hei! olen 19-vuotias tyttö ja minua on jo pitkään vaivannut huono itseluottamus. En pysty sen vuoksi elämään normaalia elämää vaikka haluaisin, vaan aina on mietittävä etukäteen minne kehtaisin mennä joutumatta huomion keskipisteeksi. Häpeän itseäni vaikkei siihen olisi mitään syytäkään. Asiat sujuu hyvin kun saan tehdä ne ihan omassa rauhassa,mutta esimerkiksi kaupoissa käydessäni tunnen kokoajan että minua tarkkaillaan ja minulle nauretaan ja ajatellaan jotakin pahaa. Koulussa en uskalla avata suutani tunneilla koska pelkään sanovani jotakin typerää tai muuten vaan nolaavani itseni. En uskalla hakeutua mihinkään harrastusten tai ystävien pariin koska sama häpeän tunne vainoaa minua kaikkialla. Tämän ongelman vuoksi elämäni onkin todella tylsää tasapaksua ja yksinäistä. Toivoisin tähän ongelmaan jotakin vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia muilta huonosta itseluottamuksesta kärsiviltä.
huono itseluottamus
Janet
6750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Painin itse juuri samaisen ongelman kimpussa. Olen kärrsinyt asiasta jo viitisen vuotta, mutta viimeaikoina tilanne on mielestäni alkanut pahentumaan. Toisaalta olen alkanut miettimään ratkaisua ongelmaani, havahtuessani siihen, että eristäydyn yhä enemmän ihmisistä.
No, eihän siinä muu auta kuin rohkaista mielensä ja hakeutua ihmisten seuraan, vaikka kuinka tuntisi olonsa huonoksi. Emme me parempaa kuvaa itsestämme anna tuppisuina istuskellessa, vaan päinvastoin! Hmmmm, tänään jopa puhuin yhden luokkakaverini kanssa koulussa ihan kunnolla!! Se on jo edistystä multa... ja olo onkin paaaljon parempi ja pirteämpi.
Tiedän, et huonoo itseluottamusta on hankala korjata. Se vaatii voimia, joita harvoin itseluottamuksenpuutteesta kärsivillä on.
Mut tilanne vaan pahentuu eristäytymällä, joten hakeutukaamme ihmisten seuraan... niin vaikeeta kuin se onkin...... aluksi!! Kyllä se helpottaa ajan myötä, jos halua parempaan tulevaisuuteen riittää, uskon ainakin itse vakaasti näin!
Tsemppiä!
Aikoinaan kärsin huonosta itseluottamuksesta, joka meni niin pitkälle, että masennuin. Olin aika eristyksissä ihmisistä. Erikoistapauksena supportiivinen (tukea antava) psykoterapia auttoi, mutta tämä vain jos on jotain muutakin kuin huono itsetunto. Sinun kannattaisi miettiä, onko "forumeita" missä sinulle olisi luonnollisen tuntuista törmätä ihmisiin. Eli tilanteita tai järjestettyjä tapahtumia missä voisit kohdata ihmisiä omista viitekehyksistäsi. TS. teillä olisi jotain yhteistä. Kannattaa miettiä lisäksi millaisia ihmisiä haluaisit tavata. Tämän jälkeen miettiä missä tällaisia ihmisiä tapaisi. Älä keskitä voimavarojasi sen miettimiseen mitä he sinusta ajattelisivat tai että He olisivat kuitenkin jotain sitä tai tätä ja Sinä taas ihan eri maata. Niinikään jännittyneisyyttä taikka huonoa itsetuntoa voi lievittää sos.tilanteissa omaksumalla jokin rooli.
Pitkällä tähtäimellä sinun kannattaisi miettiä, mistä tuollainen häpeän tunne on saanut alkunsa. Miten pitkälle ajassa taaksepäin se ulottuu ja miten pitkään se on sinua vaivannut.
Omakohtainen kokemukseni ja ennenkaikkea tilanteen korjautuminen oli pitkällinen prosessi, mutta ennenkaikkea sitä auttoi, että irtauduin niin tuikitutuiksi käyneistä sosiaalisista kaavoistani ja sovin aktiivisesti ensin netin kautta tapaamisia täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Näiden tapaamisten seurauksena sosiaaliset taidot harjaantuivat ja itseluottamus kasvoi. Kohtasin ihmisiä, jotka olivat enemmän tai vähemmän kaltaisiani, mutta kaikki mielenkiintoisia ja otinkin aina uuden ihmisen kohtaamisen haasteena ja tutkimusprojektina 8) Tässä esimerkki roolista sosiaalisessa tilanteessa. Ns. tutkijan rooli on melko neutraali ja jos siihen osaa eläytyä niin välttyy häpeältä. Pidemmän päälle tulee paljon myönteisiä kokemuksia ja itseluottamuksen parantuessa myös sosiaalinen kontaktinottokyky paranee. Tässä vaiheessa ei välttämättä ole enää tarpeellista tukeutua rooleihin tai "vippaskonsteihin".
Paras neuvo tässä vaiheessa on tosiaan pyrkiä lähestymään sellaisia ihmistahoja, joiden seurassa uskot olevasi arvokas sellaisena kuin itsesi koet.
Koska olet arvokas, ainakin minun mielestäni 8)
Hyvää päivän/illan/yön/aamun jatkoa.
tai koulukuraattorin tai jonkun terveydenhoitoalan ihmisen kanssa.
Ehkä myös jostakin lääkkeestä löytyisi sinulle helpotusta.
Hyvä kun kirjoitit, mutta turha sinun on jäädä
kärsimään ongelmistasi yksin niitä hautoen.
Ota seuraava askel ja tilaa aika jollekin
ammattiauttajalle ja selvittele hänen kanssaan, mitä pitäisi tehdä.
Miten on perheesi laita? Auttavatko he sinua
ja huomaavatko tilanteesi. Voitko jutella esim. äitisi kanssa tilanteestasi?
Yksikin kontakti helpottaisi tilannetta.
Tiedän ongelman. Sitä on jatkunut jo vuosia ja olen vasta nyt havahtumassa ongelman vakavuuteen. Vanhoja tapoja on hankala muuttaa. Jos on ollut jo kauan eristyksissä muista ilman kavereita on aika vaikeaa alkaa yhtäkkiä sosiaaliseksi tyypiksi. Tuota sosiaalisuutta kuitenkin tarvitaan elämässä.
Itse olen tottunut olemaan melkein koko 19v ikäni yksin. Muutama kaveri on kyllä helpottanut oloa. Olen siis aina tottunut olemaan hiljaa erilaisissa tapahtumissa ja vasta nyt olen huomannut, ettei se ole oikea tie. Sitä on kuitenkin vaikea yhtäkkiä muuttua ainakaan omin voimin se ei onnistu. Jos koulussa kaikki ovat tottuneet pitämään hiljaisena, roolista on todella vaikeaa tulla ulos. Mutta kunhan pääsen pois nykyisestä koulusta armeijaan on aika koettaa opetella sosiaalisia taitoja. Siellä kukaan ei tiedä historiaani. Jos siellä onnistun saamaan kavereita voi elämäni lähteä nousuun.
18v eteenpäin on semmoinen ikä jolloin ongelman vasta huomaa. Ei sitä aikaisemmin tullut tuommoisia ajatelluksi. On aika luonnollista, että jos ei kavereita paljon ole ei itsetuntokaan kovin korkealle nouse.
Olen siis samassa tilanteessa, kuin 19v tyttö. (täytän muuten 19 kohta) ja toivotan voimia muuttua. Omista voimistani en tiedä, mutta eiköhän se sosiaalinen kanssakäyminen rupea luonnistumaan iän karttuessa. Kukaanhan ei ole seppä syntyessään.
Hei Janet,
Tunnut hyvin tiedostavan ongelmasi. Siksi onkin sitten vain pieni askel siihen, että alat muuttaa itseäsi.
Olen kärsinyt epäsosiaalisuudesta, ujoudesta, yms. Siinä vaiheessa, kun päätin muuttaa elämääni, kärsin myös paniikkihäiriöstä. Itseni voittamisen halu oli kuitenkin niin suuri, että pakotin itseni sanomaan aina seurassa ollessani yhden lauseen, vaikka sitä seurasi lievempi tai pahempi paniikkikohtaus. Oli raskas kantaa myös häpeän taakkaa sanomisistani.
Kiipesin kuitenkin haluamani muurin yli. Epäilen edelleen, että minua luullaan kaupassa varkaaksi, mutta huitaisen ajatuksen tieheensä, koska tiedän, etten ole varas. Kaikissa elämäntilanteissa olen itsevarmempi, vaikka sitä voisi olla vieläkin enemmän.
Palaan alkuun: koska tiedät, mikä on ongelmasi, löydät varmasti itsellesi sopivat tavat käsitellä ongelmiasi ja päästä niistä eroon. Aseta itsellesi tavoitteita, ei liian suuria kerrallaan ja kun huomaat pärjääväsi, niin nosta tasoa. Itseluottamusta ei kasvateta päivässä, mutta opettelemalla se kasvaa.
Kirjoittamallasi selkeällä kuvauksella ongelmistasi en usko, että niiden voittaminen olisi toivotonta. Toivon sinulle rohkeutta ja uskon sinun selviävän sellaiseksi voittajaksi, etteivät kaverisi muutamien vuosien kuluttua usko puheitasi arkuudestasi!
Luepas Susan Jeffersin kirjoittaman kirja "Turha arkuus pois". Siinä on erittäin hyviä ohjeita itsetunnon kohotukseen, ymmärtämystä ja vieläpä kirjoitustyyli on erittäin leppoisaa ja mielenkiintoista!