Oletko sinä empaattinen suomalainen?

MitenMeTäällä

tai tunnetko sellaisia?

Maailman vähiten empaattisimmaksi maaksi paljastui Liettua, jonka jälkeen huonoimmat empatiapisteet saivat Venezuela, Viro, Puola ja Bulgaria. Suomi sai 63 maan vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet. - APUA VOIKO OLLA TOTTA???

Tutkijoiden mukaan heidän tutkimusaineistonsa osoittaa, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan.

Empaattiset ihmiset ovat tutkijoiden mukaan taipuvaisia kiltteyteen, huomaavaisuuteen, myötätuntoisuuteen ja anteliaisuuteen. He ovat usein herkkätunteisia, mutta luotettavia, järjestelmällisiä ja vastuuntuntoisia.

Tutkimuksen mukaan empaattiset ihmiset suhtautuivat keskimääräistä myönteisemmin vapaaehtoistyöhön ja muiden auttamiseen, mutta tutkijoiden yllätykseksi vastaajien alttius rahan lahjoittamiseen ei korreloinut empatian kanssa.

Yhteisöllisissä maissa vastaajille kertyi enemmän empatiapisteitä kuin yksilöllisyyttä korostavissa maissa. Tutkijoiden mukaan tämä saattaa selittyä esimerkiksi lasten kasvatuksella. Esimerkiksi Aasian maissa lapsia on opetettu pelkäämään yksinäisyyttä ja eristäytymistä, kun taas länsimaissa vanhemmat saattavat korostavat lapsilleen itsenäisyyden ja erottautumisen hyötyjä.

Tutkimusartikkeli julkaistiin tiedelehdessä Journal of Cross-Cultural Psychology

20

141

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaaa.vaikea.sanoa

      Tunnen kyllä empaattisia ihmisiä, ja ehkä olen sitä itsekin. Mulle käy usein niin, että jos joku ihminen valittaa, että hänellä on joku paikka kipeä, niin hetken päästä minulla tuntuu samassa paikassa kipua. Toisten levottomuus myös tarttuu minuun herkästi. Teen kyllä vapaaehtoistyötä, mutten viihdy kaveriporukoissa. En siis ole yhteisöllinen, mutta siitä huolimatta ystäviä on sopivasti. Stressaannun herkästi, jos tapaan lyhyen ajan sisään useita eri ihmisiä. Vähintään joka toinen päivä täytyy pitää vapaata sosiaalisesta kanssakäymisestä, mielellään enemmän. Olenko indvidualisti, empaattinen, yksin viihtyvä mörkö vai mitä? Tiedä häntä.

      Tiettyyn rajaan asti empatia on hyvä asia, mutta liian empaattisenkin olen tavannut. Sellaiselle ihmiselle ei kannata kertoa pikku harmista tai vastoinkäymisestä, koska tämä henkilö osoittaa sen vuoksi myötätuntoa ja saa asian tuntumaan surulliselta ja harmillisemmalta kuin se oikeasti on.

    • enmilläänkeksi

      Olen empaattinen, jos siitä maksetaan hyvin. Kun tarvitsen empatiaa, käännyn uskisten puoleen. Uskikset ovat empaattisia, koska he ajattelevat saavansa empatiastaan hulppean korvauksen.

      "empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan"

      Ilman muuta on myönteinen omasta hyvinvoinnista. Sitä lisää.

      • hihihih

        aloittajalle


    • eppu2

      Kyllä olen empaattinen, muuten tuskin olisin kunnialla pystynyt leiviskääni hoitamaan, mutta on osattava pitää tietty raja, ettei hukkaa itseltä itseään.
      Hyvin monista ihmisistä löytyy empaattisuutta, mutta ehkä suomalaiseen luonteeseen kuulu kuitenkin jonkinlainen pidättäytyvyys.

    • Tav.pulliainen

      Kyyl tunnen olevan, positiivinen suhtauminen auttaa jaksamaan eikä aina asiat suju hyvin mutta kun toteaa että voisi olla vielä huonommin, ikävät jutut pyrin sivuttamaan täällä olen huomannu joidenkin tyyliin kuuluu marmattaminen vähän joka aiheesta. Yleensä ihmiset ovat myönteisiä elämäänsä.

    • vhimfs

      Miksi Liettua vähiten empaattisena mainittu ja mitä tarkoitusta varten "tutkimus" ja miksi, milloin, miten? Keitä ensisijaisesti palvelee ton sortin otannat kansan olosta?
      Lukenut olen maan historiikkia, myös että entuudestaan Viroon suuntautunt kalja-ja viinaralli on suntautunut Liettuan rajalle tehtäviin linja-auto- tai lentoretkiin koska tosihalpaa viinaa ja muitakin aineita sieltä saa paitsi omaan käyttöön - luultavasi myös bisneksiin verovapaasti - nuoret etupäässä haluavat maastamuuttoa koska haluaisivat tehdä töitä ja saada palkkaa mieluummin kuin sortua alkoholismiin, seksiorjiksi tai rikollisuuteen - kansainvälistä rikollisuuttakaan unohtamatta.
      Voi olla tekstini kuulostaa tämäkin marmatukslta - on ihan oma asianne ja suhtautumistapanne - yleensä pyrin kyllä näkemään niin valoisat kuin pimeemmätkin ikäviltä kuulostavat, elämässä yleensä ilo ja toivoa - kuolemassa ei mitään.

    • örkkiauttaa

      Mulle sekis mihin tämä tutkimus perustuu. Siinä kysyttiin ihmisiltä, miten paljon nämä ovat viime aikoina auttaneet toista ihmistä, eli voittajiksi tulivat ne maat, joissa on paljon avuntarvitsijoita. Suomessa suurella osalla ihmisistä ei ole ollut paljoakaan auttamistapahtumia, koska täällä on asiat niin hyvin, että tavallinen ihminen ei arjessaan pahemmin tapaa varsinaisia avuntarvitsijoita. Yhteiskuntamme on muutenkin ulkoistanut auttamisen sairaanhoitajille, sosiaalityöntekijöille yms.

      Koko tutkimus on siis täysin vääristynyt.

    • Empaattisuutta-tutkittu

      Olemme olleet Ruotsin alistamina ja nöyryyttäminä n. 700 vuotta aivan muutamia sukupolvia sitten.
      Sitten sota Suomen maaperällä ja sitten vielä TOISENkin pahan naapurin ryöstämänä ja riistämänä yli 100 vuotta.

      Naapurimme on sen jälkeen demonisoinut suomalaisia aivan ilman syytä,
      hälventääkseen ihmisten paheksuntaa sitä itseään ja tekosiaan kohtaan.

      MITEN siis tämä voisi meille olla mahdollista:

      # Tutkijoiden mukaan heidän tutkimusaineistonsa osoittaa, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan. #


      Parastaikaa yritämme nousta rotkosta, johon naapurimme ovat meidät suistaneet.


      Raha ei nyt riitä ihan KOKO maailman köyhien murhaaja-raiskaajien hyysäämiseen.

      • Suomi.ei.aloittant.sotaa

        Juuri niin! Tuo on oikea viesti.


      • EI-aloittanut-IKINÄ

        sotaa mitään valtiota vastaan. HYVÄ me!

        Sodassa riistetyt kärsivät eniten.


      • Suomella-ei

        ole koskaan ollut siirtomaata tai siirtomaita , ei kaukana eikä lähellä.

        Suomi, siis suomalaiset eivät ole ikinä alistaneet sodalla mitään valtiota ja sen asukkaita alamaisikseen

        riistääkseen ja ryöstääkseen heidän

        - omaisuuttaan esim. hevosia sotiin, rahaansa verottamalla, muuta omaansa

        - miehiään sotilaiksi pakottamalla

        - aikaansa ja työtänsä velvottamalla heidät palvelijoikseen

        ... jne...

        Monet muut valtiot ovat niin tehneet, siirtomaaherrat ovat ryöstäneet ja riistäneet, kuten Ruotsi, siis ruotsalaiset Suomea/ suomalaisia 700 vuotta.


      • Mitä.siihen.sanot
        Suomella-ei kirjoitti:

        ole koskaan ollut siirtomaata tai siirtomaita , ei kaukana eikä lähellä.

        Suomi, siis suomalaiset eivät ole ikinä alistaneet sodalla mitään valtiota ja sen asukkaita alamaisikseen

        riistääkseen ja ryöstääkseen heidän

        - omaisuuttaan esim. hevosia sotiin, rahaansa verottamalla, muuta omaansa

        - miehiään sotilaiksi pakottamalla

        - aikaansa ja työtänsä velvottamalla heidät palvelijoikseen

        ... jne...

        Monet muut valtiot ovat niin tehneet, siirtomaaherrat ovat ryöstäneet ja riistäneet, kuten Ruotsi, siis ruotsalaiset Suomea/ suomalaisia 700 vuotta.

        Yli 700 000 suomalaistaustaista asuu ruotsissa käyttäen hyväkseen ruotsin tuomaa hyvinvointia.


    • Totuus.ei.pala.tulessaka

      Kiitos nikille Empaattisuutta-tutkittu.

    • Liian empaattinen.

      • Kukakertoi

        Kenen arvioinnin perusteella esität arvion itsestäsi?


    • olen-normaali-ihminen-

      Kaikki tunteet ovat tallessa,

    • thetotuus

      Empatia on siellä suurinta, missä sitä eniten tarvitaan, eli joissain kehitysmaissa. Ei se sen kummenpi juttu ole.

      • Mikset

        ole jo aikaa sitten painatellut sinne suin päin empatisoimaan


    • Tokko nyt mikään empaattinen, ei täyty ehdot,
      mutta herkkätunteinen, tunteitten tuntosarvet on alati liikkeessä, sen myönnän
      järjestelmällisyys mättää pahiten,
      rakastan elämässä kaikenlaista kaaosta, hullua hurlumheitä... vaikka niin tasainen ja rauhallinen olenkin...

    • EmpaattinenTuttukin

      Olen ja tunnen muutamia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      226
      2271
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1342
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1177
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      1006
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 76
      885
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      757
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      750
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe