Perseily on nyt kielitoimiston hyväksymä sana

Kielitoimisto on siis hyväksynyt jälleen uusia sanoja suomen kieleen. Hyväksyttyjen joukossa on myös sana perseily.

Mitä tarkoittaa perseily?

Perseily tarkoitta Urbaanin sanakirjan mukaan "Yleistä väärin toimimista missä tahansa asiassa.
Sääntöjen ja ohjeiden noudattamatta jättämistä."

Perseilyä on myös kansalaistottelemattomuus. Esim. kävely punaisia valoja vastaan suojatiellä tai kadun ylittäminen paikassa, jossa ei ole suojatietä.

Sukua perseilylle on mm. sanonta "perseet olalla". Se tarkoittaa, että on juonut itsensä umpitunneliin.

Näin suomenkieli kehittyy ja rikastuu vai mitä arvelevat kielen opettajat ja kielen huollosta muuten kiinnostuneet?

Suomenkieli on kaunis kieli. Milloin kielitoimisto hyväksynnee sen hyvin paljon käytetyn v-alkuisen sanan eri muotoineen viralliseen suomenkieleen. Se jää nähtäväksi.
724909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Kumpikin sana perusmuodossaan, p...se ja v...tu, voisivat vielä tulla yleiskieleenkin ja lääketieteeseen. Kenties tämä onkin pian edessä, kun on jo noin pitkälle päästy.

Ovathan ne yksinkertaisempia sanoja kuin peräaukko ja emätin. Viimeksi mainittu on jopa hyvin oudontuntuinen sana.

Ruvetaan vain joukolla käyttämään niitä, niin kyllä niiden käyttö leviää.

Äänestä
  • Ei me bavinasta luovuta eikö pilistä

    Äänestä

Samaan sarjaan menee ruumis sanan käyttö elävästä kehosta.

1Äänestä

""kadun ylittäminen paikassa, jossa ei ole suojatietä.""
Kadun saa ylittää missä vain vaikka ei ole suojatietä.

1Äänestä
  • Saa ylittää, mutta siitä saa sakon, jos ylität kadut sellaisesta paikasta jossa suojatie on riittävän lähellä. Siinä oli jonkinlainen metrimääräkin, milloin pitäisi kiertää suojatielle.

    1Äänestä

  • asdfasdsdf kirjoitti:

    Entäs jos ylitän Mannerheimintien Helsingissä? Entä Tampereen pääkadun? Mikä on metrimäärä?

    https://fi.iherb.com/c/iherb-brands?rcode=mop737

    Missä on lähin muurahaiskeko Helsingin keskustassa tai Malmilla?

    Älä klikkaa linkkiä. Vitamiinimainos.

    Äänestä

  • kannattaa-muistaa- kirjoitti:

    Saa ylittää, mutta siitä saa sakon, jos ylität kadut sellaisesta paikasta jossa suojatie on riittävän lähellä. Siinä oli jonkinlainen metrimääräkin, milloin pitäisi kiertää suojatielle.

    Ei ole mitään metrimäärää määritelty tai olemassa. Tieliikennelaissa lukee näin:

    "Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä."

    Mikä on sitten "lähellä", niin se on tulkintakysymys jokaisessa tilanteessa erikseen.

    Äänestä

Uusiin Kielitoimiston sanakirjaan otettuja sanoja ovat myös burkini (musliminaisten peittävä uimapuku), suppailla (sup-laudalla melonta), nyksä (nykyinen kumppani) ja hamppari (puhekielen vastine hampurilaiselle), laastarisuhde (eron jälkeinen lohtusuhde). Jotkut varmaan jäävätkin käyttöön ja kuulostavat ihan asiallisilta, jotkut ilmeisesti pysyvät vain puhekielessä, kuten uskon perseilynkin suhteen. En ottaisi vakavasti poliisin antamaa rikesakkoa perseilystä.

Kielellä on useita rekistereitä, kaikki ilmaisut eivät sovi kaikkialle. Lääketieteessä täytyy olla käytössä tarkat ammatilliset sanat joko latinan pohjalta tai virallisina suomalaisina vastineina, joita esimerkiksi Lönnrot sepitti kansanomaiselta pohjalta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, siispä sukupuolielinten sanasto on hyvin rikas ja värikäs. Moni sana on alunperin ollut "viaton", mutta sen käyttö on voinut saada sadattelun, halveksinnan tai karkean miehisen pullistelun sävyn. Perhepiirissä on käytössä tälläkin alueella herttaisia lempinimiä, esimerkiksi perse on saanut pehmomuotoja, kuten peppu ja peba.

Hiljattain kuohuntaa herätti, kun hyväksyttiin "alkaa tekemään", josta äidinkielenopettajat käyttivät armotta ennen punakynää. Entinen sääntö "alkaa tehdä" jäi voimaan, eikä ole pakko alkaa käyttää näitä muitakaan uutuuksia.

1Äänestä
  • - Toisaalla pohdimme nykykumppanin ( jonka hyväksytty muoto = nyksä) lisäksi tulevan kumppanin suomenkielistä uudisnimeä, joku ehdotti 'tuksu'-sanaa.
    - Mitäs mieltä siitä?

    1Äänestä

  • MummeliMia kirjoitti:

    - Toisaalla pohdimme nykykumppanin ( jonka hyväksytty muoto = nyksä) lisäksi tulevan kumppanin suomenkielistä uudisnimeä, joku ehdotti 'tuksu'-sanaa.
    - Mitäs mieltä siitä?

    Hyvät sosialistit, perseilkää niin saatte ILMAISEKSI kaiken VALTIOLTA!

    Äänestä

Eräs tuttavapariskunnan mies käyttää sanaa persehtiminen, kun kysymys on salarakkaista ja moraalisesti epäilyttävistä miehen ja naisen välisistä ihmissuhteista.

Äänestä
  • persehtim.. Se sopisi paremmin miesten keskeisiin puuhiin.

    Äänestä

Suomen kieli on niin rikasta, että voi olla käyttämättä joitakin sanoja ja sanontoja ja silti tulee ihan hyvin ymmärretyksi.
Kiitollinen siitä.

Äänestä

Olen itse kuullut jo lapsena toisenlaisen tulkinnan "perse olalla"-olemisesta.
Ukkini sanoi aina, kun koira yritti olla oikein liehkevänä jonkun makupalan toivossa ja käveli takapuoli kierossa, että "kyllä siinä nyt yritetään kävellä perse olalla"!

Äänestä

En ole uskis yhtään, mutta kielikorvaani särähtää kyllä rumana tuo perseily ilmaus.

1Äänestä
  • Tarkoittaako perseily aina myös tuoksua samassa yhteydessä

    Äänestä

Onks vittuilu hyväksytty?

Äänestä
  • Vittuilu on välittämistä, tavataan sanoa. Näin ainakin työyhteisössä.

    Äänestä

"alkanut lukemaan" on yleisin virhe jonka itse teen ja jonka wordin ohjelma korjaa. Nyt voin siis olla piittaamatta punakynästä ja alkaa tekemään ihan mitä vaan hyvällä omallatunnolla.

Äänestä

Tota noin...eikö sanat kuten "perseily" (vai oliko se persuilu) ole aika alatyylisiä esim julkaisuissa jne. käytettynä? Onko kielitoimisto hyväksynyt sen kirjakieleen? Arkinen se ainakin on.
Entä sitten selvästi alatyyliset ja halventavat sanat kuin "matu", "matutus" (mitä se sitten onkaan, mutta kuulostaa vastenmieliseltä) ja "suvakki"? Ovatko ne kielitoimiston hyväksymiä?
Alatyylin ilmaisuja ja etenkin arki/puhekieltä käytetään paljonkirjallisuudessa tyylikeinona, murteiden tapaan. Slangilla ja jargoneilla on myös käyttönsä ja paikkansa.
Kyllä kieli on muuttuva ja kiinnostava asia.

Äänestä
  • Kielitoimisto hyväksyi sanan perseily , mutta se ei tarkoita, että se olisi kaikkiin yhteyksiin sopiva, pikemminkin arkityylinen . Mamu (maahanmuuttaja) on muodostustavaltaan ihan asiallinen, samanlainen lyhennesana kuin some tai sotu. Matu (maahantulija, joittenkin sanastossa maahantunkeutuja) on samaa sarjaa, mutta näitä ei käsittäääkseni ole kielitoimisto hyväksynyt, lieneekö olleet käsittelyssäkään. Yleisessä kielenkäytössä nämä lyhennesanat ovat paljolti negatiivisessa yhteydessä. Matutus lienee lienee termi siitä toiminnasta, että maahanmuuttajia otetaan eräiden tahojen mielestä liikaa ja liian heppoisilla perusteilla. Suvakki-sanaa käytetään arkikielisenä tai halveksivana, tosin hyvin suvaitsevaiset käyttävät sitä myös eräänlaisena kunnianimityksenään erottuakseen vaikkapa rajakeiksi nimittämistään.

    Keskustelua on käyty myös siitä, miksi nimitetään muita kuin kantasuomalaisia. Olen nähnyt termin uussuomalainen, joka tarkoittaa jo kansalaisuuden saanutta. Aika paperinmakuisia sanoja mielestäni ovat -taustainen-tyyppiset, kuten afrikkalaistaustainen, ulkomaalaistaustainen, maahanmuuttajataustainen. Kantasuomalainen on vanhastaan kielitieteessä itämerensuomalaisten kielten yhteisnimitys. Sekaisin menee monen kielenkäytössä turvapaikanhakijat , pakolaiset ja muista syistä maahan muuttavat.

    Kielellä on tyylilajinsa ja käyttötarkoituksensa. Kieli saattaa olla neutraalia tai hyvin arvottavaa. Kirjoitetulla ja puhutulla kielellä on omat lajinsa, sääntöjen mukaisesta kirjakielestä slangeihin ja paikallismurteisiin. Ammateilla on erityiskieliä, koululaisilla omanlaisensa, kieli on myös sosiaalisesti yhdistävä tekijä. Kieli muuttuu maailman mukana , ei sen kehitystä kannata jarrutella, mutta pitää olla myös normitettu, kaikille ymmärrettävä kirjakieli .

    1Äänestä

  • Ramoona_ kirjoitti:

    Kielitoimisto hyväksyi sanan perseily , mutta se ei tarkoita, että se olisi kaikkiin yhteyksiin sopiva, pikemminkin arkityylinen . Mamu (maahanmuuttaja) on muodostustavaltaan ihan asiallinen, samanlainen lyhennesana kuin some tai sotu. Matu (maahantulija, joittenkin sanastossa maahantunkeutuja) on samaa sarjaa, mutta näitä ei käsittäääkseni ole kielitoimisto hyväksynyt, lieneekö olleet käsittelyssäkään. Yleisessä kielenkäytössä nämä lyhennesanat ovat paljolti negatiivisessa yhteydessä. Matutus lienee lienee termi siitä toiminnasta, että maahanmuuttajia otetaan eräiden tahojen mielestä liikaa ja liian heppoisilla perusteilla. Suvakki-sanaa käytetään arkikielisenä tai halveksivana, tosin hyvin suvaitsevaiset käyttävät sitä myös eräänlaisena kunnianimityksenään erottuakseen vaikkapa rajakeiksi nimittämistään.

    Eikö juuri Suomi ja sen eliitti joka tienaavat suuria summia meidän verovaroista, mamuista ja matuista pyri tekemään myös tästä nyky netistä Pohjois-Korea tyylisen sisäisen intronetin.
    Tässä elittin vahtikoirat ovat siitä hyvä esim. myös tänään S24 sivustolla.

    "Kysy mitä vain poliisilta! Asiantuntijat vastaavat 4.4. kello 15-18."

    Äänestä

  • intronetti kirjoitti:

    Onx suomenkielen neroo, joka selvittää sanan sönköttää, merkityksen

    Äänestä

  • Se auvakkikin on lapsellinen käännös,jotenkin . Samoin tuo perseily, koska se ei siltikään anna oikeaa kuvaa aina ihmisiä, ainoastaan sanojan tapa nähdä asia se kertoo enemmän hänestä se kun niistä joista puhuu.
    Ei minun mielestäni ennen niin kovasti muuteltu sanoja tai tehty niistä jotain lyhennyksiä

    Äänestä

  • Ramoona_ kirjoitti:

    Kielitoimisto hyväksyi sanan perseily , mutta se ei tarkoita, että se olisi kaikkiin yhteyksiin sopiva, pikemminkin arkityylinen . Mamu (maahanmuuttaja) on muodostustavaltaan ihan asiallinen, samanlainen lyhennesana kuin some tai sotu. Matu (maahantulija, joittenkin sanastossa maahantunkeutuja) on samaa sarjaa, mutta näitä ei käsittäääkseni ole kielitoimisto hyväksynyt, lieneekö olleet käsittelyssäkään. Yleisessä kielenkäytössä nämä lyhennesanat ovat paljolti negatiivisessa yhteydessä. Matutus lienee lienee termi siitä toiminnasta, että maahanmuuttajia otetaan eräiden tahojen mielestä liikaa ja liian heppoisilla perusteilla. Suvakki-sanaa käytetään arkikielisenä tai halveksivana, tosin hyvin suvaitsevaiset käyttävät sitä myös eräänlaisena kunnianimityksenään erottuakseen vaikkapa rajakeiksi nimittämistään.

    Keskustelua on käyty myös siitä, miksi nimitetään muita kuin kantasuomalaisia. Olen nähnyt termin uussuomalainen, joka tarkoittaa jo kansalaisuuden saanutta. Aika paperinmakuisia sanoja mielestäni ovat -taustainen-tyyppiset, kuten afrikkalaistaustainen, ulkomaalaistaustainen, maahanmuuttajataustainen. Kantasuomalainen on vanhastaan kielitieteessä itämerensuomalaisten kielten yhteisnimitys. Sekaisin menee monen kielenkäytössä turvapaikanhakijat , pakolaiset ja muista syistä maahan muuttavat.

    Kielellä on tyylilajinsa ja käyttötarkoituksensa. Kieli saattaa olla neutraalia tai hyvin arvottavaa. Kirjoitetulla ja puhutulla kielellä on omat lajinsa, sääntöjen mukaisesta kirjakielestä slangeihin ja paikallismurteisiin. Ammateilla on erityiskieliä, koululaisilla omanlaisensa, kieli on myös sosiaalisesti yhdistävä tekijä. Kieli muuttuu maailman mukana , ei sen kehitystä kannata jarrutella, mutta pitää olla myös normitettu, kaikille ymmärrettävä kirjakieli .

    Minulla oli isä Hämeestä ja äiti Etelä-Pohjanmaata joten opin molemmat murteet , en tokikaan niin hyvin mutta kun mentiin sukulaisiin niin puhuttiin sitä murretta missä kulloinkin oltiin. Isä puhui kirjakieltä työssään ja silloin kun olivat vihaisi minulle niin saarnat pidettiin kirjakielellä , että paljon on päässä sanoja sen lisäksi että olen kaksin kielinen myös.
    Monta kertaa sitä ajattelee että miten ne kaikki sadat tuhannet sanat voi pysyä ihmisen pään sisällä ,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onx suomenkielen neroo, joka selvittää sanan sönköttää, merkityksen

    Eikö se sönköttämisen ole epäselvää puhetta minun mielestäni, kun naapurin setä,oli juovuksissa niin hänen rouvansa aina sanoi että nyt se taas alkoi sönköttämään ettei edes tässä tiedä mitä se puhuu

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eikö se sönköttämisen ole epäselvää puhetta minun mielestäni, kun naapurin setä,oli juovuksissa niin hänen rouvansa aina sanoi että nyt se taas alkoi sönköttämään ettei edes tässä tiedä mitä se puhuu

    Vittuilu kannattaa aina ja perseily alvariinsa! T. TUOHIKORPI

    Äänestä

Nyt pitäisi sitten takapuolelle keksiä uusi aikaisempaan tyylikerrokseen sopiva sana.

Kun vi...-alkuinen sanakin varmaan tulee pian arkikieleen kuuluvaksi ilman tyylillistä painolastia, on sille saatava uusi kyseiseen tyylikerrokseen sopiva sana. Kun tässä on kyseessä enemmänkin voimasana, ei sen tarvitse suinkaan tarkoittaa vaginaa.

1Äänestä
  • Meteorologit ovat alkaneet käyttää verbiä kuivahtaa, onko Tämä asiallista kieltä

    Äänestä

Onko KOTUKSEENKIN jo ryöminyt jokin suomen kieltäkin vihaava ääliö,

joka yrittää kauniin kielen pilata, liata ja rumentaa?

1Äänestä
  • Ja nuo sanat seisoskelee ja lueskelee , miten se on erilaista jos joku seisoo bussipysäkillä niin sanotaan että hän seisoskelee siellä . Ja samoin jos lukee niin mikä sen tekee lueskeluksi

    Äänestä

saatuani en enää Kotuksen sivuja avaa.

1Äänestä

Minuakin vituttaa koko Kotus, kun hyväksyy kielellisen perseilyn.

1Äänestä

Tarkoittaa perseily samaa kuin v*ttuilu ?

Äänestä

Mikä on tilanne ryssiä-teonsanan kohdalla?

Äänestä

Muistan minäkin yhden pers aiheisen sanan nuoruudestani
persrätti = loppuun kulunut tai väsynyt.Käytössä oli siihen
aikaan aika yleinen.

Äänestä
  • Oli myös persriepu, naisilla käytössä.

    Äänestä

Ei uusia asia. Aloitus on vuodelta 2016. Tehkää UUSIA aloituksia.
Miksi nostaa noin 10 vuottakin vanhoja ?

Äänestä
  • Jollain on tällainen mieli.
    Haluaa ekaksi.

    Äänestä

  • Ei ole enää asiallisten tai hauskojen aloitusten kirjoittajia.
    Palstan ilmapiiri on jo monta kuukautta ollut niin myrkyllinen, että viisaammat ovat suosiolla poistuneet muille palstoille.
    Mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei ole enää asiallisten tai hauskojen aloitusten kirjoittajia.
    Palstan ilmapiiri on jo monta kuukautta ollut niin myrkyllinen, että viisaammat ovat suosiolla poistuneet muille palstoille.
    Mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.

    perstikki on viisain eikä hän ole poistunut perseilemään minnekään

    Äänestä

Onko siellä toimistossa tekemisen puute?

Äänestä

No, kyllä kai on tässä saunojen maassa hyväksyttävää, että on kaksi v -sanaa, sekä v..ta että v..ta.

Äänestä
  • Ulkomaalaiset ihmettelevät juuri sitä usein kun käytetään sitä * ittu sanaa niin paljon ja eniten ihmettelevät kun naisetkin sitä käyttävät keskustellessaan

    Äänestä

Liandersson ja saramo harjoittavat laajaa perseilyä demarien kaltaisest

Saramo oli muovaamassa salailevaa vaalirahayhdistystä, joka rahoitti Li Anderssonia 6000 eurolla
Kerkkoon kansantaloyhdistyksessä ylintä valtaa käyttää Porvoon vasemmistoliitto, selviää Iltalehden saamista asiakirjoista. Opetusministeri Jussi Saramo oli aiemmin sen hallinnossa.

Äänestä

Vielä torstaihin asti aikaa kerätä allekirjoituksia. Jos ette halua, että jatkossa lakiteksteissä puhutaan synnyttäjistä, siittäjistä, kohdullisista ja sun muista, niin käykää kirjoittamassa.

https://kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12651

Äänestä

Onko ryssiminen jo virallista?

Äänestä

Miksi noin ruma sana on kelpuutettu. Kauheasti konsonantteja.
Bebailu olisi paljon nätimpi ja pehmeämpi.
Sehän tiedetään, että kun nainen sanoo, että miehellä on hyvä beba, niin se o n hyvä.
Beng

Äänestä
  • Mitä sinä naisena ja heterona miehen perseellä teet vaikka kuinka hyvä olisi???

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mitä sinä naisena ja heterona miehen perseellä teet vaikka kuinka hyvä olisi???

    Silmäniloa, silmäniloa. Nääs.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Silmäniloa, silmäniloa. Nääs.

    Taidat olla melkoinen kedonkukkanen kun perseilijöitä riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Taidat olla melkoinen kedonkukkanen kun perseilijöitä riittää.

    Joo. Katsokaa kedon kukkia ja taivaan lintuja....henkevää. Pitää olla korvien välissä myös jotain, mieluummin enemmänkin tai paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Joo. Katsokaa kedon kukkia ja taivaan lintuja....henkevää. Pitää olla korvien välissä myös jotain, mieluummin enemmänkin tai paljon.

    Tarvitseeko siihenkin asiaan ylen paljon täytettä korvien väliin kunhan vain osaa isot varpaat riittävän etäälle toisistaan levittää että mehiläiset pörräävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Tarvitseeko siihenkin asiaan ylen paljon täytettä korvien väliin kunhan vain osaa isot varpaat riittävän etäälle toisistaan levittää että mehiläiset pörräävät.

    Ei saa ihan pösilö olla. Iso nenä tietenkin on hyvä halkomaan tuulta.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei saa ihan pösilö olla. Iso nenä tietenkin on hyvä halkomaan tuulta.
    Beng

    Kommenttisi osoittaa sentäytteen mitä korviesi väliin on pysyvästi jäänyt.heikkous keskustella muuten kuin toisia panettelemala.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei saa ihan pösilö olla. Iso nenä tietenkin on hyvä halkomaan tuulta.
    Beng

    Miehellä pitää olla hyvä beba ja iso klyyvari !

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Miehellä pitää olla hyvä beba ja iso klyyvari !

    9:40
    Tähän yhdyn.
    Beng
    Kuka pyyhkii pois?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Joo. Katsokaa kedon kukkia ja taivaan lintuja....henkevää. Pitää olla korvien välissä myös jotain, mieluummin enemmänkin tai paljon.

    Reikähän on korvien keskivälillä, niin edessä kuin takana!

    Vittuilkaa ja perseilkää! HETI

    Äänestä

Perseilyllä halonen Putinin iski ja Suomen suohon

Äänestä
  • 17:57
    Niin. Ymmärsitkö kommenttejani ketjussa?
    Et.
    Solvasit vain.
    Kirjoitat huonoa suomenkieltä.
    Perskärpänen?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    17:57
    Niin. Ymmärsitkö kommenttejani ketjussa?
    Et.
    Solvasit vain.
    Kirjoitat huonoa suomenkieltä.
    Perskärpänen?

    Kyllä olet pönttö vailla pohjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Kyllä olet pönttö vailla pohjaa.

    Eikö maalla ole sellaisia pohjattomia.
    Täälläpäin on kauan ollut vesiklosetteja,

    Äänestä

En käytä perseilysanaa mutta harmissani tokaisin tänään Sellon kauppakeskusksessa: Miten valkoisten pitkisten kankaan voi saada niin ohueksi että perse näkyy. Siis näkyy iho kankaan läpi, jos on jokin näppy sääressä, sekin näkyy. Myyjät sanovat, laita punaiset pikkuhousut, ne eivät kuulemma näy valkoisen alta. Kun olin joka ikisen vaatetusliikkeen kolunnut, pukenut ja riisunut yli 10 kertaa, minut pelasti Esprit, sieltä löytyi läpinäkymättömästä valkoisesta kankaasta valmistetut kaprit.
Elän toivossa että vappuna mennään Ullanlinnanmäelle polvihosuissa ja keväisessä kevyttoppatakissa.

Äänestä
  • marin kulkee läpi näkyvissä
    sellossa laiton alpaani tappoi neljä suomalaista Prisman työntekijää ja an mesty internationaain
    johtajasvedu Rankki Johansson antoi lausunnon että murhat ovat näyte tyypillisestä suomalaisesta perheväkivallasta

    svedun lausuntoa ei vedetty oikeuteen rasismista

    Äänestä

Onko se palstan sheriffin perseilyä, että 70 plussaan ei tule enää uusia aloituksia
kuin ehkä pitkällä viiveellä, kun niitten ajankohtaisuus on ohi ?
Ei näitä vanhoja aloituksia jaksa jauhaa.
Palsta on ollut aika tukossa ainakin pari viikkoa.

Äänestä
  • 12:23
    Joku niitä omiaan nostelee.
    Tykkää itsestään.
    Useimpien päiväystä, jos katson, niin olen ollut vielä 60+ -ikäisissä, joten nostelija on 80+.
    Tietenkin joku ketju on voinut sisältää hyviä mielipiteitä. Mutta voisiko sellaiset vain referoida ja liittää silloisen päiväyksen.
    Mielipiteet joidenkin asioiden suhteen ovat toki voineet muuttua.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    12:23

    No tokkiinsa voi, voi.

    Äänestä

Perseily liittyy Perussuomalaisiin. Perussuomalaisten touhu on perseilyä.

Äänestä

Ryssiä joku työ , on ollut jo vuosikymmeniä normaalia puheenpartta, ja erittäin kuvaava sanonta.

Äänestä

perseilyon sitä mitäva lepukki ja mikkelinpreseilijä tekee sikaansa ja teidän sikaanne kuluttaen
preseilijää voi kutsua myös soveltavaksi sikavarkaaksi

Äänestä

Marinilta toimittaja kysyi oliko se
käyttämänne v-alkuinen sana vahinko?
ei sanoi pimatsumarin läpi näkyvissä, ei ollut, se oli vilttu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

piikkikäs kirjoitti:

Kielitoimisto on siis hyväksynyt jälleen uusia sanoja suomen kieleen. Hyväksyttyjen joukossa on myös sana perseily.

Mitä tarkoittaa perseily?

Perseily tarkoitta Urbaanin sanakirjan mukaan "Yleistä väärin toimimista missä tahansa asiassa.
Sääntöjen ja ohjeiden noudattamatta jättämistä."

Perseilyä on myös kansalaistottelemattomuus. Esim. kävely punaisia valoja vastaan suojatiellä tai kadun ylittäminen paikassa, jossa ei ole suojatietä.

Sukua perseilylle on mm. sanonta "perseet olalla". Se tarkoittaa, että on juonut itsensä umpitunneliin.

Näin suomenkieli kehittyy ja rikastuu vai mitä arvelevat kielen opettajat ja kielen huollosta muuten kiinnostuneet?

Suomenkieli on kaunis kieli. Milloin kielitoimisto hyväksynnee sen hyvin paljon käytetyn v-alkuisen sanan eri muotoineen viralliseen suomenkieleen. Se jää nähtäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu