Alkoholistin kotiväki

Kirjoitit seuraavasti alkoholismi-sairaudesta:
"Sanotaan, että alkoholismi on koko perheen sairaus. Onko se? Jos muu perhe onnistuu elämään oman elämänsä, niin eikö se ole perheen voitto? Miksi mennä mukaan alkoholismiin?"

Alkoholismi on aina koko perheen sairaus, ja se näkyy alkoholistiperheessä joka päivä monin eri tavoin.
- Kun alkoholisti juo, koko muu perhe elää mukana kapakkailtaa ja odottaa , että milloin ja missä kunnossa se juoppo tulee kotiin.
- Kun alkoholisti juo kotona, valvoo muu perhe ja kuuntelee jokaista mölähdystä ja kolahdusta odottaen ja toivoen, että juoppo nukahtaisi.
- Kun alkoholisti potee krapulaa, koko muu perhe potee myös krapulaa kulkien hiljaisuuden vallitessa sukkasillaan, ettei se juoppo saa hyvää syytä lähteä jatkamaan juomista. Kukaan ei uskalla kysyä tai sanoa juopolle mitään.
- Kun alkoholisti on kuivilla ja perhe-elämä muistuttaa normaalia perhe-elämää, jokainen kuitenkin pelkää ja varoo aiheuttamasta juopolle "pahaa mieltä". Pikemminkin näytellään onnellista ja mielistellään juoppoa kaikin tavoin.
- Kun alkoholisti rimpuilee viinan tuskissaan ja juominen taas vääjäämättä lähestyy, niin koko muu perhe aistii sen ja pyrkii kaikin tavoin olemaan varovainen, ettei antaisi juopolle tämän etsimää syytä lähteä juomaan. Kuitenkin kun juoppo lopulta alkaa taas juomaan, niin se useimmiten onkin muulle perheelle jopa helpotus. Humalaisen juopon sietäminen on helpompaa kuin kuivuuttaan kituvan juopon sietäminen.

Koko muu perhe joutuu elämään täysin juopon ehdoilla, ja juopon rytmillä.
Muu perhe valvoo kun juoppo valvoo, kärsii krapulasta kun juoppokin potee krapulaa ja kärsii kuivuudesta kun juoppokin kärvistelee viinan tuskissaan. Koko muu perhe elää täysin juopon elämää, henki ei vaan haise viinalle kuten juopolla haisee.
Perheen sosiaalinen elämä toimii täysin alkoholistin ehdoilla. Ketään ei voi pyytää kylään kun ei tiedä etukäteen mitä se juoppo sinä iltana/viikonloppuna touhuaa. Mihinkään ei voi sopia etukäteen kyläreissua, kun ei voi tietää missä kunnossa ja missä se juoppo sillä hetkellä on.
Perhe ei voi matkustella tai perhe ei voi ostaa uusia vaatteita koska perheen rahat kuluvat viinaan.

Muu perhe joutuu lähtemään mukaan alkoholistin juomisen salailuun ja tämän juomista vähätellään ja häpeillään. Edes juopon sukulaisille ei uskalleta kertoa totuutta tämän juomisesta, sillä alkoholistin perheenjäsenet syyllistävät poikkeuksetta itseään sen yhden juomisesta. Varsinkin perheen pienet lapset syyttävät itseään siitä kun iskä tai äiskä joutuu juomaan.
Siksi koko perhe on valmis jopa valehtelemaan sen juopon puolesta tyyliin; iskä ei nyt pääse puhelimeen kun se on ulkona, tai että meille ei nyt kannata tulla kylään kun meillä on sitä flunssaa jne...

Minä yritin tällä viestillä kertoa sitä, että alkoholisti-perheessä kukaan ei voi elää täysin omaa elämäänsä. Jokainen joutuu tavalla tai toisella elämään sen juovan alkoholistin ehdoilla ja tämän rytmittämää elämää.
Alkoholisti-perheestä ei yleensä tarvitse "häätää" aikuisia lapsia maailmalle, sillä lapset lähtevät rakentamaan omaa elämäänsä vapaaehtoisesti jo hyvin nuorina.

Olen ilmeisesti ollut onnekas oman alkoholistini kanssa, sillä hän meni kapakkaan suoran töistä ja tuli kotiin kun tuli. Alkuvuosina tietenkin hätäilin ja odotin valvoen, mutta kun muu elämä oli ihan tarpeeksi vaikeata, päätin, että tuon takia ei meillä valvota. Sen virheen tein, että katsoin, että mies pääsee sänkyyn eikä sammu lattialle, Hänelle olisi varmaan tehnyt hyvää herätä eteisessä kenkien keskellä. Ajattelin vain lapsien hätääntymistä.

Meidän ei tarvinnut pelätä, koska juominen alkaa, sillä tiesimme, että se alkaa klo 16.30 työpaikan viereisessä juottolassa. En minä salaillut hänen juomistaan, olihan se kerrostalossa näkyvissä ja kuului joka iltayö, jolloin hän könysi portaikossa. En kuitenkaan keskustellut aiheesta kenenkään kanssa. Mitäpä puhumista siinä olisi ollutkaan?

Mies ei näyttänyt krapulaansa. Joi oluet heti aamusta, haisi kyllä vanhalle viinalle, niin että minun oli pakko siirtyä muualle nukkuman, sain päänsäryn makuuhuoneessa.
Eräänä vuonna pidin kirjaa siitä, kuinka monen lauantaina hän tuli kotiin suoraan töistä. Silloin oli vielä puolipäivätyö lauantaisinkin. Niitä lauantaita oli muutama koko vuonna, juuri ennen tilipäivää.

Minä elin yksinhuoltajan elämää. Hoidin kodin ja lapset, ja jos jonnekin menimme, otin lapset mukaan ja sanoin miehelle, että hänkin voi tulla, jos on niin selvä, ettei häiritse. Siinä olet oikeassa, että vieraita ei juuri kutsuttu. Hän joi silloin kahta kauheammin kuin näyttääkseen olevansa herra talossa.
En kolmeenkymmeneen vuoteen seurannut hänen juomisiaan. Minä en puhunut hänelle mitään silloin kun humala oli määrätyssä asteessa. Selvää päivää hän ei nähnytkään, joten kommunikoimme silloin kun arvelin, että hän pystyy ajattelemaan järkevästi asiat. Useinmiten vain höpisi ja oli olevinaan huumorimies.
Otin sen asenteen, että mieheni on lapsen asteelle jäänyt kehitysvammainen, joka jää hoiviini kuolemaansa asti.
Ihmettelin aina, miten hän oikein skarppasi töissä. Ihmettelin myös, miksi oli mennyt naimisiin. Mutta totesin, että hän tarvitsi nuoremman äidin, kun se vanha oli kärttyisä ja sairaalloinen. Perhe ei merkinnyt hänelle koskaan mitään, ei edes lasten ollessa pieniä.

Se nuori mies, jonka kanssa avioiduin, katosi muutamassa vuodessa. Minulle jäi vain kuori, jolla ei ollut mitään tekemistä Suuren Rakkauteni kanssa.

Minun on vaikeaa hyväksyä tilannetta, että nainen jää alkoholistin kanssa asumaan ja hankkii lisää lapsia siihen kurjuuteen!
Nyky-yhteiskunnassa on muitakin mahdollisuuksia.
Se on lastensa psyykkistä ja fyysistä pahoinpitelyä ja rikollista.
Täälläkin on kertomuksia äideistä, jotka lastensa tähden lähtivät alkoholistin luota pois. Alkoholisti-koti tekee lapsista raajarikkoja.

Katsokaa viimesunnuntainen Aamusydämellä-ohjelma, jossa kaksi alkoholistiperheen aikuista lasta kertoi elämästä vanhempien alkoholihelvetissä. Heidän neuvonsa oli, ettei missään nimessä pidä höösätä alkoholistia, tehdä mahdolliseksi hänen juomisensa.

Alkoholismia on varmaan monta sorttia. Minun alkoholistimieheni oli mukava mies, joka tykkäsi liikaa viinasta. Hän oli hyväluontoinen, ahkera ja auttavainen. Kun pahin kausi oli ohitse tuossa 30-45 ikävuosien jälkeen, hän pysyi kotona ja ryyppäsi kirkasta kulman takana, osti julkisesti aina olutta, ja punaviiniä oli hanapaketti aina keittiössä. Hän opetteli juomaan siivuja niin ettei ulkopuolinen oitis havainnut humalatilaa, mutta selvää päivää hän ei juuri nähnyt. Juominen alkoi klo 17 maissa iltapäivällä.
Vuosien mittaan hän ikään kuin vajosi itseensä, häntä ei kiinnostanut oikein mikään, hän ei halunnut mennä mihinkään, ja jos jonnekin matkustimme, maksoin matkan, koska hän laski kaikki menonsa Koskenkorvan hinnoissa.
Illat istui nojatuolissa puhumatta pukahtamatta. Välillä hän ärtyi pienimmästäkin häiriöstä ja vastasi vihaisesti kysymyksiin, välillä oli keskustelevinaan, mutta keskittyminen oli niin huonoa, ettei kannattanut jatkaa.
Nuorempana hän teki suunnitelmia, jotka eivät ikinä toteutuneet, mutta vanhemmalla iällä häntä ei kiinnostanut mikään.
Muu perhe eli omaa elämäänsä. Joskus ajattelin myötätuntoisesti, miltä miehestä mahtaa tuntua, kun hän oli aina sivustalla muun perheen touhuissa ja asioissa, mutta totesin, että hänhän oli osansa valinnut. Ei sitä vpaaehtoisesti hänelle suotu, kyllä oli vuosia yritetty saada juominen vähenemään, mutta eihän 70-80-luvuilla oikein ollut apua alkoholistien perheille.
Meillä on kaikilla roolimme. Ulkopuoliset ystävämme ja naapurimme aina kiittelivät miestä ja onnittelivat minua ja lapsia, kun meillä on niin mukava mies talossa.

Olihan meillä.