miehet hoi

Täällä on koko alati juttua siitä, miten äidit polkevat isän oikeuksia jne. Olen asiasta samaa mieltä monem tapauksen suhteen edelleen. Olen itse raskaana, mutta en enää yhdessä lapsen isän kanssa. No, olen yrittänyt parhaani mukaan kysyä tulevan isän mielipiteitä huoltajuus- ja tapaamisasioihin jo nyt. Minulla nimittäin ovat opinnotkin kesken ja töissäkin pitäisi käydä. Haluan valmistautua ajoissa tulevaan, enkä sitten ryhtyä kiireellä järjestämään lapsen asioita, juuri silloin kun on muutakin tekemistä (eli lapsen synnyttyä).

No tuo isä ei ole sanonut juuta eikä jaata asiaan! Tämän tyttöystävä on pyytänyt meitä olemaan olematta lainkaan tekemisissä ja minä olen tuota pyyntä sitten noudttanutkin, mitä nyt olen muutaman meilin lähettänyt ja kysynyt ihan vain mielipiteitä noita jatkossa tulevia tapaamisasioita varten (jotta tietäisin miten järjestän lapsen hoitopaikan... yms. niihin kun pitää hakea ajoissa). En ole saanut yhtään mitään vastauksia ja nyt alkaa olla aika tehdä päätöksiä (osaa niistä) ja joudun yksinkertaisesti miettimään nämä asiat nyt itse.

Kertokaa nyt mitä mun tulee tehdä, kun en saa ysymyksiini vastauksia, vaikka olen kysynyt sekä isän, että tämän tyttöystävän mielipiteitä? (moneen kertaan: sähköpostitse, koska en sa kuulemma soittaa). Isä on siis ilmaissut haluavansa olla osa lapsen elämää, mutta ei ole kertonut mitä tämä hänen mielestän konkreettisesti tarkoittaa.

Jos mä sitte järjestän lapsen asiat tässä itsekseni ja oman pääni mukaan Ts. rupean kyselemään hoitoaikkoja (oman koulun ja työn vuoksi minun on pakko laittaa lapsi päivähoitoon aika varhaisessa vaiheessa) jne. niin olenko toiminut väärin? Ei ole juuta, tai jaata kuulunut mihinkään (huoltajuusmuotoon, tapaamisasioihin, elatukseen). Toistaiseksi olisi vielä mahdollista keskustella ja neuvotella kaikesta, mutta mun täytyy järjestää nuo asiat kuitenkin lapsen sntymään mennessä ja niitä ei sitten noin vain ruveta jälkeenpäin muuttelemaan (esim. yksi vaihtoehto on palkata au pair avukseni ja se edellyttää muuttoa isompaan asuntoon ja ei sitä noin vain järjestetä: suurempaa asuntoa, eikä au pairia). Mulla olisi vielä muutama kuukausi aikaa, mutta niitä isän mielipiteitä odottaisin nyt, vaan kun ei kuulu!!!

Sittenkö kun lapsi syntyy, saan lähteä mahdollisesti oikeuteen tappelemaan näistä asioista??? Ei kai se mun vikani ole, jos isä kiinnostuu koko asiasta vasta jälkeenpäin, kun huomaa, ettei voikaan enää vaikuttaa?
322437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Jos olet vaan itsellesi lapsen halunnut tehdä. Pärjää nyt yksiksesi lapsen kanssa kun parisuhde ei ole onnistunut edes alkutaipaleelta eteenpäin. Valintasi olet tehnyt pitää lapsi vaikka elämäntilanteesi on se mikä on. Olet lapsellesi sekä äiti että isä, kun olet tieten tahtoen halunnut tehdä isättömän lapsen. Tuskin siittäjää kiinnostaa edes jälkeenpäin kun olet yksimielisesti halunnut lapsen.

Eikö ole ihan selvää että mietit lapsesi hoidon ym. itse? Jos noin vastuuttomasti hankkiudut raskaaksi, etkä edes ole varma pysyykö mies suhteessa ja onko valmis perheeseen!

Äänestä
  • En kyllä maininnut kirjoituksessani mitään suhteen laadusta tai kestosta ennen raskaaksituloa, eron syistä, tai käytetystä ehkäisystä yms. Mies jätti minut tuon naisen vuoksi, jonka kanssa seurustelee. Tiedoksi: en ole siitä katkera.

    En suinkaan halunnut lasta, mutta kannoin nimenomaan vastuun vahingosta päättämällä pitää lapsen.

    En minä elämäntilanteestani valita, tai siitä että tulen olemaan paljon yksin lapsen kanssa. En minä ole valittanut mistään. Olen kysynyt vain mitä tehdä, kun lapsen isä ei kerro mitä tarkoittaa halullaan osallistua ja PELKÄÄN sitä, että jos tämä nostaa metakan siinä vaiheessa, kun olen kaiken itse päättänyt ja järjestänyt. Pihdin miten toimia sen ehäisemiseksi, kun oma toimintatapani ei ole tuottanut tulosta.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kysyi aivan asiallisesti neuvoja. Hän ei todellakaan valittanut mistään. Sinun sisälukutaito ei riitä sen ymmärtämiseen. Pyörit näillä palstoilla sanomatta ja kirjoittamatta yhtään viisasta sanaa. Olet aina veisaamassa tuota samaa tyhmää virttäsi. SINÄHÄN täällä valitat ja SINÄ kyselet tyhmiä! Älä puutu tähän keskusteluun kun et sitä rakentavasti osaa tehdä.

    Ota huomioon myös että lapsen tekoon tarvitaan kaksi. Kyllä te miehet siemetä vakoon kylvätte mielellänne mutta kun jälkeempäin tilanteesta edes keskustellaan, heti olette viisastelemassa ja nakkelemassa rasvaisia niskojanne. Älkää siis ihmetelkö huonoa kohtelua lainsäätäjän puolelta, sitä saa mitä tilataan.

    Äänestä

  • lätty kii jätkä! kirjoitti:

    Alkuperäinen kysyi aivan asiallisesti neuvoja. Hän ei todellakaan valittanut mistään. Sinun sisälukutaito ei riitä sen ymmärtämiseen. Pyörit näillä palstoilla sanomatta ja kirjoittamatta yhtään viisasta sanaa. Olet aina veisaamassa tuota samaa tyhmää virttäsi. SINÄHÄN täällä valitat ja SINÄ kyselet tyhmiä! Älä puutu tähän keskusteluun kun et sitä rakentavasti osaa tehdä.

    Ota huomioon myös että lapsen tekoon tarvitaan kaksi. Kyllä te miehet siemetä vakoon kylvätte mielellänne mutta kun jälkeempäin tilanteesta edes keskustellaan, heti olette viisastelemassa ja nakkelemassa rasvaisia niskojanne. Älkää siis ihmetelkö huonoa kohtelua lainsäätäjän puolelta, sitä saa mitä tilataan.

    nyt pomppas...tälläisellä asenteella sinä täällä huutelet...sitä saa mitä tilaa!! voi jumalauta,minä olen isä ja hoidan velvollisuuteni lastani kohtaan kunhan lapsen äitikin hoitaisi!

    Älä yleistä!!
    enkä ole tuo kirjoittaja johon aikaisemmin viittasit,vaan ihmettelin sinun asennettasi miehiä kohtaan.."rasvaisia niskoja" näkee,että olet feministi pahimmasta päästä!
    Vastaa nyt tähänkin jotenkin miehiä yleisesti loukkaavasti niin kerrot taas älykkyys osamääräsi

    Ei täällä kaikki hauku naisia,joten kohdista asiasi sille kenelle tarkoitit..älä kaikille!

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    johon kalikka kalahtaa, Kuule, sellanen juttu; olen seurannut näitä kirjoituksia täällä jonkin aikaa. Olen huomannut että usein kun ihminen kyselee jotain, kaipaa asiallisia kommentteja ja keskustelua, niin hyvin usein "kyselijä"-tyyliin vastaa täällä joku tyyppi. Hän yrittää vesittää koko keskustelun keksimällä tekosyitä, siteeraamalla alkuperäisen tekstiä väärin ym.

    Tähän olen kyllästynyt. Kyllä teitä miehiä voi sen nojalla vähän haukkuakin, kestäkää se kuin mies, vai miten se oli? Ainakin kaltaisesi hyttysenininä ärsyttää vieläkin enemmän, ei enää rasvaniskasanatkaan riitä. En aijo lohduttaa sinua jos tuli niin paha mieli, selviät kyllä itse.

    Kun tänne voi anonyymisti kirjoittaa, voi aina anonyymisti vastata ja yleistää. Ihan on oma asiasi jos kaiken löytämäsi mukaasi poimit. Älä siis itke iines.

    Äänestä

  • se kattila kolahtaa kirjoitti:

    kuin säälittävä tapaus!!
    kuule sellainen juttu,että oli ensimmäinen kerta kun tänne kirjoitin ja tämähän on hauskaa,kun on tuollaisia aivottomia lahnoja täällä kirjoittelemassa asioista joista ei mitään tiedä!

    Koita nyt kestää tämäkin kuin nainen,mutta toden-näköisesti olet keskenkasvuinen teini vielä tai sitten miehensä jättämä katkera lesbo,joka hakee vielä identiteettiään!
    Enkä aio sinua lohduttaa myöskään minä.
    Sinun kirjoituksesi on sitä luokkaa,että eihän täs voi kun nauraa...jatketaan!!??
    Niin,että mihinkäs se kalikka kalahtikaan kun vastasit alunperin jonkun kirjoitukseen....ei kai vaan omaan läskiisi?

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    Teidän tappelua on hauska seurata!!! Kun keksis itekin jonkun hyvän provon jolla sais pikku myrskyn vesilasiin... :)

    Jatkakaa olkaa hyvät...

    Äänestä

  • ex-sinkkumies kirjoitti:

    Teidän tappelua on hauska seurata!!! Kun keksis itekin jonkun hyvän provon jolla sais pikku myrskyn vesilasiin... :)

    Jatkakaa olkaa hyvät...

    No koetan viihdyttää.

    Miehet - karketa,hikisiä ja pahanhajuisia. Mutta uus teepaita! Teiniässä kuunellaan akkedekkeä ja ollaan kovia. Jodlataan "girls got a rythm!" "Back seat rythm."

    Te haluutte lopulta pimsaa. Joo, sitä tytöt kuiteski antaa. Vitsi se tekee gutaa! Paremmasta ei jätkä tiedä! Leikitään kotia. Toi nainenhan pitää musta huolta. Ei täs tarvi tehä niinku mitää. Otan vaa mitä irti saan.

    Kasvetaan mieheksi, parta pysyy vihdoin. Pitäis kattoo joku daami. Onkohan mun siemenistä mihinkään? Ämmä vinkuu lapsia. No ainahan mua himottaa, antaa siis palaa.

    Mitä vittuu, pitääksmun taas tehdä jotain? Taasko pitää löytyy rahaa? Mitä sitte vaik oot synnyttäny ja väsyny, ei kiinosta. Mä lähen radalle...

    Aijaa? Pakko maksaa? Emmä mitää maksa. Ai peritte ulosottona? No voi vittu sanon minä. Ei, nyt täytyy lähtee yhen kimman luokse, moido.

    Itse imurikin on monimutkaisempi kuin mies, vaikka kuinka yritätte vastaan tykittää. Olen todella pahoillani.

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    kuin säälittävä tapaus!!
    kuule sellainen juttu,että oli ensimmäinen kerta kun tänne kirjoitin ja tämähän on hauskaa,kun on tuollaisia aivottomia lahnoja täällä kirjoittelemassa asioista joista ei mitään tiedä!

    Koita nyt kestää tämäkin kuin nainen,mutta toden-näköisesti olet keskenkasvuinen teini vielä tai sitten miehensä jättämä katkera lesbo,joka hakee vielä identiteettiään!
    Enkä aio sinua lohduttaa myöskään minä.
    Sinun kirjoituksesi on sitä luokkaa,että eihän täs voi kun nauraa...jatketaan!!??
    Niin,että mihinkäs se kalikka kalahtikaan kun vastasit alunperin jonkun kirjoitukseen....ei kai vaan omaan läskiisi?

    Teillä miehillähän tunnetusti tulee 8 sekunnissa! Ette te osaa naista tyydyttää, vaikka niin luulette.

    Sinun pieni pipertelysi tänne palstalle on kuin suurta naivismin taidetta! Luulet kaikenlaista itsestäsi. Mutta kaltaisellasi kampelalla, jolla silmät ovat epäsymmetriset ja suu hieman vino, ei ole juuri viihdyttämisen mahdollisuuksia.

    Sinähän se siinä joka epätoivoisena lyllerrät ilman kauniimpaa osapuolta? Sinä, jolle tulee Erotikan maailma, parisuhteesi joka putkahtaa postiluukusta, hahaa!

    Säälittävää... Kenellä täällä on Cavalier kingcharlesinspanielin katse, beibe... ?

    Äänestä

  • vois kokeillakin! kirjoitti:

    kaiken! taidat olla jo 14vuotias..tai tod.näk.12 ja puoli!
    Menehän se suosikki-lehti ostamaan niin pääset taas lukemaan sinne lähettämääsi kirjettä jossa kyselet,että voiko uimahallissa tulla raskaaksi, kun ui miesten kanssa samassa altaassa!!
    Olisikohan tullut jo vastaus siihen?? mene mene! ja osta hevoshullu samalla,niin näet miltä näytät kun syöt kauraa!

    8 sekuntia on parempi kuin se,että ei saa ikinä orkkua,joten yritä nyt kerran edes elämässäsi se saada niin tiedät edes mistä puhut ja kun olet sen saanut niin muista kertoa se suosikissa...jaa ilosi muiden teinien kanssa!

    Postiluukusta putkahtanut parisuhde on paras,sillä ei postiluukusta läskit mahtuisikaan! joten laihduta hieman niin joku voi ottaa sinutkin...mutta eiköhän sekin sulle laita postimerkin otsaan ja lähetä sinne mistä alunperin tulitkaan!

    jep,että näin...hauskaa iltapäivää sinulle finniesi puristelun merkeissä..!!

    Äänestä

  • kertoi kirjoitti:

    Mitä ihmettä sä oikein taas höliset? Mikä toi ikäjuttu oikein on, miksi sä siihen kokoajan vetoat?

    Ja mitä merkitystä sillä on jos kirjoitettu teksti kuitenkin puhuu puolestaan kuvaillessaan sinua ihmisenä. Sot tosi hölmö, täytyy sanoa...

    Taidat itse olla äitin kanssa asuva peräpyllykammarin poika. Mahdatko saada naista koskaan päivänvalossa? Hajun takia liene yölläkään? Anteeks.

    Äänestä

  • New York City boys... kirjoitti:

    anteeksi??
    oho oho...ettei vaan ikä osunut vielä kohdalleekin,kun noin kirpaisee!!
    et kait luule,että näköistäsi hevosen-naamaa voi päivällä halutakaan....yölläkin ja pimeässäkin pitää se kuuluisa huppu panna vielä päähäsi,ettei vaan edes vahingossa satu kuunvalo osumaan turpaasi...koita siinä sitten kiihottua!!

    kipin kapin kioskille hevoshullua ostamaan...mene mene!!

    Äänestä

  • pyydät kirjoitti:

    niin todella rumasti sanottu.

    Äänestä

  • kun oli kirjoitti:

    niin todella rumasti sanottu.

    voi voi!!

    Äänestä

  • aloitti kirjoitti:

    voi voi!!

    Kaipaisivat nämäkin palstat vähän kontrollia, jotta jäisivät tälläiset typerät tyhmä-iteoot ketjut pois sisällöllisemmän keskustelun tieltä. Voi teitä.

    Äänestä

  • aloitti kirjoitti:

    voi voi!!

    Sinä!

    Äänestä

  • Eikö veri kierrä? kirjoitti:

    Sinä!

    katsomaan ja tarkista tilanne....eikös se olltu niin,että sitä saa mitä tilaa!!! eikös se enää pidäkään paikkansa?? nimenomaan sinä saat sitä mitä tilasit!

    Äänestä

  • tyttöpieni.. kirjoitti:

    katsomaan ja tarkista tilanne....eikös se olltu niin,että sitä saa mitä tilaa!!! eikös se enää pidäkään paikkansa?? nimenomaan sinä saat sitä mitä tilasit!

    Mennäänpä takaisin alkuun. Alkuperäinen kertoi tilanteestaan kun lapsen isää ei kiinosta/ei voi pitää yhteyttä hänen tulevaan lapseen ja tämän huoltamiseen liityvissä asioissa. Alkuperäinen vielä kysyi, tekeekö hän väärin jos hän alkaa nyt ominpäin hoitelemaan huoltajuuasioita ym. ja ottaa siis yksinhuoltajuuden itselleen. Hän ei vaatinut mitään, päin vastoin hän oli ollut liiankin sinisilmäinen lapsen isää kohtaan ja noudattanut tämän typerää pyyntöä olla olematta yhteydessä häneen, koska uusi naisystävä hermostuisi tällaisesta.

    Sinä kommentoit asiaa niinkuin alkuperäinen YKSIN olisi tehnyt mittavan virheen tullessan raskaaksi miehelle, jota asia ei kiinosta. Yksinhän yleensä raskaaksi tullaankin... Arvostelit häntä siitä että "mitäs nyt jälkeenpäin vingut, olisit ajatellut mitä teit aikaanaan"-tyyliin.

    Alkuperäinen kysyi neuvoa arvostelematta sen kummemmin ketään. Hän oli pistänyt itsensä peliin täysillä ja ajatellut siis ottavansa täyden vastuun teoistaan. Ajatuksissa painoi, mitä hän voi nyt tehdä RIKKOMATTA isän oikeuksia.

    Sinun taitosi eivät koskaan ole riittäneet tällaisten asioiden ymmärtämiseen. Availit sanallista arkkuasi syyttelevin sanoin, painotit naisen vastuuta asiassa. Mitenkään et kommentoinut mikä miehen tehtävä olisi. Olen nyt kertonut sinulle mistä on kysymys. Olet kuullut (lukenut) asian kahteen kertaan tavalla tai toisella. Joko tajuat mistä täällä puhutaan? Joko ymmärrät, että sinun lurituksesi ovat silkkaa ajan hukkaa? Kun et osaa. Niin älä puutu.

    Ei tässä tarvitse olla feministi saatikka teini ymmärtääkseen että sinun uuvuttava fantasiamaailmasi ei koskaan kohtaa todellisuuden habitusta. Siksi on niin turhauttavaa että pyörit täällä huonontamassa keskustellun tasoa. Tästä väittelystä ei täällä nauti kukaan muu kuin minä, väitän...

    Äänestä

  • Tau tou kirjoitti:

    viesti: HEI SINÄ!! se on mun eka kirjoitus tänne!!!! eikö se mene jakeluun? olet näköjään lukihäiriöinenkin vielä!! se kirjoitus mihin viittasit ei ollut MINUN!! meneekö se jakeluun?? eli menepäs taas lukemaan oma kirjoituksesi,mikä oli jotain,lätty kii jätkä:Sen jälkeen oli mun eka kirjoitus...näköjään saa rautalangasta vääntää!! tavan pahvi taidat olla!

    Äänestä

  • uudestaan kirjoitti:

    No siinä tapauksessa kaikkihan on sitten hyvin. Et sinä parane tuosta taudista kuitenkaan. Siitä rasvaniskaisuudesta. Yäks.

    Äänestä

  • näitä jaksaa... kirjoitti:

    No siinä tapauksessa kaikkihan on sitten hyvin. Et sinä parane tuosta taudista kuitenkaan. Siitä rasvaniskaisuudesta. Yäks.

    koska sinähän rakastat rasvaniskoja!
    Ja ollaksesi hevosen-naaman näköinen läskiteini,olet vielä ilmeisen idiootti sellainen!
    Sairaalasta saat apua kunhan vain uskallat ja rohkenet mennä sinne,mutta toivottamat tapauksethan laitetaan....tiedät kyllä minne!

    ps.Haiset muuten tosi pahalle! käy suihkussa edes kerran tänä vuonna

    Äänestä

No, siis olet nyt sitten yrittänyt kysyä miehen mielipiedettä, saamatta siis vastausta.

Kun nyt synnytät aviottoman lapsen, etkä siis ole avoliitossa miehen kanssa, sinut automaattisesti kirjataan lapsen huoltajaksi.

Sitten lapsen syntymän jälkeen, tulee isyydentunnustus, tarvittaessa DNA-testillä. Sitten lastenvalvolla sopimus elatusmaksuista ja tapaamisista. Ja huom! kun ette ole naimisissa, isyyden tunnustus on asia, jonka voi hoitaa vasta lapsen syntymän jälkeen.

Joten, kun mies ei halua käydä tätä läpi nyt, käydään se sitten läpi kun lapsi on syntynyt. Eli järjestä elämäsi yksinhuoltajana ja omien varojesi puitteissa, tuhlaamatta energiaa miettimällä mitä toinen haluaa.

Äänestä

Jos kerran isä ei halua/kykene olemaan yhteydessä sinuun niin jätä anna hänen olla. Järjestä elämäsi lapsen kanssa miten parhaaksi katsot, sillä kuten sanottu sinut merkitään lapsen huoltajaksi ellei muuta sovita.

Vaikka sinua on kielletty soittamasta niin soita silti ja ilmaise, että tämä on viimeinen kerta kun yrität ottaa yhteyttä jos ei tule vastausta niin sitten isä ei ole lapsensa kanssa tekemisissä. Tässä vaiheessa viimeistään hänen on pakko herätä. Ja voithan hyvin ottaa hänet myöhemmin mukaan lapsen elämään jos koet tarpeelliseksi. Moinen "en vastaa en sano mitään" voi nimittäin myös tarkoittaa sitä että hän ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä tai tuo uusi nainen ei halua että hän on lapsensa kanssa tekemisissä. Ja jos kyse on siitä että uusi nainen on kieltänyt pitämästä yhteyttä niin silloin ainakaan minä en uskaltaisi päästää lastani isälleen sellaiseen tilanteeseen jossa tuo uusi nainen on mukana.

Jos miehen tehtävä on ottaa sinuun yhteyttä, ei sinun tehtäväsi ole yrittää epätoivoisesti ottaa yhteyttä. Soita kuitenkin kerran ja kerro asianlaita. Ja sen jälkeen ala järjestää elämääsi yksinhuoltajana, ja muuta sitten jos myöhemmin tarvetta ilmenee.

Äänestä
  • siitä, että vastasit kysymyksee. Juu tuon verran olen ajatellut itsekin. Mies lupasi meilata mulle lähiaikoina. Odotan pari viikkoa ja jos ei ala kuulua, rupean järjestämään asioita oman haluni mukaan.

    Äänestä

Se on kyllä kiva kun tullaan tänne isien palstalle haukkumaan ja arvostelemaan isiä. Ehkäpä nuo kuuluisi paremmin lapsi ja parisuhde - tai yksinhuoltajuuspalstalle. Totuus isien oikeuksien polkemisesta on varmaan kirjava, mutta kyllä jokaiselta löytyy yksi varma tieto tälläisestä äidin käytäytymisestä, jossa isä ei saa tavata lapsiaan. On toki niitäkin isiä, joita ei omat lapset voisi vähempää kiinnostaa, mokoma riesa.

Ei sinänsä, sanahan on vapaa, mutta liian paljon tälläisiä keskusteluja täällä palstalla, mikä pitäisi olla paikka, jossa isät vaihtavat kokemuksia ym.

Äänestä
  • Mulla ei ole mitään isiä vastaan, enkä ole elämässäni ainoatakaan isää haukkunut. Koska palstalla on isiä, tulin täältä kysymään saadakseni neuvoja miten toimia, kun oma toimintani ei ole tuottanut mitään tuloksia mihinkään suuntaan. Mulle on ihan sama, osallistuuko mies lapsen elämään, vai ei. Sen pystyn järjestämään muutenkin. Pointti ei ollut siinä, vaan siinä mistä tietää haluaako tio osallistua ja mitä tuo osallistuminen käytännössä tämän kohdalla tarkoittaa. Mä kun en halua lapselleni sitä, että isä ensin on lapsen elämässä ja sitten yhtäkkiä kaikkoaa... Enkä sitäkään, ettei ensin ole, ja yhtäkkiä alkaakin haluta mukaan ja päättämään asioista.

    Äänestä

  • ansku kirjoitti:

    Mulla ei ole mitään isiä vastaan, enkä ole elämässäni ainoatakaan isää haukkunut. Koska palstalla on isiä, tulin täältä kysymään saadakseni neuvoja miten toimia, kun oma toimintani ei ole tuottanut mitään tuloksia mihinkään suuntaan. Mulle on ihan sama, osallistuuko mies lapsen elämään, vai ei. Sen pystyn järjestämään muutenkin. Pointti ei ollut siinä, vaan siinä mistä tietää haluaako tio osallistua ja mitä tuo osallistuminen käytännössä tämän kohdalla tarkoittaa. Mä kun en halua lapselleni sitä, että isä ensin on lapsen elämässä ja sitten yhtäkkiä kaikkoaa... Enkä sitäkään, ettei ensin ole, ja yhtäkkiä alkaakin haluta mukaan ja päättämään asioista.

    Näin se on, kysyt miehiltä ja mitä saat? Samaa paskaa ja narsistista ininää aina vaan.

    Oikeassa olet siinä että isä joko on tai sitten ei. Muuten pienen lapsen psyyke voin järkkyä. Ainakin osoitat kypsyyttä ja vahvuutta tulevaksi äidiksi. Onnea Sinulle!

    Äänestä

  • joista lapsetkaan ei vois olla vähemmän kiinnostuneita, mm. ryyppäämisen ja muun meuhkaamisen takia.

    Äänestä

jos jätkä on tuollainen niin ehkä on parempi että se ei tiedä lapsesta ollenkaan..

Äänestä

Itse ajattelen näin että jos lapsen isä ei ota minkäänlaista kantaa,vastuuta eikä millään tavalla halua olla osallinen sun ja lapsen juttuun niin ryhdy silloin yksinhuoltajaksi mutta jos isä on halukas ja näyttä välittävän lapsesta ja kaikesta siihen liittyvistä asioista niin silloin yhteishuoltajuus on erittäin hyvä asia teille molemmille ja se on lapsen parasta jne.Itse olen 9kk lapsen isä ja yritin saada yhteishuoltajuuden,en saanut sitä lapsen äidiltä,(hyväksikäytön maku jäi mulla siintä tempusta)vein asian jopa käräjä oikeuden päätettäväksi mutta en saanut sitä sieltäkään mutta sain sentään jotain mihin saan olla tyytyväinen mihin toinen osapuoli ei ollut vaikka lapsen parastahan tässä yritetään ( lue avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isä)Sen tiedän että kyllä niitä FIKSUJAKIN naisia on.Elämä jatkuu ja voimia sulle kävi miten kävi......T: PIKKUISEN ISÄ.

Äänestä
  • Siinä on hyvän isän puheet,ikävää kun on sinun kaltaisia harvassa tai sitten ne on varattuja mutta lapsen äiti teki maailman tyhmimmän temput kun ei ajatellut asiaa tärkemmin siis lapsen parasta ajatellen kun sanoit,toivottavasti tapaan sinut jossain ?? T.Pirkko

    Äänestä

Mielestäni kannattaa ottaa vielä yhteyttä isään ja tehdä ystävällisesti selväksi, että jos hän ei ilmaise mitään selkeää, teet päätökset itse. Kerro, että mikäli hän haluaa osallistua, on tietyt asiat tietenkin selvitettävä yhdessä. Lapsi on kuitenkin osa hänen elämäänsä elämän loppuun asti halusi hän tai ei, joten saattaisi olla hänenkin kannaltaan mukavaa selvitää asiat kunnolla alusta asti.

Vika ei missään nimessä ole sinun, jos isä ei nyt tarvittaessa selvitä asioita ja muuttaakin joskus mieltään. Käytännöllisyyden lisäksi jo laki vaatii, että tietyt asiat selvitetään lapsen synnyttyä. Jos ei yhdessä äidin ja isän kanssa, niin oikeus ja velvollisuus päättää asioista on äidin.

Lapsen syntyessä sosiaalitoimisto ottaa äitiin yhteyttä ja pyytää selvittämään isyysasian (ja lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen littyvät asiat). Äidillä on oikeus vaatia isyyden selvittämistä, vaikkei mies sitä myöntäisikään. Viranomaiset selvittävät isyyden tavalla tai toisella eli hyvällä tai pahalla. Äidin halutessa isyysasian voi jättää selvittämättä ja selvittää mahdollisesti myöhemminkin, mutta lienee kaikkien kannalta parasta hoitaa asia heti.

Jos ei isä tässä vaiheessa halua osallistua, asia menee tietenkin niin, että huoltajuus jää yksin äidille eikä isälle sovita tapaamisoikeuksia, mutta isyys tuo mukanaan aina elatusvastuun, lapselle oikeuden periä isänsä yms. Sosiaalilautakunnan tässä vaiheessa tekemät päätökset ovat oikeusistuimen päätöksiin rinnastettavia - eli kovaa tekstiä.

Loppuun vielä hieman kommenttia siitä, mistä näissä keskusteluissa oikeasti puhutaan - tai ennemminkin mistä pitäisi oikeasti puhua, mutta mikä liian usein unohtuu..

Usein puhutaan äidin ja isän oikeuksista tai velvollisuuksista tai niiden polkemisesta jonkun taholta jne... Tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että kyse on ennen kaikkea _lapsen_ oikeuksista. Kysymys on lapsen oikeudesta elatukseen, lapsen oikeudesta tavata vanhempiaan, lapsen oikeudesta periä vanhempansa yms. Jokainen aikuinen tietää miten lapsia laitetaan alulle ja mitä velvoitteita laki heille sen seurauksena asettaa, joten vastuu lapsesta on aikanaan kannettava oli lapsi sitten haluttu tai ei. On tietenkin niin, että näitä asioita voidaan väärinkäyttää, ja niin ikävä kyllä tehdäänkin, tai laeissa saattaa jokin pykälä olla hieman vinossa, mutta silti pitäisi pitää mielessä lakipykälien perimmäinen tarkoitus: lapsen turva ja oikeudet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nansku kirjoitti:

Täällä on koko alati juttua siitä, miten äidit polkevat isän oikeuksia jne. Olen asiasta samaa mieltä monem tapauksen suhteen edelleen. Olen itse raskaana, mutta en enää yhdessä lapsen isän kanssa. No, olen yrittänyt parhaani mukaan kysyä tulevan isän mielipiteitä huoltajuus- ja tapaamisasioihin jo nyt. Minulla nimittäin ovat opinnotkin kesken ja töissäkin pitäisi käydä. Haluan valmistautua ajoissa tulevaan, enkä sitten ryhtyä kiireellä järjestämään lapsen asioita, juuri silloin kun on muutakin tekemistä (eli lapsen synnyttyä).

No tuo isä ei ole sanonut juuta eikä jaata asiaan! Tämän tyttöystävä on pyytänyt meitä olemaan olematta lainkaan tekemisissä ja minä olen tuota pyyntä sitten noudttanutkin, mitä nyt olen muutaman meilin lähettänyt ja kysynyt ihan vain mielipiteitä noita jatkossa tulevia tapaamisasioita varten (jotta tietäisin miten järjestän lapsen hoitopaikan... yms. niihin kun pitää hakea ajoissa). En ole saanut yhtään mitään vastauksia ja nyt alkaa olla aika tehdä päätöksiä (osaa niistä) ja joudun yksinkertaisesti miettimään nämä asiat nyt itse.

Kertokaa nyt mitä mun tulee tehdä, kun en saa ysymyksiini vastauksia, vaikka olen kysynyt sekä isän, että tämän tyttöystävän mielipiteitä? (moneen kertaan: sähköpostitse, koska en sa kuulemma soittaa). Isä on siis ilmaissut haluavansa olla osa lapsen elämää, mutta ei ole kertonut mitä tämä hänen mielestän konkreettisesti tarkoittaa.

Jos mä sitte järjestän lapsen asiat tässä itsekseni ja oman pääni mukaan Ts. rupean kyselemään hoitoaikkoja (oman koulun ja työn vuoksi minun on pakko laittaa lapsi päivähoitoon aika varhaisessa vaiheessa) jne. niin olenko toiminut väärin? Ei ole juuta, tai jaata kuulunut mihinkään (huoltajuusmuotoon, tapaamisasioihin, elatukseen). Toistaiseksi olisi vielä mahdollista keskustella ja neuvotella kaikesta, mutta mun täytyy järjestää nuo asiat kuitenkin lapsen sntymään mennessä ja niitä ei sitten noin vain ruveta jälkeenpäin muuttelemaan (esim. yksi vaihtoehto on palkata au pair avukseni ja se edellyttää muuttoa isompaan asuntoon ja ei sitä noin vain järjestetä: suurempaa asuntoa, eikä au pairia). Mulla olisi vielä muutama kuukausi aikaa, mutta niitä isän mielipiteitä odottaisin nyt, vaan kun ei kuulu!!!

Sittenkö kun lapsi syntyy, saan lähteä mahdollisesti oikeuteen tappelemaan näistä asioista??? Ei kai se mun vikani ole, jos isä kiinnostuu koko asiasta vasta jälkeenpäin, kun huomaa, ettei voikaan enää vaikuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu