Miten selvisitte?

Hei

Te, joilla on kokemusta kertokaa, miten olette selvinneet/päässeet eroon sosiaalisten tilanteiden pelosta? Voiko siitä ylipäätään kokonaan 100% parantua?

Mulla todettiin sosiaalisten tilanteiden pelko ja terapiaa on käyty jo muutama viikko mutta tulosta ei synny. Se turhauttaa. Minulla on myös kokemusta masennuksesta, josta parannuin tosi nopeasti ja hyvin: Tuloksia tuli jo parin viikon jälkeen - olin terapiassa ja lääkityksellä. Se ehkä mua eniten risoo, että yleensä olen aika hyvä huomaamaan omat ongelmani ja hoitamaan ne pienellä vaivalla normaaliksi, mutta vähitellen on valjennut ettei sos.pelko ole tämmöinen ongelma. Se on paljon mutkikkaampi.

Sosiaalisen pelon syynä on vakava koulukiusaaminen, joka alkoi päiväkodissa ja jatkui koko peruskoulun. En siis sen takia uskaltanut harrastaa tai käydä missään - lisäksi olen aika introvertti , mikä psykologin mukaan tekee toipumisesta normaalia hankalampaa = kiusaamisen takia ei niin mielellään lähde hakemaan ihmissuhteita ja introverttiys tekee ihmisen jo luonnostaan syrjäänvetäytyväksi.

Pyrin tekemään jotain itsekin. Olen yrittänyt totutella itseni yliopistoni ruokalaan, mikä aiheuttaa ehkä eniten oireita. Pystyn kyllä nyttemmin hakemaan kahvia ihan normaalisti, mutta ruokalan läpi kulkeminen jännittää ja usein pyrinkin olemaan ajattelematta mitään sen läpi kulkiessa. Ruokailu ja ruokajonossa oleminen ovat vielä vähän hankalia juttuja. Tosin pakotin itseni syömään siellä tänään - tosin ruokala oli miltei tyhjä, niin ei silleen vaikuttanut. Lisäksi uskaltauduin keskustelemaan luokkakaverin kanssa vähän, mutta keskustelu jäi lyhyeksi kun hänen kaverinsa tuli. Hän kyllä kaiketi sanoi 'Terve' meille molemmille, mutta mä en jotenkin osannut vastata, mistä tuli vähän outo tunnelma.

Onhan tämä turhauttavaa kun on 21-vuotias ja pitäisi juuri elää niitä aktiivisimpia vuosiaan ja tavata ihmisiä, bilettää, harrastaa, seurustella mutta kun ei itse pysty siihen. Haluaisin todellakin seurustella - kärsin hellyyden puutteestakin ja kotona oleminenkin kyllästyttää. Psykologikin neuvoi, että minun pitäisi löytää jonkinlaista puuhaa joka vie minut muiden ihmisten ilmoille ja välillä ulos mukavuusalueeltani. Olenkin miettinyt laulutunteja tai kuoroa, mutten uskaltanut kun niissä olisi ollut koelaulut.

Toinen juttu minkä olen huomannut on jostain tosi syvältä tuleva tyytymättömyys itseä kohtaan. Itseinho. Tätä tunnetta olen tuntenut aina, mutta nyt vasta osasin nimetä sen. En ole ikinä oikein tyytyväinen itseeni. Teen tosi hyviä koulutöitä - viime kurssillakin opettajan mukaan miltei täydellisen, mutta siitä huolimatta en ollut tyytyväinen - lisäksi monilla mittareilla minulla olisi varmaan monia asioita joista olla ylpeä, mutten ole.

Onko kellään samoja kokemuksia? Miten pääsitte yli?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä en ainakaan ole päässyt siitä eroon, päinvastoin se aina välillä pahenee. On myös ahdistusta, paniikkihäiriö ja masennus. Ei ole auttaneet terapiat (melkein 10v) eikä lääkkeet. Bentsot tarpeeksi suurina annostuksina auttoi kun otin ne aina ennen sos. tilanteisiin joutumista, auttoivat myös ahdistukseen. Jouduin kuitenkin ottamaan koko ajan enemmän lääkkeitä kun toleranssi kasvoi ja olinkin jo koukussa. Sitten sairaalaan 5 vuoden Xanorin käyttämisen jälkeen vieroitukseen, joka oli aika helvettiä. Mutta ei läheskään yhtä helvettiä kuin tällainen elämä. Toivottavasti sä selviät tosta, oot vielä nuori. Toivon sulle voimia jaksaa taistella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HorizonDeVer8 kirjoitti:

Hei

Te, joilla on kokemusta kertokaa, miten olette selvinneet/päässeet eroon sosiaalisten tilanteiden pelosta? Voiko siitä ylipäätään kokonaan 100% parantua?

Mulla todettiin sosiaalisten tilanteiden pelko ja terapiaa on käyty jo muutama viikko mutta tulosta ei synny. Se turhauttaa. Minulla on myös kokemusta masennuksesta, josta parannuin tosi nopeasti ja hyvin: Tuloksia tuli jo parin viikon jälkeen - olin terapiassa ja lääkityksellä. Se ehkä mua eniten risoo, että yleensä olen aika hyvä huomaamaan omat ongelmani ja hoitamaan ne pienellä vaivalla normaaliksi, mutta vähitellen on valjennut ettei sos.pelko ole tämmöinen ongelma. Se on paljon mutkikkaampi.

Sosiaalisen pelon syynä on vakava koulukiusaaminen, joka alkoi päiväkodissa ja jatkui koko peruskoulun. En siis sen takia uskaltanut harrastaa tai käydä missään - lisäksi olen aika introvertti , mikä psykologin mukaan tekee toipumisesta normaalia hankalampaa = kiusaamisen takia ei niin mielellään lähde hakemaan ihmissuhteita ja introverttiys tekee ihmisen jo luonnostaan syrjäänvetäytyväksi.

Pyrin tekemään jotain itsekin. Olen yrittänyt totutella itseni yliopistoni ruokalaan, mikä aiheuttaa ehkä eniten oireita. Pystyn kyllä nyttemmin hakemaan kahvia ihan normaalisti, mutta ruokalan läpi kulkeminen jännittää ja usein pyrinkin olemaan ajattelematta mitään sen läpi kulkiessa. Ruokailu ja ruokajonossa oleminen ovat vielä vähän hankalia juttuja. Tosin pakotin itseni syömään siellä tänään - tosin ruokala oli miltei tyhjä, niin ei silleen vaikuttanut. Lisäksi uskaltauduin keskustelemaan luokkakaverin kanssa vähän, mutta keskustelu jäi lyhyeksi kun hänen kaverinsa tuli. Hän kyllä kaiketi sanoi 'Terve' meille molemmille, mutta mä en jotenkin osannut vastata, mistä tuli vähän outo tunnelma.

Onhan tämä turhauttavaa kun on 21-vuotias ja pitäisi juuri elää niitä aktiivisimpia vuosiaan ja tavata ihmisiä, bilettää, harrastaa, seurustella mutta kun ei itse pysty siihen. Haluaisin todellakin seurustella - kärsin hellyyden puutteestakin ja kotona oleminenkin kyllästyttää. Psykologikin neuvoi, että minun pitäisi löytää jonkinlaista puuhaa joka vie minut muiden ihmisten ilmoille ja välillä ulos mukavuusalueeltani. Olenkin miettinyt laulutunteja tai kuoroa, mutten uskaltanut kun niissä olisi ollut koelaulut.

Toinen juttu minkä olen huomannut on jostain tosi syvältä tuleva tyytymättömyys itseä kohtaan. Itseinho. Tätä tunnetta olen tuntenut aina, mutta nyt vasta osasin nimetä sen. En ole ikinä oikein tyytyväinen itseeni. Teen tosi hyviä koulutöitä - viime kurssillakin opettajan mukaan miltei täydellisen, mutta siitä huolimatta en ollut tyytyväinen - lisäksi monilla mittareilla minulla olisi varmaan monia asioita joista olla ylpeä, mutten ole.

Onko kellään samoja kokemuksia? Miten pääsitte yli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu