Tämä ei ole kysymys, tämä ei ole neuvo, tämä ei ole buddhalaisuutta, tämä on *kokemus* ja ajatuksia siitä:
Kuuntelin metsässä tuulen puuskittaista "juttelua" puissa ja väsymykseltäni en jaksanut lähtä ideoiden kelkkaan... Ajattelin että miksen voisi vain olla oma itseni, miksi pitää koko ajan ajatella jotakin muuta, jotakin ekstraa...?
Sitten tajusin, että mitä on lisätty itseen, on olemassa vain *lisäksi* - se on "feikki-minä"! Feikki-minää on se, mitä on opittu olemaan, mitä on otettu lisäksi, eli mielessä pyörivä asioiden tavoittelu, suunnitelmat, mielikuvat itsestä, muistelu, muutkin asiat, sekä *nimi*... En ole tullut äitini kohdusta nimi mukanani, vaan se on tullut jälkeenpäin. Se on jotain mihin minulla on olemassa tietty määrä uskoa.
Se mitä koostuu ajattelussani *nimestäni*, ja mikä on se *nimi* - se tuulenpesä joka on persoonani - se on feikki-minää...
Usko ja logiikka ovat ristiriidassa tässä asiassa, mutta siinä ei itsessään ole ristiriitaa, sillä usko ei perustu logiikkaan. Järki on uskoa vahvempi.
Miksen siis voisi olla oma itseni? Enkö "saisi"? En ole kukaan muu kuin Minä, eikä Minussa ole ketään muuta kuin Minä, joten miksi uskon vieläkin feikki-minään, ja sen tavoitteisiin ja mielikuviin siitä, millainen minun pitäisi olla ja ketä pitäisi uskoa?
Kuuntelin metsässä tuulen puuskittaista "juttelua" puissa ja väsymykseltäni en jaksanut lähtä ideoiden kelkkaan... Ajattelin että miksen voisi vain olla oma itseni, miksi pitää koko ajan ajatella jotakin muuta, jotakin ekstraa...?
Sitten tajusin, että mitä on lisätty itseen, on olemassa vain *lisäksi* - se on "feikki-minä"! Feikki-minää on se, mitä on opittu olemaan, mitä on otettu lisäksi, eli mielessä pyörivä asioiden tavoittelu, suunnitelmat, mielikuvat itsestä, muistelu, muutkin asiat, sekä *nimi*... En ole tullut äitini kohdusta nimi mukanani, vaan se on tullut jälkeenpäin. Se on jotain mihin minulla on olemassa tietty määrä uskoa.
Se mitä koostuu ajattelussani *nimestäni*, ja mikä on se *nimi* - se tuulenpesä joka on persoonani - se on feikki-minää...
Usko ja logiikka ovat ristiriidassa tässä asiassa, mutta siinä ei itsessään ole ristiriitaa, sillä usko ei perustu logiikkaan. Järki on uskoa vahvempi.
Miksen siis voisi olla oma itseni? Enkö "saisi"? En ole kukaan muu kuin Minä, eikä Minussa ole ketään muuta kuin Minä, joten miksi uskon vieläkin feikki-minään, ja sen tavoitteisiin ja mielikuviin siitä, millainen minun pitäisi olla ja ketä pitäisi uskoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Millainen kokemuksesi ITSESTÄ, ei-feikkiminästä on?
no feikki minä on ego , kun on hurja kuvitelma päällä on mieli egon valtaama , oikea minä on aina puhdas , lika eli ego vaan pyyhitään pois , yhteiskunnassa on monia tapoja nykyään millä feikki minän voi putsata , seikkailija on kuten hän on kuvitelmissaan , iso työ edessä , feikki feikin päällä , kaatopaikka
Aloittajan jatkoajatuksia:
Jos kauhaistaan "ajattelun kukkalapiolla" se "ITSE" heti ylös mielen maasta, kun se esiintyy, sanoisin että se näyttää olevan pohjimmiltaan samanlainen määritelmä, kuin muutkin.
Itsen todellisuudesta kertoo paljon, että se voi muodostua, hävitä ja muuttua. Se on seurausta joistakin asioista. Näemme sen pysyvänä ja yhtenä, vaikka se on joka kerta erilainen.
Koska meillä on monia mielipiteitä ja haluja ja näemme kaiken yksisilmäisesti, olemme kiinni tekemisissä. Jos ei olisi tarvetta tehdä mitään, emme olisi mitään. Tekemisen loppu on olemisen loppu, mutta se ei tarkoita, että tekeminen loppuisi kehon kuolemassa. Jokin voi ehkä jatkaa tekemistään, niittäen satoa tekemisistään ja kimpoillen niiden seurauksissa, lopun ikäänsä?
No mitä sitten pitäisi tehdä? Sitä mieli kyselee aina. Jeesuksen kultainen sääntö lieneekin kultainen. Ehkä se vie kultaisille kaduille... Kaikessa on kyse siitä mitä teet.
PS: Onhan tämä hienoa ajattelua ;)
On hienoa ajattelua, liiankin hienoa. Niin hienoa että ei siitä mitään ymmärtänyt.