Valtaosa Suomessa iänmääritykseen joutuneista turvapaikanhakijoista on osoittautunut täysi-ikäisiksi, uutisoi Kaleva.
Viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa 70 prosenttia tutkituista oli täysi-ikäisiä, kertoo oikeushammaslääkäri Vivian Visnapuu lehdelle. Hänen mukaansa täysi-ikäisiksi osoittautuvien osuus tutkituissa on kasvanut.
Li Andersson (vas.): Ikätestit loukkaavat turvapaikanhakijoita.
Keskustelu maahanmuuttoviraston testien paikkansapitävyydestä ja testauksen eettisyydestä yleensä sai uusia kierroksia eilen, kun Karoliinisen instituutin dosentti ja pitkään lastenlääkärinä työskennellyt Josef Milerad nosti asian esiin ruotsalaisessa lääkärilehdessä.
Hän kertoo sanomalehti Expressenille olleensa mukana useiden maahanmuuttajalasten terveystarkastuksissa ja ikämäärityksissä kouluissa, ja hänen arvionsa mukaan jopa 40 prosenttia alaikäiseksi itseään väittävistä on todellisuudessa noin 20-25-vuotiaita.
– Pieni joukko näistä on ollut jopa 30-40-vuotiaita.

Suomessa tehdään oikeushammaslääketieteellisiä tutkimuksia turvapaikanhakijoille, joiden alaikäisyyttä viranomaiset epäilevät. Alaikäisyydellä on merkitystä muun muassa siihen, millaisia palveluita turvapaikanhakijalle annetaan.Kuten olemme tienneetkin, valtaosa ns. alaikäisistä maahantunkeutujista on täysi-ikäisiä, turvapaikkajärjestelmää kylmästi hyväkseenkäyttäviä valehtelijoita.
Suvakkileiri vastustaa ikätestejä, koska niitten tulokset paljastaa niitten levittämät valheet hädänalaisista lapsista, tunkeutujien paljastuessa aikuisiksi miehiksi, jotka on tulleet tänne vain ilmaisen elatuksen perässä.
Ikä ei ole ainoa asia, mitä siellä valehdellaan. Totuus on että meillä ei ole oikeasti mitään tietoa ketä nämä ihmiset ovat. On vain heidän oma tarinansa. Tulkkien mukaan ikä, ammatti, koulutus ja jopa lähtömaa voi olla valehdeltu. Joukossa on terroristejä, rikollisia ja onnenonkijoita. Palvelemalla näitä ihmisiä pyllistämme niille oikeasti hädänalaisille naisille ja lapsille, joilla ei ole varaa lähteä pakolaisleiriä kauemmas.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä on pelkästään yhden matupaskapuolueen syy, jihadisti SDP! Tätä puoluetta otettiin vakavasti 70-80 luvun vuosina Kaipolan tehtaalla ja se toi hyvinvointia koko Jämsälle. Nyt samasta puolueesta on tullut yks suuri oksennus, vaaliuurnilla tavataan vitun petturit!
Todella hyvä kirjoitus totuudesta. Ei vie kauaa, kun suomeen nousee jollottavia minareetteja veronmaksajien piikkiin näille partalapsille. Pikkuhiljaa kun nämä lapset älähtää, niin loppuu possun syönti ja myyminen kaupasta. Tahdon saa täällä maassa läpi, kun vähän valittaa niin kyllä Pipilä korjaa tilanteen näille alaikäisille sotilaskarkureille.
Ei kuulu Katajastakaan mitään, kai noita rintamakarkureita asuu silläkin, siinä se nähtiin persujen uho.
Kokeilkaa sota urhot mennä viroon, siellä on 49 koko maassa ja 22 otetataan uutta ja nekin kreikasta. yksi keskus koko maassa.