Puoliksi omistetun omakotitalon vuokraaminen

CousinA

Asiani on puoliksi omistetun omakotitalon vuokraaminen kokonaan toiselle omistajalle.

Ostimme serkkuni kanssa yhdessä vuosi sitten tasaosuuksin (50-50) omakotitalon, jossa asuimmekin hetken yhtaikaa kumpikin. Sain kuitenkin sittemmin työn ulkomailta enkä vuosiin tule talossa asumaan. Tällä hetkellä siellä on vain joitakin huonekalujani ja tavaroitani.

Serkkuni olisi halukas vuokraamaan "minun osuuteni" talosta; hänen perheensä on kasvamassa ja talo olisi sopiva perheelle. Eli hän ottaisi koko talon tontteineen asumiskäyttöönsä.

Ajatus on minusta hyvä. Tarkoitus on tehdä asiasta ihan virallinen vuokrasopimus. Omakotitalon vuokraamisessa on tietysti enemmän erilaisia ehtoja kuin esimerkiksi asunto-osakkeen vuokraamisessa, koska on otettava niin monia asioita huomioon esimerkiksi kiinteistön ylläpitoon liittyen. Tulemme erittäin hyvin serkkuni kanssa toimeen. Silti haluaisin tehdä sellaisen vuokrasopimuksen, että vaikka esimerkiksi riitautuisimmekin, asiat olisi selvästi sovittu.

Minua pohdituttaa erityisesti sen vaikutus, että omistamme talon yhdessä. Mitä jos esimerkiksi serkkuni rikkoo yhdessä sovittuja sääntöjä niin, että haluaisin irtisanoa sopimuksen? Voiko hän kiinteistöyhtymän jäsenenä hankaloittaa asioita? Tarkoitan sitä, että kiinteistöyhtymän päätökset pitää tehdä yksimielisesti. Ja tässähän vuokranantajana on tavallaan yhtymä, tai 50 % yhtymästä. Onko ehdotuksia pätevistä ja järkevistä sopimusehdoista? Tai onko ylipäätään kokemuksia ko. tilanteesta?

Tottakai voi vinkata myös hyvästä omakotitalon vuokrasopimuksen mallista, vaikka aikalailla tiedänkin, mitä sopimukseen on tulossa. Aina voi olla jotain, mitä ei ole muistanut ottaa huomioon.

Kiitän jo etukäteen kaikkia asiallisesti vastanneita.
Enkä halua mitään "Älä tee vuokrasopimusta serkkusi kanssa." -tyyppisiä kommentteja. :)

2

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotainsälää

      Eikös sinulla ole 100 % oikeus omaan puolikkaaseesi?

      Vuokrasopimus kaiketi koskisi vain kiinteistöä, ei irtaimistoa. Eli viethän kaiken oman irtaimesi sieltä pois. Valmista mallia ei minulla ole antaa. Mekin on tehty sopimus ihan vaan päästämällä mielikuvitus valloilleen ja katselemalla taloa ja tonttia missä kaikessa voi jotain eteen tulla.

      Arvioittakaa talon arvo ja kunto. Se maksaa mutta voi olla riitatilanteessa sen arvoista. Kirjatkaa tehdyt remontit (jos niitä on). Ottakaa hyvälaatuisia kuvia talosta sisältä ja ulkoa. Sisältä nimenomaan talon päällepäin näkyvistä rakenteista ei mitään sisustuskuvia joissa näkyy vain huonekaluja. Siirtäkää kalusteet sivuun. Digiaikana kuvat voi laittaa sopimuksen liitteiksi. Kaikki materiaalit ja värit listataan, lattia seinät kussakin huoneessa, tekninen kunto. Kuka vastaa huolloista jos esim. lämminvesivaraaja tulee tiensä päähän. Talon peruskunnossapitokustannukset eli kun esim. ulkopinta rakoilee, rännit putoilee, kuuluuko ne teille yhteisesti vai vuokralaiselle (ehdotus: omistuspohjan mukaan).

      Vaadi täysarvovakuutus kiinteistöön (kirjaa vuokrasopimukseen ja pyydä kuitti tositteeksi). Palo- ja häkävaroittimet; voit vaikka omalla rahalla ostaa että ne varmasti siellä on ja kirjatkaa sopimukseen. Murtohälytinjärjestelmäkin maksaa, mutta ehkäisee murtomiehiä jotka voi aiheuttaa muutakin vahinkoa kuin viemällä perintöhopeat. Sen kulut voitte vaikka jakaa. Jätehuolto, vesimaksut, sähkömaksut... kiinteistövero tullee kummallekin omalta osaltaan. Vielä se että vuokralainen sitoutuu pitämään talon tasoltaan samassa kunnossa kuin se on sopimuksen tekohetkellä; että kumpikin on ollut kuntotarkastuksella mukana; jos serkkusi haluaa tehdä muutoksia (remontteja) jotka nostaa talon arvoa, sopikaa siitä erikseen, kumman rahoilla ja kumman eduksi vai yhteisesti kummankin eduksi. Irtisanominen normaalin vuokrasopimuslain mukaan ja vuokranmaksuun korkolainmukainen korko.

      Kaikki paperille. Ja ihan loppuun missä käräjäoikeudessa riitatilanteet ratkaistaan. Kannattaa valita talon kotipaikkakunta Suomessa.

    • jotainsälää

      Lisään vielä että kirjatkaa myös jos sitten jotain remontteja, korjauksia tai muutoksia vuokrasuhteen aikana tulee eteen, niistä kuitit, kirjaukset että mitä tehty, milloin jne. Mieti tilannetta, että saavut vuosien päästä talolle niin sinun pitäisi tietää missä kunnossa se on, ettei se ole tietämättäsi ja ilman hyväksyntääsi muuttunut. Kuin siltä osin minkä tiedät ja minkä olet hyväksynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      273
      45814
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      50
      11430
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      233
      11028
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      39
      9820
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8658
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      285
      6718
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      3405
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      2
      3249
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      25
      3123
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      4
      2973
    Aihe