kYLTTYYRIÄ Inkeroisista.


      • TriJuhaniMäkinen
        kOLIKÄRRYNAKSELI kirjoitti:

        Inkeroisten KYLTTYYRIÄ.

        Entäs sun diagnoosi???
        OLET NARSISTI SKITSOFREENIKKO IDIOOTTI KAINUUSTA, JONKA ELÄMÄNTEHTÄVÄ ON PILATA KESKUSTELUPALSTOJA AIVOJÄTÖKSILLÄÄN!
        Kyllä tuntui pahalta arvostella, mutta rakastan totuutta niin suuresti.


      • LehtoriVesa
        Toivo.Lång.Inkeroinen kirjoitti:

        Kyllä sinä tulit evakkoreessä manner-Suomeen Laatokan Lumivaarasta. Sinussa nähdään mitä uskoon hurahtanut helluntalais isäsi pystyi tuottamaan.

        Hylkäsit isäsi uskon ja liityit hihhulilaiseen kristillisdemokraatteihin, kd-lafkaan.
        Lahkoaisten tapaan omistat vaimosikin. Kirjoitin hänelle k i r j a t u n kirjeen. Vaimo ei saanut vastata. Yritit aivopesuohjelmaa jatkaa kirjeessäsi.

        Pyysit minua auttaman tuhottuasi kotisi ruokatunnilla onnettomalla tulityötaidollasi. Tein teillä aputöitä timpurien apuna.
        Villoitin talosi lattioita, Olin kattotiiliä asttamassa taloosi ym. Palkkioni 10 markkaa/h. Ne markat olet moninkertaisesti vienyt sabotoimalla hakkeroiden kotitietokonettani etänä monien vuosian aikana,

        Huippu oli se kun operoit kantelun minusta presidenttipari Ahtisaarille kun nämä olivat maakuntavierailulla Kymenlaaksossa.
        Tämä valitusnauha esitettiin Yle- Kymenlaaksonradiossa viikon pari aikana keskellä pimeintä talvea,
        Ilkuit netissä: kohta se ukko tekee itsemurhan kun ei kestä julkisuuden painetta lähes metsäläisenä.

        Katala ja harhautunut on mielesi vesa viitanen. Spämmäät skeidaasi ainakin 10h vuorokaudesssa.

        Valehtelet taas kurja surkimus!
        Mistä oikein keksit tuollaisia satuja ja tarinoita, joita sitten levittelet totuutena palstoille!?
        Teen sinusta rikosilmoituksen ja kantelun oikeusasiamiehelle.


      • Toivo.Lång.Inkeroinen
        LehtoriVesa kirjoitti:

        Valehtelet taas kurja surkimus!
        Mistä oikein keksit tuollaisia satuja ja tarinoita, joita sitten levittelet totuutena palstoille!?
        Teen sinusta rikosilmoituksen ja kantelun oikeusasiamiehelle.

        Spyrotekniikanlehtori v.v

        Ole mies ja tee rikosilmoitus äläkä inise. Tiedät kai Kouvolan poliisitalon Savonkadulla.
        Huom. Kansanedustaja Päivi Räsänen ei ole enää poliisi- ja rajavartioasioista vastaava tukihenkilösi.


    • Skepohoitoooo

      Eikö skepollekaan riitä enää se 13%:n näyttö terveydenhoidossa, kun on itsekin siirtynyt hoitojen tarjoajaksi?

    • TaistelevaSkeptikko

      "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri -
      se on Kiinassa Kiinaan myyri -
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.

      http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

    • InkeroistenTaistelija

      Testamentti pojalleni
      Tänä aamuna, poikani, lähden
      kohti tuskien rintamaa.
      Sinun, äitis ja veljies tähden
      minut kutsuvi isänmaa.
      Isänmaallinen, kontua vailla
      olen ollut ja köyhä mies.
      Sydän-Suomeni karuilla mailla
      oli suitseva kotilies.
      Perinnöksesi, poikani, annan
      tyhjät taskut ja isänmaan,
      kalasaunani välkkyvän rannan,
      pyhän uskoni Jumalaan.
      Minut kerran kun kantavat luokses,
      risti sormes ja ole mies!
      Kävi, poikani, näin sinun vuokses,
      minä viitoitin miehen ties.

      • muullon-artaja

        Selkeä osastointivirhe. Runosivut S-24 löytyy kun osaa hakea. Myös mielenterveyssivut löytyvät jos hiukan etsii.


    • Skepone

      Herjaan aina kaikkii vaihtareita!

      Olen skepsis ry:n jäsen ja tuen sitä.

    • kolikärrynakseli

      En ole nähnyt näillä sivuilla Toivoa typerämpää blogaajaa! Täysin toivoton!

      • Paljonnähnyt

        Olen nähnyt typerämmän. Skeposen!


      • Vielenempinähny

        Esim. Sinä kolikärrynakseli olet sata kertaa typerämpi kuin Toivo Lång!


    • skepponen

      Ei ole olemassa mitään taistelua: Me älykkäämmät skeptikot olemme vallanneet palstat, ja tyhmemmät räpistelevät heikkotasoisia kyhäelmiään.

      • Tottahantokiii

        Skepo on vallannut tyhmillä skepoiluillaan kaikki palstat!


    • OikeetaHoitooSkepoille

      SKEPTIKKO 1/2005 alkaen s. 12
      Heikki Hemmilä

      "Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksessa alkoi
      1994 tutkimus, jolla pyrittiin selvittämään jä-
      senkorjauksen vaikuttavuutta pitkittyneeseen
      selkäkipuun. 114:sta tutkimukseen lähteneestä
      potilaasta oli vuoden kuluttua mukana vielä 98%.
      Potilaat arvottiin kolmeen hoitoryhmään, joista
      yksi sai käydä 10 kertaa jäsenkorjaajalla, toinen
      yhtä monta kertaa fysioterapiassa ja kolmas sai
      ohjausta keveään liikuntaohjelmaan, jonka tar-
      koitus oli kumota staattisten asentojen aiheuttama
      haitta selän aineenvaihdunnalle.
      Kattavat toimintakyvyn, kivun, haitan ja elä-
      mänlaadun mittaukset suoritettiin ennen arvon-
      taa, heti 6 viikon hoitovaiheen jälkeen sekä 6 kk:n
      kuluttua. Lisäksi vointia seurattiin postikyselyillä
      3:n ja 12 kk:n kuluttua. Sairauslomat ja muiden
      hoitojen käyttö tarkistettiin kyselyjen ohella vi-
      rallisista lähteistä.
      Selän mitattu liikkuvuus parani parhaiten jäsen-
      korjausryhmän potilailla, sivutaivutus jopa tilas-
      tollisesti merkitsevästi. Koettu kipu ja haitta (Os-
      westri-asteikko) ja elämänlaatu (NHP)paranivat
      parhaiten jäsenkorjauksella, toisena oli fysiotera-
      pia, voimisteluohjelman jäädessä pronssille. Kak-
      si kolmasosaa tutkituista käytti vuoden aikana
      jotakin muuta kuin arvan antamaa hoitoa. Tällä
      perusteella tehty sekundaarianalyysi vain koros-
      ti edellä mainittuja eroja: Jäsenkorjauspotilaat,
      jotka eivät ottaneet muita hoitoja, olivat vuoden
      kuluttua päässeet kivuistaan ylivoimaisesti par-
      haiten. Mielenkiintoista oli vielä huomata, että
      jäsenkorjauksen vaikutus ei tullut kertaheitolla,
      vaan ero kahteen muuhun ryhmään lisääntyi koko
      seurantavuoden ajan, mikä jossain määrin sotii
      vastaan ajatusta plasebovaikutuksesta.
      Vuosina 2002 - 2003 tehtiin yhteistyössä Kok-
      kolan ammattikorkeakoulun kanssa pienempi
      satunnaistettu tutkimus jäsenkorjauksen vaikut-
      tavuudesta pitkittyneeseen niskakipuun, ”jänni-
      tysniskaan”. Aineistona oli 42 potilasta, joista
      puolet arvottiin pelkkään seurantaan, koska sa-
      malla haluttiin tietää, mikä on jännitysniskakivun
      luonnollinen kulku. Jäsenkorjaukseen arvotut sai-
      vat viisi hoitokertaa viiden viikon seuranta-aika-
      na. Hoitamaton ryhmä ei vuoden kuluessa ollut
      keskimäärin parantunut lainkaan. Jäsenkorjaus-
      ryhmän koetut kivut (Million-indeksi) lievittyivät
      erittäin merkitsevästi hoidon jälkeen aina puoleen
      vuoteen saakka. Vuoden kuluttua eroa ryhmien
      välillä ei enää ollut. Sokkoutetusti mitattu niskan
      liikkuvuus oli jäsenkorjausryhmässä lisääntynyt
      n. 20% vertailuryhmän ollessa ennallaan. Kaikis-
      ta jäsenkorjauspotilaista kolmannes ei näyttänyt
      paranevan, kun taas kaksi kolmasosaa sai selvän
      avun. Näistä puolet palasi lähtötilanteeseen vuo-
      den kuluttua, joten yhdellä kolmasosalla vaikutus
      kesti yli vuoden. Tutkimusraportti on vertaisarvi-
      oitavana amerikkalaisessa alan lehdessä"

      Lue lisää linkistä

      http://www.skepsis.fi/lehti/2005/2005-1-skeptikko.pdf

    • kolikärreynakseli

      Olen ihmetellyt, kuka sepustelee roskaa tälle palstalle tuskissaan YÖLLÄ. SEHÄN ON HEIKKI HEMMILÄ!!! Psyykke epätasapainossa. Epävakaan persoonan epänormaali päivärytmi.

    • UskovainenSkeptikko

      Olen taistelija skeponen ja taistelen aina rokotteiden puolesta!
      VAIKKA MITAAN TIETELLISTA TODISTETTA EI MINULLA SIIHEN OLE!
      USKONTONI ON TAISTELLA ROKOTTEIDEN PUOLESTA!

      • kainuunviisas

        Nio mutta! Siellähän on taas häiriintynyt yökukkuja! AHISTAAKO JÄLLEEN? Se on tietysti Heikki Hemmilä.


    • skepponen

      Heikki Hemmilä! Uskovatko suomalaiset lääketieteilijät artikkeliisi ja pitävätkö he sitä merkittävänä?

      • Skepoista

        Kuten olemme jatkuvasti joutuneet toteamaan, niin eihän skepoinen osaa ottaa kantaa varsinaiseen ASIAAN. Sen sijaan asiasta kirjoittavat kiinnostavat häntä kovin.
        Tietenkin skepoisesta vinkkelistä nähtynä!


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2980
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1706
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1119
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      258
      875
    Aihe