Purjevene edullisesti

Mitäs sanotte, kun ajattelin tehdä itselleni veneen. En ole aikaisemmin purjehtinut, enkä juuri muutenkaan veneillyt mutta kovasti kiinnostaisi päästä merelle. Rakennusmateriaaliksi olen ajatellut Leca-harkkoja. Harkot työstetään siten, että ulkopinnasta tulee sileä. Pinnoitus tehtäisiin ruiskubetonilla ja kölipalkistot ym. tekisin Siporeksista. Minulla on navetassa vanha traktori, tästä otan koneen veneeseen. Olen laskenut, että näin saan 14 m purjeveneen alle 20 000 eurolla. Eikös kuulostakin melko hienolta. Tietääkö kukaan betonin soveltuvuudesta myös mastoihin. Olen nähnyt ainakin Venäjällä tehtävät lyhtypylväitä betonista.
132503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos tarttet hyvää hanslankaria, ota yhteyttä.
Kiinnostaa kovasti tuon mainion rakmatin salaisuudet.

Yhteystietoni saat toimitukselta.

Äänestä

Joko ensi keväänä lähdet maailmanympäripurjehdukselle uudella aluksellasi. Värkkää ihmeessä projektista nettisivut ja ala kerätä tukijoita:)

Äänestä
  • No ei vielä aivan ensi kesänä ole tarkoitus suunnata isoille vesille. Tarkoitus on saada vene laskettua vesille heti juhannuksen jälkeen, jotta voin ruveta harjoittemaan purjehtimista. Ensi talvena rakennetaan sisustus loppuun ja pistetään loput varusteet kiinni. 2003 lähdetään sitten viettämään vuorotteluvapaata Välimerelle.
    PS. onko moottorin pakko olla vesijäähdytetty, vai voisinko käyttää olemassa olevaa syyläriä. Syylärin voisi kiinnittää vaikka takakaiteeseen ja flekti puhaltelisi siitä ilmaa läpi kuten maakäytössäkin. On nimittäin aika suolaisen hintaisia nuo "marinointi" tarvikkeet.

    Äänestä

Olet oikeilla jäljillä, betoni on todella mainio mastonrakennusaine oikein tehtynä, kevyempi kuin perunakattilaraaka-aine, lujempi kuin hihtosauvamateriaali, ei pala niin kuin juhannuskokkomateriaali, ainoa huono puoli tutkimusteni mukaan on sen taipumattomuus, rakea ei oikein tahdo millään saada onnistumaan.

Toisaalta näin ultrakevyen komposiittirakenteisen highteck yahdin maston rakella ei ole mitään merkitystä enää suorituskyvyn kanssa, on se niin ylivoimainen ilman rakeakin.

Äänestä
  • Betonikeppiin saa rakea kuten on saatu Pisan torniinkin. Rakehan tarkoittaa maston kallistusta eikä taivutusta. Betonikepin esitaivuttaminen (prebend) saattaa olla hieman ongelmallisempaa ja rättien ylimääräisten tehojen päästäminen hekkiä kiristämällä voi olla hieman hankalaa. Muutoin ferrobetoni on kyllä loistava mastomateriaali, senhän todistavat lukuisat voitot takavuosina erilaisissa maailmanympäripurjehduksilla.

    Pääseekö muuten "Teen sen itse" nimimerkin vesillelaskujuhliin juhannuksen jälkeen, vai onko high tech-luomuksesi tarkoitus salata mahdollisilta Americas cup-projektien kätyreiltä?

    Äänestä

  • Kuuno kirjoitti:

    Betonikeppiin saa rakea kuten on saatu Pisan torniinkin. Rakehan tarkoittaa maston kallistusta eikä taivutusta. Betonikepin esitaivuttaminen (prebend) saattaa olla hieman ongelmallisempaa ja rättien ylimääräisten tehojen päästäminen hekkiä kiristämällä voi olla hieman hankalaa. Muutoin ferrobetoni on kyllä loistava mastomateriaali, senhän todistavat lukuisat voitot takavuosina erilaisissa maailmanympäripurjehduksilla.

    Pääseekö muuten "Teen sen itse" nimimerkin vesillelaskujuhliin juhannuksen jälkeen, vai onko high tech-luomuksesi tarkoitus salata mahdollisilta Americas cup-projektien kätyreiltä?

