Minulla on äiti jolla takuuvarmasti on narsistisia piirteitä ja voi olla jopa jonkinasteinen narsistikin. Tämä asia on vain kärsitty oman perheen sisällä, kuten se tehdään varmasti monissa muissakin perheissä. Hänen lapsenaan tiedän ettei hän arvosta minuakaan lainkaan mutta hän osaa näytellä sellaista. Äidilläni itsellään on omassa lapsuudessaan halveksunnan ja mitätöinnin kokemuksia oman vanhempansa taholta. Äitini yrittää antaa kaiken mutta se mitä hän antaa on merkityksellistä vain hänelle. Sana 'antaa kaiken' voi antaa väärän kuvan että olisimme eläneet yltäkylläisyydessa. Päinvastoin, Kaikki oli ala-arvoista. Sillä asialla että hän antaa merkityksettömiä asioita, on merkitys vain hänelle itselleen. Äiti on aina ollut sellainen, keskittyy johonkin täysin merkityksettömään aivan kuin se olisi hänen elämäntehtävänsä. Oikeasti sellaiset asiat, jotka ovat muille (normaali)perheille tärkeitä, eivät meidän äidille merkitse mitään, niitä ei ole olemassakaan.
Koko perhe on tästä johtuen pudonnut kuin kaivon pohjalle. Ulkopuoliset pitävät meitä pohjasakkana, perheen status yhteisössä on nolla. Uskottavuus muiden silmissä kadonnut täysin. Perusasiat ovat täysin romahtaneet ja hoitamatta, mutta pinnallista työtä, joka ei auta eikä hyödytä ketään, on aamusta iltaan. Äitini ei hyväksy meitä, hän osoittaa sen kyllä selvästi, hän ei hyväksy sitä että me muut perheenjäsenet tiedämme enemmän ja osaamme enemmän kuin hän. Kuitenkaan hän ei hyväksy meitä tekemään mitään, vain hän itse yksin kelpaa hänelle. Me emme kelpaa. Äitini on tietyiltä osin yksinkertainen ja siksi ulkopuolisten ihmisten on helppo ohjata tätä perheen 'johtajaa' pelottelemalla. Siksi hän ei uskalla tehdä mitään päätöksiä mistään asiasta koska hänen ulkopuoliset neuvonantajansa (osin suku) maalailevat aina kuin piruja seinille jotka äitini uskoo aina olevan totta. Kuitenkin hänen onnistuu pitää valtaa meidän perheessä sillä että suhtautuu kaikkeen joko passiivisesti tai negatiivisesti, se riittää estämään toisten aikeet paremmasta.
Ehkä pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen joka vain luulee sairaalloisesti itsestään liikoja ja jääräpäisesti yrittää itse tehdä kaiken, syynä saada kaikki kunnia kaikesta. Tämä sitten korvaisi hänen lapsuuden traumansa. Kuitenkaan hän ei näe että hän tekee samanlaista tyranniaa omalle perhelleen kuin itse on saanut kokea, vain sen eri muodossa.
Koko perhe on tästä johtuen pudonnut kuin kaivon pohjalle. Ulkopuoliset pitävät meitä pohjasakkana, perheen status yhteisössä on nolla. Uskottavuus muiden silmissä kadonnut täysin. Perusasiat ovat täysin romahtaneet ja hoitamatta, mutta pinnallista työtä, joka ei auta eikä hyödytä ketään, on aamusta iltaan. Äitini ei hyväksy meitä, hän osoittaa sen kyllä selvästi, hän ei hyväksy sitä että me muut perheenjäsenet tiedämme enemmän ja osaamme enemmän kuin hän. Kuitenkaan hän ei hyväksy meitä tekemään mitään, vain hän itse yksin kelpaa hänelle. Me emme kelpaa. Äitini on tietyiltä osin yksinkertainen ja siksi ulkopuolisten ihmisten on helppo ohjata tätä perheen 'johtajaa' pelottelemalla. Siksi hän ei uskalla tehdä mitään päätöksiä mistään asiasta koska hänen ulkopuoliset neuvonantajansa (osin suku) maalailevat aina kuin piruja seinille jotka äitini uskoo aina olevan totta. Kuitenkin hänen onnistuu pitää valtaa meidän perheessä sillä että suhtautuu kaikkeen joko passiivisesti tai negatiivisesti, se riittää estämään toisten aikeet paremmasta.
Ehkä pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen joka vain luulee sairaalloisesti itsestään liikoja ja jääräpäisesti yrittää itse tehdä kaiken, syynä saada kaikki kunnia kaikesta. Tämä sitten korvaisi hänen lapsuuden traumansa. Kuitenkaan hän ei näe että hän tekee samanlaista tyranniaa omalle perhelleen kuin itse on saanut kokea, vain sen eri muodossa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.