Ihastuin.
Menin ihan sekaisin, en muistanut enää, millaista se on. Outo olo kerrassaan.
Sitten löysin tieni tänne, kirjoittelin tuntemuksiani. Tavoitteeni oli, että oloni helpottaisi. Ja helpottihan se! Vähäksi aikaa.
Mutta. Sitten Hän löysi sen tarinani ja vastasi, olin löydetty. Sekosin taas. Voi ei! Hän täällä! Vaikka olin kirjoittanut muka piiloon!
No, päätin jatkaa rehellisellä linjalla, koska se on tyylini. Olin ihastunut. Mutta koko ajan kalvoi mieltä, että missä mennään, mitä tämä toinen nyt ajattelee! Ei mitään viestiä, ei vastausta siihen, mitä kirjoitin. Katsoin nähdessäni Häntä, näkyisikö mitään, mikä kertoisi, mitä Hän ajattelee. Ei mitään. Jatkoin siis yksinäistä taistelua oloni kanssa.
Kunnes sitten alkoi tapahtua, katseita ja eleitä. Säikähdin, mihis tämä nyt on menossa... koska olin koko ajan toivonut pääseväni koko olosta, tunteesta, eroon! Putosin vain jonnekin sen epätietoisuuden kanssa, kun pelkäsin, mitä tämä toinen nyt sitten ajattelikaan.
Mietin kauan, kysyäkö suoraan, mutta en uskaltanut, pelkäsin häntä ja nyt tiedän, että syystäkin. Viestin työasioita, kun aloin epäillä niiden olevan yllättävän käyttäytymis muutoksen takana ja hän hermostui siitä. Luuli jotain muuta.
Ja kun kysyin, eikö voitaisi selvittää asiaa, niin asioitten piti olla selviä, hänhän oli jo kertonut. -Sinäkö olit se, joka vastasit? Kuka niistä?
Tämähän on anonyymi palsta, eikö niin? Jos oikein mietit, voitko olla varma, että juuri hän kirjoittaa? Minä laskelmoin tarkkaan ja haluan olla 100% varma kaikesta. Liian tarkka, tiedän, mutta minkäs luonteellesi teet. Täydellisyyshakuistako lie. (Kärsin tästä luonteenpiirteestä myös työelämässä.)
Eli missä mennään? Hän on vihainen minulle ja meidän olisi edelleen tultava juttuun, näemme väkisin aina joskus. En ollut toivonut vihamiestä, mutta sellaisen taisin saada. En tahtoisi vaikeuttaa hänen töitään ja töiden puolesta asioitten olisi oltava kohdallaan, ettei tule sijaiskärsijöitä. (Asianomainen ehkä käsittää, mitä tarkoitan; tätä siis pelkään, toivottavasti turhaan)
Henkilökohtaisesti en enää uskalla enkä halua tätä kertoa. Siksi kirjoitan tänne. Minun tarinani. Yksi epäonnistunut yhteydenotto saa riittää, etten saa tyrkyn leimaa otsaani. Vai jokohan sellainen lie siinä.
Sitä vain vielä pohdin, että eihän näitäkään juttuja kenenkään ole pakko lukea! Voiko minua siis syyttää jostain? Jos omaa oloani yritän saada helpotettua kirjoittamalla tänne. Kahdenkesken ei olla mitään aiheeseen liittyvääkään käyty läpi. Enkä ole ahdistelija tyyppiä, kuten hän taitaa kuvitella. Enemmänkin ujo hyssykkä, joka ei saa mitään aikaiseksi. Eli mitään henkilökohtaista postia EN käy laittamaan, se olisi jo ahdistelua! (Edellinen oli siis nimenomaan työasiaa, joskin osoitteen hakemiseen jouduin käyttämään vilppiä ja siitä olen TODELLA pahoillani!! En ole sellainen urkkija yleensä, tämän kerran vain erehdyin)
Sanon jo nyt, että epäasiattomat moitteet jätän omaan arvoonsa. Perustelkaa asianne hyvin, koska olen realisti, en mikään pilvilinnojen rakentaja. Olen arka ja herkkä, enkä mikään huomion keskipisteeksi haluava. Nyt vain ajauduin liian näkyvälle, koska haluan päättää tämän suht järkevästi, peläten tulevaa. En haluaisi pelätä.
Kirjoituksen sävystä huolimatta en ole vihainen. Olen pettynyt. Olin toivonut mahdollisuutta selvittää asiat omassa rauhassa, mahdollisuutta selittää, etten ole hirviö. Onnistuit loukkaamaan sanoillasi aika hyvin, siksi näin kitkerät sanat. Osaan silti myös antaa anteeksi, kuten pyytää anteeksi, kun tietäisin, missä meni vikaan.
Eli anteeksi, jotain olen mokannut. Ilmeisesti pahasti.
Tässä koko totuus, mitään siitä jättämättä, mitään siihen lisäämättä. Osuuteni.
Menin ihan sekaisin, en muistanut enää, millaista se on. Outo olo kerrassaan.
Sitten löysin tieni tänne, kirjoittelin tuntemuksiani. Tavoitteeni oli, että oloni helpottaisi. Ja helpottihan se! Vähäksi aikaa.
Mutta. Sitten Hän löysi sen tarinani ja vastasi, olin löydetty. Sekosin taas. Voi ei! Hän täällä! Vaikka olin kirjoittanut muka piiloon!
No, päätin jatkaa rehellisellä linjalla, koska se on tyylini. Olin ihastunut. Mutta koko ajan kalvoi mieltä, että missä mennään, mitä tämä toinen nyt ajattelee! Ei mitään viestiä, ei vastausta siihen, mitä kirjoitin. Katsoin nähdessäni Häntä, näkyisikö mitään, mikä kertoisi, mitä Hän ajattelee. Ei mitään. Jatkoin siis yksinäistä taistelua oloni kanssa.
Kunnes sitten alkoi tapahtua, katseita ja eleitä. Säikähdin, mihis tämä nyt on menossa... koska olin koko ajan toivonut pääseväni koko olosta, tunteesta, eroon! Putosin vain jonnekin sen epätietoisuuden kanssa, kun pelkäsin, mitä tämä toinen nyt sitten ajattelikaan.
Mietin kauan, kysyäkö suoraan, mutta en uskaltanut, pelkäsin häntä ja nyt tiedän, että syystäkin. Viestin työasioita, kun aloin epäillä niiden olevan yllättävän käyttäytymis muutoksen takana ja hän hermostui siitä. Luuli jotain muuta.
Ja kun kysyin, eikö voitaisi selvittää asiaa, niin asioitten piti olla selviä, hänhän oli jo kertonut. -Sinäkö olit se, joka vastasit? Kuka niistä?
Tämähän on anonyymi palsta, eikö niin? Jos oikein mietit, voitko olla varma, että juuri hän kirjoittaa? Minä laskelmoin tarkkaan ja haluan olla 100% varma kaikesta. Liian tarkka, tiedän, mutta minkäs luonteellesi teet. Täydellisyyshakuistako lie. (Kärsin tästä luonteenpiirteestä myös työelämässä.)
Eli missä mennään? Hän on vihainen minulle ja meidän olisi edelleen tultava juttuun, näemme väkisin aina joskus. En ollut toivonut vihamiestä, mutta sellaisen taisin saada. En tahtoisi vaikeuttaa hänen töitään ja töiden puolesta asioitten olisi oltava kohdallaan, ettei tule sijaiskärsijöitä. (Asianomainen ehkä käsittää, mitä tarkoitan; tätä siis pelkään, toivottavasti turhaan)
Henkilökohtaisesti en enää uskalla enkä halua tätä kertoa. Siksi kirjoitan tänne. Minun tarinani. Yksi epäonnistunut yhteydenotto saa riittää, etten saa tyrkyn leimaa otsaani. Vai jokohan sellainen lie siinä.
Sitä vain vielä pohdin, että eihän näitäkään juttuja kenenkään ole pakko lukea! Voiko minua siis syyttää jostain? Jos omaa oloani yritän saada helpotettua kirjoittamalla tänne. Kahdenkesken ei olla mitään aiheeseen liittyvääkään käyty läpi. Enkä ole ahdistelija tyyppiä, kuten hän taitaa kuvitella. Enemmänkin ujo hyssykkä, joka ei saa mitään aikaiseksi. Eli mitään henkilökohtaista postia EN käy laittamaan, se olisi jo ahdistelua! (Edellinen oli siis nimenomaan työasiaa, joskin osoitteen hakemiseen jouduin käyttämään vilppiä ja siitä olen TODELLA pahoillani!! En ole sellainen urkkija yleensä, tämän kerran vain erehdyin)
Sanon jo nyt, että epäasiattomat moitteet jätän omaan arvoonsa. Perustelkaa asianne hyvin, koska olen realisti, en mikään pilvilinnojen rakentaja. Olen arka ja herkkä, enkä mikään huomion keskipisteeksi haluava. Nyt vain ajauduin liian näkyvälle, koska haluan päättää tämän suht järkevästi, peläten tulevaa. En haluaisi pelätä.
Kirjoituksen sävystä huolimatta en ole vihainen. Olen pettynyt. Olin toivonut mahdollisuutta selvittää asiat omassa rauhassa, mahdollisuutta selittää, etten ole hirviö. Onnistuit loukkaamaan sanoillasi aika hyvin, siksi näin kitkerät sanat. Osaan silti myös antaa anteeksi, kuten pyytää anteeksi, kun tietäisin, missä meni vikaan.
Eli anteeksi, jotain olen mokannut. Ilmeisesti pahasti.
Tässä koko totuus, mitään siitä jättämättä, mitään siihen lisäämättä. Osuuteni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hohhoijakkaa!
Piiloon on kirjoiteltu,piilossa oltu ja poiskin tultu.
Jos toi oli mulle, niin en ole millään tavalla suuttunut... päinvastoin... sain sen käsityksen, että minua pidetään sinun jahtaajana (yhdistelin eri 24 paikoista tullutta infoa, josta en ole edes täysin varma, onko se sinulta luulin, eräästä 24viestistä, että nauratte yhdessä minulle kaverisi kanssa). Käsittääkseni luulit aluksi muiden kirjoituksia minun kirjoittamakseni. Lopuksi vielä tyhmyyttäni pistin lisää vettä myllyyn omalta puoleltani, muka tunnistaessani sinut, kun näin spontaani olen! Anteeksi kauheasti! Ihailen myös sinua, mutta yritän pitää ajatukset kasassa, koska molemmilla on muut kuviot meneillään, enkä voisi antaa itselleni anteeksi, jos olisin rikkonut jotain pyhää toisten väliltä ja loukannut puolisoani. Toistan, että olet tosi ihana ja sulla ei ole mitään syytä pakoilla. Päinvastoin, meillähän on tosi hauskaa yhdessä tehdä töitä. Jos olisimme tavanneet ennenkuin sitouduimme toisiin, tiedän, että meistä olisi tullut jotain. Siksi tämä on näin hankalaa... -kummallekin. Tästä voidaan ihan hyvin jutella... Jos tämä meni väärälle ihmiselle, niin ei voi sit mitään. Täytyy sit pistää pää pensaaseen.
Mitä tästä opin...? Tällaiset palstat vievät yöunet...
En tosin tiedä millä sanoilla olen loukannut? En ainakaan ole tänne kirjoittanut sinusta mitään loukkaavaa? Anteeksi sekin! Olen ollut kanssa tosi peloissani tämän vuoksi!
En nyt osaa tähän muuta sanoa... Jos tää oli sulta, tää varmaan selviää... Jos ei niin, sit en tiedä mikä mua tän jälkeen odottaa...? Ehkä mua sit pidetään kauheana vamppaajana kanssa. Olen luonteeltani kanssa vähän ujo, mutta samalla vähän rempseä. Ei kai se ole häpeä sanoa, että ihailen sinua. Eri juttu on sitten se, mitä sen tunteen kanssa tekee.
Sanoinhan sinulle, että jutellaan kaikesta epäselvyydestä jos jotain tulee, ettei sitä kuule mistään muualta. En ole voinut puhua tästä kenellekään (yleensä jaan huoleni jonkun kanssa) ja siksi minulla oli aivan kauhea fiilis ja en voinut nukkua. En kuitenkaan uskaltanut ottaa asiaa puheeksi, kun toivoin, että ajattelisit, että kirjoituksien takana on joku muu kuin minä!
Kyynel halaus!
Kun en juuri edes nähnyt sua, niin pelkoni kasvoi äärettömän suuriin mittasuhteisiin!
Jos se olisit ollut sinä, olisit vastannut jo tähän -tiedän sen
...annoin sen verran vihjettä tän ulkopuolelta...(=pahensin tilannetta)
Siispä toivon onnea myös ylemmälle, että löytää oikean kohteen...
Heh! No näitähän sattuu. Eli taaskaan enpä ole ainoa.
Tää on ihan vainoharhaista hommaa. Siksi päätin, että katoan tämän viestin jälkeen kokonaan pois täältä. Kävin miettimään itsekin, että nyt olen ihan höynähtänyt, enhän voi olla loukkaantunut kenellekään, kun en voi olla varma siitäkään, onko mulle kukaan edes kirjoittanut! ;-)
Ihan tosi siis. Mistä voi loukkaantua, kun mistään ei voi olla varma. Eli jos siis täällä olisit, niin tietäisit, minne siitä kertoa. En usko enää mitään! =)
Eli heipatirallaa, onneksi se järjen hippunen löytyi!!
No hyvä et sulle järki löytyi.
Mä kadotin sen viimeisenkin...
Se et siis ollut sinä? Onkohan täällä monillekin käynyt näin?
On varmasti käynyt monelle näin! Usko huvikseen!
Tuli mieleen vaan siitä kirjoitusten "jahtaamisesta", että siinä sokeutuu tosi pahasti. Minulle kävi nyt niin, vaikka olen kirjoittanut tasan kahdella samantyylisellä nimimerkillä; toisella omaa juttuani ja toisella runoilin (tämä on nyt se kolmas). Enkä ole yleensä kovin seikkaillut muitten jutuissa, koska se sotkee! Runoillessani sitten sorruin lukemaan ja tässä tulos. ONNEKSI en ehtinyt upota kovin syvälle, tämä tällainen (oma) tyhmä kirjoitus herätti minut sieltä vainolaisuudesta!! (Eli siis toisaalta huono, kun kirjoitin, mutta minut se herätti)
Eli siis, jos tämä henkilö olisi täällä (en usko, että on), niin epäilisin hänenkin sortuneen vainolaisuuteen ja luulleen muiden juttuja minun jutuikseni.
Minun virheeni oli nyt luulla erästä runoa tämän henkilön runoksi ja siitä suivaannuin. Anteeksi! Mutta ei toistu, kun katoan nyt!! =) (Tämä kirjoitusten etsiminen eri paikoista jäi minua vaan vaivaamaan ja siitä aioin tulla tänne vielä mainitsemaan...)
Tsemiä sinulle kuitenkin ja muista, tämä on vain elämää! Vaan älä anna tämän sivuston sotkea päätäsi!!!!
Voit ottaa ihan rauhallisesti...mulla ei ole sua kohtaan enään kutinoita,
että jos nähdään ...niin moikataan...
jos noin äkkiä läks pois...!
Parempi olis hypätä vaan kaivoon...