    Jos maston kuuluu olla käyrä, niin täytyypä tehdä muotista käyrä. Paljonko mastossa pitää olla taipumaa? Kyllä minun mielestäni kuvissa mastot ovat sojottaneet ihan suoraan ylös, eli ei kai sitten ainakaan mitään banaanilookkia. Pitääkö taipuman olla tasainen?
    Käytetäänkö veineiden sisustamisessa MDF/HDF-levyjä. Niidenhän luulisi kestävän veneen kosteutta paremmin, kuin lastulevyn. Missä kannattaisi käydä kuumasinkitsemässä kaiteet, uimaportaat ym. metalliset rakenteet, vai kestääkö maalattuna?

    Äänestä

  • teen sen itse kirjoitti:

    Partec Tuusulassa valmistaa muuten esijännitettyjä ontelolaattoja, ehkä suostuisivat valamaan sulle stagankin.

    Itselläni on ollut Bilteman vene-cyprockia laipiot ja kaikki kosteuden kanssa tekemisiin joutuneet pinnat, hyvin ovat kestäneet, ja on 13 kertaa halvempaa kuin seppälän veneteackivaneri eikä tarvi lakata.

    Ei mitään kuumasinkkejä eikä muuta hölynpölyä, kaiteet ja muut metalliosat kannattaa tervata 7:n kertaa, eikä varmaan ruostu, ja tulee niin ihana dunkkukin.

    Äänestä

  • teen sen itse kirjoitti:

    Jos maston kuuluu olla käyrä, niin täytyypä tehdä muotista käyrä. Paljonko mastossa pitää olla taipumaa? Kyllä minun mielestäni kuvissa mastot ovat sojottaneet ihan suoraan ylös, eli ei kai sitten ainakaan mitään banaanilookkia. Pitääkö taipuman olla tasainen?
    Käytetäänkö veineiden sisustamisessa MDF/HDF-levyjä. Niidenhän luulisi kestävän veneen kosteutta paremmin, kuin lastulevyn. Missä kannattaisi käydä kuumasinkitsemässä kaiteet, uimaportaat ym. metalliset rakenteet, vai kestääkö maalattuna?

    Oikein mitoitettuna betonimasto ei tarvitse edes kallita haruksia. Oikean taipuman saat tukemalla 300 millisen salaojaputken päistään vaakasuoraan pukkien pääle ja kun valat tuubin täyteen juotosbetonia (älä unohda raudoitusta)taipuu profiili juuri oikealle kaarelle.

    Lastulevy on akustisesti paras sisustuslevy veneeseen, owners cabinin katon suosittelisin vuoraamaan CD-levyllä.

    Kaiteita ei ole mitään syytä käsitellä mitenkään jos ne mitoittaa oikein. 75 millinen pyörötanko kestää isältä pojalle maalaamattakin. Kaiken kaikiaan, kun tunnut olevan sinut maatalouskoneiden kanssa, ei sinulla tule olemaan mitään vaikeuksia veneidenkään suunnittelun ja rakentamisen kanssa.

    Äänestä

  • Osmo kirjoitti:

    Jos haluat saada oikein edullisen ja ison turvallisen veneen niin kyseleppä suomenlinnasta.

    Siellä on meinaan ollu monta vuotta yksi vene kuivilla. Sen nimi on vesikko.

    Uskoisin että lähtee edullisesti kun ei ole pitkään ollut käytössä. Turvallisuuden vuoksi voisit kätevästi betonoida sen jotta vahvuus olisi riittävä vaikka vene sukeltaisi välillä aaltojen läpi.

    Maston jalkakin on jo valmiina ja pitkä köli. Siihen tornin päälle vain valat betonista sopivan tötterön ja haruksetkin varmaan kuuluisivät kauppaan. Ainakin siinä jotain haruksia on valmiina.

    Kaiken lisäksi jos koko luomus sattuu sukeltaan niin senkin pitäisi olla ihan turvallista sillä eikös tuossa mallissa ole aika tiiviit kansiluukut?

    Akusto ehkä on vuosien varrella rappeutunut mutta jostain roclalta voisit kysellä vähän kaytettyjen trukkien akustoja.

    Kannataisko harkita myös tätä vaihtoehtoa?

    Äänestä

  • teen sen itse kirjoitti:

    Jos maston kuuluu olla käyrä, niin täytyypä tehdä muotista käyrä. Paljonko mastossa pitää olla taipumaa? Kyllä minun mielestäni kuvissa mastot ovat sojottaneet ihan suoraan ylös, eli ei kai sitten ainakaan mitään banaanilookkia. Pitääkö taipuman olla tasainen?
    Käytetäänkö veineiden sisustamisessa MDF/HDF-levyjä. Niidenhän luulisi kestävän veneen kosteutta paremmin, kuin lastulevyn. Missä kannattaisi käydä kuumasinkitsemässä kaiteet, uimaportaat ym. metalliset rakenteet, vai kestääkö maalattuna?

    Kun valitset riittävän ainespaksuuden ei tarvitse maalata kaiteita ollenkaan, esim. 40 mm umpitanko kestää puhkiruostumatta ainakin 50 vuotta.

    Äänestä

  • Kuuno kirjoitti:

    Betonikeppiin saa rakea kuten on saatu Pisan torniinkin. Rakehan tarkoittaa maston kallistusta eikä taivutusta. Betonikepin esitaivuttaminen (prebend) saattaa olla hieman ongelmallisempaa ja rättien ylimääräisten tehojen päästäminen hekkiä kiristämällä voi olla hieman hankalaa. Muutoin ferrobetoni on kyllä loistava mastomateriaali, senhän todistavat lukuisat voitot takavuosina erilaisissa maailmanympäripurjehduksilla.

    Pääseekö muuten "Teen sen itse" nimimerkin vesillelaskujuhliin juhannuksen jälkeen, vai onko high tech-luomuksesi tarkoitus salata mahdollisilta Americas cup-projektien kätyreiltä?

    Kai olet kuullut marinaa siitä kun ei purjeet tahdo pysyä muodossa? Ja vielä jaksetaan viritellä kaiken maailman naruja että rätti pysyy latteana. Oon aina hämmästellyt miten avuttomia tämän "ongelman" edessä ollaan.

    Homma etenee kun leikkelet plasmalla kymppimillisestä teräslevystä sellaisia suunnilleen purjeen kokoisia palasia, laitat reiät kulmiin ja hinaat paikoilleen sinne betonitorniisi vaikka Pekkaniskalla, ja kiinnität muutamalla kierroksella entisen neukkulaivaston standardin mukaista ankkurikettinkiä. Nykyään halpaa kun makkara, ja kestää muutaman sata vuotta vaikka merenpohjassa. Iloa pidemmäksi aikaa.

    Äänestä

Nämä keskustelut käyvät eri rakennusmateriaaleista niin kuumana täällä, että ehdottaisin illanistujaisia asian tiimoilta. Selvyyden vuoksi voisi betoni miehet pukeutua optirockin paitaan, puu veneilijät puukeskuksen mainospaitoihin, teräs veneilijät voisivat pukeutua telakkatyöläisten haalareihin, jossa on kipinöinnistä tulleita reikiä ja lasikuitu veneilijät voisivat esitellä ideoitaan vaikka Tupperware esittelijän asussa, firman logoin varustettuna tietenkin.

Äänestä
  • ja lopuksi:teen sen itse mies vois tehdä itselleen lämmintä vaatetta,esim. vitunnahkaviitta on hyvä vesisateella,ei veny enää enempää eikä kastu läpi millään...esiliinan jota keittiössä käytetään on vanha keksintö jo,nykyään käytetään esinahkaa,on 100% materiaalia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teen sen itse kirjoitti:

Mitäs sanotte, kun ajattelin tehdä itselleni veneen. En ole aikaisemmin purjehtinut, enkä juuri muutenkaan veneillyt mutta kovasti kiinnostaisi päästä merelle. Rakennusmateriaaliksi olen ajatellut Leca-harkkoja. Harkot työstetään siten, että ulkopinnasta tulee sileä. Pinnoitus tehtäisiin ruiskubetonilla ja kölipalkistot ym. tekisin Siporeksista. Minulla on navetassa vanha traktori, tästä otan koneen veneeseen. Olen laskenut, että näin saan 14 m purjeveneen alle 20 000 eurolla. Eikös kuulostakin melko hienolta. Tietääkö kukaan betonin soveltuvuudesta myös mastoihin. Olen nähnyt ainakin Venäjällä tehtävät lyhtypylväitä betonista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu