Liipolan messu

Mikäs messu se siellä Liipolassa oikein oli niillä eriseuran rakentajilla?

Yleensä olen tottunut käymään messuilla messukeskuksessa. Ei Jumalalle pyhitettyä huonetta kannata sellaisiin tilaisuuksiin käyttää.

Olen tottunut käymään Herran huoneessa hartaustilaisuuksissa, kuten esimerkiksi seurat. Ei siellä mitään messuja kannata järjestää.

Kirkko yrittää kehitellä myös noiden nimien kautta hienompia houkutuksia tulla kuolleeseen kirkkoon. Ei riitä heillekään Raamatun Sana, vaan pitää omaa kehitellä.
9250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tunnustuskirjoissa sanaa ”messu” (latinaksi:”Missa”) käytetään kahdessa vastakkaisessa merkityksessä. Kielteisessä merkityksessä sillä tarkoitetaan Rooman kirkon opettamaa messuuhria eli sitä, että pappi lukemalla messun toistaisi verettömästi Kristuksen uhrin ristillä ja näin tekemällä keräisi ihmisille ansioita Jumalan edessä. Koska tällainen messun väärinkäytös tuomitaan voimakkain sanoin esim. Lutherin laatimissa Schmalkaldenin opinkohdissa (2:2) v. 1537, moni kristitty on ajatellut, että sana ”messu” johtaa ilman muuta Rooman oppiin, mitä se tietenkään ei tee. Tunnustuskirjoissa sanaa ”messu” on käytetty myös myönteisesti. Se tarkoittaa täyttä sanan ja sakramentin jumalanpalvelusta. Idän kirkossa vastaava sana on ”liturgia” eli julkinen, pyhä palvelus tai ”synaksis”, ”yhdysside”. Augsburgin tunnustus v:lta 1530 lausuu, että luterilaiset toimittavat messun jopa suuremmalla hartaudella kuin heidän roomalaiset vastustajansa. Augsburgin tunnustuksen puolustus v:lta 1531 selvittää nämä käsitteet perusteellisesti, ettei mitään epäselvyyden sijaa jää lukijalle.

Äänestä

ALOITTAJA PUHUU PUUTA HEINÄÄ,OLKIA KAIKKEA PALAVAA AINETTA KUITENKIN ,
EIKÄ KEHTAA SANOA SUORAN , ETTÄ ITSE ON ERISEURAN TOSI RANKENTAJA , JOKA
TEKEE MITÄ VAAN, KUN SAA OLLA SIELÄ MISSÄ ON.
-
PITÄISI JOKAISEN JO TIETÄÄ MIHIN SE VIE , EIKÄ SYYTTÄÄ KETÄÄN MUUTA. KUN
ITSEÄÄN VAIN, ME KÄRSINNE 18 VYUTTÄ, KOVASTI TEIDÄN KAINALOSSA , JA 23,V.
KAIKKIAAN SEN LISÄKSI SE ON KAMALAA, JOSTAKIN -56.ASTI SITÄOLI JATKUNUT.
JÄRJESTELMÄLLISESTI AUGUST IISAKSONNIN TOIMESTA , EN PAREMMIN SANO.
J AKAIKEN AIKAA KÄRSI HÄNEN VAIMO,, LEVOTTOMASTA ELÄMÄSTÄ'.
-
JA MUUSTAKIN KIKKAREISTA.
-

Äänestä
  • LÖYSINTODISTEEN ,ETTÄ AI MATKAT ALKOI JO 1949 SEN PIIKKKIIN JOKA JOHTI SIIHEN HAJAANNUKSEEN 1965 SATAKUNNASSA,JA MYÖS PIKKUISEN MUUALLA .mm:H-Suolla:
    LAITILASSA ,TL:KARJALASSA ,KARJALAN KYLÄSSÄ. VEHMALAINEN , RUONA, HINNER-JOKI , HONKILAHTI(PALJON),MYNÄMÄKI , LAITILA, KALANTI, UUSKAUPUNKI. Mietoinen:
    LEMU ,MASKU, NOUSIAINEN ,VAHTO, KALELA. NEITTAMO ,MESTILÄ. EURA, KÖYLIÖ..
    -
    HEITÄ OLI 1965 n. 155. JA KUN HE OLISI SKIÄVÄÄ SUKUA. 1979, n.289 ,),JA 1985 = 301 =>,
    MYÖS LASKIMME (KALLEN)SIIRIN KANSA KERRAN 1994 J A,PÄÄDYMME TUOHON 301 LUKUUN, SILLOINKIN. SEN JÄLKEEN ON TOINE J A KOLMAS POLVI ALOITTANUT KASVU
    PUUMIN, JOTEN EI SE JÄÄ LAINKAAN VAILLE 300 . /301, KANNATTAA USKOA ,KUN VANHAT ON LASKENEET , HYVÄKSI HAVAIIET TIEDON EN NYT SANO USKOSTA,, MITTÄÄN ERIKOISTA.. KALLE J ASIIRI EI OLE KOSKAAN OLLET HEITÄ. . .
    -

    Äänestä

Evankelisluterilaisen kirkon messu, siis Herran Pyhä Ehtoollinen oli Liipolassa.

Äänestä
  • Oliko ne rakennusmessut vai asuntomessut? Ja miksi siellä messuilla järjestetään HPE?

    Äänestä

Messut ei kuulu kirkkoon. Näin on!

Äänestä

Kyllä Messu (alttaripalvelus) kuuluu kirkkoon. On kuulunut siitä saakka kun kristinuskosta tuli tämä yhteinen kirkko- muoto, joskus 0300 luvun alun tienoilla. Juuri Messu on kirkon vanhinta perinnettä. Piru on ottanut tuon sanan kaupalliseen käyttöön paljon paljon myöhemmin

Mutta ei kuulu omanvanhurskauden liemessään muhivaan OALC "kirkkoon".
Ei käy kateeksi.

messu

—1. messu, kat. jumalanpalveluksesta käytetty nimitys, joka tulee jumalanpalveluksen latinankielisistä päätössanoista ite missa est (menkää, se on päättynyt).

Alk. messu tarkoitti sekä katekumeeneille sallittua jumalanpalveluksen alkuosaa että ehtoollisen vieton sisältävää uskovien messua. 600-luvulta alkaen messu tuli länsimaisessa kirkossa merkitsemään koko jumalanpalvelusta, ortod. kirkossa vakiintui sen sijaan nimeksi liturgia.

Luterilaisessa kirkossa sana sai pääjumalanpalvelusta tarkoittavan merkityksen; Suomessa nimitys säilyi 1800-luvulle, ja sen käyttöön palattiin jumalanpalvelusuudistuksen myötä vuonna 2000. Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on Suomen ev.-lut. kirkossa seurakunnan pääjumalanpalvelus.

Äänestä

Taitavatkin nykyään rukoushuoneilla messuta, mitä olen kuullut...

Äänestä

Kyllä tolaset messuumiset kuuluu katoollisseen ja ev lut kuolleelle kirkolle sano LUTTERUSKIn

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Menkää-messukeskukseen kirjoitti:

Mikäs messu se siellä Liipolassa oikein oli niillä eriseuran rakentajilla?

Yleensä olen tottunut käymään messuilla messukeskuksessa. Ei Jumalalle pyhitettyä huonetta kannata sellaisiin tilaisuuksiin käyttää.

Olen tottunut käymään Herran huoneessa hartaustilaisuuksissa, kuten esimerkiksi seurat. Ei siellä mitään messuja kannata järjestää.

Kirkko yrittää kehitellä myös noiden nimien kautta hienompia houkutuksia tulla kuolleeseen kirkkoon. Ei riitä heillekään Raamatun Sana, vaan pitää omaa kehitellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu